www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

4.10.2017

243. Sirun reittä

TORSTAI 18.12.

Elin onnellisen miehen onnellista elämääni, kun kävelin epävireisesti vihellellen kotiani kohti. Näppäilin alaoven koodin ja astuin rappuun. Pysähdyin kuin seinään rapussa, sillä siellä tuoksahti hyvältä.

- Nuuh, ei haise paska eikä hiki, totesin ääneen.

Minulla kävi mielessäni, että tuo tuoksuja voisi vaikka muuttaa luokseni, niin ei haittaa vaikka jäisi vessa vetämättä tai sukat pesemättä. Vedin monta kertaa ilmaa itseeni täysin sieraimin, tuoksu suorastaan lumosi minut. Aikani nuuhkuteltuani tajusin, että minun pitää kiivetä vielä kahdeksan askelmaa, että pääsen asuntooni. Se oli kyllä aika manuaalista toimintaa, mistä en pitänyt ollenkaan. Jos kerran ajaa automaattiautolla ja kulkee kauppakeskuksissa rullaportailla, niin miksi kotona pitää kiivetä rappuja? Jos tuoksu ei olisi ollut niin ihana, niin raput olisivat vieneet minut taas epätasapainoon. Nyt kiipesin kahdeksan askelmaa kevyesti ja jähmetyin tasanteella paikoilleni.

- Oho, hämmästelin näkemääni.

Oveni eteen oli parkkeerannut perseelleen kaunis pitkähiuksinen blondi. Nainen oli kuin barbi, tosin aika paljon pornompi.

- Viddu, mikä kesti? Olen istunut tässä perseen helläx, nainen kiukkusi.

Pornoneito nousi ylös ja vasta nyt tajusin, että miten pitkät hänen hiuksensa oikein olivat. Ne ylettyivät naisen takapuoleen saakka. Rintavarustus oli hoikkaan varteen nähden iso. Naisella oli jalassaan tiukat valkoiset farkut ja pitkävartiset mustat saappaat. Takki oli valkoinen pusakkamallinen.

- Onx jotain vialla? nainen uteli.
- Tuoksut hyvälle, nuuhkin ilmaa.
- Viddu, kiitos.

Nainen tunsi ihan selvästi minut, mutta minulla ei ollut mitään aavistustakaan, että kuka tuo hemaiseva herkkupylly on. Sitten aloin hämärästi muistella kansiosta lukemiani asioita. Lopulta se nimikin putkahti päähäni, ja sanoin sen ääneen:

- Siru Reisi.

Samassa nainen tuli ihan kiinni minuun, työnsi sananmukaisesti tissinsä kiinni vartalooni ja kähisi korvaani:

- Imetkö tissiä?
- Satunnaisesti, riippuu tisseistä, mutta yleensä kyllä.
- Hyvä, mullon niitä kaksi, joudut lutkuttamaan molempia.

Koiranruoat alkoivat painaa käsissäni, joten kaivoin avaimen taskustani ja avasin asunnon oven. Eteisessä seisoi kädet puuhkassa Aino Ainio, jonka tiukat gollegehousut pitivät kamelinvarpaan hyvin näkyvissä.

- Tuot siis huoria nykyisin kotiinkin, Aino kivahti.
- En tuo, ihan itse oli oven taakse majoittunut.
- Perkele, tee tässä sitten työtä jolla on tarkoitus, kun saatana persettä kutisee jo pelkkä ajatuskin työn teosta, Aino raapi takapuoltaan.
- Hus, mene paha pois, hätistelin Ainoa etemmäksi.

Siru astui asuntooni ja riisui kengät ja takin. Takin alta paljastui valkoinen paita ja punainen pieni kravatti.

- Saanko olla kuin kotonani? Siru kysyi.
- Ihan sama, kunhan et piirrä seiniin etkä pyyhi persettä verhoihin, kohautin hartioitani.

Samassa Siru riisui paidan, valkoiset rintsikat ja farkut sekä sukat. Hänelle jäi päälleen vain punaiset stringit ja se hassu pieni kravatti rintojen väliin.

- Rento meininki, paras meininki, Siru ilmoitti.

Minusta alkoi tuntua aika jäykältä tämänhetkinen meininki. Kankeni koveni kun katselin tuota kaunista ja lähes alastonta naista. Jumiuduin jotenkin eteiseen ja havahduin vasta siihen, kun Aino tuli eteeni ja kivahti:

- Perkele, koiraakinko tässä pitää kohta alkaa hyysätä, saatanan saatana.
- Mitä koiraa?
- En minä noita ainakaan syö, hän osoitteli koiranruokiani.
- Et saisikaan, haukut muutenkin kuin rakkikoira ja taitaa kapikin olla, kun raavit jatkuvasti persettä. Hus, häivy kapi.

Aino murahti jotain ja livahti rappuun. Ovi jäi auki ja kuulin vielä alaovelta naisen kiroilun. Aloin tuntea inhottavaa läpivetoa ja ojensin jo kättäni sulkeakseni oven, kun kuulin ihmeellisen paukahduksen. Sitä seurasi toinen ja kolmas ja ne tuntuivat vaan lähestyvän. Minulla ei ollut mitään aavistustakaan siitä mistä moiset äänet tulevat. Astuin varovasti rappuun ja jäin kuulostelemaan. Rapusta oli tulossa alaspäin porukkaa ja paukahdukset tulivat heidän mukanaan. Jäin jännittyneenä odottelemaan, että kukahan sieltä tulla paukuttelee. Odotusaika ei ollut pitkä, mutta tapaaminen olisi saanut jäädä välistä, sillä tulija oli Mikko Alapallo, tuo reilu viisikymppinen pallomahainen kyykkyviulisti, joka kulki todella kireissä nahkahousuissa ja piti järkyttävän isoja silmälaseja. Miehen mukana oli hänen poikaystävänsä Petteri Ruinakko, joka on puolestaan hintelä liuhuletti ja Alapallon roudari. Mikko pysähtyi rapussa ja sanoi:

- Ernesti Kilari, viimein tapasimme. Mitä Ilonalle kuuluu?
- Saanko oksentaa kengillesi?
- Ah, mukanasi on yhä hyymöriä, hyvä. Meillä on nyt hieman kiire, mutta tuletko illalla myöhemmin kuuntelemaan uutta viuluani?
- Ettekö te olleetkaan hanuristeja? kuittasin takaisin.
- Viulisti, olen nykyisin Suomen tiukin kyykkyviulisti. Kondis on kova ja nahkapökät paukahtelevat kovemmin kuin koskaan.

Nahkahousut, no sehän se olikin paukahteluiden takana, kelailin haaleita muistojani. Muistin kyllä erittäin tarkasti, että vihasin tuota itseään täynnä olevaa viulupelleä. Miten voikaan limanuljaska olla noin limaisen näköinen, hyi helvata.

- Pidän myös viikonloppuna konsertin tuossa lähikirkossa. Tervetuloa kuuntelemaan, se on ilmainen, mutta samalla voi lahjoittaa rahaa nahkahousuttomille viulisteille.

Tuota hänen ei olisi pitänyt sanoa, sillä samassa näin mielessäni alastomana sekä Lindan että Vanessan, jotka olivat olleet joskus märkiä päiväunia musiikin saralta. Sitten tajusin, että siitä on aikaa ja mielikuvissani molemmat lihoivat kymmeniä kiloja ja alkuun päässyt kiihottuminen lopahti. Minua alkoi taas ahdistaa. Eikö tässä elämässä ole vittu mitään pysyvää, häh? Jos on kaunis ja hyvävartaloinen viulisti, niin eikö sitä voisi pysyä sellaisena, ettei tarvitse jatkuvasti vaihtaa päiväunensa kohdetta. Onko tuo liikaa vaadittu, kysyn vaan?

- En tule, kuuntelen nykyisin vain Sähköyhtiön poikia.

Pyörähdin ympäri, astuin asuntooni ja vedin oven kiinni. Kumarruin postiluukun kohdalle ja jäin kuuntelemaan, että mitä kaksikko tekee rapussa. He kuuluivat höpisevän jotain nahkahousujen rasvaamisesta ennen poistumistaan. Olin nousemassa ylös, kun tunsin Sirun käden jalkovälissäni. Nainen hiveli etumustani jalkojen välistä ja kähisi korvaani:

- Viddu, sullon muuten universimin isoin kalu. Tiedäx, et mä oon lesbo ja vitun kova sellainen oonkin. Asun Bimbon ja Bambin kanssa kolmestaan.

Nousin ylös, käännyin katsomaan Sirua ja mietin, että pitiköhän tuo nainen minua täysin pellenä? Ei kukaan lesbo tule hieromaan miehen munia tai tarjoa miehelle tissiä imettäväksi. Tiesin, että minulla heitti, mutta tuolla naisella taisi heittää vieläkin enemmän. Ehkä siltä pitäisi naida tuollaiset lesboajatukset pihalle.

- Tosin kyllä mä voin silti ottaa munaa, jos saan kahta yhtä aikaa. Onx sulla jotain kaveria, joka voisi tulla jeesaan? Kato meikäläisellä riittää reittä mitä kiivetä, niit on kax.
- Nai vittu itteesi, minä en piirakkaa ala jakamaan, puistelin päätäni. - Kaikki tai ei mitään, se on Ernestin motto.

Jätin naisen kitisemään leboilustaan eteiseen ja suunnistin itse keittiöön, jossa heitin sapuskat kaappiin. Otin yhden makkaran ja oluen ja istahdin nauttimaan niitä sohvalle. Siru hipsutteli perässäni, istahti viereeni ja sanoi:

- Viddu, sulle voin antaa yksinkin, mutta tulet suuhun, ettei Bambi ja Bimbo haista spermaa pillusta.
- Krääh, mitä sanoitkaan?

Olin tukehtua makkaraan, sillä tuo ilmoitus tuli hieman kuin puskasta, vai pitäisikö sanoa tällä kertaa, että puskattomasta paikasta, sillä Sirun pienen pienet stringit eivät kovin isoa puskaa peitä millään opilla. Olin aivan sata varma, että nainen oli viimeisen päälle höylätty posliini.

- Ime tissiä, Siru työnsi rintaansa suutani kohti.

Makkara vai tissi, siinäpä taas pulma? Että minä vihasin näitä elämän valintatilanteita. Nytkin menin sen vuoksi täysin jumiin, kun edessä oli lähes juomaton olut, puoliksi syöty makkara ja piti alkaa imeä tissiä.

- Oon muuten posliini, koitatko sormella vai kyrvällä? Siru heitti.

Sanojensa vakuudeksi hän riipaisi stringit jalastaan ja levitti jalkovälinsä eteeni. Tungin makkaran nopeasti suuhuni, laskin oluttölkin olohuoneen pöydälle ja laitoin sormen naisen jalkoväliin.

- Oih, uiii, vähäx sullon jäykkä sormi, Siru huokaili.

Minun ei tarvinnut kovin montaa hetkeä hieroa hänen jalkoväliään, kun Siru ilmoitti, että hän haluaa munaa posliiniin, mutta lastin suuhun. Tein kuten pyydettiin, eli riipaisin vaatteeni pois. Siru otti kiinni peliohjaimestani ja ohjasi minut istumaan sohvalle. Sen jälkeen pornoblondi kääntyi selin ja ujutti karvattoman kolonsa tappiini. Olihan hyvännäköinen perse katseltavaksi. Ennen omaa h-hetkeäni, Siru pyörähti ympäri ja nappasi vehkeeni suuhunsa. Siru läpäisi suullisen täysin arvosanoin, mikä miellytti minua ja munaani suunnattomasti. Nautimme siitä nimittäin molemmat ihan kybällä.

- Viddu, onnex on suu, Siru hymyili aktin jälkeen.
- Sanos muuta, huokailin.

Siru nousi ylös ja läimäytti omaa pakaraansa niin kovaa kuin vain kykeni ja ilmoitti:

- Viddu, on se onnea olla sinkku, oman onnensa kinkku.

Vilkaisin punertumaan alkavaa pakaraa ja totesin:

- Saatanan sairasta, mutta ah niin ihanaa.
- Kaipaatko Ilonaa? Sillähän oli ainakin hyvä perse.
- Vähän etäinen minulle, kohautin hartioitani.
- Minä sinulle perkele etäisyydet näytän!

Puistelin päätäni hämmästyneenä, sillä Sirun suu oli täysin kiinni ja silti olin kuullut kommentin naisen äänellä. Halusin varmistaa asian ja kysyin:

- Mitä, mitä näytät?
- Viddu, vasta sai pillua ja vielä pitäisi jotain näyttää.
- Halusit näyttää etäisyyttä, intin.
- Näyttelen itteeni, en etäisyyttä. Miksi vitun sekopääx sä oot tullut?

Ei se ollut siis Siru, kuten olin jo aavistellutkin. Ehkä se oli sen noitamaisen Aino Ainion juonia. Siitä harakasta saattoi uskoa vaikka ja mitä.

- Tiedäx mix mä oon täällä? Siru kysyi.
- Eksyit tai halusit lopettaa lesboleikit.
- Vitux meni. Odota, otan pillerit.

Siru viuhahti perse paljaana eteiseen ja palasi kohta pienen minigrip-pussin kanssa. Sieltä hän noukki suuhunsa, keltaisen, violetin ja vihreän pillerin. Saatuaan ne suuhunsa, hän alkoi hyppiä edessäni tissit hytkyen. Olihan se ihan seksikästä katseltavaa, mutta aloin pelätä, että saan moisesta urheilusta myötätuntohien. Minua ei kiinnostanut yhtään alkaa hikoilla myötätunnosta, joten jouduin komentamaan hänet lopettamaan mokoman fyysisen suoritteen.

- Viddu, ootsä joku mustalainen tai virkamies kun hikee pelkäät, häh? Siru tivasi.

Minuahan ei kotonani nimitellä, joten vastasin pitkäsäärelle:

- Koska sinulla näyttää tuo kirkkovene olevan omasta takaa, niin souteleppa sinne mistä tulitkin.
- Khihihii, ei onnistu, tää on posliini, ei ole airoja, Siru kihersi ja levitti jalkoväliään.
- Minulla on kaapissa purkki papuja, vetelet ne, niin kohta pääset perämoottorilla, kuittasin takaisin.

Olin yllättäen löytänyt kaapistani papupurkin. Minulla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa siitäkään, että miten se oli joutunut kaappiin. Pavuista muistin vain sen, että ne pierettävät jumalattomasti. Sitä en muista koska ja missä olisin niitä syönyt. En ole niitä kyllä koskaan ostanut, ainakaan vapaaehtoisesti. Sitten muistin eteisen tyhjän kaapin, jota pidin Kim ilkimyksen Pohjois-Korea -kaappina. Entä jos se papupurkki on Kim ilkimyksen ruokavaranto?

- Ei helvetti, kauhuskenaario! Parkaisin päätäni pidellen.
- Mitä missä, onko se rikaskin? Siru alkoi taas hyppiä.
- Ei, mieleen tuli vain kauhea asia, voi helvetin helvetti sentään ja sata saatanaa päälle.
- Mullon onnex pillereitä, ei tää maailma niin paha paikka ole, Siru hymyili.

En halunnut ottaa mitään pillereitä, sille ne veivät minulta halun elää ja olla oma itseni. Myös panetus katosi ja naiset alkoivat näyttää harmaalta toisistaan erottumattomalta massalta. Ennemmin kärsin satunnaisista peloista, ahdistuksista ja muista oireista ja nautin huolettomasta seksistä, kuin elin zombiena.

Kauhuskenaarioni oli se, että nyt kun tyrkytin Pohjois-Korean ruokavarannon Sirulle, niin minuahan rangaistaan siitä ja joudun varmaan niiden pääkaupunkiin liikennettä ohjaamaan. Eihän siinäkään mitään pahaa olisi, mutta muistan lukeneeni, että ruotsalaiset toimittivat sinne aikoinaan Volvoja. Ei voi olla totta, että joutuisin siis ohjaamaan ruotsalaisia vanhoja Volvon paskoja, mikä painajainen.

- Ruostetta, putoilevia pakoputkia, väljiä niveliä, aaarg, en kestä tätä tuskaa, paruin kurkku suorana.

Loikkasin sohvan vierelle ja aloin paukuttaa päätäni kiviseinään. Sain tehdä sitä hyvän aikaan, ennen kuin oloni alkoi tasaantua. Joku naapureista alkoi takoa jo patteriakin, mutta ei se minua haitannut. Yhteinen harrastus naapurin kanssa oli vain positiivinen asia. Siitä riemastuneena otin television kaukosäätimen ja kolistelin sillä patteria.

- No mä tulin kysyy, että voix sä mennä mun kanssa naimisiin? Haluaisin kokeilla, että saanko papin kyyneliin, Siru täräytti.

Naimisiin? Olin lukenut kansiosta, että olin Ilonan kanssa naimisissa. Tai en tiennyt olinko enää, kun koko naistakaan ei ollut missään, mutta ainakin olen mennyt sen kanssa naimisiin. En minä halunnut naimisiin kenenkään kanssa enää, kun kerran naimisissa olevat naiset katoavat mystisesti.

- Et muuten mene!

Taas, taas se ääni kuului päässäni. Varmaan jotain hallusinaatioita lääkkeistä, joita on tullut syötyä muutama tonni menneen elämäni aikana suljetulla ollessani.

- En voi, olen pyhittänyt elämäni vapaaehtoistyölle, vastasin Sirulle.
- Voi miten ihanaa, ketä autat?
- Itseäni, runkkaan jos en saa naista ja teen sen ihan vapaaehtoisesti.

Sirun mielestä se oli todella upeaa. Hän teki itse kyseistä vapaaehtoistyötä oman itsensä parissa, kun Bimbo ja Bambi olivat jossain muualla tai puuhastelivat kaksin ilman häntä.

- Mullon nälkä, onx sulla jotain valmiiksi välistä vedettyä? Siru uteli.
- Ei kai, puistelin päätäni.
- Mä voin, haluux sä?

Kohautin olkapäitäni. Ihan sama, voisinhan minä jotain pientä ottaakin. En oikein muistanut mitä kaapeissa oli, joten pyysin Sirun laittamaan jotain. Siru asteli keittiöön ja alkoi koluta kaappeja. Hetken päästä hän ilmoitti löytäneensä hapankorppuja ja salamisiivuja.

- Saat alapuolelta voideltuja hapankorppuja ja välistä vedettyjä salamisiivuja, Siru sanoi.
- Vedä hitaasti, haluan kunnon aromin.
- Okei.

Siru voiteli hapankorput alapuolelta ja veti salamisiivut hitaasti jalkojensa välistä siivu kerrallaan. Näin oli parempi, sillä jos veti koko paketin tai vaikka useamman siivun nipussa, niin homma meni maun puolesta täysin reisille. Saatuani oman annokseni eteeni olohuoneen puolelle, maistoin sitä varovasti.

- Mmm, aika pahuksen hyvää, täyteläinen maku tuossa salamissa ja se yhdistyy kivasti rapsakkaan hapankorppuun. Ei paskempi.
- Ou ei, tarttux siihen sittenkin hanuriaromi?

Puistelin päätäni, ei tarttunut. Nautiskelimme Sirun tekemät leivät ja sen jälkeen porno pitkäsääri ilmoitti lähtevänsä jatkamaan matkaansa. Koska en halunnut naimisiin hänen kanssaan, niin hän lähtisi etsimään suoraan sellaista pappia, jota voisi itkettää ilman häitä ja sulhasta. Sirun pukiessa eteisessä takkia päälleen, utelin häneltä:

- Minkä takia?
- Ootko nähnyt papin kyyneleet?
- En.
- Niin, siinä vastaus. Son morox!

Siru katosi rappuun ja ulos. Samassa puhelin alkoi soida eteisessä. Nappasin luurin käteeni ja huusin:

- Halloo, halloo, halloo niin saatanasti!
- Ernesti, äiti täällä. Mitä sinä meuhkaat?
- Huh, pelotti, että piru soittaa, eli Kim ilkimys Pohjois-Koreasta.
- Vai niin, no ehkä hänellä on muutakin tekemistä kuin soittaa sinulle.

En ollut asiasta yhtään niin varma kuin äitini, mutta myöntelin häntä. Äiti soitti sen vuoksi, että hän halusi tietää miten toinen työharjoittelupäiväni oli mennyt. Hän oli kuulemma todella ylpeä siitä, että kykenin nyt jo käymään töissä, vaikka olin ollut vasta pieni aika takaperin täysin toivottomassa tilassa. Minua alkoi hymyilyttää äidin kommentit, sillä olin ollut vähän aikaa sitten kuin porkkana porkkapenkissä, ihan yhtä ajattelevana ja viisaana.

- Äiti, olenko minä ymmärtänyt oikein kansiosta, ettei minulla ole rahapulaa ja voisin vaikka ostaa sen niiden kopiopellejen firman?
- Noh, noh Ernesti, hyväähän he tarkoittivat. Kyllä, rahaa ja omaisuutta sinulla on ja paljon. Älä siitä huolehdi, pankinjohtaja Ville Saturainen huolehtii kyllä rahoistasi ja sinullahan on oma Ernesti Kilari -säätiö, jonka tehtävä on rahoittaa sinua.
- Kukas sen perusti?
- Sinä itse.

Jaa, aloinkin vaikuttaa aika fiksulta kaverilta. Onneksi eteisessä oli peili, joten pääsin heti katsomaan miltä tavattoman fiksu kaveri näyttää. Äkkiä katsottuna se näytti isomunaiselta ja alastomalta. Olin minä nähnyt paljon rumempiakin tänään, joten olin näkemääni täysin tyytyväinen.

- Voi hyvin Ernesti, soittelen taas joku kerta.
- Tähän samaan puhelimeenko?
- Voit vastata puhelimeen myös asunnon muista puhelimista, äiti oikaisi.
- Heippa hei!

Puhelun jälkeen kävin pesemässä hampaat ja kusta lorottelemassa pyttyyn jakkaralla seisten. Kunnon lorina sai mieleni rauhalliseksi. Hymy naamalla kävelin makuuhuoneeseen ja kömmin peiton alla.

- Hyviä yöunia minulle Ernesti, toivottelin itselleni.
- Kuin myös Ernesti.
- Ai sinullekinko Ernesti?
- Sinulle myös Ernesti.
- Kiitos Ernesti, öitä!


© Rauno Vääräniemi