www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
14.1.2018
LAUANTAI 20.12.
Mirristä selvinneenä ja pussit tyhjentäneenä lähdin kevein mielin autoilemaan kasikoneisella saksalaisellani. Ajoin lähimpään kiertoliittymään ja annoin palaa, ympäri ympyrää ihan hullun lailla. Sekosin kolmenkymmenen kierroksen jälkeen laskuissani, mutta jatkoin silti vielä jonkin aikaa. Joku soitti torvea ja joku vilkutteli valoja, mutta en välittänyt, sillä ei hullun tarvitse välittää normijutuista. Jossain vaiheessa maisema alkoi kuitenkin toistaa itseään liikaa, joten tempaisin ratista toiseen suuntaan ja keulan kotia kohti.
Loppumatkan ajelin hieman rauhallisemmin, sillä pää oli sekaisin enemmän kuin tavallisesti. Ajoin tavoistani poiketen jopa alle nopeusrajoitusten. Kurvatessani taloyhtiön parkkipaikalle, näin Mätösen menevän roskakatokseen. Siinä samassa mieleeni tuli pari vaihtoehtoa. Lukitsen roskakatoksen ulkopuolelta ja tuikkaan sen tuleen tai menen vain katsomaan lajitteleeko tuo paskamaha roskansa oikein. Hylkäsin molemmat vaihtoehdot ja tyydyin vain ajamaan Mersun lähes kiinni roskakatoksen oveen. Mätönen kun oli tapansa mukaan sulkenut oven perässään. Avasin sivuikkunan ja jäin odottelemaan tulevaa. Mätönen paukutteli jonkin aikaa roskisten kansia, ennen kuin yritti poistua katoksesta. Se ei onnistunut, sillä katoksen ovi otti kiinni Mersuni kylkeen. Se, että tuliko katoksen ovesta joku jälki autooni ei haitannut mitään, sillä tuon örvelön kiusaaminen oli suurempi ilo.
- Vittu, saatana, kuka pässi siihen oven eteen parkkeerasi? Mätönen meuhkasi.
Näin miehen punakan lärvin laudoituksen rakojen läpi. Tyyppi yritti tihrustella raosta autoani.
- Arvaa kuka? Ei ainakaan joulupukki, sillä joulu on vasta tulossa, helpotin arvailua.
- Saatanan hullu, pitihän se arvata! Avaa ovi pillerilalleri tai potkin sen auki!
- Mistä lähtien läskissä on ollut potkua? huusin takaisin.
- Ihan varmasti järjestän sinut sellaiseen hoitopaikkaan, josta ei ole ulospääsyä, paskamaha raivosi.
- Lupaat vaan. En usko, että sellaista paratiisia on olemassa Suomessa.
- Isännöitsijälle soitan ainakin, saatanan saatana, paskahätäkin vielä, perkeleen perkele!
- Onhan siellä paperia, lehtiroskiksessa ja luettavaa myös.
Vitsi kun alkoi naurattaa ajatus Mätösestä kyykkypaskalla roskakatoksessa. Olisi siinä seuraavalla roskien viejällä hieman ihmeteltävää läjässä ja hajussa.
- Paska vääntämässä paskaa, eheheheee, repeilin täysin autossani.
- Tää ei saatana ole mikään leikin paikka, Mätönen raivosi.
- Ei olekaan, leikkipaikka on yläpihalla. Älä nyt kuitenkaan sinne mene, joku voi luulla pervoksi, ehehehee.
Kuuntelin hetken Mätösen valittamista ja meuhkaamista, mutta se alkoi kuulostaa levysoittimelta, joka oli jumittunut yhteen uraan. Inhosin toistoja kaikessa muussa kuin naimisessa, joten suljin ikkunan ja tallasin kaasua. Ajoin yläpihalle tarkoituksenani pysäköidä auto parkkiruutuni. Se ei onnistunut, sillä parkkiruudussani seisoi hullu otsalamppumies sauvakävelysauvat käsissään. Mies oli pitkät päällä minua päin. Pysäytin auton, laitoin vaihdevalitsimen parkkiasentoon, avasin sivuikkunan ja huusin:
- Oletko eläkkeellä, kun et muuta tekemistä keksi?
- En ole, olen vasta 38-vuotias.
Oho, ajattelin mielessäni, sillä jotenkin minulle oli tullut miehestä sellainen fiilis, että hän olisi tuntuvasti vanhempi.
- No haluatko eläkkeelle?
- Varhainen kysymys elämän tässä vaiheessa. Spekuloin mieluimmin tässä kohtaa elonpäiviä sitä miten halogeeni ja led kisailevat keskenään otsalampuissa.
- Siis ei eläkettä, totesin ja annoin kasikoneelle reilusti happea.
Johan liikahti, hullu otsalamppumies loikkasi sivuun kuin laatikossa ollut vieteriukko. Olin itse heti tilanteen tasalla, ja heitin valitsimen D-asentoon ja siirsin auton omaan parkkiruutuuni. Kaikenmaailman häiriköitä sitä tässäkin taloyhtiössä on, manailin autosta noustessani. Ettei saa edes omaan parkkipaikkaan ajaa, mihin tämä maailma onkaan oikein menossa? Jostain takaumasta muistiini tuli, että Teboilille, mutta en minä ainakaan halua millekään huoltoasemalle mennä.
- Ledi koki kolauksen, kuului viereltäni maasta.
Jasper Näärtämö makasi sillä paikallaan, johon oli loikallaan päätynyt. Otsalamppu oli pimentynyt ja parkkipaikalla vallitsi normaali hämäryys. C-talon seinällä oleva halogeeni antoi kyllä valoa parkkipaikalle, mutta se ei häikäissyt niin paljon kuin Jasperin otsalamppu.
- Tapoit sen, Jasper jatkoi lamppuaan hypistellen.
- Sääli, aivan vitun sääli, hähähähäää, rähähdin nauramaan.
- Mikä menetys, luxit olivat kohdillaan ja virrankulutus olematon. Olimme yhdessä valossa yötä päivää.
- Ei mieleesi tulisi tehdä jotain muuta kuin seistä toisten parkkipaikalla?
- Olen vapaa ihminen tekemään mitä minua huvittaa.
- Mitä täällä tapahtuu? Tarvitaanko paikalle hallituksen puheenjohtajaa? Kuului samassa takaani.
Paikalle asteli hieman vaivalloisen oloisena taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Aatu Himmeli. Mies oli nähtävästi todella täynnä itseään, sillä kääpä oli liimaillut vähän joka paikkaan A4-lappuja, jossa oli hänen kuvansa lisäksi teksti: Hallituksen PuheenJohtaja, Laki Ja Järjestys!” Miehen kävely oli sen verran vaivalloista, että tiedustelin:
- Pitikö noin sairaana lähteä ulos?
- Issias perkele.
- Mihin sattuu?
Utelin sen takia, että minulle tuollainen vaiva oli täysin uutta. En muista kuulleeni siitä edes suljetulla, vaikka siellä kyllä käytiin läpi kaikki mahdolliset ja jopa mahdottomat vaivat. Töölöläinen kolmannen sukupolven hyppykuppa oli kyllä tuttu, mutta että issias, eipä tullut mieleen.
- Tähän, Aatu osoitteli takapuoltaan. – Ja tänne, mies osoitteli tervettä jalkaansa.
Aatu Himmeli käveli muutenkin hieman omituisesti, sillä miehen toinen jalka on proteesi. Tällä kertaa tosin näytti siltä, että puujalka vaivasi vähemmän mitä oikea jalka. Olisin voinut sääliä, mutta hulluthan eivät sääliä tunne, joten sanoin:
- Ahaa, no perse on tietysti tullut kipeäksi liiasta homostelusta ja jalka meni kun yritit astua sillä yhtä huolimattomasti kuin munallasi. Ai, ai, ei pitäisi lähteä noin rankkoihin miesten juttuihin mukaan jos ei
tiedä fysiikan todella kestävän sitä.
- Mitä hittoa? Mitä homostelua? Minulla on issias, se nyt on ihan lääkärin toteama, ettäs tiedät, Himmeli raivostui.
- Lääkärit nyt sanovat mitä potilas haluaa kuulla. Kerroit varmaan sille valkotakkiselle, että sinulla on issias, ja lääkäri vain vahvisti sen, eikö niin?
- No, kyllähän se niin meni.
- Siinäs kuulit, homoilu meni issiaan piikkiin että heilahti. Tuliko sairaslomaakin vielä?
- Tuli, mutta olen kyllä eläkkeellä jo.
- Yöök, tuollainen hoo-hommailu on kyllä todella sairasta hommaa.
Aatun otsasuonet alkoivat pullottaa pahaenteisesti, kun mies kaiveli alati mukana kantamastaan kulahtaneesta nahkasalkusta paperin. Hän napautti sitä luisevalla sormellaan ja ilmoitti:
- Säännöt, säännöt ovat tehty noudatettaviksi, vaikka se niin kovin vaikealta voi kuulostaakin.
- En minä ole mitään sääntöjä rikkonut, ilmoitin heti.
- Et sinä, mutta tuo on, Aatu osoitti maassa makaavaa Jasperia.
- Minun led kuoli, Jasper valitti.
- Taloyhtiön säännöt kieltävät parkkipaikalla kaiken muun toiminnan paitsi autojen säilyttämisen. Sekin tulee tapahtua täysin oman merkatun paikan keskellä, Aatu lateli.
- Säikähdin tuota, Jasper osoitti minua.
- Kuten sanoin, kaiken muun paitsi autojen säilyttämisen. Siihen sisältyy myös säikähtäminen. Nämä säännöt ovat laadittu meidän kaikkien parhaaksemme.
Samalla hetkellä Mätösen paskamaha raahautui puuskuttaen paikalle. Hän tuli ihan Aatun eteen ja alkoi tehdä selkoa aikaisemmasta episodista, eli siitä mitä hän oli joutunut kokemaan roskakatoksessa. Mätönen vaati, että minut häädetään asunnostani hulluuspykälän perusteella ja asuntoni otetaan taloyhtiön haltuun. Minut myös pitäisi karkottaa Suomesta jonnekin missä ei ole palautusoikeutta. Kuuntelin miehen lässytystä ja suoranaista panettelua tovin. Lopulta tuuba alkoi olla niin paksua, että astuin ihan miehen eteen ja suoraan hänen varpailleen.
- Mitä vittua, älä seiso minun varpailla! Mätönen kivahti.
- Seisonpas.
- Miksi?
- Kun vedän sinua kohta lättyyn, niin et pääse karkuun ja voin vetää sinua lättyyn toisen kerran juoksematta perässäsi ympäri pihaa. Vaan tokkopa tuolla vatsalla kovin pitkälle pääsee.
- Hei, kuunnelkaa, kuunnelkaa nyt miten hullu tuo on. Uhkaileekin vielä minua. Nyt tästä tuli vielä vähän isompi juttu. Te olette minun todistajiani.
Vilkaisin Jasperia, joka silitteli pimennyttä led-valoaan. Mies oli omissa maailmoissaan. Sen jälkeen käänsin katseeni Aatuun, joka tutki paperille kirjoitettuja sääntöjään. Minulle tuli sellainen tunne, ettei hänkään oikein noteerannut Mätöstä.
- Tehdään yhdessä tästä hulluudesta loppu, Mätönen meuhkasi.
Aatu nosti katseensa paperistaan ja sanoi:
- Täällä säännöissä lukee, että tarpeettoman kovan äänen käyttäminen myös ulkotiloissa on taloyhtiön sääntöjen vastaista.
- Mitä vittua? Mätönen karjaisi. – Tuo hullu seisoo minun varpailla ja uhkailee vetävänsä minua turpaan.
- Hmmm, vaan sepä ei ole kiellettyä taloyhtiön järjestyssääntöjen mukaan.
Ilahduin moisesta vapaudesta. Voisin nyt siis hakata Mätösen mulkun sinisenkukertavanvioletiksi ilman, että joutuisin hankaluuksiin. Poliisia en pelännyt, sillä Suomessahan laki on kaikkien hullujen ja mielenvikaisten puolella. Kärsijöitä olivat tavalliset ihmiset.
- Onhan Suomessa sentään laki, Mätönen raivosi.
- Tsot, tsot, pienempää ääntä, kun paikalla on ylin toimeenpanovalta, eli taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, eli minä, Aatu heristi luisevaa sormeaan.
- No johan nyt on perkele, minä olen tässä uhri ja minua pitää puolustaa! Mätönen karjui naama punaisena.
- Vielä yksi tuollainen kommentti, niin sarjotutan asuntosi lukon uudelleen, etkä taatusti tule saamaan siihen enää avainta, Aatu sanoi niin jäisevällä äänellä, että pelkäsin itsekin jäätyväni
tähän paikkaan.
Mätönen vaikeni. Mies hiljeni hetkeksi, mutta sitten kuulin jotain pientä jupinaa hänen yhteen puristettujen huuliensa välistä. Se oli jotain sen suuntaista, että hän on ymmärtänyt asian ja aikoo nyt poistua paikalta, mikäli minä voisin ystävällisesti nostaa jalkani hänen jalkansa päältä.
- No mutta Jorma, vai sanonko Jokke, kylläpäs sinä osaatkin pyytää nätisti kun sille päälle satut, sanoin hänelle hymyillen.
- Jorma, Mätönen kuiskasi.
- Ole hyvä, sanoin ja nostin jalkani hänen jalkansa päältä.
Mätönen ei jäänyt ihmettelemään enää yhtään mitään, vaan paineli vatsa hyllyen kohti omaa rappuaan. Onneksi mies ei asunut samassa rapussa. Jorman elämä olisi ollut paljon vaikeampaa minun kanssani samassa rapussa. Mätösen lähdettyä, Jasper nousi ylös ja sanoi:
- Olen nyt hyvästellyt edesmenneen ledini. En tiedä, että voinko ottaa heti uutta lediä.
- Ota koira, ehdotin.
- Koira? Ei, ei koira voi mitenkään korvata lediä. Siis tuohan on aivan pöyristyttävä idea, Jasper tuohtui.
- Voin lainata kynttilää. Minulla on yksi joutilas. Kokeilin polttaa sitä molemmista päistä, mutta ei toiminut. Saat sen jos haluat.
Suuni tuntui selittävän asioita, joista minulla ei ollut mitään aavistustakaan, kuten nyt tuota kynttiläjuttua.
- Ernesti, sinä olet kokeillut polttaa kynttilää molemmista päistä. Tuo on totta, naisääni sanoi.
En alkanut katselemaan nyt ympärilleni, sillä olin jo tottunut siihen, että ääni todellakin tuli pääni sisältä. Yksi vaihtoehto äänelle olisi joku vieraanvallan agentin asentama nauhuri, joka reagoisi jollain tapaa ja sieltä tulisi aina joku lyhyt kommentti. Jotenkin tuon sanomani ja kuulemani jälkeen muistin, että minullahan todellakin on jossain sellainen kynttilä, jota olen koettanut polttaa molemmista päistä. Sain samassa kiinni muistosta, jossa tohtori Psyko mainitsi ihmisten polttavan liian usein kynttilää molemmista päistä. Minua tuollainen kommentti oli harmittanut aivan hitosti, sillä en ollut koskaan kokeillut moista. En tietenkään myöntänyt sitä Psykolle. Kävin tapaamisen jälkeen ostamassa ison kynttilän ja kaivoin sen alapuolelta esille sydänlangan. Tuo molemmista päistä polttaminen ei ollut kovin järkevää, ei edes näin hullulle kuin minä. Olin joutunut pitämään molemmista päistä palavaa kynttilää kädessäni ja käsi oli puutunut nopeasti. Jätin asian sikseen, sillä enhän minä ole mikään kynttiläteline.
- Ei kynttilä voi koskaan korvata lediä, ne ovat aivan eri aikakausien valaisimia. Hento lepattava liekki ei korvaa mitenkään minun vahvaa ja vakaata lediäni, Jasper ilmoitti.
- Pyytäisin teitä poistumaan parkkipaikalta, tämä alue on vain autoja varten, Aatu sanoi.
- Olenkin tässä jo lähdössä, vastasin hänelle.
- Minä myös, pimeään metsään ei ole mitään asiaa ilman lediä, Jasper sanoi.
Niinpä lähdimme koko kolmikko kävelemään rappua kohti. Kävelin ensimmäisenä ja pysähdyin ovelle näppäilemään avauskoodin. Yllättäen Aatu painautui melkein minuun kiinni ja alkoi kähistä:
- Ei koodia saa julkisesti näppäillä. Se on taloyhtiön salaiseksi luokittelemaa tietoa. Suojausluokka on joko kakkonen tai kolmonen.
- Häh, mitä vitun pelleilyä tuo on? kummastelin pölvästin pölinää.
- Kuka tahansa voi kiikaroida salaisen koodimme, mikäli et seiso täysin näppäimien edessä, Aatu selitti.
Samassa minua alkoi kylmätä. Ei se, että tuo kylmänkiskoinen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja oli lähes tappituntumalla minusta, vaan hänen kommenttinsa kiikaroinnista. Peräydyin Aatun ohitse kolme askelta ja jäin katselemaan ovea. Se oli vaarallisen lähellä makuuhuoneeni ikkunaa, joka oli heti ovesta vasemmalle. Voi helvetti, joku numerolukkokoodipervo oli varmaan kiikaroinut minuakin. Tarkastelin ikkunaa, jonka edessä olivat sälekaihtimet ja tavalliset verhot. Erotin pienet raot sälekaihtimissa. Teoriassa sieltä oli siis mahdollista nähdä sisälle asuntooni. Voi jumalauta, jos olisin tuon tiennyt, niin olisin liimannut ikkunaa vastapäätä olevalle seinälle niin ruman kuvan, että kuka tahansa kiikaroija olisi pyörtynyt.
- Mikä olisi tarpeeksi ruma kuva? mutisin ääneen.
- Mitä sanoitkaan? Aatu kääntyi puoleeni.
- Voi vittu kun olet ruma, olisiko sinulla antaa yhtään omakuvaasi minulle?
- En jakele kuviani kenelle tahansa.
- Ai jaa, olet siis joku pihtari. Vaimosikin varmaan joutuu käymään vieraissa, kun pihtaat. Hyi, kuvotat minua, yööööök, yök, yök, yök! yökkäilin pahan oloni pihalle.
- VAIMONI JA MINUN VÄLINEN SUHDE EI KUULU SINULLE!
Johan lähti käävästä ääntä. Jarperkin säikähti niin, että loikkasi oven vierellä olevaan puskaan suoraan makuuhuoneeni ikkunan alle. Minua sattui pelkkä ajatuskin sinne hyppäämisestä ja tuo pöllö teki sen fyysisesti. Tämä taloyhtiöhän oli todellakin täynnä kaikenlaisia vatipäitä. Saatana, suljetulla sentään oltiin rehellisesti hulluja. Täällä feikataan tervettä, mutta ollaan niin latvasta lahoja, ettei millään mitään rajaa. Aatun meuhkaamista kettuuntuneena laitoin käden jalkoväliini, purisin muniani ja sanoin:
- Se on kuule yksi vitun simsalabin kun tämä keppi on vaimosi kolossa, ellet lakkaa pihtaamasta!
Sen sanottuani selkäpiitäni pitkin kulkivat kylmät väreet. Se johtui siitä, etten ihan heti saanut päähäni, että millainen harakka se Aatun vaimo oikein olikaan? Pitkä, laiha, lauta, nauta, pullea, porsas, valas vai joku muu? Voi helvetti, kaikkea sitä tuleekaan luvattua kiivastuksissaan, aloin katua sanomisiani. Entä jos vaimo oli Aatun kanssa samannäköinen? Olin jotenkin muistavani sellaisen asian, että pariskunnat alkavat muistuttaa toisiaan vanhemmiten. Katsoin Aatua tarkemmin ja totesin, ettei hän ainakaan ole alkanut muistuttaa ketään naista, joten hänen vaimonsa täytyi olla kohtalaisen paljon Aatun näköinen. Meinasin oksentaa.
- Tällaiseen kielenkäyttöön tullaan puuttumaan seuraavassa taloyhtiön hallituksen kokouksessa. Karsimme kaikki mielenilmaisurönsyt, Aatu lateli jäätävän narisevalla äänellään.
- Entä nämä istutukset, voisiko näitä karsia? Jasper piipitti puskassa.
- Ei voi, ne ovat taloyhtiön hallituksen direktiivin mukaiset.
- No voi, kadotin kuolleen ledini tänne puskaan. Nyt tuli pitkä ikävä, Jasper surkutteli.
Minulle riitti, työnsin koodilukon edessä pönöttävän Aatun sivuun, näppäilin koodin niin näkyvästi kuin ikinä kykenin ja astuin sisälle. Vedin oven kiinni perässäni ja näytin kieltä ulkopuolelle jääville. Lähdin liikkeelle Aatun ilmeitä seuraten, mutta matkani tyssäsi alkuunsa. Tömähdin jotain luisevaa päin. Zoomailin katseeni eteenpäin ja totesin olevani nenät vastakkain samassa kerroksessa olevan Kerttu Vahveron kanssa. Olin nähnyt naisen muutaman kerran ja luntannut nimen postiluukusta ja taloyhtiön papereista.
- No nyt on mulkulla mittaa, Kerttu röhisi.
- Hui saatana mikä harakka, mistä oikein pölähdit?
Pölähtäminen oli oikea termi, sillä Kerttu veti röökiä niin paljon, että kun hän raotti rapun oven, niin rappu oli välittömästi täynnä savua. Nytkin olin ihan varma, että naisen asunto on tulessa.
- Tiedätkö nuori ori, että olen ollut sirkuksessa ja olen vitun taipuisa. Lisäksi olen syväkurkku.
- En tiedä, en tiedä, en todellakaan halua tietää, puistelin päätäni.
- Kertulla on katsos vielä taito tallella, enkä puhu nyt mistään leipomisesta, vaan naimisesta, kähähähää.
Kerttu Vahverolla oli ikää arviolta 65-vuotta. Kropaltaan nainen oli notkea kuin ylivuotinen pajunvitsa, mutta muuten näytti kurpan ja korpun risteytykseltä. En voinut olla lohkaisematta:
- Oletko mulatti?
- Mitä, mitä Kertun pitäisi olla? nainen ihmetteli.
- No sellainen kurpan ja korpun risteytys tai harpun ja korpun?
- Kähähää, köh, köh, köh, tämä yskä tappaa minut vielä joku päivä, köh, köh, köh, nainen ryki kuin viimeistä päivää.
- Hyvää illan, yön, huomisen, ensi viikon, tulevan vuoden ja vuosikymmen jatkoa, minä menen nyt, ilmoitin korpulle ja painelin hänen ohitseen.
En katsonut taakseni avatessani asuntoni oven ja astuessani sisälle. Törmäsin eteisessä Ainoon, joka seisoi siellä kädet puuskassa. Hän tuijotti minut jäätävällä katseellaan ja sanoi:
- Vitun perässäkö sitä taas on juostu koko ilta?
- No ei olla, hullut naapurit veivät illasta osan.
- Ja minäkö tässä olen taas se joka joutuu kärsimään? Aino narisi.
- Kyllä minäkin kärsin, ja paljon.
- Mistähän se herra nyt kärsii, saatana, elää kuin pellossa kulli tanassa.
- Omapahan on, siis se kulli, totesin ja työnnyin kärtyn ohitse.
Minulla kävi mielessäni, että nostan tuon kitisijän vessaan pesukoneen päälle, riisun sen housut ja junttaan niin syvälle, että hampaat tuntuvat. Annoin kuitenkin olla, sillä jotenkin nyt oli sellainen fiilis, että tarvitsen yhden alapuolelta voidellun voileivän, olutta ja hyvät yöunet. Päivä oli ollut kaikessa hulluudessaan aika rasittava ja pitkä. Niinpä tyydyin vain huutamaan keittiöstä Ainolle:
- Mene pois, hus painajainen.
- Minä sinulle saatana vielä painajaiset näytän, perkele…
Ovi kolahti ja Aino oli poissa. Siitä huolimatta minusta tuntui, ettei hän ollut koskaan poissa. Nainen oli pienestä koostaan huolimatta todella pelottava. Voileivän syötyäni menin sohvalle ja päätin nukkua varmuuden vuoksi siinä. Jos Aino aikoi näyttää minulle painajaisia, niin se tapahtuisi makuuhuoneessa. Ovelana miehenä päätin huijata häntä nukkumalla yöni sohvalla.