www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

18.01.2004

25. Jyskyttävä takaraivo

Heräilin sohvalta todella hyväntuulisena. Olin jo varma, että elämäni oli lähtenyt pysyvästi parempaan suuntaan, kun takaraivossa alkoi jyskyttää oudosti. Aivan kuin tuo jyskytys olisi muistuttanut minua jostain asiasta. Koska päätäni jyskytti jo valmiiksi, en turvautunut tällä kertaa normaaliin makuuhuoneen seinähoitoon. Olin lukenut jostain, että kylmä auttaa monesti päässä oleviin oireisiin. Loikkasin ylös sohvalta ja kävelin jääkaapille. Tutkin sen sekä lattialla olevan kaappipakastimen, mutta kummassakaan ei ollut yhtään jääpaloja. Viimeiset jääpalat olivat menneen näköjään Marlosen Pekan kuumaan rommiin. Koska jääpaloja ei ollut tarjolla, niin otin kaappipakastimesta kaikki laatikot pois ja menin tämän jälkeen istumaan sen eteen. Työnsin tämän jälkeen pääni sinne pakastimen sisälle ja painoin oven niin tiiviisti kiinni, kuin se vain oli mahdollista.

Jyskytys alkoikin helpottaa aika nopeasti. Vartin istumisen jälkeen minun oli vain pakko ottaa pääni pois pakastimesta. Minulla alkoi palella korvia aivan jumalattomasti. Kiroilin omaa tyhmyyttäni, etten ollut tajunnut laittaa edes korvaläppiä päähäni. Pään lämmettyä se saamarin jyskytys palasi ja lisäksi minulla oli riesana paleltuneet korvat.

Survoin pakastimen laatikot sinne takaisin ja menin ottamaan lämpimän suihkun. Tällä kertaa en alkanut pelaamaan minkään saippuan tai shampoon kanssa, ettei elämääni tulisi vain lisää mutkia matkaan. Puolentunnin kuuman suihkun jälkeen tunsin oloni hieman paremmaksi. Puin vaatteet päälleni ja menin laittamaan itselle muutaman voileivän. Tein niille kyytipojiksi ison mukillisen kuumaa kaakaota. Söin voileivät olohuoneen sohvalla ja hörpin päälle kaakaon. Jyskytys ei hellittänyt, joten otin puhelimen luurin käteeni ja valitsin tohtori Psykon numeron.

- Tohtori Psykon vastaanotolla, Petra puhelimessa.
- Ernesti täällä terve, minulla olisi ongelma, selitin tilanteeni tutulle hoitajalle.
- Kerrohan murheesi, niin me autamme sinua.
- Takaraivossa jyskyttää aivan helkutisti, enkä saa sitä kuriin millään konstilla.
- Odota, tiedustelen sitä Psykolta, Petra sanoi ja laittoi minut odottamaan.

Istuin luuri tiukasti korvalla ja odotin Petran palaamista ääneen. Psykolla taisi olla kiireitä, koska Petra ei yhdistänyt minua suoraan hänelle. Ohjeet tulivat kuitenkin suoraan Psykolta, joten siinä suhteessa luotin niihin täysin.

- Haloo, oletko vielä siellä Ernesti? Petra huhuili luuriin.
- Täällähän minä jyskyttelen, vastasin hänelle.
- Psykon mukaan sinulla voi olla jotain selvittämättömiä asioita alitajunnassa ja se jyskytys johtuu siitä, Petra kertoi Psykon diagnoosin.
- Pitääkö minun taas kelata nauhaa taaksepäin ja käydä aamun tapahtumat läpi?
- Sitä Psyko suositteli, Petra sanoi.
- Soitan uudelleen jos siitä ei ole apua, sanoin hänelle ja kiittelin avusta.

Laskin luurin paikoilleen ja aloin miettiä aamun tapahtumia heräämisestä asti. Samalla kun pääsin siihen puhelinterroristiin, päässäni oikein kilahti, olin tainnut löytää syyllisen tähän jyskytykseen. Minunhan piti soittaa puhelinyhtiöön ja pyytää uusi linja sekä selvittää häirikön nimi. Otin käteeni puhelimen vieressä olevan lapun ja valitsin numerotiedustelun numeron.

- Numeropalvelu, Kaisa puhelimessa. Kuinka voin palvella?
- Ernesti täällä hei, saisinko yhden numeron omistajan nimen selville?
- Ernesti Kilariko?
- Sama tyyppi, tunnetaanko me? Kysyin ilahtuneena hänen tiedustelustaan.
- Etkö muista, kun soittelit tänne taannoin ja halusit harrastaa puhelinseksiä kanssani?

Kuuntelin hetken aikaa ihmeissäni, ennen kuin mieleeni palautui tuo tapahtuma. Siitä oli tosin aikaa jo ainakin vuosi tai pari. Joku oli maininnut puhelinseksistä ja minä poika soitin nerona numerotiedusteluun kysyäkseni oikeata numeroa. Numerotiedustelussa oli vastannut tämä sama likka. Hänen äänensä oli ollut niin hunajainen, että kysyin suoraan hänen halukkuutta puhelinseksiin. Jostain syystä emme olleet oikein ymmärtäneen toisiamme.

- Nyt muistan! Sullahan oli sellainen takakireä asennoituminen seksiä kohtaan, vastasin hänelle.
- Vai takakireä! Kaisa kivahti toisessa päässä.
- Muuten, oliko sulla isot vai pienet rinnat?
- Vittu sun kanssas, Kaisa parahti.
- En minä kyllä tällä kertaa ole sitä vailla, mutta jos välttämättä tyrkytät niin voi antaa kyllä osoitteeni, sanoin hänelle.
- Oletko sinä karannut jostain laitoksesta? Kaisa kysyi.
- En, ne päästivät minut ihan suosiolla, kerroin kuten asian laita oli.
- Että ihan päästivät, Kaisa huokasi.
- Voidaankos me leikkiä näitä seksileikkejä joskus myöhemmin, minulla olisi nyt muuta mielessä, kysyin Kaisalta.
- Minä en ole halunnut mitään seksileikkejä kanssasi, Kaisa karjui luuriin.
- Turha sitä on itseltä kieltää, jos tekee mieli, lohduttelin häntä.
- Halusit tietää jonkun numeron, Kaisa sanoi mahdollisimman virallisella äänellä.
- En numeroa, vaan numeron haltijan nimen, korjasin.
- Anna tulla sitten.

Kerroin Kaisalle paperilapulle kirjoittamani numeron ja Kaisa näppäili hetken aikaa tietokonettaan.

- Tämä numero kuuluu Kaaleppi ja Emilia Kilarille, Kaisa totesi naurahtaen.
- Isä ja äiti, parkaisin ja mietin, että mitä tekemistä heillä oli sen häirikön puhelun kanssa?
- Oliko tässä kaikki? Kaisa uteli.

En voinut ymmärtää sitä, että häirikkö olisi ollut isä tai äiti. Mietin hieman asioiden kulkua ja muistin ottaneeni viimeksi tulleen puhelun äidin puhelun aikana. Olin luonnollisesti kirjoittanut ylös äidin ja isä numeron, koska sehän oli viimeisin puhelu. Sen tajuttuani aloin näppäillä puhelimen muistinappeja uudelleen ja kelasin sieltä näyttöön äidin puhelua edeltäneen puhelun. Raapustin sen varalta ylös paperilapulle.

- Haloo! Ollaanko siellä vielä hereillä? Kaisa huhuili.
- Ollaan kyllä. Katsotkos tämän numeron omistajan, sanoin ja luettelin uuden numerosarjan luuriin.
- Tämä numero kuuluu Konsta Pökkelölle Helsingistä.
- Missä moinen Pökkelö asuu?
- Lahokuja kolmessa, Kaisa tavasi osoitteen.
- Kiitos tästä ja yritä jotenkin päästä sinuiksi sen seksin kanssa, sanoin hänelle ja katkaisin puhelun.

Olipa mukava jutella vanhan tutun kanssa, vaikka hän oli vieläkin hieman takakireää sorttia. Ehkäpä hän joskus oppii ottamaan asiat rennommin ja jopa soittaa minulle, ajattelin asiaan positiiviselta kantilta. Häirikön nimen kuuleminen helpotti hieman oloani. Todennäköisesti kyseessä oli aivan suomalainen puhelinterroristi, eikä mikään iso ulkomaalainen rikollisjärjestö. Kaivelin seuraavaksi puhelinluettelosta puhelinyhtiön asiakaspalvelun numeron. Numero olisi ollut kyllä kännykässäni, mutta en jaksanut lähteä hakemaan sitä makuuhuoneesta.

- Puhelinyhtiön asiakaspalvelu, kuinka voin auttaa?
- Ernesti Kilari täällä terve. Juttelenko jonkun nimettömän robotin kanssa vai onko siellä joku epäkohtelias asiakaspalvelija?
- Marketta puhelimessa, kuinka voin auttaa? Kuului nyt paria astetta viileämmällä sävyllä.
- Kiva kuulla ääntäsi Marketta. Oletko jo rouva vai kenties nuori hehkeä neiti? Utelin häneltä saadakseni paremman käsityksen vastapuolesta.
- Sehän taas ei kuulu teille pätkääkään, Marketta kivahti.
- Sovitaan sitten, että Marketta on mummo, hekottelin luurissa.
- Kyllä minä vielä sentään olen neiti-ihminen, Marketta korjasi.
- No tulihan se siltä, kun hieman potki, totesin ilahtuneena.
- Miten voin auttaa? Marketta kysyi todella jäätävällä äänellä.
- Halua että minun puhelinliittymäni siirretään toiseen johtoon, kerroin Marketalle.
- Onko siinä jotain vikaa?
- On. Yksi hullu häiriköi ja kuuntelee minun yksityisiä puheluita.
- Vai niin. Tuollaiset muutokset ovat aika kalliita ja ne tulevat kokonaan teidän maksettavaksi, Marketta lateli faktoja.
- Pitääkö tuo muutos maksaa ensin ja työ tehdään vasta sitten?
- Ei tietenkään. Halusin vain varmistaa, että tiedätte tämän tulevan kalliiksi.
- Antaa maksaa vaan, raha ei ole ongelma. Saisinkos sen vanhan kaapelin itselle, ettei se vaan joudu vääriin käsiin, utelin häneltä.
- Että mitä? Marketta hämmästeli.
- Jos siihen vanhaan kaapeliin on jäänyt vanhoja puhelutietoja, niin nehän voidaan saada siitä kuunneltaviksi, perustelin pyyntöäni.

En luottanut tuollaisiin systeemeihin ollenkaan. Saatiinhan vanhojen tietokoneiden kovalevyistäkin tiedot jollain ihmekonstilla esille. Olin aivan varma, että myös puhelinkaapelista oli vanhat puhelut mahdollisuus kaivaa esiin ja kuunnella. Pahimmassa tapauksessa joku saattaisi kohta soittaa paikallisradiossa minun ja äidin välisiä keskusteluja ja tehdä sillä sikana rahaa.

- Tämä on kyllä aika epänormaali pyyntö, Marketta nikotteli.
- No, milloin saa sen uuden puhelinjohdon?
- Meillä on vähän ruuhkaa noiden töiden suhteen, joten se menee varmaan ainakin ensi kuulle asti, Marketta tuumasi.
- Pistäkään vauhtia niihin hommiin, ettei tarvitse tehdä valitusta Euroopan ihmisoikeusjärjestölle.
- Täh?
- Sitä ei kuule saa hullua pompottaa liikaa, muuten teidän kimppuun tulee kaikki maailman järjestöt ja teette komean konkurssin, selitin tilanteen Marketalle.
- Teemme parhaamme, Marketta sanoi ja paiskasi luurin korvaani.

Jotenkin minulle jäi sellainen kuva tuosta asiakaspalveluhenkilöstä, ettei hän ottanut minua tai ongelmiani mitenkään vakavasti. Tähän hätään en voinut tosin muuta, kuin jäädä odottamaan tilanteen kehittymistä ja puhelinyhtiön yhteydenottoa. Saatuani itseni jotenkin kasaan tuon töykeän asiakaspalvelijan kanssa keskustelun jälkeen, päätin ottaa vielä yhden puhelun. Valitsin sen häiriköineen Konsta Pökkelön numeron. Puhelin hälytti muutaman kerran, ennen kuin siihen vastattiin.

- Pökkelöllä, Konsta puhelimessa.
- Oliko itse puhelinterroristi?
- Anteeksi mitä?
- Soitit aamulla minulle ja kyselit jotain epämääräistä Lahdesta olevaa tyyppiä, selvitin tilanteen hänelle.
- Ai niin, minun piti soittaa Lahtisille, Konsta selitti.
- Ai piti vai? Olisit soittanut niille, että salakuunnellut minun puheluani, karjuin mokomallekin häirikölle.
- Se oli ihan vahinko, Konsta puolusteli.
- Sitä se mummokin sanoi, kun potkaisi enon veneestä, naurahdin.
- Anteeksi kuinka?
- Etkö ole muuten kuullut sitä juttua jossa eno putosi veneestä? Sehän on jo ihan yleinen sanonta, ihmettelin moista tietämättömyyttä.
- Onko tämä joku pilapuhelu joltain radioasemalta? Konsta hämmästeli.
- Minä en pilaile enkä suhtaudu ollenkaan huumorilla minun puhelinta salakuunteleviin henkilöihin. Vaihdatan koko puhelinkaapelin, joten yritähän tulla jatkossa kuuntelemaan.
- Ei tulisi mieleenikään, Konsta sanoi.
- Toivottavasti sana pitää, ettei tarvitse ottaa käyttöön kovempia otteita, karjuin tälle puhelinterroristille ja paiskasin lopuksi luurin voimalla paikoilleen.

Kylläpä olo helpotti, kun sai kertoa suorat sanat mokomallekin häirikölle. Istuin hetken aikaa aivan hiljaa ja kuuntelin päätäni. Enää ei takaraivossakaan tuntunut mitään jyskytystä. Ainoastaan korvat olivat pirun kipeät ja se vähän latisti tunnelmaa. Ei ole näemmä elämä helppoa kaikenmaailman puhelinterroristien ja vittumaisesti käyttäytyvien asiakaspalvelijoiden maailmassa.




© Rauno Vääräniemi