www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
20.7.2017
KESKIVIIKKO 17.12.
Seisoin eteisessä itseäni peilistä tuijottaen. Olin peilin edessä tovin ja mietin miten sitä ihminen voikin olla veltto. Minua ei huvittanut yhtään mikään, ei edes huvittanut vittuuntua mistään asiasta. Tuijotin peiliä ja mietin miltä tuntuisi nuolla itseään sitä kautta. Heiluttelin kieltä ulkona suustani ja päätin testata tuon keksimäni asian. Se mikä tulee mieleen, pitää testata heti tai alkaa kerätä ahdistusta päänuppiin. Tilanteet pitää laukaista saman tien, vähän kuin seksissä. Astuin kieli pitkällä peilin eteen ja nuolaisin varovasti. Ei mitään makua, joten nuolaisin uudemman kerran ja pitemmältä matkalta.
- Hmm, hieman pinttynyt lasinmaku, mutta kielituntuma yhä liukas, ellei suorastaan livakka, analysoin nuolaisuani.
- Tee tässä työtä jolla on tarkoitus, perkele! kuului takaani.
- Kuka perkele? pomppasin melkein kattoon.
Ei ollut perkele, vaan Aino Ainio, siivoja tai kodinhoitaja tai mikä hiton peikko se nainen olikaan. Aino seisoi takanani tutuksi tulleessa vaatetuksessaan. Nainen ei näyttänyt käyttävän rintsikoita ja tuskinpa pikkupöksyjäkään. Tuijotin kiukkuisen näköisen naisen nöpöttäviä nännejä ja totesin:
- Tulit sitten pitkät päällä töihin.
- Nuolit sitten perkele peilin. Pyyhitään, pyyhitään, perseetkin perkele, kun alastomana täällä kekkuloidaan.
Aino astui peilin eteen ja alkoi hinkata sitä mukana kuskaamallaan rätillä. Kohta minun nuolentajälkeni olivat historiaa. Samassa muistin heränneeni aamulla ilman kalsareita, enkä löytänyt niitä mistään. Kysyin niistä naiselta
:- Hukkasin kalsarit yöllä, onko niitä näkynyt?
- Ei, mutta jos avaat pesukoneen luukun niin sitten näet. Perkele, edes vaatteita saada itse pois päältä.
Minun oli pakko kurkata pesukoneeseen ja siellähän ne minun kalsarini olivat. Katselin niitä kummissani, sillä en ollut kyllä sen kuntoisilla kalsareilla mennyt nukkumaan.
- Nämähän ovat ihan lährässä, hämmästelin ääneen.
- Elostelija, Aino kivahti ja luikahti keittiöön.
- Se on minun luontoni, minkä minä sille voin, huutelin naisen perään.
Eipä voinut vähempää kiinnostaa jos joku sanoi elostelijaksi. Kuitenkin sanojalla teki itselläänkin mieli vähän elostella, mutta ei jonkun eston vuoksi voinut niin toimia. Tohtori Psyko on muistaakseni sanonut, että estoiset ihmiset ovat pahimpia ja minun pitäisi vältellä niitä. Siitä tuli mieleen kodinhoitajani, eli pitäisiköhän minun alkaa vältellä häntäkin? Se olisi kyllä vaikeaa, sillä nainen tuli ja meni kuin aave. Samassa selkäpiitäni pitkin menivät kylmät väreet. Entä jos nainen todellakin on aave? Kulkisin sujuvasti hänen lävitseen ja kokisin vain sellaisen kosteankylmän tuulahduksen alastomassa kropassani. Mietin kiivaasti mitä tehdä ja päädyin kahteen vaihtoehtoon. Joko ryntäisin tästä heti alastomana rappuun ja pakoon tai sitten menen ja koitan mitä haamusta jää käteen.
- Ernesti taitaa koittaa, supisin hiljaa, ettei haamu kuule.
Lähtiessäni keittiötä kohti, nuolaisin kuitenkin ensin peiliä pari kertaa, sillä hulluille ei soitella edes kodinhoitajan toimesta. Kävelin sen jälkeen keittiöön, jossa Aino oli tiskaamassa astioitani. Menin naisen taakse ja puristin molemmin käsin hänen pienestä perseestään.
- Oho, on se aito, vaikka vähän luiseva, hämmästelin kouratuntumaa.
- Ja mikähän himo se herran nyt siihen toi? Aino kivahti.
- Vittu, totesin lyhyesti ja ytimekkäästi.
- Yritä tässä sitten perkele tiskata, kun persettä hinkataan siihen malliin, että nahkat ovat rullalla.
- Hinkkaa vaan itseäsi kitiviuru, murahdin ja hipsin makuuhuoneeseen.
En pukeutunut vielä, sillä sain olla kotonani munasillani, vaikka täällä olisi ketä. Aloin pukemisen sijaan tutkailla unikameran nauhoituksia. Toivoin uusien asetusten tehneen unistani luettavampia. Halusin nähdä palavasti millainen sonni olisin omissa unissani, tiedä vaikka niistä saisi uusia virikkeitä valveillaoloon. Tosin samalla koin vilunväristyksen siitä ajatuksesta, että esimerkiksi Mikko Alapallo olisi unessani kyykyssä ja soittaisi minulle viulua nahkahousut paukahdellen.
- Hyi, pois Mikko mielestä, hyi, pois, paha, paha, paha, hoin itsekseni.
Aloin tutkailla unikuvia, jotka olivat taas aivan helvetin sekavia. Vähän kuin olisin istunut tehosekoittimessa ja katsellut huonetta, jonka kaikki seinät olisi maalattu eri sävyllä. Kyseessä ei todellakaan ollut mitkään valkoisen eri sävyt, niitä oli ollut suljetulla paljon ja tunsin ne.
- Hei hetkonen, mikä tuo on? hämmästyin aika selvästä kuvasta.
Kelasin videota vähän taaksepäin ja aloin katsoa sitä normaalinopeudella. Kuvassa oli naisen takapuoli, joka oli valtavan iso.
- Hähää, eihän se iso ole, sehän onkin vain niin lähellä, hörähdin.
Takapuoli oli täydellisessä lähikuvassa ja se hytkyi hieman ruudulla. Kamala ajatus ujuttautui päähäni. Entä jos iso uniperse pieraisee nyt, niin halkeaako läppärini näyttö? Miten voin mennä läppärikorjaamolle selittämään, että iso perse pieraisi näyttöni halki? Kotivakuutuksessanikaan tuskin on perseilykorvauskohtaa. Pikakelasin nopeasti mokoman kohdan ohi. Sitten kuva sumeni hetkeksi, kunnes sama takapuoli ilmestyi kuvaan kauempaa kuvattuna ja nyt se ratsasti ihan selvästi.
- Haa, joku nai minun unessani, hihkaisin onnellisena.
Kelasin lisää, sillä tahdoin nähdä kuka ja missä. Unipano oli aika rauhallinen ja se kesti todella pitkään. Aloin jo kyllästyä sen katsomiseen, kun se saavuttikin kliimaksinsa. Perse vavahteli horkassa pitkän tovin, ennen kuin nousi ratsastusvälineensä päältä nesteitä valuen. Ennen unen loppumista kuvassa vielä vilahti jotain tuttua.
- Minun kalsarit, mitä vittua?
- No eihän olleet, eikä se perse ollut minun, mokomakin elostelija! kuului makuuhuoneen ovelta.
Aino seisoi ovella tiukka ilme naamallaan. Tarkensin katsettani naiseen, lähinnä tämän persvärkin seutuville. Harmi kun kuva oli ollut jotenkin vajaa. No, unet nyt ovat ihan hulluja, niin Psykokin oli sanonut, kun kerroin aikoinaan jostain lohikäärmeunesta, minkä näin. Muistan hyvin harvoin uniani, mutta joitain on jäänyt mieleen elämäni varrelta.
- Mikä tuo värkki on? Aino osoitteli kameraa.
- Unikamera, kertoo mitä unia näen öisin.
- Humpuukia, täyttä paskaa!
Samassa nainen katosi ovelta. Jatkoin unien kelaamista ja olin kuolla tylsyyteen. Hirveätä sekamelskaa ja suttua, jotain kohinan sekaista toimintaa, mutta ei sellaista mistä saisi mitään tolkkua. Vähän ennen tallennusten loppua kuva selveni hieman ja sain siitä jotain tolkkua. Itse unessa nyt ei ollut mitään järkeä, sillä siinä isorintainen nainen ajoi alastomana polkupyörällä taloa ympäri ja huuteli, että tällä mennään kun ei muutakaan saa. Fillarista puuttui kaiken lisäksi satula. Ihan sekopää uni.
- Eihän tämä nyt voi minun uneni olla, tuhahdin naisen fillarointia katsellen.
Mitä järkeä tuollaista unta olisi muka katsella? Minä ainakin laittaisin naisen ennemmin tiskaamaan alastomana kuin fillaroimaan. Muuta tallennuksista ei sitten irronnutkaan. Olin lievästi sanottuna taas pettynyt, vaikka tulos olikin parempi mitä edellisenä aamuna. Muutin kameran sijoituspaikkaa, jos se vaikka oli siitä kiinni. Ruuvasin sen nyt kylmästi makuuhuoneen seinään ja suuntasin tarkasti sänkyäni kohti. Seuraavaksi laitan paskan lekan alle, ellei kuva ala kirkastua, päätin mielessäni. Samassa mieleeni hiipi mies nimeltä Jaska Pontti.
- Jaska voisi kyllä korjata tuon, mutisin ääneen.
- Ei, ei sittenkään, peruin sanani.
Jaska korjaisi sen kuitenkin niin, että kamera ampuisi sarjatulta havaitessaan liikettä sängyssäni ja heräisin aamulla kuolleena. Karmaiseva ajatus, en halunnut herätä kalmona omassa sängyssäni.
- Niska hiessä on saanut taas raataa, perkele! kuului eteisestä.
- Käy suihkussa, murahdin takaisin.
- Tee tässä työtä jolla on tarkoitus, perkele!
Samassa ovi kävi ja Aino oli poissa. Huh, olipas kylmä ja etäinen ihminen, onneksi lähti, huokaisin helpottuneena. En kyllä itse palkkaisi jos saisin valita. Valitsisin enneminkin sellaisen kivan ja himokkaan pakkauksen, jonka kanssa voisi siivouksen lomassa leikkiä letkuleikkejä, vaikka letkun piilottamista syvälle johonkin koloon. Toivottavasti hän ei olisi kuitenkaan kovin iso ihminen, ettei söisi minun jääkaappiani tyhjäksi. Kauhea järkytyksen tunne puisteli päänuppiani jääkapillani käymisestä. Entä jos se kaunis ja himokas kodinhoitaja kävisi puristelemassa sinappituubini ruttuun ja kääntäisi maitopurkin väärin päin jääkaapissa?
- Eih, en pääsisi sellaisesta yli, en ikinä! parahdin tuskaani.
Hyppäsin sängylle ja aloin paukuttaa päätäni seinään. Meni minuutti, meni pari ja kohta monta minuuttia, ennen kuin oloni parani. Joku kuulosti hakkaavan patteria, joten karjaisin täysillä:
- Ei se patterin takominen auta, hakkaa päätä seinään, se auttaa!
Ei vastausta, joten nähtävästi se patteri sittenkin tepsii toisiin. Minuun se ei ole toiminut koskaan, sitäkin on nimittäin tullut kokeiltua jokunen kerta elämäni varrella. Ajatukseni olivat juuri hiipineet poliisilaitoksella käymiseen, kun puhelin soi. Vastasin puhelimeen:
- Haloo, olenko minä siellä vai sinä täällä?
- Ernesti, mitä tuo tuollainen puhelimeen vastaaminen on? Täällä on äiti.
- Heippa äiti, mitä kivaa sinulle tänään kuuluu?
- Hei Ernesti, hyväähän minulle vain kuuluu. Entä itsellesi?
- Pillua sain, oho, siitä ei saanutkaan puhua. No, sain joka tapauksessa ja suihinoton myös.
- Vai niin. Muista nyt kuitenkin olla varovainen niiden naisten kanssa. Oletko menossa poliisilaitokselle tänään?
- Kohta ajattelin kurvailla.
Kauhea paniikki iski samalla sekunnilla päähäni. Entä jos poliisit vievät Mersustani kilvet kateuttaan? Minun pitää varmaan irrottaa ne itse ja kuljettaa povarissa piilossa sinne kuulusteluun. Entä metallinpaljastin? Eih, enhän minä pääse metallinpaljastimen läpi kilvet povarissa.
- Äiti, ovatko poliisit kateellisia minun Mersustani?
- Eivät ole, onhan poliiseillakin Mersuja ihan varmasti. Niissä on isopalkkaisia virkamiehiä.
- Olenko minä sitten joku köyhä jos minulla ja poliisilla on samanlainen auto?
- Et ole rakas poikani. En usko, että kenelläkään on täsmälleen samanlaista Mersua mitä sinulla, mutta saman merkkisiä autoja voi olla.
Äiti kertoi, että hyvin toimeentulevat poliisit voivat ostaa mm. vanhoja taksi-Mersuja ja leuhkia sitten niillä. Repesin täysin, sillä kuka sellaisessa vanhassa pinttyneessä oksennuksenhajussa jaksaa istua kovin pitkään, ei ainakaan selvin päin. Joku asiakashan on voinut vaikka kusaista takajalkatilaan, hyi hitto!
- Mitä sinä teet tänään äiti?
- Käymme isäsi kanssa ostamassa uuden talvitakin eilen ostetun tilalle.
- Eikö sopinut?
- Oikeastaan ei, ja isäsi yritti omin konstein pidentää hihoja.
- Ompeleeko isä?
- Ei nyt ihan niinkään, huoh, äiti huokaisi. Isäsi laittoi takin hihoista narun avulla auton ja talon väliin ja lähti ajamaan. Nyt ne hihat ovat melkoisen etäällä muusta takista.
- Onko isällä automaatti vai manuaaliauto?
- Manuaalihan se isällä on, ei se perusta automaattihölmöilystä.
Minua nauratti moinen ajatus, isä oli tietenkin nostanut kytkintä liian hätäisesti. Minä itse olisin ryömittänyt varovasti omalla automaatillani.
- Jos sillä lipsahti jalka, ehdotin.
- Kyllä sillä isälläsi on lipsahtanut ihan joku muu kuin jalka, äiti murahti.
- Mikä?
- Jutellaan tästä lisää joku toinen päivä, nyt minun pitää mennä, isäsi huudattaa auton moottoria pihalla kuin heikkopäinen.
- Heippa äiti, olet paras äiti, toivottelin lopuksi.
Äidin kanssa oli kiva jutella, siitä tuli aina niin rauhallinen ja rento olo. Toki oloni oli nyt rento aamuisen hieronnankin vuoksi, mutta äiti rentoutti toisella tapaa kuin hieronta. Aloin vihellellä onnellisen ihmisen onnellista vihellystä ja puin samalla vaatteet päälleni.