www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

19.11.2017

249. Unikameran katselua

PERJANTAI 19.12.

Jaska käveli makuuhuoneeni ovelle ja kysyi, että onko unikamera toiminut.

- Ja mistähän sinä siitä tiedät?
- Omistan Jaska´s SpyShopin.
- Eipä se paska juuri toimi, en ole saanut katseltua mitään naapuripornoa.
- Vaatii säätöä, Jaska hymisi.

Salainen agenttikaverini asteli unikameran luo, otti sen käteensä ja paiskasi koko paskan lattiaan. Katsoin vieressä ihmetellen, mutta myös syvää kunnioitusta tuntien. Harva nimittäin sääti herkkää elektronista laitetta paiskaamalla sen lattiaan.

- Nyt toimii, Jaska ilmoitti.
- Mistä tiedät?

Jaska osoitti laiteessa olevaa valoa, joka oli muuttunut punaisesta vihreäksi ja sanoi:

- Paiskaustunnistin on nyt kalibroitu. Ilman sen kalibrointia et näe mitään muuta kuin lähimpiä tapahtumia. Katsotaanpas mitä täällä on.
- Tyhjensin sen, sanoin.
- Aika hullua edes kuvitella, että jotain kerran digitaalisesti luotua voisi poistaa, Jaska virnisti takaisin.

Selitin Jaskalle, että kamera pitäisi kytkeä tietokoneeseen videoiden katselua varten, mutta Jaska puisteli päätään. Kamera lähettäisi katsottavan kuvan langattomasti tietokoneelle, televisiolle, silmälasinäytölle, älykellolle, älyttömälle kellolle ja moniin muihin laitteisiin. Lisäksi kamerassa itsessään oli pieni näyttö.

Jaska paineli kameran nappeja ja kohta meillä oli katsottavana videoita vaikka kuinka paljon. Ensimmäisenä kuvaan tuli Mikko Alapallo, joka oli alastomana kyykyssä viulu kädessään. Hänen pallinsa lepäsivät sydämen muotoisella tyynyllä jalkojen välissä. Minua alkoi oksettaa, joten pyysin Jaskaa vaihtamaan johonkin toiseen vähemmän vastenmieliseen aiheeseen.

- Älä, Pekka kielsi.
- Mitä helvettiä? Ärähdin rastafarille.
- No kun haluan tietää mihin se tuon viulun survoo. Olisi aika hullua nähdä se vaikka perseessä.

Meinasin haukkua ystävääni sekopääksi idiootiksi, mutta eihän se Pekan kohdalla olisi ollut haukkumista, vaan todellisuuden ilmi tuomista. Onneksi Jaska totteli ja etsi seuraavan videoklipin, jossa olikin jo paljon mielenkiintoisempaa katseltavaa. Videolla oli naapurin alaston thainainen Piu Liu perse pystyssä. Hän hyväili itseään tuossa asennossa ja hoki:

- Älä tule nakkiprinssi, älä tule nakkiprinssi, vaan tule iso kurpa, iso kova kurpa.
- Naapuri, osoittelin naista.
- Tietäisiköhän tuo jotain Bobista? Pekka pohti.
- Täh, kenestä? hämmästelin.

Sain kuulla, että Pekka on ollut Bob Marleyn kannoilla jo vuosia. Bob elää, mutta on kovin liukas liikkeissään, eikä hän ole vielä tavoittanut idoliaan. Pekan mukaan Piu Liu näyttää niin eksoottiselta, että voisi hyvinkin olla Bobin ystäväpiiriin kuuluva. Kerroin naisen olevan thaimaalainen, eikä suinkaan mikään jamaikalainen rastafari.

- Voi se silti tuntea sen, et sä voi tietää kysymättä, Pekka intti.
- Ei tunne, minä kysyin, Jaska hymyili.

Video jatkui niin, että kuvaan asteli mies valkoisessa puvussa. Tunnistin hänet heti Jaskaksi. Videolla Jaska käveli alastoman Piu Liun taakse, avasi puvunhousujen vetoketjun ja keihästi pienen aasialaisnaisen kerta työnnöllä.

- Iiiiiiiik! Piu Liu kirkaisi ja lysähti velttona sängylle.
- Mikä sille tuli? kysyin Jaskalta.
- Hän tuli ja minä tulin.
- No vittu sekunnissako?
- Ainoa heikkouteni on ääretön nopeus, Jaska virnisti.

Utelin salaiselta agentilta, että mitä hittoa hän tekee minun viime yönä kuvatulla videolla. Jaska totesi käyneensä tiedustelemassa, mutta parin bittivirheen vuoksi hän päätyi minun asunnon sijasta naapuriin.

- En tosin valita, agenttimies virnisteli.

Pekka puolestaan oli katkera, sillä hän olisi halunnut ihan itse kysyä Bobista. Hän kaivoi takkinsa povarista kaksi sukkapuikkoa ja kertoi menevänsä korjaamaan kampaustaan verkkovirralla. Hetken päästä keittiön suunnalta alkoi tulla palaneen käryä ja sähköt pätkivät hieman. Jaska vilkaisi minua ja totesi:

- Kait tuon muistat, Pekallahan on 230 voltin rasta.
- Jaa voi olla, tai sitten ei voi olla, nimittäin muistia asiasta.

En muistanut, mutta nyt tiesin, kun se minulle kerrottiin. Ihanan hullua, että kaverini säästää parturikuluissa ja hoitaa itse hiuksensa. En voinut nimittäin sietää partureita, kun ne utelivat kaikkea mahdollista. Jos kävit samalla parturilla pitemmän aikaa, niin kohta se tiesi elämästäsi enemmän kuin sinä itse. Ihminen unohtaa, parturi ei. Tosin sen olin itse unohtanut, että käynkö parturissa vai eivätkö hiukseni kasva ollenkaan? Hiustenkasvun miettiminen sai minut jumiutumaan aivan totaalisesti. Nehän kasvoivat niin hiton hitaasti, että saadakseni selvää hiusteni kasvusta, joutuisin istumaan ja valvomaan peilin edessä varmaan kuukausitolkulla. Entä mittavirhe sitten? Jos tekisin hiustenkasvua mitatessani pienen mittavirheen, niin istuisin helposti vielä toisenkin kuukauden. Yksi vaihtoehto olisi kyllä värjätä hiukset ja tarkastaa sitten hiuksia nyppimällä, että onko juurikasvua. Paska, että tuostakin oli tehty niin vaikea asia selvittää. Jos alkaisin kaljuksi, niin kaikki olisi paljon helpompaa.

- Tuliko ajatusjumi? Jaska kysyi.
- Mietin juuri, että jos olisin samannäköinen molemmista päistä.
- Käkäkäkää, varpaat päässä, vitsi miten herttaista, käkäkää, Pekka käkätti rasta oikosena.
- Katsellaanko lisää videoita? ehdotin puolestani.

Jaska nyökkäsi ja alkoi selailla klippejä. Seuraavat pari videota oli pihalla paneskelevista rusakoista. Ilmankos niitä oli niin paljon, kun kuksivat ihan missä sattuu. Seuraavassa videossa oli ihminen, tarkemmin sanottuna miespuoleinen ihminen takaapäin kuvattuna. Tyyppi oli kuivakka kääpä, jolla oli jalassaan nuhjaantuneet bokserit. Alushousut näyttivät siltä, kuin ne olisivat jo kolmannella sukupolvella. Tuskin bokserit olivat ihan niin vanha keksintö, mutta eivät nuo mitenkään uudet olleet. Lyhyenläntä mies seisoi pienellä jakkaralla parisängyn jalkopäässä ja kailotti:

- Yhtä kova kuin ennenkin, vanhassa vara parempi, nuoret ovat velttoja vätyksiä, mutta vanha jaksaa, jaksaa, jaksaa painaa perkele kuin viimeistä päivää.

Sängyllä oleva nainen ei vaikuttanut hänkään millään tavalla isolta ihmiseltä. Lyhyttukkainen nainen oli sängyllä alastomana, mutta erittäin vahvassa meikissä. Videokuva zoomasi lähemmäksi naista ja totesin naisen olevan aika leveäperseinen tapaus, mutta muuten suhteellisen normivartaloinen.

- Miten hitossa se zoomaa? utelin Jaskalta.
- Miten lehmät lentävät? käkäkäää, Pekka käkätti.

Vilkaisin rastafaria, sillä hemmo vaikutti olevan ihan omissa maailmoissaan. En minäkään nyt niin hullu ollut, että olisin kuvitellut lehmien lentävän. Ihan kuin Pekka olisi lukenut ajatukseni, sillä hän tälläsi naamani eteen puhelimensa, jossa oli video lentävästä lehmästä. En aikonut antaa ystävälleni mitään ilonaihetta siitä, etten tiennyt lehmien lentävän, joten kysyin:

- Paljonko on lentoaika ilman välimärehtimistä?
- Jätkä suhtautuu tähän todella viileästi, cool, Pekka virnisti.
- Se oli robottilehmä, testasin uutta huomaamatonta vakoilukalustoa, Jaska myhäili.
- No vittu, kuka nyt lentävää lehmää huomasi, ehehehee, hörähdin.
- Ei pidä olla noin maatalouskriittinen, Jaska huomautti.

Jaska kertoi testanneensa myös lentäviä sikoja, mutta niiden kanssa oli tullut hieman ongelmia, kun eräs oli pudonnut yhden moskeijan pihalle. Lehmä oli turvallisempi, kunhan pysytteli kaukana Intiasta. Sen sijaan kameran zoomaaminen oli ihan helppo juttu. Kamera oli automaattisesti tarkentava ja kiinnostavaa liikettä seuraava. Sille oli ajettu tietynlaisia parametreja, kuten naisen kropan kiinnostavat kohteet, joita se seurasi ja tarkensi.

- Kerran yksi tyyppi tilasi tällaisen murtovarkaita varten, käkäkää, Pekka käkätti.
- Varmaan todella hauskoja murtovarkaita, kun noin naurattaa, totesin.
- Joo, talo tyhjennettiin arvotavarasta ja äijä sai katsella videolta, kun oma nainen nai pihasuunnittelijan kanssa rantasaunalla. Ei se kamera niistä varkaista välittänyt mitään, Jaska selitti.
- Jos ne olis olleet munasillaan, niin sitten, Pekka komppasi.
- No, voi olla, mutta varmimmin ne olisivat jääneet nauhalle, jos olisivat runkanneet samalla, Jaska hymähti.

Meikä repeili oikein kunnolla. Tiesin Jaskan olevan haka keksimään kaikenlaista, mutta aika monesti miehen keksinnöt olivat jotain sellaista, millä ei tehnyt todellisessa elämässä hevon helvettiä. Tai jos teki, niin sitten niillä räjäytti koko korttelin ihan vain vahingossa.

- Turpa kiinni lahopää Himmeli ja kaiva se perkeleen nakkisi niistä kusenhajuisista boksereistasi ja hoida hommasi, ettei tartte koko yötä maata jalat levällään, sängyllä oleva nainen komensi miestä.

Nyt minä sen hokasin, että videollahan oli taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja natsi Himmeli, joka valitti ihan joka asiasta. En ollut miestä montaa kertaa tavannut, mutta sekin oli liikaa minulle. Pitemmän päälle tässä taloyhtiössä ei mahtuisi asumaan kuin toinen meistä. Aatu Himmeli laski videolla bokserit kinttuihin ja kysyi narisevalla äänellään:

- Ristiura vai suoraura?
- Suora, nyt ei jaksa perseillä, nainen vastasi.

Katsoin naista ja totesin nähneeni hänet jossain. Kyseessä oli nähtävästi rouva Himmeli. Enpä ollut menettänyt kovinkaan paljoa, kun en ollut häneen tutustunut lähemmin. Aatun alkaessa könytä vaimonsa päälle, pyysin Jaskan etsimään jotain mielenkiintoisempaa kuin tuon äijän luiseva perse.

Seuraava video oli lähes pimeä. Videolta erottui juuri ja juuri miespuoleinen henkilö, joka istui jossain. Meni hetki, ennen kuin tajusin tyypin istuvan paskalla. Minua alkoi etoa moinen, sillä en todellakaan ollut ostanut kameraa sen vuoksi, että seuraan miten naapurit käyvät paskalla. Olin jo vaatimassa Jaskaa vaihtamaan videoklippiä, kun mies karjaisi tutulla äänellä:

- Pyyhkimään!
- Mätösen mulkku, hörähdin.

Olin hieman ihmeissäni, että kenellehän se puoliapina huuteli, kun kuva valaistui ja miehen eteen asteli alaston nainen. En muistanut naista, mutta samalla mieleeni tuli nimi Liisa ja kaupan myyjä. Nainen otti paperirullatelineestä vessapaperirullan ja heitti sillä miestä päähän ja ärähti:

- Kuivaa itse perseesi!
- Akka perkele, tottele, miehinen mies käskee! Mätönen möykkäsi.
- Jos minä pyyhin, niin sinä runkkaat, Liisa ilmoitti topakasti.
- Turpa kiinni ja tottele miestä!
- Hah, olisikin täällä joku mies, eikä pelkkä veltto Mätönen, jonka jorma ei juuri päätään jaksa nostaa, Liisa kuittaili.

Ei hitto, tämähän alkoi olla jo parempaa viihdettä kuin Simpsonit tai Muumit. Mätönen oli vähän kuin Homer muumilaaksossa, ihan pihalla kaikista tapahtumista. Katsoin videota hymy naamalla ja pähkäilin sen olevan kuvattu ennen myrkytystä, sillä mies näytti täysin normaalilta. Kyllä sen myrkyn piti olla niin vahvaa, että tuollainenkin paskasäkki siitä jotain oireita saisi. Tiedustelin Jaskalta videon kuvausajankohtaa.

- Pari päivää sitten näyttää olevan kuvattu.
- Nälkä, Pekka ilmoitti ja alkoi nuolla makuuhuoneen pöytälamppua.
- Jätä minullekin jotain, murahdin takaisin.
- Mä nuolen vain kolkyt wattia, saat itselle loput, Pekka lupasi jalosti.

Jaska kertoi, että videot olivat sitten siinä, loput olivat jostain syystä korruptoituneet. Syynä saattoi olla lattiaan paiskaaminen tai paiskaamattomuus, siitä ei voinut olla ihan varma.

- Mitä siellä tulevaisuuden Turussa oli? utelin Jaskalta.
- Iken puhelin oli seonnut ja lähettänyt tekstiviestejä, Jaska hymähti.
- Entä muuta?
- Ei mitään muuta. Säikähdettiin niin pirusti tulevaisuuden Turkua, että palasimme välittömästi takaisin nykyisyyteen. Jos tulevaisuus on Turussa, niin silloin sitä ei ole, Jaska kertoi.

Minulla ei ollut mitään Turkua vastaan. Jotenkin minulla oli sellainen kutina, että siellä oli montakin hyvää asiaa. Yritin pinnistellä, mutta en saanut kiinni yhdestäkään ajatuksesta, joka olisi koskenut Turkua. Päättelin siitä, että en ole kovin hyvä maantiedossa enkä historiassa.

- Kait sielläkin on hyviä asioita, sanoin Jaskalle.
- Juu kolme, lentokenttä, rautatieasema ja moottoritie, niitä pitkin sieltä pääsee pois, Jaska virnisteli.

Pekka oli tällä välin hinautunut kiinni makuuhuoneen patteriin. Kielellä patteria koittaen hän sanoi:

- Lamppu ei vienyt nälkää, kun piti jättää osa sinulle. Saanko vähän patterinväliä?
- Mielellään sieltä jalkopäästä kiitos, sanoin rastapäätä vilkaisten.

En tiedä mistä minulle tuli sellainen tunne, että joku meistä kolmesta oli muita hullumpi. Ihmeellinen ajatus, sillä en yleensä noteeraa mitään hulluja juttuja. Sen sijaan nälkä alkoi nostaa päätään ja vatsani alkoi kurahdella kuuluvasti. Jaska kuuli sen ja sanoi:

- Nälkä, mikä ihana tekosyy lähteä pizzalle.

Minullakin alkoi tehdä mieli pizzaa, mutta sitten tajusin, että joutuisin varmaan kuskaamaan tuon kaksikon Mersullani. Eihän siinä muuten mitään ongelmaa ollut, mutta vaikutti siltä, että Pekka saattaisi nuoleskella menomatkalla Mersuni sisustan, enkä voinut sietää sylkeä autossa. Mietin jo Pekan leuan teippaamista lääkäriteipillä, kun Jaska sanoi:

- Voidaan samalla testata minun uutta agenttiautoa, sen pitäisi olla jo pihalla.


© Rauno Vääräniemi