www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

08.02.2004

28. Pizzaa teleportaalin kautta

Heräsin aamulla hyvissä ajoin ennen äidin puhelinsoittoaikaa. Olin oikeastaan todella hyvällä tuulella. Eilinen autokaupassa käynti oli mennyt todella hyvin putkeen joka suhteessa. Toivottavasti isä ei keksi järjestää mitään kohtausta siellä autoliikkeessä. Sillä kun voi olla jotain hampaankolossa perse-Heimoa kohtaan.

Kotiinpaluu autoliikkeestä ei ollut sujunut oikein suunnitelmien mukaan, hissi oli nimittäin ollut alakerrassa minua vastassa. Olinhan sen nimenomaan jättänyt yläkertaan Hesari oven välissä odottamaan seuraavaa kertaa. Joku naapuri oli näemmä taas työntänyt nokkansa sellaiseen asiaan joka ei sille mitenkään kuulunut. Ilta olikin tämän takia mennyt pahasti pieleen, edes ruoka ei ollut maullaan. Menin jopa nukkumaan tyhjin vatsoin.

Nyt olin kuitenkin hyvällä tuulella, mitä maha vähän valitteli ruuan puutetta. Loikkasin sängystä ja kävelin keittiöön katsomaan ruokatilannetta. Jääkaapissa näytti aika pahalta, siellä oli vain eilen autoliikkeestä palatessa ostamani maito ja leipä. Laitoin kahvin tippumaan ja voitelin itselle yhden leivän. laitoin sen pöydälle voipuoli alaspäin, sillä jos tiputan sen siitä ottaessani lattialle, niin se kääntyy ja tipahtaa voipuoli ylöspäin.

Olin tutkinut voileipien käyttäytymistä joskus paljonkin ja tullut tutkimuksieni perusteella kyseiseen tulokseen. Pöydät olivat kieltämättä hieman rasvaisia aina, mutta mitäs pienistä ongelmista. Paljon tympeämpäähän se olisi liukastella margariinin voitelemalla lattialla, siinähän saattaisi päästä vaikka hengestään.

Kahvin tippuessa käännähdin katsomaan kalenteria, se näytti meidän elävän tällä hetkellä lauantaita. Taas alkoi yksi viikko olla suhteellisen onnellisesti elettynä. Lauantaista tuli mieleen suomalaiskansallinen urheilu, eli viinanjuonti. Viime kerrasta oli aika paljon aikaa, joten tänään voisi olla korkea aika piipahtaa lähikuppilassa oluella. Eihän sitä tiedä vaikka johonkin sopivaan kantturaan sattuisi törmäämään. Kahvipannun pörpöttäessä kävin hakemassa kännykän makuuhuoneesta ja valitsin tutun pizzapaikan numeron.

- Tripla pizza, kuului luurista hieman oudolla korostuksella.
- Anteeksi, oliko tämä varmasti pizza pizza pizza pizzeriassa? Kysyin hämmentyneenä moisesta tripla pizza vastauksesta.
- Kyllä me olla sama paikka, jatkoi ääni luurissa.
- Miksi Juan ei vastannut puhelimeen? Tivasin tältä oudolta ääneltä.
- Ei jouda, hän tekee juuri pizza.
- Minä soitan minuutin kuluttua uudelleen. Toivon, että siellä on oikea mies vastaamassa oikealla tavalla puhelimeen, näkemiin! Sanoin ja katkaisin puhelun.

Nythän tämä elämä alkoi takuta oikein kovasti. Aina ennen oli tuttavani Juan vastannut puhelimeen sanomalla pizzerian oikean nimen, eikä mitään hemmetin lyhennettä. Lisäksi en halunnut tehdä tällaista luottamuksellista kauppaa ihan outojen ihmisten kanssa. Melkein teki mieli hypätä autoon ja mennä sanomaan niille pari valittua sanaa tuollaisesta asiakaspalvelusta. Katson kellosta tarkasti minuutin ja painoin numeron uudelleen valintaa.

- Pizza pizza pizza, Juan puhelimessa, kuinka voin autta? Kuului nyt tuttu ääni luurista.
- Ernesti täällä terve!
- Minä arvata, että sinä soitta äsken. Minun serkku olla puhelimessa ja vastata miten sattu, Juan pahoitteli.
- Pistä minulle se tavallinen.
- Tulee puolessa tunnissa, Juan lupasi.
- Varma kanssa? Penäsin.
- Laitetaan sekkarit päälle...nyt! Juan sanoi ja läppäsi kellonsa päälle.
- Kiitos! On kiva huomata, että joillakin tuo palvelu vielä toimii asiakkaan toiveiden mukaan, sanoin Juanille.
- Sinä hauska hullu, Juan nauroi puhelimessa.
- Kiitos kohteliaisuudesta, sanoin ja lopettelin puhelun.

No niin, nyt oli ruoka-asiakin hoidossa tälle päivälle. Tuolla tekemälläni voileivällä pärjään mainiosti pizzan tuloon saakka. Onneksi tuo pizza pizza pizza pizzeria oli auki jo aamusta saakka. Monet paikat avaavat valitettavasti ovensa vasta joskus kymmenen aikoihin. Nyt kerkeän syödä mainiosti ennen äidin puhelua. Kahvi oli kerinnyt tippua puheluni aikana, joten kaasin itselle kupillisen ja otin pöytään tarttuneen voileivän käteeni. Menin niiden kanssa olohuoneen sohvalle ja aloin nauttia aamiaista.

Pika-aamiaisen jälkeen kävin pukemassa vaatteet päälle ja menin sen jälkeen parvekkeelle odottamaan varsinaista ruokaani. Päätin hieman jouduttaa pizzan tulemista ja kehittelin sille nopsaa kutsulaulun:

- Pizza pizza tule jo, tule kanssani samaan pöytään, tule terävään haarukkaan, tule tule jo, pizzani, tule höyryävän kuumana...
- Mitä sinä Ernesti siellä oikein mölyät? Alakerran Maija huuteli omalta parvekkeelta.
- Huutelen pizzaa itselle.
- Olisit soittanut, niin se tuleminen olisi paljon varmempaa, Maija naurahti.
- Minä soitinkin, sanoin Maijalle.
- No hyvä! Minä jo pelkäsin, että olet aivan seonnut, Maija huokaisi.
- Enhän minä. Hieman viiraa, mutta olen jo tottunut siihen, huusin takaisin.

Lauloin pizzan kutsulaulua aikani parvekkeella, mutta ei se mitään auttanut. Ei näkynyt pizzaa ja aika alkoi olla kohta kortilla. Menin sisälle ja kävelin eteiseen odottamaan sen saapumista. Mieleeni tuli nimittäin sellainen asia, että jos ne toimittavatkin sen pizzan jonkun teleportaalin kautta. Jos niillä on tosiaan sellainen aikahyppytekniikka käytössä ja ne siirtävät sen pizzamiehen pizzeriasta suoraan oveni eteen. Siinä tapauksessahan minä seisoin ja lauleskelin aivan turhaan tuolla parvekkeella. Taisi mennä taas hyvä laulunteko hukkaan.

Tuijotin jonkin aikaa ovisilmästä, mutta seisominen alkoi käydä jalkoihin. Päätin istahtaa hetkeksi eteisen lattialle. Samalla kun takapuoleni tapasi eteisen maton, myös ovikello päästi helvetinmoisen äänen aivan korvani juuressa. Pomppasin ylös ja tuuppasin oven auki oikein vauhdilla. Halusin nähdä, että tuliko se pizzamies jonkun teleportaalin kautta rappuun? Harmikseni rapussa ei näkynyt muuta kuin hämmästynyt pizzamies lippalakki vinossa. Vilkaisin nopeasti rannekellon sekkaria ja totesin sen näyttävän 29 minuuttia ja 43 sekuntia.

- Teille oli pizza, pizzamies sanoi silmät pyöreinä.
- Millä tulit? Laskeuduitko katolle jollakin, sanoin ja kurkin katolle vieviin tikkaisiin päin.
- Micralla minä tulin.
- Älä vaan sano, että ihan tavallisella Nissanilla? Totesin pettyneenä.
- On siinä metalliväri ja cd-soitin, pizzamies selitti jotenkin kummallisen näköisenä.
- Mutta se ei lennä?
- Ei lennä ei, pizzamies vakuutteli.
- Entä pizza, onko se oikeanlainen? Utelin vuorostani lounaastani.
- Kyllä on, sinä haluta katsoa se, pizzamies sanoi ja raotti laatikon kantta.

En koskaan ostanut pizzaa ellen saanut katsoa ja varmistaa sen oikeellisuuden. En voinut ymmärtää ihmisiä jotka tilaavat pizzansa tuntemattomilta myyjiltä ja maksavat ne ovella ilman tarkastamista. Itse tapasin tehdä aina pieniä pistokokeita pizzan laadun suhteen.

- Tuo jalapeno tuosta, sanoin ja osoitin haluamaani sormella.
- Sinä tahto maista?
- Niin tahdon, en ostaa sikaa pizzalaatikossa, kerroin kantani.
- Juan kertoi, tässä haarukka, pizzamies sanoi ja ojensi muoviin pakatun kertakäyttöhaarukan.

Revin haarukan irti muovisuojasta ja otin osoittamani jalapenoviipaleen haarukkaan ja pistin sen suuhuni. Maku oli kieltämättä entisensälainen, ei yhtään huonompi kuin edelliselläkään kerralla. Pizza oli todella täynnä kaikenlaisia täytteitä, sillä minun vakiopizza oli kaikilla mausteilla ja täytteillä. Maksoin pizzan sekä sen mukana tulevan puolentoista litran limun pizzamiehelle ja siirryin rapusta sisälle. Kurkin kuitenkin ovisilmästä, että millä tavalla tuo pizzamies poistuu. Harmikseni hän meni hissiin. Juoksin nopsaan parvekkeelle katsomaan, että oliko rapun edessä joku Micra parkissa. Ihan hyvinhän se pizzamies olisi saattanut mennä hissillä katolle ja sieltä jonkun teleportaalin kautta pizzerian takahuoneeseen.

Kurkistin parvekkeen laidan yli ja totesin harmikseni siellä seisovan punaisen Micran pizza-firman teippaukset kyljissä. Kyllä harmitti todeta tuollainen seikka. Olisin niin mielelläni nähnyt jonkun kirkkaan valonvälähdyksen ja pizzamiehen katoamisen paikalta. Jäin kuitenkin tarkkailemaan Micran lähtöä, sillä saattoihan siinäkin piillä joku juju. Pian pizzamies saapuikin autolle ja lähti pettymyksekseni ihan tavallisesti köröttelemään. Olisi nyt edes polttanut hieman rengasta lähtiessään, mutta ei.

Palasin harmissani takaisin sisälle ja istahdin sohvalle. Laskin pizzan sohvapöydälle ja aloitin tuon suussa sulavan herkun nauttimisen. Eihän tämä kaikilla täytteillä tilattu pizza mitenkään halpa ollut, mutta pieni hinta siitä ettei tarvinnut menettää hermojaan täytteitä valitessa.

Muistan hyvin miten olin mennyt ensimmäisellä puhelintilauskerralla aivan lukkoon täytteiden valinnassa. Valittavana oli jotain reilut kymmenen eri täytettä ja niistä piti valita viisi. Oltuani puoli tuntia puhelimessa oli pizzerian kaveri lyönyt luurin korvaani. Neljännen soittokerran jälkeen minulla soitti poliisi. Poliisi oli tivannut syytäni puhelinhäiriköintiin tuota pizzeriaa kohtaan. Luulivat minun kuuluvan johonkin äärijärjestöön, jolla olisi ollut muka aikomus polttaa kyseinen paikka.

Annoin poliisille tohtori Psykon numeron ja pyysin heitä tiedustelemaan sieltä minun tiedot. Noin tunnin päästä sain uudelleen puhelun poliisilaitokselta pahoittelujen kera. Lisäksi sain ohjeen tilata pizza kaikilla täytteillä. Yritin tehdä uutta tilausta poliisien neuvojen mukaan, mutta pizzeriassa ei enää koskaan vastattu minun puheluihini. Sen jälkeen löysin tämän nykyisin käyttämäni pizzerian ja homma on toiminut todella mainiosti.

Kuin huomaamatta olinkin pistellyt pizzan nassuuni tuossa vanhoja muistellessani. Onkohan kenellekään muulle poliisi antanut ohjeita, että minkälainen pizza kannattaa tilata?




© Rauno Vääräniemi