www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

28.03.2004

35. Räjähtävä huoltoasema

Äidin puhelun jälkeen jäin katselemaan muutamaksi tunniksi piirrettyjä, jotenkin niiden väkivalta rauhoitti. Koska iltaan oli aikaa vielä monta tuntia, en pitänyt mitään kiirettä lähtemisen suhteen. Aikani piirrettyjä katseltuani muistin, etten ollut käynyt tänään ollenkaan suihkussa. Aamu oli mennyt muuten sekoillessa ja yöllisestä ryyppäämisestä selvitessä. Koska sääpelle oli saanut kenkää televisiosta, minäkin uskalsin taas riisua itseni olohuoneessa munasilleen. Enää ei tarvinnut pelätä sen poikkeavan sadetakkimiehen tuijottamista televisioruudusta. Olinkin ollut hänen takia välillä aika pahasti hermorauniona. Riisuin nyt vaatteet olohuoneen sohvalle ja kävelin alastomana vessaan.

- Huomio! Karjaisin varmuuden vuoksi vessaan astuessani.

Karjaisuni ei näyttänyt saavan aikaan minkäänlaista paniikkia shampoopulloissa eikä pesuainepaketeissa, joten täälläkin taisi olla kaikki vallan mainiosti tänään. Otin varovasti nestemäisen saippuan käteeni ja totesin sen pysyvän käsissä. Kokeilin ruiskauttaa sitä hieman lavuaariin ja saippuaa tuli vain painamisen verran, eikä pullo tyhjentynyt salaperäisesti kokonaan. Jotenkin minusta alkoi tuntua, että vessassa asustaneen kiusanhenget olivat poistuneet jonnekin muualle. Jotta saisin täyden varmuuden asiaan, raotin vessan seinässä olevaa peliä ja kurkkasin sen taakse. Peilin takana oleva seinä vaikutti myös täysin ehjältä, joten huokaisin helpotuksesta ja menin suihkun alle.

Yritin avata hanaa, mutta käteni ei totellutkaan minua. Se ei suostunut ottamaan hanasta kiinni vaikka mitä yritin. Koska käsi ei totellut, niin yritin aukaista hanaa hampaita ja nenää käyttäen. Ei sekään oikein onnistunut, sillä nenään sattui niin vietävästi.

- Perkeleen perkele, pitihän se arvata että joku tässä hommassa kusee! Karjuin itsekseni kuivan suihkun alla.

Seisoin neuvottomana suihkun alla, kun silmiini sattui pesukoneen päällä oleva suihkukannettavani. Samalla hetkellä tajuntaani syttyi heikko järjen valo, minultahan puuttui suihkumusiikki. Siirryin kannettavan luo ja laitoin siinä olevan cd:n pyörimään. Voimakkuuden säädin mahdollisimman kovalle jotta yhtään nuottia ei jäisi kuulematta. Kävelin tämän jälkeen takaisin suihkun alle ja kuinka ollakaan, käteni toimi jälleen ja sain hanan auki. Kyllä oli taas hieno fiilis olla suihkussa. Peseytyessäni laulaa hoilotin mahdollisimman kovalla äänellä ja hakkasin välillä päällä tahtia vessan peltiseen seinään. Minulla oli niin mahtava fiilis päällä, että olin koko cd:n ajan suihkussa. Olin oikeastaan pettynyt, että cd loppui noin tunnin päästä. Jos olisin ollut viisaampi, olisin laittanut jatkuvan toiston päälle. Tyydyin tällä kertaa kohtalooni ja sammutin suihkun. Otin pyyhkeen ja aloin kuivata itseäni. Olin juuri hieromassa päätäni kuivaksi, kun kuulin epämääräistä koputusta eteisestä päin. Kävelin pyyhe hiuksissani eteiseen ja kurkkasin ovisilmästä. Oven takana näytti seisovan Korvetin Pekka nenä punaisena. Avasin oven ja jäin tuijottamaan tätä Petteri punakuonon serkkua ihmeissäni.

- Shinä perkheleen hullu metelöit, Pekka sössötti.
- Vain niin, eikö muijasi ole antanut pimppaa, kuin noin vittumaisesti tulit asian esittämään? Kysyin Pekalta.
- Tulin juuri rhisteilyltä ja muija on khotona odottamassa, Pekka sössötti.
- Niin, kävit siellä sitten vieraissa, sanoin ja heristelin sormea.
- Näkhyykö she?
- Aika selvästi, sanoin ja mietin itsekin, että mistähän sen näkisi.
- Voi jumalauta, muija on niin shiveä, ettei she anna khyllä mitään antheeksi, Pekka vaikeroi.
- Minä tiedän pätevän konstin, sain oivalluksen.
- Kerro?
- Ensin raahaat jonkun kannettavan soittimen vessaan. Sen jälkeen laitat cd:n tai nauhan pyörimään ja menet vaatteet päällä tunniksi suihkuun, selitin Pekalle.
- Auttaako se?
- Jep. Jos haluat tehostaa vaikutusta, niin otat sinne suihkuun mukaan tyhjän tuopin. Aina kun tuoppi on täynnä vettä, juot sen tyhjäksi.
- Onko noin? Pekka ihmetteli silmät päässä seisoen.
- Et kait halua jäädä kiinni vieraissa käymisestä?
- No en halavatussa, menenkin shinne suihkuun, Pekka mutisi ja poistui rappuja pitkin.

Kylläpä helpotti suunnattomasti, kun sain höynäyttää vittumaista naapuria oikein urakalla. Sitä on kuin toinen ihminen aina tällaisen onnistuneen kusetuksen jälkeen, hihittelin itsekseni. Kuivasin itseni loppuun ja suunnistin olohuoneeseen vaatteiden luokse. Puin vaatteet päälleni ja kävin hörppäämässä lasillisen mehua pahimpaan janoon.

Totesin kellon olevan jo kolmen kieppeillä iltapäivällä ja päivällinen parin tunnin päästä. Laitoin eteisessä päällysvaatteet päälleni ja suunnistin rappuun. Meinasin ensin mennä hissillä, mutta mieleeni tuli Pekka ja se suihkussa oleminen. Kävelin portaita pitkin kerroksen alaspäin ja menin Korvettien ovelle. Soitin heidän ovikelloaan ja jäin odottamaan. Kohta kuului askeleita ja Aila ilmestyi oviaukkoon.

- Ernesti! Mitä sinä täällä teet?
- Tulin moikkaamaan sinua, sanoin ja siirryin lähemmäksi häntä.
- Hys, Pekka on jo kotona, Aila sihahti.
- Taitaa kuunnella musiikkia, naurahdin Ailalle.
- Siellä risteilyllä on varmaan tapahtunut jotain, koska Pekka meni heti sieltä tultuaan vaatteet päällä vessaan ja suihkuun, Aila selitti.
- Mistä tuo musiikki kuuluu? Utelin lisää.
- Sieltä vessasta, Pekka vei vielä minun kannettavan soittimen mukanaan sinne.
- Aika outoa, hämmästelin.
- Joo, lisäksi se otti vielä tuopin keittiön kaapista. Taitaa juoda vielä olutta kaiken lisäksi. Olen aivan varma, että Pekalla on ollut joku nainen laivalla ja se raukka yrittää saada sen hajut pois olemalla pitkään suihkussa, Aila pähkäili.
- Tuletko illalla meille? Kysyin Ailalta pokkana.
- No en tule, millaisena sinä minua oikein pidät? Aila kivahti.
- Sellaisena hyvin villinä ja seksikkäänä, sanoin samalla, kun painoin heidän ovensa kiinni.

Olisin voinut jäädä juttelemaan Ailan kanssa pitemmäksikin aikaa, mutta minulla tuli mieleeni se päivällinen, enkä halunnut myöhästyä siitä äidin takia. Äiti oli nähnyt sen eteen aika paljon vaivaa, enkä halunnut pahoittaa hänen mieltään millään tavalla. Poistuin Korvettien ovelta nopeasti rappuja pitkin alakertaan. Kävelin pihan läpi autolleni ja istahdin tyytyväisenä nahkapenkille. Korveteilla saattoi olla Pekan selvittyä aika mielenkiintoinen keskustelu. Olisi oikeastaan mukava olla kärpäsenä katossa sitä kuuntelemassa. Toivottavasti eivät ala tappelemaan, sillä en voi sietää metelöiviä naapureita.

Käynnistin Mersun ja lähdin ajamaan kohti vanhempieni taloa. He asuivat toisella paikkakunnalla, tosin kohtuullisen lähellä kuitenkin. Tuuppasin menemään reipasta ylinopeutta, sillä hulluthan eivät rajoituksia tarvitse, eivätkä ainakaan noudata niitä. Ajettuani kymmenisen kilometriä huomioni kiinnittyi polttoainemittariin, se näytti melkein tyhjää tankkia. Samalla silmiini sattui huoltoaseman kyltti ja kurvasin sen pihalle.

Ajoin varovasti mittarille ja jäin tuijottamaan huoltoaseman sisälle. Minulla on pienoinen kammo noita huoltoaseman polttoainemittareita kohtaan, pelkäsin nimittäin niiden räjähtävän tankatessa. Istuin autossa varmaan puolisen tuntia, eikä kukaan tullut palvelemaan minua. Soitin muutaman kerran torvea ja viittoilin sisällä pällistelevälle tyypille. Parin minuutin kuluttua ulos tuli pitkä hujoppi, jolla oli huoltoaseman logo puserossaan. Hujoppi käveli auton vierelle.

- Tankki täyteen, sanoin hänelle.
- Ei meillä ole palvelua, hujoppi protestoi.
- Eikö? Hämmästelin.
- Ei, joudutte valitettavasti tankkaamaan itse.
- Minä en millään voi, sanoin hänelle.
- Oletteko te jotenkin invalidi? Hujoppi uteli ja kurkki autoon sisälle.
- En ole, mutta minun psykiatri on kieltänyt leikkimästä tulella ja tankkaamasta autoa samalla kertaa, selitin rauhallisesti, vaikka tuon hujopin kielteinen asenne sai päässä jyskyttämään.
- Psykiatri? Hujoppi ihmetteli.
- Joo, lisäksi bensan haju ei sovi minulle ollenkaan, se vaikuttaa jotenkin minun hermostoon, kerroin lisää.
- Millä tavalla?
- Ei puhuta siitä, etten tee mitään harkitsematonta, sanoin hujopille hiki otsalla helmeillen.

Onneksi hujoppi uskoi selittelyjäni ja lupasi tankata tankin täyteen. Yleensä käytin palveluasemaa, joten vältyin tällaisilta keskusteluilta. Hujopin siirtyessä tankkaamaan autoa, minä nousin autosta ja juoksin nopeasti huoltoaseman nurkalle. Kaverin palveluhalukkuus oli ollut niin olematonta, että pelkäsin hänen räjäyttävän kostoksi autoni ilmaan. Koskaan ei voinut tietää, että minkälaiseen hulluun sitä törmää. Joku saattaa olla vielä minuakin hullumpi ja vainoharhaisempi. Otin nurkan takana olevasta kaapista vesiämpärin käteeni. Jos liekit löisivät tänne asti, niin hyökkäisin niitä vastaan vedellä.

Suunnattomaksi helpotuksekseni hujoppi sai autoni tankattua ilman räjähdystä. Seurasin hänen toimiaan herkeämättä, ettei hän päässyt laittamaan autoon mitään ajastettua pommia tai muuta viritystä. Pontin Jaska oli kertonut, että tuollaisessa normaalitapahtumassa, kuin tankkauksessa oli autoon helppo laittaa jotain ylimääräistä. Jaskan mukaan pommit ja seurantalaitteet olivat yleisimmin asennettavia vekottimia.

- No niin tankki on täysi, hujoppi huuteli auton luota.
- Siirrä se tuohon ovelle ja jätä käyntiin, opastin häntä.

Livahdin samalla seinustaa pitkin huoltoaseman sisälle ja menin kassalle maksamaan tankkaamista.

- Onko teillä bonuskorttia? Tyttö kassalla kysyi ja hymyili jotenkin oudosti.
- Ei ole, tuossa rahat, sanoin ja iskin setelit tiskiin.
- Kannattaisi hankkia, sillä saa bonusta jokaisesta tankkauksesta, tyttö sanoi ottaessaan rahat.
- Niitä seurataan, kuiskasin hänelle.
- Mitä?
- No niitä kortteja. Etkö tiedä, että isoveli valvoo kansalaisia kaikkien korttien kautta.
- Höpö höpö, eihän sellaista tapahdu, tyttö naurahti.
- Niin minäkin luulin ennen, mutta kuulin luotettavista lähteistä aivan toista, sipisin hänelle.
- Ihanko totta?
- Jep, minulla on suhteita vastavakoiluun ja siellä tiedetään kaikki konstit, jatkoin selittämistä ympärilleni vilkuillen.
- Siis ei bonuskortteja? Tyttö sipisi hämmentyneen näköisenä.
- Ei missään tapauksessa, sanoin ja otin vaihtorahat häneltä.

Vaihtorahat saatuani poistuin nopeasti ulos huoltoasemalta. Tällä asemalla käynti oli niin ahdistava kokemus, että päätin jatkossa kiertää sen todella kaukaa. Minun pitää vain muistaa olla huolellisempi bensamittarin seuraamisen suhteen, nyt se oli jotenkin päässyt unohtumaan. Onneksi Mersu oli oven edessä käynnissä ja hujoppi seisoskeli sen vierellä. Kaivoin autolle mennessä viiden euron setelin taskusta ja laitoin sen hujopin kouraan kiitokseksi palvelusta.

- Kiitos, mutta mistä hyvästä? Hujoppi hämmästeli saamaansa rahaa.
- Hengissä pysymisestä, sanoin ja istahdin autoon.
- Hengissä pysymisestä? Hujoppi toisteli kuin kaiku.
- Kyllä sinäkin opit arvostamaan pitkää elämää vanhemmaksi tultuasi, sanoin ja tempaisin oven kiinni.

Saatuani turvavyön paikoilleen, tallasin reteesti kaasua ja poistuin paikalta kohtuullisen rivakasti. Minulla ei ollut aikomustakaan jäädä enää yhtään pitemmäksi aikaa tuohon ahdistavaan paikkaan. Vasta muutaman kilometrin ajettuani sydämenlyönnit alkoivat tasaantua ja pystyin taas ajattelemaan asioita rauhallisesti. Laitoin autosoittimesta radion päälle jotta kuulisin mahdolliset tiedotteet räjähtäneestä huoltoasemasta. Selasin vielä varmuuden vuoksi kaikkia mahdollisia radiokanavia läpi, mutta missään ei mainittu räjähdyksestä.

Viimein pääsin perille vanhempieni talon pihalle. Suljin autoradion helpottuneena, ehkä olin jotenkin ylireagoinut sen huoltoaseman suhteen. En vaan voinut sille mitään, että polttoainemittarit saivat minut hermostumaan. Nousin ulos Mersusta ja katselin pihalla olevaa isän uutta autoa. Oikeastaan näin siitä vain renkaat, sillä se oli peitelty aivan kokonaan vuodevaatteilla. Jopa tyynyt olivat löytäneet paikkansa auton konepelliltä. Tuijotin autoa pari minuuttia ja totesin oloni jälleen paranevan, ehkä en sittenkään ollut meidän suvun ainoa hullu.




© Rauno Vääräniemi