www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

16.02.2004

29. Äidin puhelu

Odottelin äidin puhelua ja mietin samalla suunnittelemaani ravintolassa käyntiä. Yritin saada jotain selvyyttä siihen, että juonko perseet olalle vai aivan kohtuudella. Jäin vain jotenkin jumiin tuon vaikean kysymyksen kanssa ja siirsin sen taka-alalle odottelemaan mahdollista ratkaisua. Oikeastaan jo pelkästään illan ajatteleminen alkoi janottaa ja minun teki mieli käydä hakemassa jääkaapista olutpullo. En viitsinyt kuitenkaan juoda mitään ennen äidin puhelua. Saattaisin jo yhden keskikaljan humalassa jutella vaikka mitä levottomia puhelimessa ja äiti pahoittaisi suotta mielensä. Puhelin pirahti tuttuun tapaan tasan kymmeneltä.

- Hei äiti! Vastasin luuriin.
- Huomenta Ernesti! Nukuitkos hyvin viime yönä?
- Nukuin aivan loistavasti. Aamu tosin alkoi hieman huonosti erään mainoslehtisen takia.
- Oletko jo päässyt siitä yli? Äiti tiedusteli huolestuneen kuuloisena.
- Olen kyllä. Kävin kysymässä naapureilta neuvoa ja se auttoi.
- On sinulla sitten kultaisia naapureita.
- Osa on ja osa ei.
- Arvaappa mitä Ernesti?
- Niin mitä äiti?
- Isä sai puhelun autoliikkeestä josta se vihreä auto myytiin ja kehotuksen mennä välittömästi vaihtamaan se kirkuvan keltainen Yaris toiseen autoon, äiti selitti tohkeissaan.
- Kuka sieltä soitti?
- Oli kuule ihan liikkeen johtaja asialla. Esitti puhelimessa pahoittelunsa ja kertoi liikkeen korvaavan kaikki kulut ja vaivat.
- Mahtoi olla isä tyytyväinen, totesin ilahtuneena.
- Olihan se siihen asti kun pääsi autoon ja peruutti sen ulos tallista, äiti huokaisi.

En voinut uskoa tätä todeksi, isä oli taas jotenkin onnistunut ylittämään itsensä ja varmaan räjäyttänyt koko auton taivaan tuuliin, ajattelin pettyneenä. Jotenkin noista autoista oli tullut isälle sellainen Akilleen kantapää.

- Räjähtikö isä ja auto taivaan tuuliin? Utelin äidiltä.
- No höpsis. Isä vain peruutti tohkeissaan auton toisen kyljen autotallin ovenpieleen. Nyt ei kuskinpuolen ovet enää aukea kunnolla, äiti kertoi tapahtuneesta onnettomuudesta.
- Oliko isä raivoissaan?
- Arvaa vaan. Isä huusi pihalla isoon ääneen tekevänsä ”Ernestit” ja polttavansa koko kirotun keltaisen autonpaskan, äiti kertoili yllättävän rauhallisesti aamun tapahtumista.

Näin jo mielessäni liekkien loimottavan vanhempieni talon pihalla. Mitähän se palokuntakin sanoo jos joutuu toista kertaa sammuttamaan autopaloa saman talon pihalla? Tuolla menolla ne kieltävät kohta isältä auton pidon paloturvallisuuteen vedoten.

- Tuliko jo palokunta? Utelin tilannetta.
- Ei isä sitä lopulta polttanut, vaan tyytyi potkimaan sitä jo kasassa olevaa kylkeä.
- Sittenhän tässä ei ole mitään hätää, vakuutushan tuollaisen korvaa, totesin pettyneenä.
- Niin, onneksi isä on pitänyt autoissaan aina parhaimmat vakuutukset, äiti sanoi helpottuneen kuuloisella äänellä.

Vaikka isä oli tarkka rahoistaan, niin silti hän vakuutti kaiken mahdollisen aina kalleimman kautta. Oikeastaan hänen oli pakko, sillä jostain syystä sitä omaisuutta tuhoutui mitä merkillisimpien sattumien kautta. Sitä minun polttamaan autoahan ne eivät maksaneet, koska tekijä oli periaatteessa oman perheen jäsen. Minun taloutta eivät tuollaiset pikkusummat heilautelleet puoleen eikä toiseen. Olisin mielellään avustanut isääni ja ostanut hänelle uuden auton vaikka joka vuosi jos hän vaan ottaisi ne vastaan. Toivottavasti isän auton vaihto onnistuu rutussa olevasta kyljestä huolimatta.

- Äiti, minä ajattelin mennä tänään ravintolaan, kerroin illan suunnitelmista.
- Onko tuo nyt poika kulta aivan viisasta?
- Haluan olla kuten muutkin suomalaiset ja vetää perseet olalle, perustelin tilannetta.
- Entä jos saat jonkun hirmuisen ahdistuskohtauksen siellä kännisten ihmisten keskellä?
- En usko, sillä yleensä viina helpottaa tilannetta todella paljon, kerroin äidille.
- Harmi, että ne sinun ystäväsi lähtivät sinne Lappiin, niiden kanssa olisi ollut paljon turvallisempaa.
- Päinvastoin äiti, niiden kanssa se vasta turvatonta olisi ollutkin, naurahdin ajatukselle lähteä niiden hullujen kanssa ravintolaan.
- Kuinka niin? Äiti hämmästeli.

Kerroin äidille, että Marlosen Pekka olisi soittanut lähiravintolan levyautomaatista koko illan samaa reggee kappaletta ja suututtanut sillä koko asiakaskunnan. Meidän lähiravintolassa kun on vain sellainen levyautomaatti huolehtimassa kansan viihtyvyydestä ja siellä on yksi Marleyn biisi. Pontin Jaska puolestaan olisi yrittänyt tyhjentää osaa ravintolasta saadakseen itselle kunnolla taistelutilaa. Lisäksi hän halusi aina viritellä kaikenmaailman pommeja, jotta vihollinen ei pääse huomaamatta paikalle. Pahimmassa tapauksessa ravintolasta olisi jäänyt jäljelle vain savuava raunio näiden kahden herran vierailun jälkeen.

- Ehkä sinun on Ernesti parasta mennä sinne aivan yksin, äiti totesi kuunneltuaan selvitykseni.
- Lisäksi yksin on helpompi vongata pimppaa, lisäsin vielä perään.
- Olethan varovainen niiden naisien kanssa, ettei tule mitään tauteja tai ettei ne vie sinun rahoja, äiti varoitteli.
- Hulluilla on aina tuuria, naurahdin äidin peloille.
- Tiedänhän minä, että sinulla se elämä ei ole todellakaan tuurista kiinni.
- Ei niin, olen hyvä tuurinen syntymähullu, naurahdin.
- Jos saan isän puhuttua ympäri, niin tulisitkos huomenna vaikka päivälliselle tänne kotiin?
- Miten puhut isän ympäri? Hämmästelin moista ehdotusta.
- Jos ei muu auta, niin minun pitää ottaa käyttöön kovat otteet, äiti totesi tiukan kuuloisella äänellä.

Olihan siitä viime vierailustani jo aikaa, joten minä olin aivan valmis käymään kotona vanhempia katsomassa. Isä ei välttämättä puhu minulle mitään, mutta se ei ole meille kenellekään uusi asia ja olimme oppineet elämään sen kanssa.

- Miten meinaat isää kiristää? Utelin äidiltä.
- Yksi vaihtoehto on laittaa isä itse keittämään aamukahvinsa, äiti sanoi.

Tuo kuulosti aika kovalta jutulta minunkin mielestäni. Isä ei voinut sietää sitä, että hänen herättyään ei talossa tuoksunut tuore kahvi. Isä heräsi aina kellon tarkkuudella, joten kahvin keittäminen siihen ei ollut äidille mitenkään ongelma. Muistan kerran lapsuudessa, kun aamukahvi ei ollut äidin kovan kuumeen takia valmiina isän herättyä aamulla.

Äiti oli kyllä herännyt isän meuhkaamiseen ja luvannut keittää kahvin, mutta se ei ollut enää isälle kelvannut. Isä oli suivaantunut siitä niin paljon, että otti kahvinkeittimen keittiöstä ja kävi hakkaamassa sen liiterissä kirveellä palasiksi. Perusteluina teolle oli se, että mitä sitä turhaan seisottaa tilaa viemässä, kun ei kerran käytetä. Tosin iltaan mennessä oli keittiön pöydälle ilmestynyt jostain aivan uusi samanlainen keitin. Kukaan ei sitä isältä sen koommin tivannut, että mistä se oli tullut.

Isän päivä oli muutenkin mennyt aivan totaalisen pilalle silloin. Onneksi kyseessä oli ollut lauantaipäivä kuten nyt, eikä isällä ollut töihin menoa. Isä oli lähtenyt mielenosoituksellisesti lähimmälle huoltoasemalle kahville. Vihaisena hän oli lähtenyt reissuun kävellen, vaikka matkaa oli tuollaiset kaksi kilometriä. Jonkin ajan päästä isä oli tullut takaisin ja karjunut unohtaneensa lompakon kotiin. Uusi yritys oli mennyt muuten putkeen, mutta huoltoasema oli tällä välin suljettu siellä sattuneen vesivahingon takia. Ei ollut isä kovin iloisen näköinen, kun palasi kävellen siltä toiselta reissulta. Minun piti mennä oikein naapurin puolelle nauramaan, ettei isä vaan olisi kuullut sitä.

- Tuo on aika rankka vaihtoehto, sanoin äidille.
- Niin on, mutta se tepsii yleensä todella hyvin.
- Oliko sulla jokin toinenkin keino? Utelin äidiltä.
- Toinen vaihtoehto on ottaa siltä uninalle pois, äiti naurahti.
- Häh? Vieläkö isällä on se lapsuuden nalle kainalossa öisin?
- Vielä, eihän se siitä luovu koskaan.

Muistan hyvin elävästi isän uninallen lapsuudestani. Minulla ei ollut mitään lupaa koskea siihen, mutta tein silti sen avulla monet jäynät. Avasin muun muassa kerran sen vatsan ja otin kaikki täytteet pois. Tilalle laitoin muovipussillisen vettä. Nallessa oli jostain syystä vetoketju, joten tuo onnistui vallan helposti. Tämän jälkeen laitoin vesinallen pakastimeen. Koska isän arkirutiinit olivat aina minuutin tarkkuudella samat, oli minun helppo vielä jäänalle omalle paikalleen sänkyyn. Äidin mukaan isä oli ottanut nallen normaalisti kainaloon ja mennyt tyytyväisenä peiton alle. Muutaman minuutin kuluttua oli peiton alla alkanut jumalaton hytinä ja hampaiden kalina. Isä oli vain sitkeästi puristanut nallesta ja hytissyt kylmyyttä. Äiti oli joutunut hakemaan oikein lämpöpeiton, jotta isä ei olisi paleltunut jäänallen kanssa. Aamulla sänky oli ollut aivan märkä ja isä sai hirmu raivarin.

- Soitellaan aamulla ja sovitaan tarkempi aika, sanoin äidille.
- Päivällinen on tasan 17:00, kuten tiedät. Isähän ei aikataulumuutoksia suvaitse, ellei kyse ole jostain hänen omasta kotkotuksestaan, äiti muistutti minua.
- Ilmoita sitten kymmeneltä, että missä mennään tämän asian suhteen, sanoin äidille.
- Ole kiltisti siellä ravintolassa, äiti muistutti vielä lopuksi.
- Totta kai.

Sen paperilapun tuomasta ahdistuksesta ei ollut enää jälkeäkään, kun sain muistella kaikkea isälle sattuneita kommelluksia. Jotenkin ne aina piristivät omaa päivääni. Päätin ottaa rauhallisesti tämän päivän, jotta jaksan paremmin illalla. Minulla ei ollut tänään tarvetta lähteä autoilemaan, joten saatoin sen puolesta aloittaa alkoholin nauttimisen vaikka kuinka aikaisin. Koska äidin puhelu oli ohitse, kävin hakemassa jääkaapista pullon olutta ja istahdin sen kanssa sohvalle.




© Rauno Vääräniemi