www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

23.10.2017

246. Psyko-istunto

PERJANTAI 19.12.

Sisälle päästyäni keitin vielä mukillisen kahvia. Totesin petini olevan jo pedattu ja aamuisten astioiden olevan kuivauskaapissa. Aino Ainio oli käynyt siivoamassa. Naista ei näkynyt missään, mutta oikeastaan en halunnut edes nähdä häntä. Kahvikupin äärellä aloin miettiä asioita tai lähinnä sitä miten seksikkäitä hoikat ja pienirintaiset naiset ovat. Aino oli kuin Ilona, siis pituutta ja kroppaa myöten. Pukeutumistyyli ja puhetyyli olivat erilaiset, muuten kokonaisuus oli aika pitkälle samanlainen. Kerttumarja puolestaan oli paljon pitempi. En ollut ihan varma siitä, että oliko pitempi nainen parempi kuin lyhyempi.

- Haa teleskooppinainen, hihkaisin ääneen ongelmani ratkaisun.

Siinähän se ratkaisu oli, eli teleskooppinainen, jonka voisi venyttää oikeaan pituuteen. Jos halusi, että nainen sopisi hyvin kainaloon, niin painaisi naisen vaan kasaan oikean pituiseksi. Jos taas haluaisi ulkoilla pitkäsäärisen ja näyttävän naisen kanssa, niin venyttäisi sen vaikka itseään pitemmäksi, niin johan olisi puoli maailmaa kateudesta vihreitä. Munakin venyy ja kutistuu sen mukaan mitä sillä tehdään, niin miksi muka nainen ei kykenisi sellaiseen, täh? Tuota pohtiessani tulin siihen tulokseen, että me miehet olemme kehittyneempiä kuin naiset, me nimittäin sopeudumme tilanteeseen kuin tilanteeseen paremmin.

Samassa sain tekstiviestin ja avasin puhelimen lukituksen. Viesti oli Tohtori Psykolta. Meillä olisi Skype-istunto parin minuutin päästä, ja hän pyysi minua avaamaan tietokoneeni. Läppäri oli olohuoneen kirjahyllyssä. Otin sen ja klikkasin Skypen auki. Tiedä mistä hedelmäpuodista tuokin kannettava oli, kun sen kannessa oli omenan kuva. Onneksi Mersuni kyljessä ei ollut minkään hedelmän kuvaa, se olisi ollut jo liian kornia. Hyvä, että sain Skypen auki, kun Psyko jo soitti minulle. Vastasin videopuheluun ja näin pääsimme tuijottamaan toistemme nassua. Psyko oli kaikesta päätellen kotonaan, sillä mies istui tuolilla tukka hapsottaen ja pelkissä boksereissa.

- Huomenta Ernesti. Anteeksi asuvalintani ja lievä humalatilani, mutta viime yö venähti. Oikeastaan se ei ole päättynyt vieläkään, mutta meillä oli sovittu istunto ja siitä minä pidän kiinni.
- Oletko juopotellut?
- Ja rankasti. Sitä kun päivät kuuntelee teidän hullujen tilityksiä, niin oma psyyke on todella kovilla ja siihen auttaa vain kunnon kurlaus.
- Et ole ajatellut kertoa lääkärille murheistasi? ehdottelin.
- En, vihaan niitä.

Psyko oli hyvä jätkä, sillä hän ei filmannut turhia ja puhui asioista niiden oikeilla nimillä. Nytkin hän oli kuin kuka tahansa tavishemmo. Ei tarvinnut potea mitään valkotakkikammoa eikä alemmuuden tunnetta. Siitä minä pidin kovasti.

- Miten sinulla Ernesti menee?
- Vallan hyvin, myrkytin tänä aamuna yhden naapurin. Ei se varmaan kuole, mutta hiukset lähtee päästä ja jotain muuta pientä.
- Kuulostaa aika normaalilta … siis sinun tapauksessasi, Psyko kommentoi.
- Mikä minulle olisi epänormaalia?
- Vaikka se, että ajaisit autolla liikennesääntöjen mukaan.
- Juu ei kiitos, en halua ahdistua autoni ratissa.

Ei Psyko minulle mitään normaalien ihmisten juttuja tyrkyttänyt. Sain olla täysin oma itseni, kunhan vain huolehtisin siitä, että pidän itseni tyytyväisenä omaan elämääni. En saisi ainakaan rangaista itseäni millään tapaa, vaan minun pitäisi antaa itseni olla täysin omana itsenäni.

- Miten ne naishommat, eli panettaako sinua Ernesti usein? Muistelen, että se on ollut joskus aikaisemmin melkoinen ongelma.
- Varmaan seisoisi nytkin, jos olisit nainen, heitin takaisin.
- Joo, no panetus lähtee panemalla, joten en puutu siihen sen enempää. Älä kuitenkaan ota väkisin.
- Noup, vaatimallahan nuo naiset välillä vaativat sitä mitä minulla on jalkovälissä.
- Onko ruokahalu kunnossa?
- Joo, ei hätää.
- Katsotko televisiota? Onko sen kanssa ollut mitään ongelmia?
- Aika vähän. Joku säämies kiusasi minua.
- Välttele sitä, se on neuvoni.
- Ai niin kuin sää radiosta vai?
- Mieluimmin niin.

Psyko halusi vielä tietää, että olenko ollut miten usein juttusilla äitini kanssa ja onko äitini kertonut mitään isästäni. Olinhan minä jutellut äidin kanssa vaikka kuinka usein, mutta isästä ei ole juurikaan keskusteltu. Minun piti hetken aikaa miettiä, että onkohan minulla isää ollenkaan, kun siitä ei ole keskusteltu. Sitten minulle tuli joku muistikuvatakauma, jossa lehmä nuolee ulkovessan vessanistuimen kautta isän takapuolta. Kerroin sen Psykolle ja tohtori kertoi, että kyseinen asia on tapahtunut oikeassa elämässä, eikä vaan mielikuvissani.

- Sain palautetta siitä työharjoittelustasi Kopsun veljeksiltä, Psyko ilmoitti.
- Onko se hyvä vai paha asia?
- Njaa, sanotaan näin, että kyllä se on hyvä asia.
- Siis ne antoivat sittenkin positiivista palautetta, ilahduin.
- En nyt muotoilisi sitä noin positiivisesti, Psyko kakisteli.
- No mitä sitten?
- En usko kaikkea sitä paskaa mitä ne veljekset minulle suoltavat. Tai vaikka ne olisivatkin totta, niin pääasia on, että kävit sen harjoittelun.
- Siis minä läpäisin sen?
- Kyllä.

Psykoa nauratti se miten olin täyttänyt Kopsun veljesten auton takaosan munkeilla. Siinä oli ollut kuuleman mukaan aikamoinen siivoaminen. Muutenkin Psyko ohjeisti, ettei minun pidä nöyristellä liikaa toisia ihmisiä, mutta en saisi kuitenkaan vahingoittaa ketään.

- Viihdytkö hyvin uudessa asunnossasi? Psyko uteli.
- Juu, täällä on kuule kaikenkarvaisia misuja, on tuontitavaraa ja kotimaista rönttöstä. Tosin Mikko Alapallo ja Mätönen asuvat samassa taloyhtiössä.
- Elämässä pitää olla aina pieniä vastoinkäymisiä, ei se muuten olisi elämää, Psyko lohdutteli.
- Minäkin olen näyttänyt niille vastoinkäymisiä, eli oman naamani, ehehehee, hekottelin tyytyväisenä.

Minä siis olin kuin olinkin oikeilla jäljillä elämän suhteen, kun järjestin naapureilleni pieniä vastoinkäymisiä. No, Mätöselle järjestin kyllä hieman isompiakin, mutta Jorman kanssa me olimme vanhoja tuttuja ja tunsimme toistemme tavat. Tuttuahan sai lyödä aina kaksin verroin. Otetaanhan kaupankäynnissäkin tutuilta tuplahinta, niin miksi minä en saisi lyödä tuttua kahta kertaa?

- Olisiko sinulla Ernesti jotain kysyttävää?
- Kuka noutaa vanhoja autonromuja?
- En minä tiedä, katso netistä. Ei kait Mersusi niin vanha ole. Joko pian vaihdat sen, että me Saturaisen Villen kanssa saamme taas uudet autot alle?
- Kait se vaihtuu vuodenvaihteen tietämillä, tuli jotain postia Mersu-putiikin toimitusjohtajalta.

Kysyin Psykolta, että miksi häntä kiinnostaa auton vaihtaminen. Tohtori selitti, että vuoden vanha Mersuni tulee aina hänelle Mersu-liikkeen kautta ja Psykolla ollut siirtyy taas pankinjohtaja Ville Saturaiselle niin ikään Mersu-liikkeen kautta. Saturaisen vanha jää autoliikkeelle. Liike saa samalla kertaa aina kolme autokauppaa, mistä olivat kovin mielissään. Kun Psyko sai tuon sanottua, aloin hämärästi muistaa, että asiasta on ollut joskus puhetta ja olin nähnyt Psykon Mersun ratissa. Olihan se ihan viisasta kierrättää autoja, kyllä niillä vahvempihermoiset voivat ajaa pitempäänkin kuin vuoden. Minä en voinut, sillä pelkäsin yli vuoden vanhoja autoja lähes yhtä paljon kuin silikonitissejä.

- Ellei sinulla ollut muuta, niin hyvää perjantaita ja elä täyttä elämää, Psyko sanoi.
- Pue sinä kurja päällesi tai hanki elämääsi nainen, vastasin.
- Selvä, palataan pilleripurkille, sanoi hullu toiselle, Psyko lohkaisi.
- Kunhan ei puurokattilalle, niin ihan sama, ehehee, naurahdin takaisin.

Minulla oli Psykon kanssa hyvä lääkäri – potilassuhde, josta taisimme nauttia molemmat. Kyllä lekurinkin pitää hieman hullu olla, että ymmärtää tällaista syntymähullua. Lopettelimme Skype-istunnon naureskellen ja hyväntuulisina.


© Rauno Vääräniemi