www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

10.10.2017

244. Myrkkyä

PERJANTAI 19.12.

Heräsin herätyskellon soittoon tasan neljältä. Ensimmäinen ajatus oli, että linkoan koko paskarakkineen tuuletusikkunasta pihalle ja elän loppuelämäni onnellisen miehen onnellista elämää ilman herätyskelloa. Sitten muistin, että Mätösen myrkyttäminen sai minut vieläkin onnellisemmaksi, joten armahdin herätyskellon. Lupasin vaihtaa siihen jopa uuden pariston sähkökatkoja varten. On se vaan niin, että toimivan elektroniikan edessä sitä hulluinkin heltyy, vaikka sitten vain vaihtamaan uuden pariston, mutta heltyy silti. Sitten muistin unikameran ja pomppasin sängystä ylös katsomaan sen tallenteita. Katselin ensin muutamat suttuvideot, kunnes kuva selkeni. Näin sängyllä makaavan miehen, tappi kattoa kohti. Tuijotin sitä hetken epäuskoisena, kunnes hihkaisin:

- Hih, sehän olen minä ja varmaan saamapuolella, kun noin seisoo.

Katselin itseäni makaamassa liikkumattomana sängyllä, kun tajusin yhden tärkeän seikan.

- Voi saatanan saatana, missä minun peitto ja Nalle Puh -pussilakana on?

Vilkaisin nopeasti sänkyyni ja siellähän ne olivat. Katsoin videota, mutta peittoa ei näkynyt kuvassa vieläkään. Sänky oli sama, minä olin minä, mutta Nalle Puh -pussilakana ja peitto puuttuivat. Että minua pisti vihaksi. Joku oli ihan selvästi käyttämässä pussilakanaani hyväksi, kenties oikein kääriytynyt siihen. Samassa huoneeseen asteli nainen peittooni kääriytyneenä.

- Hahaa, sieltähän se rosmo tulee, hihkaisin.

Nainen antoi pussilakanan valahtaa lattialle ja paljasti hoikan alastoman kroppansa. Siinä samassa tajusin, että kuka nainen oli.

- Aino Ainio, ei voi olla totta?

Aino kiipesi kuin vanha tekijä videolla sängylle, asetteli pienen pyllynsä oikealle kohdalle ja laskeutui vartta pitkin päälleni. Pienen tauon jälkeen tuo pirullinen kodinhoitaja aloitti varovaisen ratsastuksen. Tovin ratsastettuaan hän otti kiinni molemmista rinnoistaan ja puristeli niitä aika kovakouraisen näköisesti. Se näytti auttavan, sillä kaikesta päätellen Aino laukesi. Minä näytin itse olevan täysin samassa asennossa koko ajan.

- No vitut tuossa minä ole, tämä on joku lavastettu tilanne.

Samassa Aino nousi päältäni, noukki lattialta lapun, johon oli kirjoitettu: ”Kullissa lukee Kiitos”. Koska nukuin alasti, ei minun tarvinnut riisua housuja, vaan pääsin heti kurkkaamaan pelivälinettäni. Sen varteen oli kirjoitettu kaunokirjoituksella videolla mainittu sana.

- No voi vittu, kirosin ääneen.

Olin siis saanut naista, mutta en ollut edes herännyt siihen. Nyt eivät olleet asiat enää oikealla tolalla. Puristelin vehjettäni ja sätin sitä:

- Et sitten sinäkään herättänyt minua, vaan nautit ihan yksinäsi, saatanan mulkku. Eikö tästä ole ollut puhetta, että seksi on täydellistä kun siitä nauttivat molemmat, minä ja muna, täh?

Olisin haukkunut vehjettäni munattomaksi vätykseksi, mutta se tuntui jotenkin kornilta ajatukselta. Olin todella pettynyt pelivälineeseeni. Harmistuneena jatkoin videoklippien selaamista. Loppu olikin taas aikamoista suttua, paitsi viimeisen klipin pari viimeistä sekuntia. Siinä vilahti kaksi hahmoa ja kuulin sanat: ”Tulossa ollaan”. Sain pysäytyskuvasta sen verran selvää, että toinen hahmo oli jotenkin räjähtäneen oloinen ja toinen vaikutti olevan sliipatumpi. Mitään muuta ei selvinnyt. Tyhjensin tallenteet, sillä ei tuollaista paskaa jaksa toista kertaa katsella.

Painelin seuraavaksi kylppäriin, jossa paukutin hetken patteria, jotta naapuritkin tajuavat puhtauden olevan puoli ruokaa. Soittelin myös Sähköyhtiön poikien musaa täysillä, sillä bassojen jytke laittaa vesipisarat värisemään ja sitä kautta ne puhdistavat paremmin. Tunsin itseni syväpuhtaaksi poistuessani kylppäristä Nalle Puh -pyyhkeeseen kääriytyneenä.

Laitoin keittiössä nopean aamiaisen, eli keitin kahvia ja voitelin kaksi leipää alapuolelta. Margariiniin tarttui lievä muovisen pöytäliinan maku, mikä pisti minut miettimään lasipöydän hankkimista. Olin jo suunnittelemassa sellaisen tilaamista, kun minua alkoi oksettaa.

- Hyi helvetti, entä jos vastapäätä istuu joku ihminen joka on alaosastaan ruma?

Kauhea ajatus, että olisin ruokailemassa kauniin ihmisen kanssa, joka varpaiden välissä kasvaa vaikka sieni tai jotain muuta rumaa. Näkisin sen kaiken lasisen ruokapöydän läpi ja oksentaisin sitä myötä pöydälle. Tovin yökkäiltyäni tulin siihen tulokseen, että mieluimmin lievä pöytäliinan maku alapuolelta voidelluissa voileivissä kuin rumat varpaat tai sienikasvusto.

Aamiaisen jälkeen pukeuduin ja astelin peilin eteen harjoittelemaan Mätösenä olemista. Ojensin kättäni peiliä kohti ja sanoin:

- Mätönen, Jorma Mätönen.
- Eih, enhän minä ole mikään Jaska Pontti, vaan rekkamiehen hymyllä varustettu paskamaha Toyotan ratin takaa.
- Määätöööseeen Joooorma, kokeilin uudelleen.

Nyt kuulosti jo paljon paremmalta, joskaan minulla ei ollut aavistustakaan siitä miten noita sanoja pitäisi venyttäessä painottaa. Mieleni teki esitellä itseni täytenä mulkkuna, mutta tuskinpa Mätönen niin teki kenellekään vieraalle. Sitten vilkaisin kelloa ja minulle tuli kiire. Kävin kaapista rullan lääkäriteippiä, joka oli jesarin tutumpi nimitys suljetulta. Tempaisin takin päälleni, kengät jalkaan ja painelin ulos. Menin Mätösen rappuun pyöräkellarin kautta ja nousin oikeaan kerrokseen. Teippasin huolella Mätösen oven muuten, mutta jätin postiluukun teippaamatta. Tuon tehtyäni hipsin ulos normaalisti rapun ovesta. Laitoin oven vasikan auki, että pääsen takaisin sitä kautta.

Kerkesin kävellä pihalla ympyrää viitisen minuuttia, kun korvani poimivat ihmeellisen pörinä-äänen. Hetken päästä talon takaa lipui eteeni punainen Kuplavolkkari, joka oli tuunattu muistuttamaan ötökkää. Auton kyljessä oli teksti: ”Ötökät Vex”, joten kyseessä oli tilaamani ötökkäfirma. Autosta nousi hoikka ja kohtalaisen pitkä punatukkainen nainen, joka oli pukeutunut punaiseen nahka-asuun. Ennen kuin nainen kerkesi edes esitellä itseään, repesin totaalisesti:

- Ehehee, meinaatko ruoskia ne ötökät yksitellen hengiltä, ehehee?

Punatukka asteli suu mutrussa eteeni, ojensi punaisen nahkasormikkaan verhoaman kätensä minua kohti ja sanoi:

- Pauliina, Ötökät Vex -firmasta. Olen myös virallinen alistaja, joten voin ruoskia sinua tämän jälkeen sadalla eurolla.
- Ehehee, sinä siis todellakin piiskaat ötökät hengiltä.
- Kaksi sataa ja teen sinulle jotain sellaista mitä et ole koskaan kokenut, ötökkä.

En tiedä mistä se ajatus taas lähti, mutta otin ja läimäytin tuota tiukkaa nahkapersettä täysillä toiselle pakaralle. Ehkä olin aina halunnut tehdä noin punatukkaiselle nahkahousuperseelle. Sekunnin sadasosa tekoni jälkeen tajusin, että hups, nyt taisi tulla mokattua pahimmalla tavalla. Likka pomppasi varmaan puoli metriä ylöspäin ja metrin eteenpäin, mutta pysyi kuitenkin tolpillaan. Koska hullut eivät tekojaan selittele, sanoin pokkana:

- Ei ollut löllöpylly, käytkö salilla?

Pauliina tuijotti minua hetken aikaa sen näköisenä, kun miettisi miltä maistuisin voileivän päälle siivutettuna. Aloin jo miettiä elämäni jatkumista meetwurstina, kun hän hymyili ja sanoi:

- Tuntui sairaan hyvältä, mutta työt ensin ja sitten huvi. Sanoit maksavasi käteisellä.
- Juu, tässä rahat.

Annoin Pauliinalle 260 euroa ja sain takaisin euron ja kuitin. Sen jälkeen tuo arviolta kolmikymppinen punatukka otti apparin penkiltä laitteen, joka näytti olevan lainassa Haamujengi-elokuvasta. Pauliina huomasi katseeni ja sanoi:

- Suosin kaikenlaista retroa.

En ollut itse ollenkaan niitä ihmisiä, jotka elivät millään tavalla menneisyydessä. Mersuni piti olla aina viimeisintä vuosimallia, enkä haalinut kotiin mitään vanhaa paskaa. Näin ainakin kuvittelin, sillä en muistanut ihan kaikkea elämästäni.

- Poikaystävänikin täytti juuri 80 vuotta, joten retroilu on minulle oikeastaan elämäntapa, Pauliina jatkoi.

Se siitä, orastava seisokkini loppui kuin virta Toyotan akusta pakkasaamuna. Takiainen, vai oliko se sittenkin takauma, joka toi akkumuiston mieleen Mätösen lärvin kanssa. Muistelin hämärästi, että paskamahan entinen Terceli oli ollut aika heikkona pakkasaamuisin. Luoja miten pakkanen saikaan kateelliset naapurit vieläkin kateellisimmiksi, kun olin täräyttänyt silloisen Ässä-Mersun tulille ilman mitään käynnistysongelmia. Ihania tuollaiset takaumat.

- Menemmekö? Pauliina kysyi.
- Mennään, mutta sorry, minä en sitten tule, en edes rinnoille.
- Anteeksi mitä?
- Hengaile sinä vaan sen muumiosi kanssa.

Pauliina ei kommentoinut asiaa enää mitenkään, vaan asteli perässäni Mätösen ovelle. Osoitin oven ja kerroin teipanneeni sen, että vaikutus olisi täydellinen. Pauliina tsekkasi oven teippauksen ja totesi sen olevan täysin riittävä myrkytystä varten. Hän olisi teipannut oven muuten, sillä näin estettäisiin torjunta-aineen pääseminen rappuun. Pauliina käynnisti ihmeellisen selkäreppulaitteensa ja työnsi sen letkun postiluukusta asuntoon. Tämän tehtyään hän painoi laitteen napista ja reppu alkoi puhista ja sihistä. Siirryin varmuuden vuoksi etemmäksi, sillä jotenkin minusta tuntui siltä, että vaikka omaan hullun tuurin, niin se ei välttämättä auta tällä kertaa. Ihme ja kumma, Pauliinan selässä oleva pihisevä ja puhiseva reppu ei vuotanut mitään rappuun. Nuuhkin nenä pitkällä, mutta en haistanut yhtään mitään, joten minun oli pakko kysyä:

- Miltä tuo torjunta-aine haisee?
- Pierulta.
- Täh? Siis miltä?
- Ihan kuin joku olisi päästänyt tavallista tujumman pierun, siltä se haisee. Olen yrittänyt kehittää sen hajua paremmaksi, mutta se on hyvin vaikeaa ilman lisäkemikaaleja, enkä halua vaarantaa lopputulosta.
- Siis ne ötökät tapetaan paskanhajulla, ehehee, kiesus mikä kohtalo, ehehee.
- No ei nyt ihan, kyllä siinä ovat muut seikat vaikuttamassa kuin paskanhaju, Pauliina selvensi.

Minulle tuo oli ihan sama, mutta Mätöseen tuo upposi kyllä hyvin, sillä mies tapasi muutenkin piereskellä ja haista pahalta, joten nyt meni myrkyt oikeaan osoitteeseen.

- Valmis, Pauliina ilmoitti.

Hän otti repun sivussa roikkuneen teippirullan ja teippasi postiluukun huolellisesti umpeen.

- Ja pitkäänkö tuolta nyt pitikään pysyä poissa? utelin häneltä.
- Vuorokausi, mutta ei se nyt ole niin tunnin päälle. Jos menet sisälle liian aikaisin, niin nenä alkaa punoittaa, alkoholin ottaminen aiheuttaa rajun oksennusreaktion ja pahimmassa tapauksessa menetät osan karvoituksestasi. Tilanne ei ole ollenkaan huolestuttava, kun siellä ei ole nyt ketään sisällä.

Kiittelin Pauliinaa tiedosta ja nopeasta sekä ystävällisestä palvelusta. Olin jo pyytämässä häntä meille pettämään 80-vuotiasta retropoikaystäväänsä, kun muistin, että minunhan piti esittää Mätöstä. Niinpä heitin hänelle pihalla auton luona:

- Voisin esitellä sinulle oman jormani, mutta se taitaa olla liian nuori.
- Sorry, mutta mun liisa ei pääse leikkimään jormasi kanssa, meillä kun katsotaan, että kenen kanssa leikitään ja kenen kanssa ei.
- Ei, ei tarvitse leikkiä, liisa voi vain vetää vähän jormaa nenästä, yritin vielä.
- Hah, hah.

Pauliina nosti reppunsa autoon ja istui itse kuljettajan paikalle. Ötökkäauton käynnistyttyä hän sanoi:

- Kiitos ja näkemiin. Sinulla on yhteystiedot, soittele mikäli ötökkäongelma jatkuu. Ei pitäisi, latasin varmuuden vuoksi tällä kertaa tupla satsin.
- Todella hienoa, vastasin naurua pidätellen.

Jäin vilkuttamaan, kun Volkkari pöristeli pois pihalta.


© Rauno Vääräniemi