www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
13.9.2017
TORSTAI 18.12.
Puhelun jälkeen minulle tuli kiire, sillä kärttyisä Kopsun papparainen ei olisi mielissään, mikäli tulisin myöhässä työharjoitteluun. Asia olisi minulle muuten täysin yhdentekevä, mutta kunnioitin tohtori Psykoa niin paljon, että halusin suoriutua työharjoittelusta edes välttävästi. Tempaisin ulkovaatteet päälleni rivakasti ja lähdin asunnosta niin, että rappu raikui paiskattuani oven kiinni. Inhosin rapussa metelöintiä, mutta vain muiden suorittamana. Tosi hullu ei kuvia kumartele eikä sääntöjä noudata.
Tallailin pienessä pakkassäässä autolleni, jonka lasit olivat sulat. Olin jokin aika takaperin kytkenyt polttoainelämmittimen päälle. Näppärä varuste, sillä hullukaan ei halua istua autossa perse kuurassa. Olin astumassa autooni, kun hullu otsalamppumies Jasper Näärtämö oikaisi pitkän hoikan vartensa autoni edestä.
- Valoa aamuusi naapuri, Jasper toivotti.
- Oletko ulkoruokinnassa?
- En, elämäntapani on vain valaista elämän pimeitä osa-alueita otsalampullani ja pitää huolta kunnostani. Hommat hoituvat luxeilla paremmin kuin lääkärissä juoksemalla. Tosin sinnekin juoksen pimeitä metsiä pitkin,
jos pitää mennä.
- Kyttäätkö minua? Jos kyttäät, niin täräytän nyrkillä halogeeniasi siihen malliin, että takaraivosi valaistuu myös.
- En, pois se minusta. Nautin vain autosi polttoainelämmittimen hehkusta ja odotin, että voin valaista maisemaa sitä tarvitseville.
Astuin Mersuuni ja kytkin pakin päälle. Hetken teki mieli laittaa vaihdekeppi D-asentoon ja lopettaa valopään kärsimykset, mutta sitten muistin, ettei edes hullulla ole lupa lopettaa ihmisiä. Sellainen lupa oli vain Jaska Pontilla. En tiedä oliko Jaska sitä koskaan käyttänyt, mutta lisenssi oli kyllä kunnossa. Heilautin autosta kättä ja peruuttelin pois ruudusta. Tienpäälle päästyäni tallasin taas kaasua kuin heikkopäinen. Mersun vääntö ja voima toi elämääni suurta iloa ja nautintoa.
Matkalla Shellille kiroilin sitä, etten asunut monikaistaisen tien varrella. Nyt jouduin köröttelemään kaikenlaisten tosikkojen perässä, jotka noudattivat nopeusrajoituksia. Vain kiertoliittymässä pääsin hieman oikaisemaan, kun vetäisin sen nopeasti väärään suuntaan. Koska ketään ei tullut vastaan, kuittasin siinä parin työmatkalaisen ohi. Etummainen ohitettu pillastui siitä ja alkoi soittaa torvea ja vilkutella valoja mielipuolen lailla. Vilkaisin kelloani ja totesin minulla olevan kohtalaisen hoppu, joten avasin vain sivulasin ja päästin tuuleen kaksi sadan euron seteliä. Se auttoi, sillä samassa takanani lyötiin liinat kiinni ja kolina oli sen mukainen. Vilkaisin peilistä ja takana näkyi vain massiivinen höyrypilvi.
- Vittu mitä tunareita, murahdin tallatessani lisää hönkää konehuoneeseen.
Siinä se taas nähtiin ihmisten pohjaton ahneus. Parin satasen takia oltiin valmiita pistämään oma ja muiden henki peliin. Poliisit saavat taas kuunneltavakseen mitä mielikuvituksellisimman kertomuksen lentävistä satasista ja Mersusta, joka ajelee miten sattuu. Toivottavasti puhalluttavat tuollaisen sekopään. Kurvasin lopulta vauhdikkaasti Shellin pihalle ja suoraan katoksen alle. Jätin auton taas mittarikentälle, sillä en halua lintujen paskovan sen päälle työpäiväni aikana. Lisäksi huoltoaseman kamerat valvoivat autoa puolestani.
Kopsujen valkoinen Transportteri näkyi seisovan täsmälleen samassa ruudussa mitä tiistainakin. Laahustin teennäisen hitaasti pakun vierelle ja avasin apukuskin oven. Kuskin paikalla istuva Ylermi Kopsu murahti minun olevan myöhässä kuusi sekuntia. Aika olisi rahaa kopiopaperimarkkinoilla. Sain käskyn pukeutua taas valkoiseen suojapukuun ennen autoon nousemista. Tein niin, vaikka tunsin itseni ihan Mikki Hiireksi moinen asu päälläni. Nousin autoon ja kysyin:
- Minne mennään?
- Töihin, mikäli se ei ole tullut vielä selväksi herra Kilarille.
- Ai jaa, että ihan herra nyt. Renkipoika pitää sitten turpansa kiinni ja ajaa herra Kilarin sinne työpaikalle.
- Mrrr.
Ylermi sompaili auton jälleen kerran yhden kioskin pihalle ja ilmoitti menevänsä tekemään veikkauksen. Patun kadottua sisälle kioskiin, lähdin perään. Avasin oven varovasti ja livahdin kärppänä sisälle. Menin kyyryssä hyllyjen välissä katsomaan mitä kurttunaama oikein harrastaa kioskilla. Arvelin miehen syövän salaa ensimmäisen työpäivän havaintojeni perusteella ja näin olikin. Ylermi tunki suuhunsa munkkia kuin heikkopäinen sokeriholisti. Hiivin miehen taakse, läimäytin häntä selkään ja kysyin:
- Syötkö munkkien lisäksi myös nunnat?
- Krääääh, krööööh, öööööörgh!
- Suomeksi kiitos, en ymmärrä tuota kopiopaperislangia.
- Krööh, perkele, ei saa säikytellä, Ylermi kirosi.
- Vai veikkausta tekemään, valeapina!
- Pakko saada … munkkia … olen ihan koukussa niihin.
Tiskin takana seisoi näpsäkän näköinen keski-ikäinen tummatukkainen nainen, joka katseli meitä hymyillen. Käännyin hänen puoleensa ja kysyin:
- Joko tämä kerkesi nuolaista sinuakin, näytät niin sokerisen hyvältä.
- Hih hii, eihän nyt sentään. Olen täällä liian kaukana, että asiakkaat pääsisivät nuolemaan.
- Minulla on muuten pitkä kieli, saanko kokeilla?
Nainen pyöritteli päätään hymyillen ja kertoi, että häntä nuolee hänen oman miehensä lisäksi korkeintaan oma koira.
- Tuo on mielestäni aika sisäsiittoista toimintaa näin kiihkeän seksin ja uusien tuulien aikana. Tulisit pois sieltä perinnekaapistasi ja alkaisit irrotella.
- Kiitos, mutta ei kiitos.
Ei irronnut tällä kioskireissulla piparia eikä pusua. Ihmettelin suunnattomasti, että mihin luontainen viehätysvoimani oli kadonnut, kun tajusin olevani pukeutunut kuin amerikkalaisten leffojen karanteenityyppi. Lisäksi Ylermi ei tainnut olla parasta seuraa naisten iskemiseen, mies oli kuin kävelevä muumio.
Palasimme peräkanaa autolle, Ylermin nuoleskellessa nautinnollinen ilme naamallaan huuliaan. Oma ajatukseni oli, että vitun munkkirunkkari, kun piti tuollainenkin asia salata ja valehdella vielä. Eikö Ylermi todellakaan ole oppinut, ettei hullujen kanssa soitella valheen viulua? Kysyin hetken aikaa ajettuamme Ylermiltä:
- Saanko lainata tätä pakua ruokatunnilla?
- Meillä ei ole ruokatuntia, se vie tehokkuuden työstä.
- No vittu munkkitunnin aikana sitten, murahdin takaisin.
- Köh, köh, no jos minä sitten tämän kerran joustan. Mitä teet autolla?
- Lennätän sitä leijan lailla Kaivopuiston korkeimmalla kohdalla.
- Siis mitä teet?
- No vittu ajan sillä, munkkiapina.
- Selvä.
Hitto kun otti taas päähän, emmekä olleet vielä päässeet edes ensimmäiseen keikkapaikkaamme. Ylermi puristi rattia kaksin käsin ja sompaili suu mutrussa pitkin Helsingin keskustan katuja. Viimein ajoimme erääseen parkkihalliin ja siellä huoltoauton paikalle. Ylermi avasi oven ja sanoi:
- Otat 3 laatikkoa valkoista A4-kopiopaperia. Haet lisää jos loppuu. Minä huolehdin kaikesta muusta.
- Ok herra munkki, Ernesti tekee kuten käsketään.
- Ylermi, se on nimeni, pomoni narisi.
- Ihan sama.
Ylermin munkin syönnissä oli jäänyt vaivaamaan yksi asia, jota minun piti vielä kysyä häneltä:
- Tuota noin, onko reiän kohdalta nuolaiseminen antoisampi kokemus kuin siitä ulkoreunalta nuolaiseminen?
Papparainen pysähtyi, kääntyi katsomaan minua ja puisteli päätään.
- Siis ei ole, vai? Olen aina pitänyt reiän kohtaa parhaimpana. Työnnyn itse mieluimmin juuri siihen reiän kohtaan.
- Poikaseni, kyseessä on munkki, ei nainen, Ylermi puisteli päätään.
- Kokeilisit välillä nunnaa, niin saattaisit vaihtaa mielipidettä, heitin takaisin.