www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
1.9.2017
KESKIVIIKKO 17.12.
Pääsin ihan yksikseni rappuun ja asuntoni oven taakse. Siinä iski sitten stoppi, kun en muistanut kummassa taskussa pidin kotiavaimia. Halusin olla nimittäin Rento-Ernesti ja noukkia avaimet yhdellä sormenkoukistuksella oikeasta taskusta, mutta jäykistelyksihän sekin rentous meni, ihan vitun jäykäksi. Eipä paljon anna rentoa kuvaa, jos kourin molempia taskuja käden kyynärpäitä myöten etutaskuissa. Joku voi vielä luulla, että yritän koukkia onnettoman pientä piliä taskujen kautta. Saisin vielä pienimunaisen maineen kaiken muun lisäksi.
- Vittu mitä paskaa, murahdin ääneen.
Samassa rappuun ilmestyi alaovesta arviolta viisikymppinen mies, joka oli sen näköinen, kun olisi törmännyt muutaman kerran johonkin itseään kovempaan. Äijä oli sen verran patti, että jopa minä saattaisin miettiä jokusen sekunnin pään aukomista moiselle ameeballe. Kävelevä punttisali pysähtyi taakseni ja sanoi:
- Paskaa olutta.
Pyörähdin kunnolla ympäri ja kysyin:
- Sanoo kuka?
- Reijo Kutvonen, raudoittaja toisessa polvessa.
- Mitä siinä toisessa on, vettäkö?
Pattijätkän tiukka ilme vesittyi samassa kysyväksi. Sitä tosin kesti vain hetken. Ilmeen palauduttua tiukaksi, Reijo ilmoitti:
- Tiukkaa lihasta koko äijä. Siinä ei laardi liiku kun meikä kävelee.
- Käytkö salilla?
- En.
- Ahaa, et siis olekaan Jehova.
- Voi vittu, salihommat ovat homoja varten, tosimies hankkii hauikset ruumiillisessa työssä. Nynnyt imee nännejä, homot hoonaavat kakkoseen ja tosimies panee ilman esileikkejä.
- Pitääkö minun nyt arvata mikä sinä noista olet?
- Näkyyhän se päällepäin vai oletko tyhmä tai sokea?
En kokenut itseäni kummaksikaan, joten pyörittelin päätäni. Sitten minulle iski taas paniikki päälle. Mikäli tuon kokoinen karpaasi ei käy salilla vaan treenaa kotona, niin koko talohan tärisee jos se hakkaa säkkiä. Entä sitten jos herra lihaskeiju tykkääkin hyppiä hyppynarua? Aloin silmäillä rapun seiniä sillä silmällä, että olisiko niissä halkeamia tai muita merkkejä miehen urheiluharrastuksesta. En huomannut mitään, mutta pattijätkä huomasi levottoman pälyilyni. Hän nosti oikean etusormensa pystyyn ja sanoi:
- Keskity tähän. Menee hermo kun pälyilet kuin säikky apina.
Yritin, mutta en onnistunut, sillä sormesta mielikuvitukseni alkoi taas laukata villiorin lailla niityltä toiselle. Puistelin päätäni ja ilmoitin:
- Ei, ei onnistu.
- YRITÄ!
- Ei, ihan mahdoton juttu. En nimittäin tiedä onko se ollut viimeksi sinulla suussa vain perseessä.
- Mitä vit…?
Lause katkesi alaoven rapsahdukseen. Rappuun astui laiha nainen, joka oli arviolta viidenkympin tietämissä. Nainen oli niin harmaan hiirulaisen näköinen, että meinasin kysyä tahtoisiko hän ottaa juustoa? Ennen kuin kerkesin analysoida tilannetta pitemmälle, nainen sanoi Reijolle:
- Anteeksi kun jäin autoon lukkojen taakse, enkä saanut ovea heti auki kun en löytänyt heti oikeaa nappia.
- Vaimoni Kaija. On töissä kaupassa ja voisi suositella sinullekin parempaa olutta mitä tuo kura, Reijo meuhkasi.
- Voi, enhän minä nyt mikään sellainen nätti vaimo ole, tällainen ruma ja vaatimaton kaupan täti vain.
Skannasin katseellani naisen tarkemmin, enkä löytänyt äkkiseltään hänestä oikein mitään muotoja. Kulahtaneisiin väljiin vaatteisiin pukeutunut nainen oli kyllä ihan yhtä vaatimaton kuin puheensakin. Viimein tajusin, etten ollut esitellyt itseäni, joten ilmoitin sen pariskunnalle ihan yhteisesti:
- Minä olen Ernesti Kilari. En ole herra enkä narri, vaan ihan pesukonekestävä hullu. Pää on kerran pesty pesukoneessa. Pää kesti, kone ei.
Tuo oli täysin totta. Suljetulla piti kerran testata, että mikäli pesukoneessa voi pestä kissan, niin voiko sillä pestä myös oman pään. En tiedä mistä tuollainenkin takauma tuli nyt mieleeni, mutta muistin sen äkkiä ihan yhtä selvästi kuin eilisen päivän. Joku omaa nimeään muistamaton hullu oli kehunut olevansa sähköinssi ja oli tehnyt koneeseen sellaisen kytkennän, että se toimi luukku auki. Pesun ja linkouksen aikana oloni oli ollut aika ihanasti sekaisin. Lopuksi oloni oli ollut täysin omo.
- Haa, omo, sehän on se hassu pipo, muistin punaisen piponi.
Kaija kokeili varovasti päätään ja mumisi hiljaa, ettei hänellä ole kyllä päässään mitään hassua pipoa ja pyyteli anteeksi pipon puuttumista. Minusta näytti siltä, kuin nainen alkaisi pikkuhiljaa imeytyä portaikon seinään, niin huomaamattomaksi hän muuttui. Vihtu jos tuollaisen kanssa päätyy sänkyyn, niin kohta huomaa panevansa pelkkää lakanaa. Sen jälkeen vilkaisin Reijon lihaksia ja mietin, että olivatkohan ne tulleet sittenkin rajusta ja jatkuvasta itsetyydytyksestä?
- Pitää mennä, nämä jutut täällä rapussa haisee, Reijo totesi.
- Sorry, se oli vain pieni rupsu jonka päästin äsken, myönsin pienoispäästöni.
- Minä myös, Kaija heilautti arasti etusormeaan.
Ei jumalauta, että meni sitten mokoma tapetteihin piiloutuja tekemään vielä tuonkin, puhisin kiukusta. Mistä minä nyt voin tietää, että kumman päästö pisti herra lihaskimppuun liikettä? Piru vie kun nykyisin ei ole niin pientä tai pahanhajuista asiaa, ettei joku nainen olisi puuttunut tai juuri puuttumassa siihen. Nehän haisevatkin pahalta, kun on muka niin trendikästä olla jotain ketun luomua. Luomutissit ymmärsin, mutta muuten saa kyllä feikata, kuten hiehajun ja muiden lemujen suhteen. Pariskunta lähti yläkertaan ja minä avasin asuntoni oven.
- Mitä vit…?
- Ei saa perkele kurkkia, vittu mikä pervo! Aino Ainio kivahti eteisessä.
Pistin silmät kiinni, avasin ne, pistin uudelleen kiinni ja avasin ne uudelleen. Juu, ei auttanut, vaan rivosuinen käntty oli kuin olikin eteisessäni. Äsken edessäni olivat loistaneet hänen valkoiset persposkensa, mutta nyt ne olivat verhottu pari numeroa liian pieniin mustiin collegehousuihin.
- Edes työvaatteita saa rauhassa vaihtaa, saatana, ettei joku kyttää persettä ovenraossa, Aino jatkoi.
Vilkaisin lattialla olevia vaatteita ja siinä oli täysin samanlainen vaatekerta, mikä naisella oli päällään, eli mustat collegehousut ja valkoinen t-paita.
- Ei ole pakko tulla jos ei kiinnosta, murahdin takaisin.
- Siinä se saatana sitten kiitos seisoo. Tee perkele työtä jolla on tarkoitus ja sitten ei tarvitse edes tulla, voi perseen suti. Saatana kun sieppaa tuollainen käytös.
Aino nappasi kiroillessaan vaatteensa lattialta ja poistui eteisestä. Minulla teki mieli mennä perässä ja katsoa, että mistä hiton listanvälistä se nainen oikein aina häviää, mutta en saanutkaan ajateltua jalkojani liikkeelle.
- Päivää taloon, ovi näyttää olevan sopivasti raollaan, joten sopiiko, että käyn suoraan asiaan?
- Mitä, häh, kuka?
Pyörähdin ympäri ja huomasin tuijottavani pyylevään harvahiuksiseen mieheen, jolla oli päällään musta puku ja valkoinen paita sekä joltain kirpparilta ostettu erittäin retro kravatti. Minulla alkoi särkeä saman tien päätä, kun vilkaisin kravatin kuvioita. Ei olisi myöskään pitänyt vilkaista alas, sillä silmiini sattuivat miehen vaaleanpunaiset kengät. Otin päästäni kiinni molemmin käsin ja ähkäisin:
- Mitä pahaa minä olen tehnyt?
- En minä ole mikään sanansaattaja, mies hymyili.
- Ai jaa, sanat siis sinkoilevat ihan itsestään ja ilman saattamista. Juupa juu, siellä ne sitten menevät ihan holtittomasti pitkin maita ja mantuja, ilman että joku kontrolloisi niitä. Jos minulta kysytään,
niin edesvastuuton hörnö olet.
- Hörnö? Mies raapi pälvikaljuaan.
- Hörhöt ovat vielä jotenkin ymmärrykseni sisällä, mutta hörnöt eivät.
- Jaa, minä teen vain ovensuukyselyä. Olisin halunnut tiedustella teidän kulutustottumuksianne ja jätteenlajittelutapojanne?
Njaa, jäin miettimään miehen kysymiä asioita. Jätteiksi olin lajitellut jo osan naapureistani, joten ei kait siihen kysymykseen voinut olla kovin vaikea vastata. Kohautin olkapäitäni ja kysyin:
- Mitä minä saan tästä? Voisin ottaa vaikka viskipäänsäryn.
- Tuota, eh, meillä on ollut tapana antaa yksi vitosen pizzakuponki. Maksatte sitten itse erotuksen, niin voitte valita listalta minkä tahansa pizzan.
Olin kieltäytymästä mokomasta kunniasta, kun vatsani murahti. Vetäisin etuhampaisiin saakka ehtineen kieltosanan nopeasti takaisin kielelläni ja nielaistuni sen, vastasin:
- Sopii, kuponki ensin ja vastaukset sitten. En anna velaksi edes munaa, saati sitten kielellistä ilmaisua.
- Tuota köh, ihan minä vain kyselisin ja tässä, tässä tämä kuponki, mies kakisteli.
Vasta siinä vaiheessa huomasin miehen rintapielessä olevan pienen kyltin, jossa luki Armas-Aapeli. Osoitin nimikylttiä ja sanoin:
- Köyhistä oloista, kun ei ole ollut varaa sukunimeen.
- Ei suinkaan, meillä tavataan sinutella ja sen takia vain pelkkä etunimi.
Armas-Aapeli kertoi, että se oli ollut heidän firman tapa jo vaikka kuinka pitkään. Näin he kykenivät luomaan asiakkaisiinsa paljon henkilökohtaisemman suhteen, kuin pelkällä kylmällä sukunimellä esiintyen tai ylivirallisesti koko nimellä esiintyen. Samalla AA rapisteli paperit salkustaan, otti kynän käteensä ja alkoi kysellä. Kerroin ensin nimeni ja tarkan osoitteeni. Mies olisi halunnut tietää vielä syntymävuoteni, mutta kerroin kengännumeroni. AA kohotteli kulmiaan ja totesi:
- Ette näytä ollenkaan neljäkymmentäluvulla syntyneeltä.
- Ja sinulla näyttää olevan vielä näkökyky kunnossa, vaikka ulkonäkö onkin päässyt rapistumaan. Älykkyydessä sen sijaan ei ole hurraamista, kun meinaat laittaa kengännumeroni syntymävuodeksi.
- Siis kengännumero, hmm, kirjaan sen tuonne lisätietoihin. Ensimmäinen kysymys, mitä ostitte viimeksi ja miksi juuri sen?
- Olutta, janotti.
- Miksi juuri kyseistä merkkiä?
- Muut vitutti, tämä ei.
- Ostatteko usein kyseisen merkkistä tuotetta?
- Laulatko, jos myyn sinulle pari vokaalia?
Tupla-A meni täysin sekaisin kommentistani ja pudotti paperinsa rappuun. Niitä keräillessään mies puhisi, että alkaa olla jo liian vanha ravaamaan rapuissa kaiket päivät. Hän ottaisi kuulemma leivän ihan millä muulla tavalla tahansa, jos vain olisi joku koulutus. Häntä tympäisi kuulemma suunnattomasti nenäkkäät ja näsäviisaat ihmiset. Kuuntelin miehen vuodatusta ja mietin olinko ollut nenäkäs. Tulin lopulta siihen tulokseen, että sekä minä, että hikinen AA olimme molemmat nenäkkäitä, koska meillä oli nenä. Näsäviisas en voinut olla, sillä olin löytämieni papereiden mukaan virallisesti hullu. AA oli itse näsäviisas ja miestä vitutti olla oma itsensä. Keksin mielessäni ratkaisun AA:n ongelmaan. Miehen pitää päästä kopauttamaan nyrkillä sitä mikä on aiheuttanut hänelle ongelmia.
- Kuules AA. Kopauta heti aamusta nyrkillä sitä minkä näet ensimmäisenä, niin ongelmasi ovat poissa. Luota minuun, Ernesti tietää.
Tupla-Aakkonen meni täysi hiljaiseksi. Muutama hikitippa kerkesi tipahtaa hänen nenänpäästään lattialle, ennen kuin hän vastasi:
- Mutta tuohan on totta. Anoppi on harva se aamu hereillä jo neljän aikaan ja meidän makuuhuoneen ovella, muka sattumalta. Vaan huomenna se onkin sitten viimeinen kerta sitä lajia.
Nyt meinasivat vuorostaan minulla mennä pasmat sekaisin, sillä oma vaihtoehtoni nyrkin kohteelle oli ollut peili ja sitä kautta omakuva. Jäin miettimään, että olikohan se anopin hakkaaminen sittenkään kovin hyvä ajatus. Jotenkin muistelin hämärästi, että minullakin olisi ollut sellainen ja vielä oikein pantavan näköinen. En minä sille olisi ensimmäisenä ollut nyrkkiä antamassa. Tosin joku takiainen korvienvälissäni kertoi, että on niitä olemassa myös sellaisia susirumiakin ja käyriä luonteeltaan.
- Ääh, ei tästä tule mitään, siinä loput pizzalaput, minä otan loparit, AA ilmoitti ja tälläsi käteeni paksun pizzalappunipun.
Samassa hikipuku oli lipsutellut läpsyttimillään kahdeksan rappusta alemmaksi ja kadonnut ovesta talviseen, joskin lumettomaan ulkoilmaan. Vilu sieppasi kroppaani, josta mieleeni tuli se hikinen paikka, josta olin havahtunut pari päivää takaperin. Vedin asunnon oven kiinni ja kuoriuduin ulkovaatteistani. Hiivin sen jälkeen sukkasillani peremmälle asuntoon, kävin tsekkaamassa saunan ja vessan, mutta Aino Ainioista ei näkynyt jälkeäkään. Vain vieno naisen tuoksu kertoi hänen olleen paikalla.
Tuollainen vitutti naisessa suunnattomasti. Kerkesin jo nimittäin hetken tottua siihen ajatukseen, että minulla olisi asunnossani naispuoleista seuraa. Ei Ainon seura nyt kovin herkkää ollut, mutta jotenkin pääkopassani oli sellainen tunne, ettei minua ole suunniteltu olemaan ja elämään yksin. Astuin ovenkarmin viereen ja paukutin otsaani siihen parkuen samalla ääneen:
- Missä ne naiset silloin ovat kun niitä tarvitaan, missä häh?
- Ring, ring! Ovikello ilmoitti.
- Hyi saatana, tuli melkein housuun! parahdin.