www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

07.03.2004

32. Jatkot ilman silikonia

Istuin taksin takapenkillä ja katselin taaksepäin. Halusin olla aivan varma, ettei se isotissinen ja mahdollinen silikonipommi juokse perässä. Onneksi taksi ajoi nopeusrajoituksista piittaamatta reipasta ylinopeutta. Sain hetken aikaa kytättyäni vakuutettua itseni, ettei kukaan juokse lähemmäs sadan kilometrin tuntinopeutta. Tässä tilanteessa olisin kaivannut Pontin Jaskan apua. Jaskalla olisi ollut aivan varmasti keinot eliminoida tuollainen uhkatekijä. Jaska vaan taisi olla vielä Lapin reissulla Marlosen Pekan kanssa. Viimein taksi kaartoi kotipihalle ja pysähtyi portaiden eteen. Maksoin kyydin ja huomasin samalla istuvani takapenkillä. Koko penkkineuroosi oli unohtunut suuremman uhan ollessa kyseessä. Ottaessani vaihtorahaa minun piti oikein kurkkia etupenkille. Halusin varmistaa, ettei kuskilla ole mitään nauhuria sylissä.

- Nauhoitetaanko nämä kyydit? Utelin vielä varmistaakseni asian.
- Ei nauhoitetta. Jokaisella asiakkaalla on oikeus yksityisyyteen taksissa, kuljettaja selitti.
- Entäs ne piilokamerajutut, eihän tämä vaan ole sellainen taksi?
- No ei todellakaan, kuski naurahti.
- Kovin tuntuu herkästi tämä aihe naurattavan, joten jään mielenkiinnolla seuraamaan tulevaa, murahdin noustessani autosta.

En ollut ollenkaan vakuuttunut noin hilpeän kuljettajan selityksestä. Vakavien asioiden kustannuksella tai niistä puhuttaessa ei pitäisi pahemmin naureskella. Käännyin vielä katsomaan taksin poistumista ja irvistelin sen perään. Jos en olisi näin juovuksissa, niin soittaisin taksitarkastajalle ja kertoisin sille tästä taksikuskista ja hänen aiheettomasta naureskelusta.

Masentuneena tästä epäonnistuneesta ravintolareissusta kävelin ovelle ja menin sisälle rappuun. Painoin hissin nappia ja jäin odottelemaan sen saapumista. Juuri, kun hissi tuli alas, sain päähäni kävellä raput. Minulla tuli mieleeni Raisa, jos vaikka hän sattuisi olemaan jo kotosalla. Lähdin kiipeämään varovasti portaita pitkin pimeässä rapussa. En laittanut valoja, etteivät naapurit näe minun saapuvan kotiin. Kiusa se on pienikin kiusa. Nyt pahimmat kyttääjät kuulevat jonkun tulevan, mutta eivät näe kenen. Tämä pieni jäynä sai taas oloni paranemaan ja unohdin se virnuilevan pirssikuskin.

Kävelin hiljaa Raisan oven taakse ja soitin ovikelloa. Soitin vähän aikaa odoteltuani vielä toisen kerran, mutta mitään ei kuulunut. Huhuilin jopa varovasti postiluukusta, mutta asunto oli ja pysyi hiljaisena.

- Perkeleen lepakko, manasin puoleksi ääneen oven takana polvillaan kyykkiessäni.

Että keneenkään ei voi tässä maailmassa luottaa. Olisi nyt juonut nopeasti päänsä täyteen ja tullut sieltä keskustasta tänne kotiin minua odottelemaan, ajattelin masentuneena noustessani ylös. Jatkoin taas matkaa kävellen. Tällä kertaa tosin tömistelin mahdollisimman kovaa, minua ei enää haitannut vaikka kaikki talon asukkaat olisivat heränneet. Kävelin oman oveni eteen ja polveni osuivat johonkin pehmeään. Tämä pehmeä päästi myös oudon äänen:

- Oih! Kuului outo voihkaisu edestäni.
- Piruko siellä? Utelin hämmästyneenä.
- Minä, siis Raisa tässä, kuului nyt tutulla äänellä.
- Miksi olet voihkimassa täällä toisen asunnon ovella?
- Joku perkele potkaisi minua!
- Hitto, jouduitko jossain pahoinpitelyn uhriksi? Tuliko paljon verta?
- Ei tullut ja sinä potkaisit juuri minua, Raisa selitti ja nousi samalla seisomaan.
- Mitäs täällä rapussa luuhaat? Utelin Raisalta.
- Jätin avaimet vahingossa kotiin ja ajattelin tulla odottamaan sinun kotiintuloa.
- Pääsenkö pukille? Kysyin suoraan.
- Hullu! Raisa naurahti.
- Joo ja hullut tykkäävät päästä pukille, jatkoin intoilua.

Raisa siirtyi sivuun ja pyysi minua avaamaan oven. Hänellä oli kuulemma aikamoinen pissihätä. Tein työtä käskettyä ja avasin meille oven. Tässä kohtaa alkoi vaikuttaa, ettei Ernesti Kilarin hullun tuuri ollut pettänyt taaskaan. Jotkut ovat sanoneet, että hulluilla ja humalaisilla on aina tuuria. Olin nyt hulluuden lisäksi tukevasti humalassa, joten minulla täytyi olla tuon vanhan uskomuksen mukaan tuplasti tuuria.

Raisa paineli suoraan vessaan ja minä riisuin päällysvaatteet eteiseen. Tämän jälkeen menin keittiöön ja otin jääkaapista yhden oluen. Suuta olikin alkanut jo kuivamaan sen taksimatkan aikana. Onneksi minun ei tarvinnut enää pelätä niiden silikonitissien räjähtämistä. Raisan rinnat olivat niihin nähden aika pienet, joten niissä tuskin oli silikonia. Hörppäsin olutpullon parilla huikalla ja menin makuuhuoneeseen riisumaan vaatteitani. Riisuin samalla kaikki pois. Mitä sitä suotta jättää vaatteita päälle jos meinaa pukille päästä, hihittelin itsekseni kalsareita riisuessani. Samalla hetkellä, kun sain kalsarit pois jalasta, Raisa astui vessasta.

- Saakos täällä jotain juotavaa tähän aikaan yöstä? Raisa tiedusteli minut huomattuaan.
- Jeps, mutta tähän aikaan ei tarjoilla vaatteet päälle oleville, hihkaisin takaisin.
- No sitten, Raisa hihitteli ja alkoi kuoria vaatteitaan vessan oven eteen lattialle.
- Eihän noissa tisseissä ole yhtään silikonia?
- No ei taatusti, Raisa hihitteli ja heilutteli rintojaan edessäni.
- Niin minä vähän ajattelinkin, roikkuvat nimittäin jo sen verran, totesin helpottuneena.
- Eivätkö nämä muka kelpaa? Raisa tirskui ja yritti näyttää vihaiselta.
- Jos kerran itse viitsit niitä kanniskella tuollaisina, niin minulle kyllä kelpaa.

Siinä jutellessamme Raisa sai vaatteensa pois päältä ja lähti kohti keittiötä. Kiiruhdin perään ja otin hänelle jääkaapista yhden oluen. Otin itselle toisen oluen, sillä eihän nyt yksi riitä tällaisilla jatkoilla mihinkään. Tämän jälkeen menimme istumaan sohvalle oluiden kanssa.

- Miksi tulit meille, olisihan tässä ollut muitakin naapureita? Utelin Raisalta.
- En viitsinyt niitä herätellä, Raisa selitti huuliaan nuoleskellen.
- Sano suoraan, että munan perässä tulit, sanoin hänelle.
- Oikeastaan kyllä. Olen odottanut tätä hetkeä siitä asti kun näimme siellä kellarissa.
- Hyvä, pidän suorapuheisista naisista.
- Ja minä munasta, Raisa huokaili.
- Tarvitko tästä kuitin?
- Häh?
- Verottaja haluaa aina kuitin, niin ajattelin, että verovirkailijat haluavat myös panosta kuitin, selitin tarkemmin.

En saanut tähän kysymykseeni mitään vastausta, sillä Raisa tarttui käteeni ja lähti kiskomaan minua perässään kohti makuuhuonetta. Makuuhuoneessa hän loikkasi suoraan sänkyyn ja veti minut päällensä.

- Nyt saat lunastaa ne lupauksesi ja himokkaat katseesi, Raisa huokaili allani.
- Ja sitä silikonia siis ei ollut? Varmistin vielä.
- Sitä ei ole, kokeile vaikka itse, Raisa naurahti ja laittoi käteni toisen rinnan päälle.

Uskoin viimein, kun sain itse varmistaa asian. Ajattelin kuitenkin vielä aamulla varmistaa uudemman kerran, ettei vaan tämä humalatila aiheuttaisi mitään aistiharhoja.




© Rauno Vääräniemi