www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
30.10.2017
PERJANTAI 19.12.
Skypettelyn jälkeen kävin vilkaisemassa lämpömittaria. Se näytti vahvasti plussakeliä, vaikka jouluaatto alkoi lähestyä uhkaavasti. Aatto ei ollut kuitenkaan vielä niin lähellä, että olisin rynnännyt ostamaan kinkkua. Olin päättänyt, etten osta sitä vielä tällä viikolla. En aikonut oikeastaan tehdä yhtään mitään tämän loppuviikon aikana. Tai noh, kaupasta ehkä jotain pientä, mutta en laskenut sitä tekemiseksi, ellei ostanut mitään raskasta.
Minulle tuli yllättäen sellainen tunne, ettei elämälläni ollut mitään suuntaa. Se alkoi jurppia oikein kunnolla, sillä aloin pelätä kotoa poistumista ihan tosissaan. Pahin pelkoni oli siinä, että astun rapun ovesta pihalle, enkä osaa päättää mihin suuntaan lähden. Jos jumitan ovelle, niin joku voi astua varpailleni, enkä todellakaan siedä sellaista. En edes siltä naapurin näppärän kokoiselta tuontitavaralta. Mikko Alapallokin saisi heti yläpalloon, jos erehtyisi astumaan varpailleni.
Saadakseni elämälleni uuden suunnan, aloin matkia hyrrää. Se ei auttanut löytämään suuntaa, mutta sain kaksi kuhmua päähäni iskettyäni sen kaksi kertaa keittiö ruokapöydän kulmaan. Jos minulla olisi ollut saha käden ulottuvilla, olisin sahannut pöydänkulmat pyöreiksi.
- Ei saatana, en voi tehdä sitä, en, en, en!
Taas mentiin ojasta allikkoon niin, että rapa vain roiskui. En voinut tehdä sitä itselleni, että olisin sahannut pöydänkulmat pyöreiksi. Miten minä sitten laitan pöydän kulmalle mitään, mikäli pöydässäni ei ole kulmia, häh? Olin juuri hivelemässä ja lohduttamassa pöytäni kulmia, kun ovikello soi.
- Ei tartte soitella saatana, en odota ketään, karjuin ovelle päin.
Ovikelloa soitettiin kuitenkin kohta uudelleen ja sen jälkeen siihen vielä koputettiin. Olin ihan varma, että nyt siellä on joku bulgarialainen rosvoliiga tekemässä tiedusteluja. Kohta asuntoni haisisi hapankaalille ja pesemättömille kalsareille, hyi saatana. Eihän minulla ollut juuri mitään arvokasta, mutta köyhille kelpasivat varmaan vaikka matot tai tyhjä Pohjois-Korea kaappini. Tosin Kim ilkimys julistaisi varmaan sodan Bulgariaa vastaan, mikäli ne veisivät hänen kaappinsa.
En halunnut mennä ovelle, vaan päätin odotella joko kutsumattomia vieraita tai niiden poistumista. Oven alkaessa rapista siihen malliin, että joku sovitteli avainta lukkoon, menin seisomaan eteisen matolle ja otin vihaisen ilmeen. Ensin avautui rapun ovi ja sen jälkeen väliovi työnnettiin varovasti auki. Eteeni ilmestyi kaljupäinen pönäkkä kaveri, jolla oli kädessään työkalupakki.
- Jaa, sitä oltiinkin kotosalla, pakkihemmo totesi.
- Toinen meistä on kotona ja toinen toivoo kohta olevansa kotona, ellei tule pikaista selitystä tunkeutumiselle.
- Sitä vessaa minä vaan. Tullut monta valitusta siitä, että teidän vessa lorisee äänekkäästi.
En minä vaan ole kuullut mitään, jäin ihmettelemään moista kommenttia.
- Se tulee kalliiksi taloyhtiölle, mikäli yksikin vessa vuotaa.
- Ei vuoda.
- Njaa, jospa minä sitä kuitenkin vilkaisisin, Pakki-Pate ilmoitti.
Kohautin olkapäitäni ja väistyin miehen edestä. Tämä tallusteli vessaan ja jäi katsomaan siellä olevaa keittiöjakkaraa. Kaljuaan silitellen hän vilkaisi kattovalaisinta ja totesi:
- Lamppu vaihdettu vissiin.
Että minua alkoi taas tympäistä tuollainen salakieli, että lamppu on nyt vaihdettu johonkin vissiin, kas kun ei helapääpuukkoon. Mistä hitosta minä tiedän mihin tai milloin se lamppu on vaihdettu. Tyyppi odotti selvästi vastausta, joten sanoin:
- Täällä ei mitään vaihtokauppaa käydä, ellei kyse ole neitsyydestä.
Pate Putkinen nosti keittiöjakkaran varovasti eteisen puolelle ja kumartui vessanpytyn puoleen. Hetken sitä tuijotettuaan hän totesi sen olevan varmaan alkuperäinen. Sitten tyyppi avasi pytyn kannen ja katseli ja kuunteli sitä. Lopuksi hän otti palasen vessapaperia ja laittoi sen pytyn takaseinään.
- Kuivanahan tuo näyttää pysyvän, Paperi-Pate hymisi.
Seuraavaksi hän veti vessan ja kuunteli sen ääntä. Hetken päästä hän uusi taas paperikokeen, mutta tulos oli edellisen kaltainen.
- Aika outoa. Kyllä se naapureiden mukaan lorisee aika voimakkaasti, jopa häiritsevästi.
- Käyn toisinaan kusella, ilmoitin miehelle.
- Niin, se on kyllä aivan toinen juttu kuin jatkuva lorina.
- Minulla on toisinaan pitkä pissa.
- Hmm, ei se selitä jatkuvaa lorinaa.
Koska pytystä ei löytynyt vikaa, Rööri-Roope pyysi lupaa vilkaista muutkin vesipisteet. Annoin luvan, joten hän kävi tutkimassa kylpyhuoneen ja keittiön. Mistään ei löytynyt vikaa, lorinasta nyt puhumattakaan. Sitten hän tiedusteli minulta, että laskenko vettä usein.
- En, ainoastaan kusella käydessäni.
- Hanasta tarkoitin.
- No ennen kusella käymistä, noin niin kuin yleensä. Läpihän se menee, kun en ole vielä tulpannut itseäni.
Putkitonki-Pate raapi kaljua päätään ja mutisi, että johan on kumma juttu. Huoltoyhtiölle oli tehty toistakymmentä valitusta lorinasta, ja täällä oli siitä huolimatta täysin hiljaista ja kaikki kunnossa.
- Oletko itse tehnyt vasta jotain korjauksia vesikalusteisiin? huoltomies uteli.
Samassa asunnon ovi aukesi ja eteiseen astui Aino Ainio, tuo mustatukkainen kummajainen. Meitä vilkaisematta rätti kädessään asteleva Aino totesi:
- Nyt täällä jo homostellaankin, voi helvetin helvetti sentään. Juu, juu ei yksi kerta homoa tee vaikka tuntuisikin hyvältä, saatanan saatana mikä työpaikka. Tee tässä työtä jolla on tarkoitus.
Aino paineli meidän välistä käytävää pitkin keittiöön, jossa hän alkoi kolistella astioita. Pytty-Pate vilkaisi minua otsa rypyssä ja kysyi:
- Vaimo vai?
- En tiedä mikä lie, mutta ei ainakaan vaimo. Jos naista kaipaat, niin vie mennessäsi, mutta älä palauta.
- Jaa, voisihan sitä tuollaisen kanssa vaikka lähteäkin.
- Varo ettei meisseli tipu lattialle! Aino huusi keittiöstä.
- En minä mitään tip…
Pakki-Pate ei kerinnyt sanoa lausetta loppuun, kun puisesta työkalupakista petti pohja ja työkalut levisivät eteisen matolle ja hänen varpailleen. Lievästi hämmentynyt ilme naamallaan hän alkoi kasailla niitä yhteen läjään. Saatuaan työkalunsa kasaan, hän alkoi tutkia pakkiaan.
- Miten hitossa tässä voi olla saranoitu pohja? Nyt, nyt ei mene jakeluun.
- Pistä salvat kiinni, osoitin pakissa olevia salpoja.
Huoltomies laittoi salvat kiinni ja lastasi sen jälkeen työkalut takaisin pakkiin ja pyyteli anteeksi sitä, että työkalut olivat levinneet matolleni. Minua alkoi tympiä miehen vierailu, joten avasin hänelle oven ja sanoin:
- Tuosta ulos ja vie ne lorinapuheet mennessäsi.
- No minäpä tästä sitten… lähden, Pakki-Pate tuumasi.
- Ja ilman naista, kuului Ainon huuto.
Oven loksahdettua kiinni, astelin keittiöön ja jäin tuijottamaan Ainoa, joka oli tiskaamassa astioita.
- Vittuako tuijotat? Aino kivahti.
Katseeni hakeutui naisen takapuoleen, joka ei ollut iso, mutta joka tuli hyvin esille kireissä housuissa. Vastasin hänelle totuudenmukaisesti:
- Persettä lähinnä tällä kertaa.
- Tätä persettä ei tuollainen pervo klähmi, se on saatanan varma. Töissä tässä ollaan perkele, eikä mulkkuja miellyttämässä.
- Varmaan helvetin finninen, kun et sitä uskalla näyttää, heitin takaisin.
Aino oli juuri avannut roskiksen oven, kun hän jäykistyi paikoilleen. Sitten hän yllätti minut, eli riipaisi tiukat collegehousunsa nilkkoihin ja pyllisti. Perse ja torttu minua kohti hän sanoi:
- Siinä sitten perkele persettä, eikä finnin finniä. Kato nyt saatana oikein läheltä.
Ja minähän katsoin, eli siirryin ihan kiinni tuohan valkoiseen hanuriin ja totesin sen finnittömäksi.
- Kyllä on puhtoinen, eikö olekin? Aino ivaili.
Minullehan ei perseillyt edes hyväperseinen nainen, joten painoin naisen päätä vielä hieman alemmaksi ja tuuppasin voimalla eteenpäin. Tästä oli seurauksena se, että Aino työnsi päänsä roskikseeni. Junttasin vielä varmuuden vuoksi vähän lisää paljaasta perseestä, ennen kuin peräännyin. Se oli ihan hyvä, sillä kiroileva nainen ei ollut kovinkaan siisti. Aino nosti päänsä roskiksesta ja paljasti kahvinporoiset kasvonsa ja hiuksensa. Aloin päivitellä kuuluvalla äänellä:
- Ai, jai, sitä on nykyisin niin vaikea löytää siistiä ja itsestään huolta pitävää palvelusväkeä.
- Perkeleen persläpi, Aino kiroili kiskoessaan housuja jalkaansa.
- Juokse, se Pakki-Pate on varmaan vielä lähettyvillä ja vailla naista.
Aino ei sanonut mitään muuta kuin kiroili poistuessaan paikalta. Naiselta jäi tiskaaminen kesken, mutta se ei minua huolettanut. Voisin palkata tänne jonkun sävyisämmän kodinhoitajan, mikäli tiskit eivät tiskaannu lähiaikoina. Olin jo suunnittelemassa jonkun vanhan missin palkkaamista kotiapulaiseksi, kun kuulin äänen sanovan:
- Lopeta tuo Ernesti. Mene sohvalle pitkällesi ja avaa televisio.
Olin täysin yksin asunnossani, joten äänen täytyi johtua täydellisestä hulluudestani, joka oli audiovisualisoitunut korviini. Vau, olinkohan päässyt jollekin uudelle hulluuden levelille? Olin nuorempana pelannut kaikenlaisia pelejä ja levelit olivat niistä tuttuja. Tyytyväisenä uudelle tasolle pääsemisestä kävelin olohuoneeseen ja rojahdin sohvalle.