www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
17.9.2017
TORSTAI 18.12.
Lastasin kärryihin kolme laatikkoa kopiopaperia ja lähdin työntämään niitä Ylermin perässä. Menimme hissille, jolla ajoimme kuudenteen kerrokseen. Menimme rapun kautta firmaan, jolla oli niin vaikea nimi, etten edes osannut lukea sitä. Kysyin ovella herra munkilta:
- Mikä tämä firma on?
- Jotain kansainvälistä bisnestä, lähinnä ranskalaisten kanssa.
- Minäkin osaan ranskaa, kuuntele. Kun pie ra see selemu aa.
En tiedä lausuinko tuon väärin, sillä Ylermiltä ei irronnut edes pientä hymyä. Onneksi en käynyt vakituisesti töissä, jos työ tekee noin huumorintajuttomaksi. Vedin itsekin naamalleni totisen ilmeen ja seurasin pomoani matkien hänen kävelytyyliään. Se teki nähtävästi vaikutuksen, sillä tovin käytäviä tallailtuamme Ylermi pysähtyi ja kysyi:
- Ja mitä tuo nyt muka on?
- Kävelyä, etkö ole ennen nähnyt?
- Matkit minua.
- Et sinä omaa mitään patenttia kävelylle, joten olet itse matkija-apina.
Jatkoimme jälleen matkaa hiljaisuuden vallitessa. Olisin laulanut jotain ilmapiirin kevennykseksi, mutta en muistanut tähän hätään muiden laulujen sanoja, kuin sen missä karhunpoika sairastaa. Jotenkin tuli sellainen fiilis, ettei se sopinut tähän tilanteeseen. Samassa olimme perillä melkoisen isossa kopiokonehuoneessa. Ylermi ojensi minulle paperin ja sanoi:
- Täytät nuo koneet ja jatkat sitten seuraavaan paikkaan. Muut koneet ovat yksitellen, tässä pohjapiirustus.
Vilkaisin paperia ja totesin siinä olevan ihan jotain muuta kieltä kuin suomea. Vaikutti siltä, että se oli ranskaa. Paikansin siitä meidän tämänhetkisen tilan helposti, joten kielen suhteen ei tulisi ongelmia. Aloin käydä läpi kopiokoneita Ylermin keskittyessä omiin hommiinsa. Hän otti koneista raportteja ja teki huoltotoimenpiteitä. Olin itse nopeasti valmis ja aloin zoomailla pohjapiirustusta.
- Tuohon suuntaan, Ylermi viittoili käytävää.
- Selvä.
Lähdin matkaan. Päästyäni Ylermin katseen ulottumattomiin, aloin tutkailla mitä huoneiden nimikylteissä oli. Useimmat nimet olivat ulkomaalaisia ja tittelit ihan outoja. Seassa oli kyllä pari suomalaista nimeä, mutta heidänkin tittelit olivat jotain korkeampaa matematiikkaa näin umpihullun vinkkelistä katsottuna.
Eräs nahalla verhottu ovi oli raollaan, joten pysähdyin sen eteen ja työnsin sitä varovasti sisäänpäin. Minua kiinnosti kovasti, että millainen pervo verhoaa konttorinsa oven nahalla. Oven raottuessa tarpeeksi, huomasin ison huoneen, jonka keskellä oli pienen pieni punainen pyöreä pöytä. No, olihan huoneessa myös iso kirjoituspöytä, mutta punaisella pöydällä seisoi pitkän mustan tukan omaava pitkä nainen. Naisella oli jalassaan pitkävartiset punaiset nahkasaappaat. Niiden loputtua alkoi valkoinen tiukka puku, jolle en keksinyt tähän hätään mitään nimeä. Ei se kortonki ollut, vaikka se todella tyköistuvalta vaikuttikin. Musta pitkä tukka laskeutui nätisti valkoiselle asusteelle, kuin piste i:n päälle.
- Excuse me, nainen sanoi huomattuaan minut.
- Ernesti Kilari tuolta Kopiorönttösestä … ei kun jostain … vitun kopiofirmasta…
Paska, olin unohtanut täysin missä firmassa olin työharjoittelussa. Olikohan se Kopsun kopio vai kahden käävän kopio tai jotain sinne päin? En antanut muistamattomuuden pilata loppuelämääni, vaan hymyilin tuolle veistoksellisen kauniille tummatukkaiselle naiselle.
- O´la laa, monsieur Ernesti.
- Ihan tavallinen perushullu Kilari vaan, ei mitään mosieeria.
- Minä tunnen sinut, nainen sanoi ja alkoi kiskoa pukuaan ylöspäin.
Vau, taisipa todellakin tuntea, kun alkoi heti riisuutua edessäni, ajattelin mielessäni. Harvemmin naiset alkoivat heti riisuutua, mutta käyhän se näinkin. Yleensä olin joutunut kysymään, että pannaanko, ennen kuin aloitamme seksuaalisen kontaktin. Punasaapas hinasi tiukan kortsumekkonsa takapuolen kohdalle ja laskeutui sen jälkeen alas pöydältä. Hän käveli eteeni, ojensi kätensä ja sanoi:
- Nimeni on Aimee Alakapee. Olen kuullut sinusta paljon hyvää.
- Jaa, minä olen yhä Ernesti, enkä ole kuullut sinusta mitään, mutta näytät pirun hyvältä. Miksi hypit pöydällä?
- Ja, jaa, treenaan tasapainoa ja mielenhallintaa.
Olin sanomaisillani, että hallitsen itse mieleni ilman pöydällä seisomista, mutta muistin etten hallitsekaan sitä ollenkaan. Mikä hullu se sellainen on joka hallitsee oman mielensä, ehehee, repeilin mielessäni. Tuon kun olisin pukenut suljetulla sanoiksi, niin olisin päätynyt kaikista hulluimpien sekaan sille osastolle, jossa sähkövirtakin oli menettänyt tehonsa. Naisen sukunimi Alakapee sattui naisen kohdalla täysin kohdilleen, sillä hänen peppu oli kuin kahdenkymmenen sentin kolikko, pieni ja piukka. Säärtäkin tuntui riittävän ja riittävän. Nainen oli pituudeltaan lähes pituiseni. Jouduin pyyhkimään suupieltäni häntä katsellessani, sillä minulle tuli tunne, että kuolaan.
- Tervetuloa Ernesti vaatimattomaan firmaani. Omistan tämän yhdessä vanhempieni kanssa ja toimin toimitusjohtajana. Firmani tekee kansainvälistä kauppaa lähinnä Ranskaan, josta isäni on kotoisin. Käytän äitini
sukunimeä, sillä näin minun on helpompi toimia Suomessa.
- Kiva juttu, mutta miksi pehmeä ovi? Juoksetko usein sitä päin?
- Ei, en juokse, vaan se on merkki siitä, että tuon oven takana istuu tärkeä henkilö, eli minä. Otatko jotain juotavaa, konjakkia, shampanjaa tai kenties skottilaista?
Olin juuri tilaamassa pullon shampanjaa, kun muistin, että minunhan piti käydä ruokatunnilla ajamassa Kopsun ukon Transportterilla, eikä se onnistuisi pienessä simassa. En nyt niin hullu ollut, että ajelisin kännissä.
- Muuten kyllä, mutta ruokatunnilla minun pitäisi käydä pieni lenkki firman autolla.
- Voi, pieni murhe. Annan sinulle Annan käyttöösi ruokatunnin ajaksi, niin voimme nauttia pullon kuohuvaa.
- Annan?
- Autokuskini. Vaan Anna sikseen, keskittykäämme nyt sinuun. Voisitko ottaa tuon inhan valkoisen kääreen pois päältäsi, se, se oksettaa minua. Miksi tuollainen kuvotus on päälläsi?
- Kopiokonefirma vaatii niin, eli se jossa olen nyt työharjoittelussa.
- Ahaa, siis herra Kopsu vaatii.
- Juuri sama kääpä.
- Ei haittaa, sinä et pidä meillä mitään inhaa pukua, pitäköön herra Kopsu itse kahta päällekkäin, eikö niin Ernesti?
Aloin pitää Aimeen huumorista, sillä nainen ei ollutkaan niin jäykkis miltä oli alun perin vaikuttanut. Keskustelumme lomassa hän huikkasi sisäpuhelimella käskyn tuoda pullo shampanjaa ja pientä purtavaa kahdella ja peruutti aamupäivän tapaamiset. Riisuuduin valkoisesta kertakäyttökortongistani ja heitin kaikki suojavaatteet suoraan Aimeen ojentamaan roskikseen.
- Anteeksi keskeytys, mutta nyt meillä on aikaa vain toisillemme, Aimee hymyili.
- Mistä muuten tunnet minut?
- Voi, se on pitkä tarina tai lyhyt, ihan miten vain haluat.
- Kerro se lyhyt, en jaksa kuunnella pitkiä jorinoita.
- Niin, näin minä olen sen ymmärtänytkin. Tunnen hyvin tohtori Psykon.
- Haa, olemme siis saman pilleritohtorin asiakkaista, ilahduin.
- No ei ihan, minulla ja Psykolla on ollut hieman toisenlainen suhde. Olemme yhä hyviä ystäviä.
- Se lanttumaakari on siis porannut sinua joka reikään.
Aimee nauroi ja puisteli päätään.
- Ei, omistin aikoinaan puolet hänen praktiikastaan. Rahoitin Psykon bisnekset alkuaikoina. Työskentelin myös aikoinaan hänen vastaanotollaan ja vastasin mm. sinun puheluihisi.
- Siis, siis mekö ollaan keskusteltu ennenkin?
Nyt oli minun vuoroni hämmästyä, sillä minulla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa siitä, että olisin jutellut Aimeen kanssa aikaisemmin. Tosin elämässäni oli niin paljon mustia aukkoja, ettei tuo nyt mikään maankaatoihme ollut.
- Olen siis kuullut sinulta itseltäsi sinusta paljon hyvää, Aimee hymyili.
Samalla hetkellä toimistoon sipsutteli siro nuori nainen työntäen pieniä tarjoilukärryjä, joissa oli jäähdytetty shampanjapullo ja pientä syötävää. Syötävä oli kyllä niin pientä, ettei sitä kyllä nälkään syötäisi, totesin mikroskooppisen pieniä välipaloja katsellessani.
- Firmallasi menee varmaan aika heikosti, kun nuo syötävät ovat noin pieniä, kerroin huomioni.
- Niin, oikeastaan yksi tuollainen pieni syötävä maksaa saman verran kuin normaali työpaikkalounas, joten mielestäni pärjäämme ihan kohtalaisesti.
- Eikä, söisin nuo kolmessa minuutissa.
- Kyllä, siinä menisi kuukauden lounaat kolmessa minuutissa, Aimee hymyili.
Sihteerin pokka meinasi pettää aivan totaalisesti ja nuori neitonen joutui kääntymään hetkeksi selin ja yskimään. Anteeksipyyntöjen jälkeen hän kaatoi meille lasilliset shampanjaa ja poistui paikalta ehkä hieman liian rivakasti. Oven takana neitonen kuului repeävän aivan totaalisesti. Aimee vilkaisi minua ja hymyili, häntä ei sihteerin huutonaururepeäminen tuntunut haittaavan. Ehkä tässä työpaikassa oli työpaikkahuumoria, joka puuttui täysin Kopsujen kopiofirmasta.
Kilistimme laseja ja aloimme nauttia antimista. Ensimmäisen lasillisen jälkeen Aimee painoi pöydästä jotain nappia ja nahkainen ovi meni kiinni ja lukittui. Hän tuli viereeni pienelle nahkasohvalle, kaatoi toiset lasilliset kuplivaa ja sanoi:
- Nyt saamme olla aivan rauhassa kaksin. Ernesti, saanko mennä suoraan asiaan?
- No perskule, mitä sitä suotta kiertelemään. En minäkään naisen ympärillä tanssi jos panna haluan.
- Sitä minäkin. Onko se lemmennuijasi todellakin niin iso millaisen kuvan olen siitä saanut?
Nyt meinasi alkaa ahdistaa, että onko joku todellakin lähettänyt pelivälineestäni kuvan tuolle naiselle ilman minun lupaani? Minä kun en itsestäni kuvia lähettele, vaan menen livenä paikalle jos joku seuraa kaipaa. Kullilleni pitää antaa livepillua, eikä mitään bittiroskaa.
- Kuka sinulle lähetti kuvan mulkustani?
- Ei kukaan. Sain sellaisen kuvan kun kuuntelin aikoinaan sinun juttujasi soittaessasi ajanvaraukseen. Kerroit välillä aika seikkaperäisesti mitä olit tehnyt naisten kanssa. Saitko tosiaan ne kaikki naiset syttymään?
- Jaa, pari kertaa piti heittää ensin bensaa ja sitten tikku perään, mutta muuten kyllä.
- Minusta tuntuu, ettemme me tarvitse nyt sitä bensiiniä emmekä tulitikkuja. Saanko koskettaa sitä?
En kerinnyt tehdä muuta kuin nyökätä, kun Aimee oli avannut housujeni sepaluksen ja vyön ja tunkenut kätensä housuihini. Siinä ei montaa sekuntia mennyt, kuin olin erittäin kovana. Aimee hymyili, nousi sohvalta, laskeutui eteeni ja veti housujani alemmaksi. Nyt koko komeuteni oli vapautettu tuijottamaan toimiston kattoa.
- Kuin Eiffel, niin jalo ja uljas, Aimee huokaili.
- Tää torni ei ruostu.
Aimee hiveli elintäni kädellään ja kaikesta näki, ettei hän ollut tekemässä sitä ensimmäistä kertaa. Lopulta hän alkoi kaksin käsin runkata minua. Sitten hän lopetti ja kysyi:
- Oletko valmis tulemaan?
- Huh, olen aina ollut valmis tulemaan.
Aimee nyökkäsi, astui etemmäksi ja riisui saappaat. Sen jälkeen nainen kiemurteli ulos valkoisesti kokovartalomekostaan. Viimeisimpänä hänen päältään lähtivät valkoiset alusvaatteet. Katsoin huokaillen häntä ja hänen pieniä päärynärintojaan.
- Tämä on minun vartaloni, mitä pidät?
- Se, se on upea.
- Se on myös koskematon, mutta tyydytän sinut jumalainen Ernesti.
Olin juuri protestoimassa koskemattomana pysymistä, kun Aimee laskeutui jälleen eteeni ja upotti täyskokoisen miehuuteni suuhunsa. Hän tuntui olevan kielellisesti erittäin lahjakas. Välillä hän päästi vehkeeni suustaan ja hieroi sillä rintojaan nautinnollinen ilme naamallaan. Tätä jatkui jonkun aikaa, kunnes nainen pisti oikein kunnon imuvaihteen päälle ja laukesin täristen hänen suuhunsa.
- Taisit tykätä, Aimee sanoi.
- No vittu arvaa.
- Olen neitsyt, mutta suihin voin aina ottaa.
- Kuulostaa sairaalta sellainen neitsyt, mutta olkoon tämän kerran kun olet niin pirun nätti ja hyvä suustasi.
- Se on valtava, et puhunut paskaa Ernesti. Epäilin sitä hieman.
Aimee pukeutui ja kiskoin itsekin vaatteet päälleni.
- Miten sinulla menee taloudellisesti Ernesti?
- Olen sika rikas.
- Siis sekin on totta. Miksi olet täällä jonkun kopiofirman hassuissa suojavaatteissa?
- Tohtori Psykon määräämä työharjoittelu.
- Aah, ymmärrän. Tykkäätkö muuten nuolla nahkasaappaita?
- Mieluimmin pillua.
- Hmm, tämä selvä, hyvä.
Nautiskelimme vielä shampanjapullon loppuun jutellen niitä näitä. Nautittuamme viimeiset shampanjatipat, Aimee tiedusteli, että voisiko hän kenties joskus ruoskia minua. Puistelin päätäni ja neuvoin naista hakkaamaan mattoja, mikäli tulee tuollaisia outoja juttuja mieleen. Se ei Aimeeta hätkäyttänyt, vaan naisen hymy vain leveni. Aloin jo miettiä, että minkälaisia lääkkeitä näiden työpaikkalääkäri määräsi, kun toimitusjohtajatar ei hermostunut mistään sanomisestani. Toisaalta, tohtori Psykon toimistossa työskennelleenä hänellä oli varmasti aika korkea sietokyky ihan mihin asiaan tahansa.
- Lähetän Annan luoksesi yhdeksitoista, Aimee sanoi.
- Minne?
- Sinut löytää varmaan jonkun kopiokoneen luota.
- Juu, mutta se ei ole minun kutsumusammattini.
- Tiedän. Kiitos Ernesti, tapaamisemme oli minulle erittäin antoisa. Joudun kasvattamaan itsekuriani nyt todella paljon, kun tiedän miten hyvää maailmassa on tarjolla.
Odotin loppukättelyä, mutta Aimee tuli eteeni ja antoi kullia kutkuttavan pitkän suudelman suoraan suulle. Lopuksi hän saatteli minut ovelle ja ohjeisti kääntymään oikeaan suuntaan.
- Et sitten putoa sieltä pöydältä, huikkasin takaisin.
- Au revoir!