www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
10.12.2017
LAUANTAI 20.12.
- Vittu, saatana, perkele!
- Mmmm, mitääh? havahduin kiroilun ääniin.
Avasin silmäni ja huomasin sängyn vierellä seisovan kodinhoitajani Aino Ainion. Nainen seisoi siinä täysin alastomana ja kiroili peiton reuna kädessään. Inhottava veto kävi peiton alle, joten tempaisin peiton takaisin itselleni ja sanoin:
- Mee vittu lämmittelemään johonkin, vaikka helvettiin!
- Saatanan tonttu, nukkuu housut jalassa.
Housut, täh? Kokeilin jalkoväliäni ja totta tosiaan, nukuin päällyshousut jalassa. Yläkropan olin näemmä riisunut illalla, mutta veto oli nähtävästi loppunut ennen housuja. Vilkaisin uudemman kerran alastonta naista ja tiedustelin tältä:
- Selänpesuako odotat vai onko pesukone syönyt vaatteesi?
- Saatana, tee tässä työtä jolla on tarkoitus, kun huvitkin viedään, perkele.
- Huvit?
En tajunnut yhtään mitä tuo omituinen nainen horisi. Olihan sillä kroppa niin timmi, että voisin hyvinkin huvitella hänen kanssaan, mutta luonne oli vielä riivinrautaakin rajumpi, joten annoin kantturan olla.
- Täytyy sitten tyytyä imurin varteen, perkeleen perkele, Aino kirosi ja pyörähti ympäri.
Annoin naisen mennä ja keskityin itse heräämiseen. Mietiskelin siinä samalla eilisen tapahtumia. Ketutti vieläkin niiden rusinoiden puuttuminen, vaikka niitä nimenomaan oli luvattu. Luvataan antaa, mutta ei sitten annetakaan, niin naisille tyypillistä, manailin huonoa tuuriani.
Nousin sängystä mahdollisimman rauhallisesti ja aloin katsella mitä unikamera oli kuvannut. Kuva oli suurimmaksi osaksi luokatonta paskaa. Ainoastaan ihan lopussa näytti siltä, että joku isomelainen musta mies olisi ottanut Ainon takaapäin sänkyni vieressä.
- Nuuh, nuuh, ei haise vieraalta uroolta eikä kiimaiselta naiselta, nuuhkin makuuhuoneen ilmaa.
- Turha nuuhkia, Aino kommentoi ovelta.
Naisen posket punottivat ja jalkoväli oli sen näköinen, kun hän olisi saanut imurin letkusta.
- Se musta mies oli minun uneni, vittu saatana, ettei niitäkään saa enää nähdä yksin, perkele!
Sen sanottuaan Aino kääntyi ympäri ja katosi näkyvistäni. Kuulin äänestä, että hän laittoi imuria kaappiin. Hyi helvetti, kamera vittuili minulle tosissaan. Otin sen käteeni ja paiskasin lattiaan. Hyödytön aparaatti levisi lattialle. Potkin osat sängyn alle. Voi Jaska, myymäsi kamera oli täysin paska, manailin mielessäni. Riisuin sen jälkeen itseni täysin alastomaksi ja tallustelin keittiöön aamiaiselle. Aino seisoi siellä voideltu hapankorppu kädessään kasvoillaan pirullinen ilme.
- Mitä nyt? murahdin hänelle.
Nainen katsoi minua silmiin ja tiputti hapankorpun lattialle voipuoli alaspäin. Sitten hän katsoi sitä ja sanoi:
- Vittu saatana, lipsahti.
Vilkaisin hapankorppua, astuin askeleen eteenpäin, nappasin eukon kantoon ja kannoin kiukkupussin eteiseen. Avasin oven ja tuuppasin kestoriesan alastomana rappuun. Vedin oven kiinni ja kumarruin sanomaan postiluukun kautta:
- Ei tartte kiitellä, kyyti oli talon puolesta ilmainen.
En jäänyt kuuntelemaan mitään kitinöitä, vaan laitoin välioven kiinni ja suuntasin takaisin keittiöön. Hapankorppu odotti minua yhä lattialla. Kävin asiaa läpi monelta kantilta ja laskeuduin lopulta makaamaan lattialle mahalleni. Sain kielellä tökittyä hapankorpun hellaa vasten niin, että sain siitä kiinni hampaillani. Olin nimittäin kuullut suljetulla, ettei lattialle pudonnutta ruokaa saanut nostaa ylös ja syödä.
- Ehehehee, vaan hullupa tietää kiertotien tuollekin kiellolle, hekottelin suu täynnä hapankorppua.
Syötyäni hapankorpun nousin ylös ja onnittelin itseäni kättelemällä oikealla kädellä vasenta kättäni. Tämä oli taas niitä kertoja, jolloin olin näyttänyt olevani aika monen muun yläpuolella suunnattomassa neroudessani. Samalla tajusin, että menneisyyteni on alkanut kirkastua. Muistin jo paljon katkelmia suljetulta ja niissä oli paljon suuria elämänviisauksia. Mm. se tuli mieleeni, että hullu saa olla, muttei tyhmä.
- Kyllä hulluus on ihanaa, kun se väärin lääkitään, lällällää, lällättelin yhtä suosikkibiisiäni.
Paistelin kananmunia, jotka vetäisin varovasti jalkovälistäni ja voitelin muutaman hapankorpun alapuolelta. Otin niiden kaveriksi jääkaapista pätkän grillimakkaraa. Olisi siellä ollut oluttakin, mutta päätin sekoilla ainakin aamun täysin selvin päin.
Seuraavaksi aloin miettiä mitä tekisin tänään. Vilkaisin kalenteria ja totesin tänään olevan jo joulukuun 20. päivä. En ollut ollenkaan jouluisella tuulella. Jotenkin tuntui siltä, että yksin ei tule joulua. Jaska ja Pekka olivat hävinneet taas maailman tuuliin eikä Ilonakaan ollut maisemissa. Mietiskelin Ilonaa, mutta siitä en saanut kovinkaan paljon muistoja. Nainen oli aika mysteeri muistoissani, mutta ehkäpä sille oli joku tarkoitus.
- Hyvä Ernesti, muistot elävät.
- Mitä, kuka, missä?
Nousin ylös ja kiersin koko asuntoni saunaa myöten, mutta olin kotona täysin yksin. Pääni oli siis jälleen jutellut minulle. Aloin olla aika varma siitä, että olin jakautunut persoona, toinen minäni oli kylläkin nainen äänestä päätellen.
- Hah, et sinä sentään niin hullu ole, ääni jatkoi.
- Enkö muka? kivahdin takaisin.
Ääni ei enää vastannut, vaikka yritin maanitella sitä lupaamalla jutella sille mukavia. Seuraavaksi uhkailin sitä, mutta lopputulos oli täydellinen hiljaisuus. Siitä ahdistuneena kävin makuuhuoneesta korvatulpat ja tungin ne syvälle korviini. Nyt ääni ei ainakaan pääsisi pois päästäni, vaikka haluaisi. Minullehan eivät edes äänet soitelleet poskea! Tyytyväisenä ratkaisuuni jatkoin aamiaisen nauttimista. Nuoltuani lopuksi sormet, siirryin eteiseen. Napsautin siellä olevan suihkusoittimen päälle ja astuin pesuhuoneeseen.
- Häh, missä musiikki? ihmettelin hanan alle asteltuani.
- Jumalauta, missä minun ääneni on? Kuulen vain pelkät ajatukseni.
Paniikki iski päälle, sillä tajusin menettäneeni täysin kosketuksen nykyisyyteen. Korvissakin vain humisi omituisesti. Loppu oli varmaan tulossa, joten istahdin lattialle. Hetken aikaa lattialaatan saumaa tuijotettuani, nousin ylös ja kävelin keittiöön. En halunnut luovuttaa näin helposti, vaan päätin kokeilla yhtä suljetulla kerrottua konstia. Jos polvi oli kipeä, siihen piti ottaa täsmälääke. Se oli helpointa teipata lääkäriteipillä polvilumpioon. Kovin tiukasti sitä ei kannattanut tehdä, sillä silloin kävely oli aika jäykkää. Onneksi omat oireeni olivat korvissa, jonne tuollainen pilleri oli helppo sujauttaa ilman teippaamista. Löysin kaapista vain yhden särkylääkkeen, jonka päätin tunkea oikeaan korvaani.
- Perkeleen puupää, ei uppoa millään, manailin pilleriä tunkiessani.
Lopulta tajusin mennä vessaan peilin eteen katsomaan mikä korvassa mättää. Ei sekään helppoa ollut, sillä en ollut tunnistaa itseäni, sillä korvissani oli jotain keltaista. Kelasin elämäni filminauhaa taaksepäin ja löysin kohdan, jossa olin tunkenut korvatulpat korviini. Otin tulpat pois korvista ja kyllä helpotti, kuulin jopa oman varovaisesti päästetyn tuhnun. Siinä oli mukana myös haju, joten sekin puoli oli kunnossa. Astelin takaisin kylppäriin ja korvani täyttyivät lempimusiikkistani, eli sähköyhtiön poikien raskaasta räimeestä. Olin tajunnut sen vasta äsken oikein kunnolla. Elämäni ilman vaihtovirtaa ja tasavirtaa oli kuin siitä olisi puuttunut joku sähköinen jännite. Nyt nautin niistä molemmista ja oloni parani kohisten.
- Ehehee, tai suihkuhan se tässä taitaa kohista, ehehee, repeilin musan tahdissa.
Jammailin suihkun alla kokonaiset kolme biisiä. Sen jälkeen kietouduin isoon Nalle Puh -pyyhkeeseeni ja iskin jalkani vaaleanpunaisiin possutossuihin. Läpsyttelin olohuoneeseen ja istahdin sohvalle. Laitoin television päälle ja nostin rehvakkaasti possutossujalkani olohuoneen pöydälle.
- Minä olen herra minun kotonani, ilmoitin ääneen.
- Niin olenkin, myöntelin hymyssä suin itseäni.
- Tänääään meillääää on myööööös sääää! kuului televisiosta.
Ääni oli niin vittumaisen kuuloinen, että se kiinnitti huomioni. Koska katseeni yleensä seuraa huomiotani, niin huomasin samassa tuijottavani keltaiseen sadetakkiin verhoutunutta iäkkäämpää säämiestä. Katsoin tyyppiä inhoa tuntien ja kysyin ääneen:
- No missä vitussa ne seksikkäät säätytöt ovat?
- Epätietoisille tiedoksi, että kanavallamme on tehty sukupuolipolvenvaihdos, säämies selitti räkä roiskuen.
- No vittu, miten vanhaa siellä ennen oli töissä? murisin ääneen.
- Vaihdoimme nuoremman heteronaisen pari sukupolvea vanhempaan homoon, säämies sanoi ja iski silmää.
- Eikä?
- Kyllä ja jes, kuten priteissä sanotaan, sääheebo vastasi.
Samassa koin takauman ja tiesin olevani nyt tekemisissä todellisen ätvötyksen kanssa. Mies oli minulle menneisyydestä tuttu, mutta miten tuttu, sitä takaumani ei minulle kertonut. Olin vähän pettynyt takaumaani, sillä inhosin yli kaiken kaikkea puolinaista. Halusin naisetkin aina kokonaisina.
Nappasin nopeasti kaukosäätimen käteeni ja vaihdoin kanavaa. Toiselta kanavalta tuli joku keskusteluohjelma. Jäin katsomaan sitä, sillä kaksi naista keskusteli siitä miten paljon naiselle on hyväksi harrastaa seksiä viikossa.
- Viikossa, pihtarit, buuu! Buuasin mokomille tavaran väärinkäyttäjille.
Ei ollut sekään kanava hyvä valinta, joten klikkasin television seuraavalle kanavalle. Siellä tehtiin remonttia naisen ja miehen toimesta. Kaksikko tapetoi juuri olohuonetta. Vilkaisin asuntoni seinillä olevia tapetteja ja tunsin suurta inhoa. En voinut sietää tapetteja, sillä niiden saumat irvistelivät aina jostain kohtaa minulle. Minulle tuli moisesta irvistelystä aina halu vääntää tapetin nenä poskelle, eli kiskoa ne irvistelevät tapetit irti seinästä. Omassa asunnossani minua pidätteli tapettien repimisessä se, että sen jälkeen seinää ei katselisi edes kunnon lääkkeissä.
- Voi helvetti mitä paskaa tuostakin tulee, totesin ja suljin töllön.
Television sulkeminen tapahtui oikeaan aikaan, sillä samassa puhelin soi. Nappasin lähimmän luurin käteeni ja vastasin lankapuhelimeeni:
- Meillä minä puhelimessa, kuka teillä?
- Huomenta poikani Ernesti, äitihän se täällä soittaa.
- Ai kun kiva, mitä sinulle kuuluu?
- Hyvää kiitos, mitä nyt joulukiireet painavat päälle. Oletko sinä poika kulta valmistautunut jouluun millään tavalla?
Jouluun? Minun piti hieman kelailla asioita, mutta en oikein saanut päähän sitä miten minun olisi pitänyt valmistautua jouluun. Se oli sellainen asia, mikä ei merkinnyt minulle kovinkaan paljoa. Sain jotain takaumia riisipuurosta, rusinasopasta ja kinkusta, mutta siinä kaikki.
- Oletko ostanut ruokaa jouluksi? Äiti uteli.
Kelasin taas läpi riisipuuron, rusinasopan ja kinkun. Mitään niistä ei ollut kaapeissani, joten vastasin äidin kyselyyn kieltävästi. Äiti puolestaan totesi, että kerkeäähän sitä vielä käydä kaupassa ennen joulua, joka olisi vasta ensi viikolla.
- Miten sinä olet valmistautunut jouluun? utelin puolestani äidiltä.
- Olen juossut isän kanssa kaupoissa ja leiponut.
- Isä, hmmm…
- Muistatko jo isäsi? Äiti kysyi.
Muistihan minä, ainakin jotenkin, vaikka jostain syystä äijän miettiminen ahdisti aika rankasti. Minulla tuli välähdyksenomaisesti mieleeni sellainen tapaus, jossa isä oli mennyt jouluna kovalla pakkasella pihalle ja kussut tonttulakkiinsa. Hän oli kussut siihen sen vuoksi, että olisi saanut tonttulakin jäätymään ja pysymään sitä kautta terhakkaasti pystyssä päässään. Isän tonttulakki oli nimittäin ollut ainoa lakki, joka ei ollut suostunut pysymään ollenkaan pystyssä.
- Ehehee, muistan sen kusisen tonttulakin, repesin.
- Huoh, no hyvä että edes sen muistat, äiti huokaisi syvään.
- Se on hyvä muisto, saa minut hymyilemään.
- Varmasti, mutta isääsi ei siitä kannata muistuttaa, mikäli haluaa pitää edes jonkinlaiset puhevälit.
Juttelimme äidin kanssa vielä hetken niitä näitä, kunnes hän ilmoitti lähtevänsä taas kauppareissulle. Isälle kun oli tärkeää, että kaupassa käydään joka päivä, ettei yksikään tarjous mene ohitse. Äiti lupasi taas soitella joku päivä, mikä sai minut hyvälle tuulelle. Elämässäni oli sentään yksi henkilö, joka muisti minua ihan oma-aloitteisesti.
Puhelun jälkeen pukeuduin ja tsekkasin jääkaapin, sillä äidin puhe jouluun valmistautumisesta sai minut nälkäiseksi ja päätin lähteä itsekin kauppareissulle. Ostoslistaa värkätessäni silmiini sattui lappu, jossa oli kehotus käydä apteekissa. En ollut ihan varma kenen käsialaa se oli, mutta päätin mennä silti apteekkiin. Jätin tänä aamuna parran ajamatta, sillä kovat jätkät ovat karheita myös leuastaan.