www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
3.12.2017
PERJANTAI 19.12.
Työnsin oikean etusormeni oikeaan sieraimeeni ja kohta perään vasemman etusormeni vasempaan sieraimeeni. Yritin saada niitä pois puhaltamalla sieraimien kautta mahdollisimman voimakkaasti, mutta eihän siitä tullut mitään.
- Ei tästä tule lasta eikä paskaa, murahdin ääneen.
- Anteeksi, anteeksi.
Kuuntelin anteeksi pyytelevää ääntä ja mietin, ettei se nyt ainakaan voi kuulua minun päästäni. En nyt jumalauta olisi koskaan niin sekaisin, että alkaisin pyydellä itseltäni anteeksi, kun en pyytele sitä muiltakaan. Se on normi-ihmisten tyylistä pyydellä anteeksi, ei hullujen. Niinpä jatkoin nenään puhaltamista entistä voimakkaammin.
- Anteeksi, anteeksi.
Taas se anteeksi pyyteleminen jatkui. Lopetin puhaltamisen kiukun nostaessa päätään kuin kulli nuppiaan pillun edessä. Samassa tunsin hennon kosketuksen selässäni. Pyörähdin ympäri ja huomasin tuijottavani C-portaassa asuvaa naista, jonka parveke sijaitsi autoni yläpuolella. Pieni laiha mustatukkainen nainen oli ulkona erittäin kevyesti puettuna. Hänellä oli jalassaan Ainot ja farkkutyyliset legginsit. Yläosan peittäjänä oli musta t-paita, jossa luki isolla: ÄITI. Nainen katsoi ohitseni vaivautuneen oloisena ja kysyi:
- Anteeksi, voisitko auttaa?
Käännyin katsomaan naisen katseen suuntaan ja mietin, että jutteleekohan se minulle vai rapun edessä olevalle katuharjalle. Vertasin katuharjaa itseeni ja mietin, että olisiko siitä kenties kilpakosijaksi, mikäli minulla alkaisi tehdä mieli naisen riemurasialle? Vitut, napsaisisin hetkessä poikki tuollaisen kilpakosijan, mikäli meinaisi alkaa leuhkimaan pitkällä ja jäykällä varrellaan.
- Niin, anteeksi, voisitko auttaa, pieni naisen käsi nyki takin helmaani.
- Kunhan se ei ole mitään ruumiillista, vastasin naiselle.
- On se vähän. Ai niin, olen muuten Ninni Karviaismarja, mikäli et satu muistamaan nimeäni. Olen jutellut kanssasi parvekkeelta käsin.
Hitto mikä puistatus meni koko vartaloni läpi, kun kuulin kyseessä olevan jotain ruumiillista. Pelkäsin, että kohta tuskanhiki kastelee jumalaisen kroppani ja sen jälkeen jäädyn pystyyn tähän pihalle. Olin jo pakenemassa paikalta, mutta katseeni tavoitti naisen rintavarustuksen, joka lupasi suoraan, että tällä naisella ei ole ainakaan silikoneja ja rintsikat ovat jääneet pois paidan alta. Nännit painautuivat sen verran näpäkästi mustaa paitaa vasten, että korvissani alkoi kohista.
- Täällä on kylmä, tuletko auttamaan lipaston siirtämisessä? Ninni kysyi.
Voi helvetti kun tökkäsi taas ja pahasti. Nännit vetivät puoleensa, mutta sanat lipasto ja siirtäminen saivat kroppani jumiin. Samassa minua alkoi paleltaa aivan hitosti. Ninni näki sen ja sanoi:
- Saat lämmintä ja terästettyä glögiä jos tulet, niin ja piparia.
Seuraava muistikuvani oli, kun pitelin päätäni Ninnin rapun oven edessä. Päätä jomotti ja suussa maistui veri.
- Mitä helvettiä? Ähkäisin.
- Tämä piha on vähän liukas, ei kannattaisi juosta, Ninni sanoi takanani ja tuki minua ovea vasten.
Minulla ei ollut mitään muistikuvaa juoksemisesta. Olin aivan varma, että tuo nainen oli vauhdittanut lipastonsa siirtämistä tuuppaamalla minua kohti rappuaan. Päätin pitää naista tarkemmin silmällä, sillä ulkonäkö saattoi hämätä pahasti.
Ninni avasi rapun oven ja nousimme rappuja pitkin ensimmäiseen asuinkerrokseen. Talo oli rakennettu rinteeseen niin, että Ninnin alapuolella oli autotallit, eli maatasosta piti nousta ylöspäin. Toinen puoli talosta taas oli maan tasalla. Ovessa oli naisen sukunimi, joten kyllä se ainakin nimestään oli puhunut totta, ajattelin asuntoon astuessani.
- Haluatko päähän jotain? Ninni kysyi.
- Jos sitä glögiä, nuolaisin huuliani. Mutta vain parillinen määrä rusinoita, olen niistä tarkka ja lasken ne aina.
- Okei, tulee. Istu hetkeksi vaikka sohvalle, niin palaan pian.
Astelin peremmälle asuntoon, jonka totesin lapsiperheen asuinpaikaksi. Kaikkialla oli lasten leluja ja tarvikkeita, mutta itse kersoja ei näkynyt missään. Sitten minulla välähti, nainen oli varmaan järjestäytyneen rikollisuuden lapsikauppias, joka oli juuri tehnyt tilin lasten myynnillä ja rahat olivat lipaston laatikossa. Päättelin likaisen rahan painavan enemmän kuin rehellisen, joten sen vuoksi täällä tarvittiin nyt apuani.
- Missä lapset? Huusin Ninnille.
- Mummolla, halusi ne pariksi päiväksi vaivoikseen.
Hetken päästä Ninni ilmestyi kahden glögimukin kanssa ja ojensi toisen minulle. Hän kertoi ottaneensa jo yhden glögin aikaisemmin. Juodessamme glögiä, Ninni kertoi, ettei halunnut kiskoa lipastoa lattiaa pitkin, ettei siihen tule jälkiä ja se on liian painava yksin nosteltavaksi. Katseltuani ympärilleni, kysyin mieleeni hiipinyttä asiaa:
- Missä miehesi on?
- Olen eronnut. Entinen mieheni oli poliisi, joka antoi liikaa pamppua toisille naisille. Miehet ovat epäluotettavia.
- Tulit kuitenkin pyytämään apuani. Mielestäni näytän yhä edelleenkin mieheltä.
- Juu, en minä sinua tarkoittanut, että olet epäluotettava.
Mielestäni olin todella luotettava omaa itseäni kohtaan, joten olin siis täysin luotettava mies. En tiedä luottiko joku muu minuun, joka olisi puolestaan ihan hullua. Ei hulluun kannattanut luottaa. Kerran suljetulla oli eräs hullu kysynyt voiko hoitokavereihin luottaa. Jokainen paikalla olija nyökytteli päätään. Tilanne olisi ollut muuten ihan ok, mutta silloin oltiin porukalla jäisellä peltikatolla tarkoituksena karata katon kautta. Tuo luottoa kysynyt hullu oli sitonut itseensä narun ja pyytänyt muita pitämään siitä kiinni laskeutumisen ajan. Kaksi narusta pitelijää löysäsi otteensa melkein heti ja kolmas siinä vaiheessa, kun sille sanottiin, että hänen kengännauhansa ovat auki. Se naru ympärillään luotettavuutta hakenut putosi katolta ylimmän kerroksen parvekkeelle. Sillä kertaa menivät rikki vain parvekekalusto ja posliininen koriste-esine.
Jatkoimme glögin hörppimistä ja jutustelimme niitä näitä naapureista. Ninni oli asunut täällä minua pitempään ja osasi kertoilla jotain naapurustosta. Juttu luisti sen verran hyvin, että hän kävi kohta uudet mukilliset glögiä. Niitä nauttiessamme naisen posket alkoivat punoittaa ja jutut karata levottomiksi.
- Siis jokainen mies pettää jossain vaiheessa, en luota yhteenkään, Ninni julisti.
- Ketä minä petän? kysyin häneltä.
- Ketä vaan, miehet ovat sellaisia.
- En ole sitoutunut keneenkään sillä tavalla, että voisin pettää.
- En minäkään, enää. Minulla on hieromasauvoja, ne eivät petä, Ninni julisti.
- Ei minun leivänpaahdinkaan, sillä ostan vain yhdenlaista leipää, kuittasin takaisin.
Ninni repesi siihen malliin, että glögiä purskahti pitkin olohuoneen pöytää. Nainen oli jo sen verran huppelissa, että hän nousi ylös ja alkoi nuolla sitä pöydän pinnalta. Pieni peppu tuli aika kivasti hollille, sillä Ninnin housut olivat hyvin vartalonmyönteiset. Näin miten niihin muotoutui kuvio Ninnin piparista. Olin juuri miettimässä, että koitanko häntä oikealla vai vasemmalla kädellä, kun nainen pyörähti ympäri ja sanoi:
- Se lipasto, siirretään se nyt!
Vitut, manasin mielessäni. Olin jo laskenut sen varaan, ettei känninen nainen enää muista mitään helvetin lipastoa, vaan pääsisin hommasta kuin hullu aidattomasta hoitolaitoksesta. Selkää, jalkaa, kättä ja päätä valitellen nousin sohvalta ja raahauduin painavan näköisen lipaston vierelle. Kokeilin sitä kädellä ja se painoi todellakin kuin olisi vuorta kokeillut siirtää.
- Minulla on sukka huonosti jalassa, ei taida onnistua, yritin vielä tekosyytä.
- Ota se pois, avojaloin on parempi pito, Ninni opasti.
Niinpä juuri, mutisin itsekseni ja otin lipastosta kunnon otteen. Nyt se nousi kuin tyhjää vaan. Ninni punnersi toisesta päästä ja raahasimme sen toiseen makuuhuoneeseen. Oli se sen verran painava, että sain hien pintaan. Ninnikin huohotti, mutta ei näyttänyt hikoavan laillani. En antanut sen häiritä, vaan riisuin kaikessa rauhassa itseni täysin alastomaksi. Ninni tuijotti minua silmät suurina ja sai lopulta kysyttyä:
- Miksi teit noin?
- En kait minä nyt jumalauta istu täällä kuivattelemassa hikeäni koko yötä. Kuivan alastomana paljon nopeammin.
- Minä tarvitsen lisää glögiä, Ninni mutisi ja katosi keittiöön.
Naisen ollessa keittiössä, kävelin itse television eteen ja testasin, että jääkö hikisistä palleista jälki television kuvaruutuun. Kyllä jäi, joten testini oli aiheellinen. Nyt tiesin vältellä kotonani televisiotani, mikäli pallini ovat hikiset. Istuin lopulta takaisin sohvalle jalat mahdollisimman leveässä haara-asennossa. Tuo miehinen asento kuivatti minua parhaiten myös sieltä, jolla olen mennyt pintaa syvemmälle aika monen monta kertaa. Hetken päästä Ninni palasi kahden glögimukin kanssa. Minulla oli vielä edellistä toisessa mukissa, joten käänsin sen ympäri suuni kohdalla ja otin vastaan uuden annoksen. Ninni hivuttautui istumaan melkein kiinni minuun. Hörpittyään tovin kuumaa juomaa, hän sanoi:
- Minun tissit on sitten ihan litteät kärpäslätkät. Nännit on kyllä isot, mutta muuten niistä on puhti pois.
Huuhtelin tuon kuultuani glögillä myös nenäni, mutta onneksi se kiersi sitä kautta takaisin mukiini. Mielissäni siitä, etten menettänyt pisaraakaan, vastasin naiselle:
- Jumalaiset tissit, ei siis yhtään silikonia.
- Ei, luomutissit.
- Mitä vielä aikailet, vai meinaatko lähettää ne minulle joulukortin mukana?
Selvittyään hölmistyksestä Ninni riipaisi puseronsa pois päältään ja paljasti pienet roikkurintansa, jotka olivat juuri sellaiset mitä hän oli kertonutkin. Näky oli kovasti mieleeni, sillä pienempi oli parempi niin rinnoissa kuin perseessäkin. Kaikki mikä ei sopinut käteen, oli jotenkin liikaa. Taannoisen isoperseen muisteleminen sai ihoni oikein kananlihalle, joten hautasin sen muiston todella syvälle. Keskityin nyt Ninnin pieniin luomutisseihin täysin. Laskin mukini pöydälle ja otin toisen tissin käsittelyyn. Hieroessani nänniä, se jäykistyi todella kovaksi. Kumarruin naisen puoleen ja otin nännin suuhuni.
- Oih, miehet pettää, mutta tämä tekee silti hyvää, Ninni huokaisi.
- Mmm, kuin kovettunut rusina, nuoleskelin nänniä hekumoissani.
Ninnin käsi oli hakeutunut kovettuneelle aseelleni ja hän puristeli sitä intohimoisesti. Käänsin naista ja olin ottamassa toista nänniä suuhuni, kun tajuntaani iski totuus. Pomppasin ylös sohvalta ja karjaisin:
- Valehteleva paska, glögissäni ei ollut yhtään rusinaa!
- Hih, sorry, söin itse viimeiset. Haittaakse?
En vastannut mitään, vaan noukin vaatteeni ja aloin pukeutua. Onneksi hiki oli jo kuivahtanut sen verran, ettei duunarifiilis enää kaatunut päälleni. Puettuani itseni, kävelin eteiseen, jossa laitoin kengät jalkaani ja takin päälleni. Ne tehtyäni ilmoitin:
- Duracellille terveisiä!
Sen sanottuani astuin rappuun ja poistuin kotiini. Menin suoraa päätä nukkumaan, kulkematta hammaspesun kautta.