www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

21.1.2018

259. Porouni

SUNNUNTAI 21.12.

- Mmmm, tissiä, mmmm, tissiä, mmmm, hamuilin huulillani nänniä.

Samassa silmäni rävähtivät auki ja putosin unitodellisuudesta arkitodellisuuteen.

- Perkeleen pervo, Aino kivahti edessäni.

Makasin sohvalla kyljelläni ja edessäni seisoi outo epäsikiö kodinhoitajani rinnat paljaana. Housut hänellä oli kyllä jalassaan.

- Jumalauta, jos imin juuri noita, niin juon pullon vodkaa ja poltan kartongin röökiä, osoittelin hänen tissejään.
- Eipä tulisi kuule perkele mieleenikään, että soisin pervolle herralle sellaista iloa, Aino kivahti ja poistui vessaan.

Kauhean todellinen uni se kuitenkin oli, makustelin suutani. Huulillani oli selvä tissin maku. Nuuhkaisin koittelusormeani, että olinko päässyt pesälle asti, mutta ei, sormi haisi vaan sormelta. Lievä pettymys, mutta ehkä voin elää sen kanssa. Samassa katseeni osui olohuoneen pöydällä olevaan kapineeseen. Se oli unikamera, siis se sama paska jonka olin jo kerran pistänyt päreiksi. Kamera oli täysin ehjä.

- Ihan hullua, mutisin ottaessani kameran käteeni.

Kamera oli osoittanut minuun päin, joten päätin katsoa, olinko todella ollut jossain tissiparatiisissa koko yön vai vasta viimeisen vartin ennen heräämistäni. Harvemmin ne koko yön unet päässä pysyvät. Liitin sen langattomasti läppäriin ja selailin kameran klippejä. Siellä oli taas vaikka mitä paskaa.

- Poroja, no voi vittu, en kait minä ole sentään Petteri punakuonoon sekaantunut? aloin panikoida.

En pitänyt eläimistä siinä mielessä, mutta se ei ollut suurin huoleni. Suurin huoleni oli se, etten saa yhtään joululahjaa tulevana jouluna, jos sekoilen Joulupukin poron kanssa. Kauhea kauhuskenaario hiipi päähäni. Pahimmassa tapauksessa olen ainoa ihminen maailmassa, jota Joulupukki ei muista edes risuilla. Minulle tuli kiire selata lisää klippejä. En nähnyt niissä itseäni, vaan pelkästään poroja ja kodan, josta nousi savua. Kamera oli jostain syystä kuvannut kotaa ja sen ympärillä olevia poroja.

- Kaikkea paskaa sitä saakin, kun tutuilta tilaa halvalla, kirosin Jaska´s SpyShoppia.

Meinasin ensin jättää viimeisen lyhyen klipin katsomatta, mutta lopulta klikkasin sen auki. Näkyviin tuli alaston nainen, joka istui kodassa porontaljalla. Nainen katsoi kameraan hymyillen ja sanoi:

- Ernesti, vielä ei ole aika, mutta kohta … ole kärsivällinen.
- Ilona, henkäisin.

Yritin katson klipin uudelleen, mutta kamera ilmoitti, ettei klippi ole enää katsottavissa.

- Vittu, vitun vittu, koska ne alkavat tehdä Kiinassa jotain muutakin toimivaa kuin Volvoja?

Kamera näytti kyllä kaikki saatanan poroklipit, mutta sitä viimeistä klippiä missä näin rakkaan Ilonani, ei paska rakkine suostunut näyttämään. Muistin koko ajan asioita enemmän ja enemmän. Ilona alkoi tuntua todella läheiseltä ja rakkaalta ihmiseltä. Se toi helpotusta, mutta se toi myös tuskaa. Vilkaisin jalkoväliäni ja totesin:

- Et kait sä nyt saatana sano olevasi yhden naisen mulkku?

Mitäpä se nyt olisi vastannut, tyhmä elin. Kauheaa, että olisin yhden naisen mies, sainhan minä suljetullakin monenlaisia lääkkeitä. Ei ihminen voi olla vain johonkin yhteen juttuun sidottua, aloin panikoida. Nousin nopeasti istumaan sohvalle, taivutin selkää ja aloin paukuttaa päätäni seinään. En tiedä pitkäänkö jatkoin, mutta lopulta olin niin poikki, että putosin sohvalle. Huohotettuani tuskan jämät pois, minulle kirkastui:

- Voi ihminen olla myös yhteen juttuun sidottu, Mersuun!

En voinut ajatellakaan mitään halpisautoa, jossa ei ollut tähtäintä. Miten niillä edes pysyi tiellä? Joku Mätönenkin ajaa Toyotalla ja luulee olevansa mies, mikä pelle, ahahahahaa. Oikeastaan tuo Mersu-juttu ei auttanut kovin pitkälle, sillä jäin pohtimaan, että voiko naista ja Mersua verrata toisiinsa, sillä Mersu vaihtui vuoden välein uuteen ja jotenkin muistelin olleeni Ilonan kanssa pitempään. Olin juuri vaipumassa umpisolmussa olevien epäselvyyksien mustaan aukkoon, kun pöydällä oleva puhelin soi. Nappasin luurin käteeni ja sanoin:

- Minä olen täällä, kuka siellä?
- Ernesti poikani, täällä on äitisi. Millainen sinun vointisi on tänään?
- Äiti, voiko Mersua ja naista verrata keskenään?
- Ei Ernesti, auto on materiaa ja nainen on taas ihminen kuten sinäkin. Ihmisillä on tunteet, autolla ei.
- Mitä jos Mersusta lähtee paremmat värinät mitä naisesta?
- Huoh, ne ihmisten väliset värinät ovat kyllä tunnetasolla. Sellaista värinää auto ei voi tarjota.

Äiti selitti ja selitti, mutta jotenkin minusta tuntui, etten ihan ymmärtänyt kaikkea. Lopulta äiti sanoi, että jatketaan tuota nainen vs. Mersu -keskustelua joskus myöhemmin. Se sopi minulle, sillä tunsin olevani umpikujassa asian suhteen.

- Me haluaisimme isäsi kanssa, että tulisit tänne kotiin jouluksi, äiti sanoi.
- Milloin se on?
- Joulu on kolmen päivän päästä, kyllähän sinä poika kulta joulun muistat.
- Miii-näää en nyt ole ihan varma siitä. Tuleeko teille joulupukki?
- No eihän me nyt isäsi kanssa enää joulupukkiin uskota, tai en minä ainakaan, huoh.
- No mitä nyt?

Äiti huokaili lisää ja alkoi kertoa. Isä oli alkanut käyttäytyä omituisesti. Hän oli vetänyt pipon korville sisällä ja alkanut hiippailla ikkunasta ikkunaan. Äidin tiedustellessa syytä, isä oli ollut ensin jotenkin ovelan näköinen, mutta oli lopulta avautunut. Hän oli kuulemma tonttujahdissa. Isä halusi narauttaa joulutontun tai jopa useamman. Ne olivat kuulemma vakoilleet häntä niin monta vuotta, että nyt oli osien aika vaihtua.

- Miten kävi, kumpi sai pataan, joulutonttu vai isä? innostuin asiasta.
- No ei kumpikaan. Joulutonttuja ei ole olemassa, äiti kivahti.
- Miksi isä sitten uskoo niihin?
- Voi, kunpa tietäisin. Minulla ei pitänyt kertoa tätä vielä sinulle, mutta isäsi ei ole kovin tasapainoinen ihminen.
- Jaa, kaatuuko se helposti? Ostanko minä sille joululahjaksi kypärän?
- Ei, vaan mielenterveys heittää.

Sen jälkeen äiti kertoi, että minut oli todettu aikoinaan syntymähulluksi, mutta ei tyhmäksi. Olin menestynyt kaikessa mitä tein, ihan nuoresta lähtien. Olin tehnyt omaisuuden sijoituksillani ja minulla oli oma säätiö, joka huolehti kaikista kuluistani. Minulla oli pankinjohtaja, joka oli säätiöni johdossa. Isä oli siitä erittäin vahingoniloinen, että hänen poikansa oli virallisesti hullu. Isää puolestaan ei ollut yksikään lääkäri koskaan todennut hulluksi, vaikka äidin mukaan tilanne oli toisin. Hän lisäsi vielä, että olin monet kerrat vedättänyt isääni ja pistänyt hänet kärsimään mitä erilaisissa tilanteissa, kuten lehmän nuolemaan hänen persettään.

- Ehehehee, mansikki ja isä ne yhteen soppii…
- Tuosta ei sitten mitään mainintaa, jos tulet tänne jouluksi. Eikä mistään muustakaan, isäsi kun ei oikein siedä sinua, kun sinulla on aina niin hyvä tuuri kaikessa.
- Ai jaa, no onko se hyvä tuuri, että Ilona on jossain muualla?
- Niin poikani, joillakin asioilla on elämässä suurempi merkitys miltä se voi ensin näyttää. Ehkä sinua valmistellaan johonkin tuolla menetyksellä. Elämääsi voi olla tulossa sellaista, mihin tarvitset tuota valitettavan traagista kokemusta.

Nyt meni yli hilseen, sillä ei minua ollut kukaan täällä valmistelemassa mihinkään. Äiti puhui jotenkin niin kovin viisaita ja suuria asioita.

- Mitä sinulla on ohjelmassa tänään? Äiti uteli.
- Mikä päivä nyt on?
- Sunnuntai.
- Jaa, no enpä oikeastaan tiedä.

Jäin miettimään, että mitä hittoa sunnuntaisin tehdään. Minulle tuli mieleen kirkko. Ehkä sunnuntaisin käydään kirkossa. Se ei tuntunut kovin tutulta ajatukselta, mutta ehkä se oli elämäni tuleva tarkoitus. Vilkaisin rannekelloani ja se näytti yhdeksää.

- Äiti, moneltako täällä on jumalanpalvelus?
- Ernesti, se on messu nykyisin.
- Eikö Jumalaa enää palvellakaan?
- Terminologia on muuttunut, mutta tapahtuma on sama. Se taitaa olla sielläkin kymmeneltä, odota minä varmistan.

Äiti poistui puhelimesta joksikin aikaa. Palattuaan hän ilmoitti käyneensä katsomassa messun ajan internetistä. Se alkaisi kymmeneltä tässä läheisessä kirkossa. En tiennyt missä kirkko oli, joten tiedustelin myös sen sijainnin. Äidin mukaan sinne oli helppo löytää. Minun tarvitsi vain kävellä alas mäkeä, sitten ylös toista mäkeä ja risti näkyisi vasemmalla.

- Kävellä, mutta minullahan on Mersu!
- Se on niin lähellä, äiti huomautti.
- Mutta kumpi on lähempänä, Mersu vai kirkko?
- Huoh, no se Mersu.
- Hahaa, siitäs sait. Minä menen Mersulla kirkkoon.

Äiti huokaisi taas ja sanoi, että mene millä menet, mutta jos meinaan keritä sinne, niin minun pitäisi alkaa suoriutua aamutoimille. Olin samaa mieltä, sillä mikäli sunnuntain vakiohjelmassani oli kirkko, niin olisi varmaan synti ja häpeä myöhästyä sieltä. Saattoihan se olla, että myöhästyjät ruoskitaan muun seurakunnan edessä, mikä lisäsi painetta ehtiä ajoissa.

- Heippa äiti, minun pitää nyt joutua öylättejä notkuvien pöytien ääreen.
- Ehkä tuo on hieman liian vahva ilmaisu asiasta, mutta menepäs nyt poikani kuuntelemaan herran sanaa.
- Voin välittää sitä sinullekin, jos haluat.
- Kiitos poikani. Soittelen taas ensi viikon alussa. Sovitaan siitä joulusta tarkemmin.
- Heippa äiti!


© Rauno Vääräniemi