www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
11.11.2017
PERJANTAI 19.12.
Kurotin olohuoneen pöydältä kaukosäätimen ja olin avaamassa televisiota, kun kuulin koputusta. Se tuli eteisen suunnasta. Kirosin mielessäni, että nyt joko Pakki-Pate tai Aino on tulossa takaisin. Mikäli olivat tulossa kaksin, niin hankkisivat ennemmin hotellihuoneen ja rassaisivat röörit siellä.
- Onhan siellä perkele ovikellokin, murahdin ääneen.
- No ei varppina ole, kuului vastaus.
- Täh, kuka siellä?
- Sokea rastafari, joka ei löydä ulos pimeydestä.
Puistelin päätäni ja mietin kuka kumma on oven takana. Ei rapussa nyt niin pimeää pitäisi olla, ettei siellä näkisi eteensä. Kommenteista päättelin juttelevani sokean kanssa, joten huusin takaisin:
- Pyydä koiraa johdattamaan sinua tai hanki sellainen, mikäli ei ole ennestään.
- En voi, se on valkaisuttamassa persereikäänsä Amerikassa.
No nyt alkoi kuulostaa jo mielenkiintoiselta, että sokean opaskoira on valkaisuttamassa persettään Amerikassa. Tämä oli jo niin paksua ja hullua tekstiä, että astelin eteiseen ja avasin rapun oven. Katsoin tyhjään rappuun ihmeissäni. Vilkaisin vielä oven taakse ja totesin itsekseni:
- Vitun apina, lähti kuin jäinen banaani peltikatolta.
Samassa Pohjois-Korea -kaappini alkoi heilua ja huojua ja sieltä alkoi kuulua räkäistä naurua:
- Hähähähähäää, eheheheeee, vitsi, jäinen banaani peltikatolta, mahtavaa, eheheheheee.
Astuin kaapin eteen ja tempaisin sen molemmat ovet auki. Toisella puolen oli hyllyjä, eikä siellä ollut mitään, mutta toisella puolella tankokaapissa oli rastatukkainen hemmo.
- Vau, upeaa, valkeus tuli, rastapää hihkaisi.
- Mene hippi parturiin, totesin ja läimäisin oven kiinni.
- Rastafari, ei hippi, kuului kaapista.
- Kuka olet ja minne olet menossa?
- Marlosen Pekka ja olen tulossa tapaamaan sinua Ernesti.
Pekka Marlonen, maistelin miehen nimeä. Tovin sitä makusteltuani minulla alkoi raksuttaa, minähän muistin tuon tyypin. Kansiossa oli miehen kuva, kuten myös hänen kaverinsa Jaska Pontin. Lisäksi minulla oli sellainen muistikuva, että meillä oli ollut paljon yhteistä joskus menneisyydessä. Aloin jopa tuntea kaverillista tuttavuutta miestä kohtaan. Päätin kuitenkin tivata häneltä kaappiin menoa:
- Miksi sinne kaappiin menit?
- En mahtunut mustikkaan.
Tuo nyt oli niin hullu vastaus, että kyllä tuon kaapissa olevan rastafarin täytyi olla minun hyvä ystäväni. Tempaisin kaapin oven uudelleen auki ja kysyin:
- Miten niin et mahtunut mustikkaan?
- Yritin kyllä, mutta sain vain nenäni siniseksi.
- Liian pieni mustikka, totesin.
- Tai iso nenä, Pekka kohautti olkapäitään. - Saako tulla ulos? Täällä on hieman pohjois-korealainen fiilis. Meinaan tyhjä tila, jossa kaikki on kortilla.
Pyysin Pekkaa astumaan ulos kaapista. Hän laittoi oven huolellisesti kiinni ja kertoi Jaskan tulevan perässä. Hän oli saanut lähteä ensin matkaan, sillä matkaan liittyisi niin paljon vaaroja. Kummastelin asiaa ja kysyin:
- Mitä vaaraa tuossa on, kun astuu ulos kaapista?
- Tuo on teleporttauskaappi. Teleporttasimme itsemme tulevaisuudesta.
- Oho, mistä, varmaan jostain kymmenen vuoden päästä?
- Ensi vuodesta. Päästiin vuosi eteenpäin Jaskan uudella aikakonekeksinnöllä.
Yritin udella Pekalta, että mitä hän oli siellä nähnyt. Mies totesi vain, että en halua tietää, eikä hän halua kertoa niistä vielä mitään, ennen kuin Jaska on tullut paikalle.
- Sano nyt saatana, että runkkailenko täällä yksinäni vai onko seuranani nainen?
- En tiedä, päädyimme hieman toisenlaiseen paikkaan, nimittäin Turkuun.
- Olette te kanssa hulluja. Miehet pääsevät tulevaisuuteen ja menevät Turkuun, voi helvetin helvetti mitä hulluja.
- Kiitos, olen oikein otettu tuosta kommentista, Pekka sanoi rastaansa haroen.
Samassa Pohjois-Korea -kaappi alkoi taas huojua ja heilua. Kaapin rauhoituttua, sen sisältä kuului miehen äänellä:
- Voi helvetti, ensin Turku, nyt Pohjois-Korea. No, parempaan suuntaan onneksi.
Pekka alkoi pomppia tasajalkaa ja hihkua:
- Jaska tuli, Jaska tuli, ollaan nyt kasassa koko hullu kolmikko.
Tempaisin kaapinoven auki ja siellä oli viimeisen päälle siistiin valkoiseen pukuun sonnustautunut tyyppi erittäin epämukavassa asennossa. Mies katsoi minua ja sanoi:
- Pontti, Jaska Pontti.
- Siltähän tuo näyttää, totesin.
Jaska astui ulos kaapista ja kätteli minua. Hän kertoi olevansa erittäin ilahtunut, että otin hänet ja Pekan vastaan näin lyhyellä varoitusajalla.
- En minä mitään varoitusta saanut teidän tulostanne, murahdin takaisin.
- Sait, kaappi heilahti ja olimme täällä. Katsos, vieraanvallan agentit ovat perässämme, joten meidän ei parane huudella kulkemisistamme.
Jaska taputteli minua olkapäälle ja sanoi ymmärtävänsä, mikäli en ymmärrä ja ymmärtävänsä myös, mikäli ymmärrän ja ymmärtävänsä, mikäli en muista ja ymmärtävänsä, mikäli muistan.
- No nyt meni kyllä yli ymmärryksen, murisin takaisin.
Toisaalta minusta oli kiva tavata vanhoja tuttuja, mutta toisaalta en tuntenut tuota kaksikkoa kovinkaan hyvin. Alitajunnassa tiesin meidän olevan hyviä kavereita, mutta ylitajunnassa, eli nykyisessä tajunnassani, en oikein tiennyt miten heihin olisin suhtautunut.
- Reggee okkei, joitti huuleen ja menox, Pekka hoilasi.
Katselin kun rastafari taikoi jostain huuliensa väliin itse käärimänsä sätkän. Samassa mieleeni tuli huumeet, isot huumekartellit, poliisit ja tunnollinen kullimies.
- Hei, et kyllä vedä mitään huumeita täällä, ärähdin Pekalle.
- Täh, oot sä jotenkin pihalla? Pekka katsoi minua kuin pilleritöntä purkkia.
- En, mutta sinä taidat olla, kun meinaat poltella täällä huumeita.
- Käkäkäkää, Ernesti luulee tätä huumeeksi, Pekka käkätti sätkä kädessään.
Jaska pyöritteli päätään ja totesi, että parempi antaa vaan palaa, ei noista saisi päätään sekaisin muut kuin Pekka itse. Olin jo suunnittelemassa järjestäväni rastafarille kipeän nenän, kun tämä alkoi selittää.
- Katsos, vedän nykyisin kasikytlukulaisen teini-Corollan takapenkkiä, ou jesh!
Pim, kuuluin päässäni ja minulla alkoi kirkastua. Muistin nimittäin yllättäen, että Pekalla on ollut jotain vastaavaa aikaisemminkin. Mieleeni tuli tosin Mersu ja sen taksimalli, joten kysyin:
- Etkö ole aikaisemmin vetänyt taksi-Mersun takapenkkiä?
- Ou jesh, mutta uudemmat ovat nahkaisia ja vanhoissa on aivan liikaa pesuaineita. Taksiautojen takapenkkejä pestään liian paljon. Olen ollut vittu omoissa jo monta vuotta ja nyt riittää. Teiniautoja ei sen
sijaan putsailla ja pestä, joten niiden jauhetuista takapenkeistä saa maksimaalisen nautinnon, aaarrrgh!
Jaska nauroi, että pari kertaa on tullut aika tiukka paikka, kun Pekka on mennyt kylillä vanhan Corollan luo ja alkanut haistella takapenkkiä.
- Minulla on herkkä nenä, Pekka osoitti klyyvariaan.
- Oletteko te sitten jotain ihme Corolla-kauppiaita, joilla on pihat täynnä takapenkittömiä autoja?
- Emme, Jaska puisteli päätään. - Ostetaan vain takapenkki ja omistaja saa pitää muun auton.
- Kerran yksi jäbä sanoi, ettei hän myy. Meillä ei olisi niin paljon rahaa, että hänen juuri vahatun Corollan takapenkki vaihtaisi omistajaa.
- Ostettiin sitten sen kaverilta 1983 Corollan takapenkki 20 000 eurolla.
- Sillä oli vittu kalliit vahat sillä ekalla tyypillä, ehehehhee, Pekka repeili.
Hetken kaksikon kanssa juteltuani olin täysin varma, että nämä kaksi ovat täysin kaistapäitä ja minun vanhoja tuttuja. He tiesivät minusta ja Ilonasta vaikka mitä ja tunsivat myös vanhempani ja Mätösen. Olin onnellinen siitä, että saatoin jakaa kokemuksiani sellaisten ihmisten kanssa, joilla oli sama ajatusmaailma ja samanlaiset kokemukset kuin itsellänikin.