Heräsin johonkin outoon ääneen. Katsoin kelloa ja totesin sen olevan vasta kahdeksan aamulla. Kuuntelin tarkemmin ja totesin oudon paukutuksen tulevan jostain eteisen suunnasta. Eilen iltaisen siiderin litkimisen takia pää oli sen verran kipeä, etten viitsinyt alkaa sitä paukuttaa heti aamutuimaan makuuhuoneen seinään. Eteisen suunnasta tuleva ääni sai minut kiinnostumaan niin paljon, että tempaisin vaatteet päälleni ja lähdin katsomaan mistä oli kysymys. En olisi muuten viitsinyt pukeutua, mutta minulla oli kaksi hullua ystävää kylässä ja yritin olla mahdollisimman normaalisti. Saavuin eteiseen ja totesin ulko-oven olevan apposen avoinna. Kurkistin ovesta ulos ja totesin vaatteiden päälle laittamisen olleen vieraiden takia aivan turhaa. Nimittäin molemmat vieraani seisoivat munasillaan rapussa ja paukuttivat päitään rapun seinään.
- Huomenta! Nukuitteko hyvin? Kysyin paukuttavilta ystäviltäni.
- Ihan hyvin, kiitos kysymästä, Jaska vastasi paukutuksen lomasta.
- Heräsin pari kertaa, muuten meni ihan hyvin, Pekka kommentoi omaa yötään.
Sitten vilkaisin tarkemmin rappuun ja totesin myös hajun perusteella jonkun kusseen sinne. Vaikka itse harrastan yhtä sun toista, niin omaan rappuun kuseminen oli hieman arveluttavaa. Enhän minä heitä siitä tuominnut, kaikellehan oli yleensä joku syy.
- Ei me tota tehty, Jaska kiirehti selittämään huomattuaan katseeni nauliutuneen lattialla olevaan lammikkoon.
- Mitäs tuosta, pyydän naapurilta pyyhkeen lainaksi, että saadaan se kuivattua, totesin tyynesti.
Astuin pari askelta ja meinasin soittaa Korvettien ovikelloa, kun Pekka kiirehti minun ja oven väliin.
- Älä soita, se hullu muija tulee taas ja kusee uudelleen tänne rappuun.
- Täh? Minä hämmästelin.
- Niin no. Me tultiin sen muijan kanssa yhtä aikaa aamulla tähän rappuun. Se oli kait lähdössä töihin tai jotain. No, me kysyttiin,
että lähtiskös se meidän kanssa juoksemaan munasillaan, Pekka kertoili.
- Se on varmaan joku hieman heikkohermoinen tapaus. Muija laski saman tien alleen ja alkoi soperrella marsilaisista pippeleistä,
Jaska jatkoi.
- Aika outoja naapureita sinulla Ernesti, Pekka totesi päätään raapien.
- Joo, ei noista Korveteista kannata välittää, ne eivät ymmärrä huumoria ja nipottavat joka asiasta, lohduttelin poikia.
- Sitä mekin ajateltiin ja käytiin tekemässä se aamulenkki aivan kahdestaan, Jaska sanoi.
Minua harmitti suunnattomasti, etten ollut paikalla katsomassa Korvetin muijan hermoromahdusta. Tietty Pekan näkeminen vihreässä rastassaan ja munasillaan oman ovensa edessä voi aiheuttaa pienen järkytyksen, ajattelin itsekseni.
- Tuonko teille aamukahvit tänne rappuun, vai tuletteko sisälle niitä nauttimaan? Tiedustelin heiltä.
- Ottaisin vain siiderin, Jaska sanoi huuliaan nuoleskellen.
- Entä sinä? Tiedustelin Pekalta.
- Kuuma rommi jäillä, kiitos!
- Okei, totesin ja marssin keittiöön.
Otin jääkaapista siiderin ja kaadoin se muovikulhoon. Vatkasin sen hyvin ja kaadoin lasiin odottamaan tarjoilua. Tämän jälkeen lämmitin mikrossa vettä ja kaadoin siihen rommia. Lopuksi otin pakastelokerosta kolme jääpalaa ja tipautin ne rommilasiin. Menin lasit kädessä takaisin rappuun, jossa ystäväni vielä näyttivät seisoskelevan. Ojensin molemmille omat juomat.
- Voi meillä tulla myös sisälle, totesin heitä katsellessani.
- Täällä on vain tuon kusen takia kotoisemmat tuoksut. Ihan kuin silloin ennen vanhaan suljetulla, Pekka totesi rommiaan hörppien.
- Tulkaa sitten kun huvittaa, jätän oven teille auki, sanoin ja poistuin kahvin keittoon.
En viitsinyt viettää itse aamuani rapussa, vaan laitoin kahvinkeittimen päälle ja istahdin sohvalle odottelemaan kahvin valmistumista. En kerinnyt kovin pitkään istuskella yksin, kun pojat tulivat luokseni olohuoneeseen.
- Eikös rapussa oleminen maistunut? Tiedustelin heiltä.
- No hitto! Sinne tuli joku yrmeän näköinen vanha muija siivoamaan sitä rappua. Siellä alkoi tuoksua aivan liian puhtaalta, joten
me päätimme tulla sisälle, Jaska selitti.
- Mitä nuo langat muuten ovat? Tiedustelin ja osoittelin parvekkeenoven edessä olevia ohuita lankoja.
- Ei mitään ihmeellistä, niiden päässä on vain pienet räjähdyspanokset, Jaska totesi rauhallisesti.
- Kuinka pienet? Utelin hieman hermostuneena.
- Sellaiset pari kiloa ainoastaan, Jaska täsmensi.
- Jos vaikka ottaisit ne pois ja veisit vaikka pihalla olevaan Volvoon, ehdotin hänelle.
- Ääh, ei nää mitään räjähdä oikein käsiteltyinä, me Bondit olemme alan ammattilaisia, Jaska naurahti minun pelolle.
Jaska purki kuitenkin virityksensä pois olohuoneesta ja lähti viemään niitä pihalla olevaan Volvoon. Vasta Jaskan lähdettyä tajusin sen perkeleen pommin jäävän tuohon parvekkeeni alle, koska pojat eivät suostu ottamaan sitä mukaansa grillatun makkaranhajun takia. Nythän tämä elämä meni vaikeaksi. Miten helvetissä minä uskallan nyt kulkea ulko-ovesta tai käydä parvekkeella? Bondien autothan ovat aina ennenkin räjähdelleet, niin miksi tuo Volvo sitten tekisi poikkeuksen tässä asiassa. Pekka oli tällä välin saanut vaatteensa päälle ja tuli viereeni sohvalle. Totesin hänen rastansa sojottavan vähän joka suuntaan. Mielestäni äsken rapussa se oli ollut aivan toisennäköinen. Yritin haistella, mutta en saanut nenääni mitään tuoksuja mahdollisesta hiuslakasta tai jostain vastaavasta tökötistä. Olohuoneen pöydällä oli kyllä kaksikin ison pulloa hiuslakkaa.
- Miten oikein sait tuon lettisi tuollaiseen kuntoon? Utelin Pekalta.
- Ihan helposti. Tökkäsin vain kaksi pitkää naulaa vessan pistorasiaan ja pidin niistä kiinni kymmenisen sekuntia, Pekka selitti.
- Aha, jos meinaat harrastaa sitä enemmänkin, niin saat luvan osallistua sähkölaskuun, varoitin häntä.
- Miten niin? Pekka hämmästeli.
- Äsken vain himmeni koko talosta valot kymmeneksi sekunniksi ja kaikki meni meikäläisen piikkiin, murahdin vastaukseksi.
Vaikka se ei ollut minulla rahasta kiinni, en silti viitsinyt maksella kovin paljon hullujen ystävieni tempauksia. Joku raja se toisten hyväksikäyttämiselläkin pitää olla. Olinkin äsken yksin istuessani ihmetellyt outoa valojen himmenemistä, mutta luulin sen johtuvan jostain aivan muusta kuin Pekan rastan trimmaamisesta.
- Mitä noilla hiuslakoilla teet, jos kerran sähköllä rastaasi virittelet? Utelin Pekalta.
- Ei noi ole minun, vaan Jaskan.
- Käyttävätkös Bondit hiuslakkaa?
- Jep, noilla on kätevä käristää vihollisia. Pitää vain antaa sytkärillä tuli. Toimii kuin liekinheitin, Pekka kertoili.
- Miten oikein uskallat liikkua Jaskan kanssa? Utelin Pekalta.
- Ihan hyvin, lauleskelen reggeetä ja olen pihalla, Pekka hihitteli vihreä rasta huojahdellen.
Muistelin asiaa tarkemmin ja totesin heidän liikkuneen aina kahdestaan. Jos vain toinen heistä oli ollut sisällä suljetulla, oli toinen leiriytyneenä sairaalan parkkipaikalla. Jaskan agenttihommien myötä heillä ei ole ollut mitään pysyvää osoitetta. En voinut myöskään soitella heille, koska puhelinnumerot vaihtuivat todella tiuhaan ja olivat aina salaisia. Sain ainoastaan välillä noita ”hullut tulee” tekstiviestejä, sähköpostia tai normaalipostia. Minua vaan alkoi itseänikin hirvittää tuollaisen agentin kanssa asusteleminen ja halusin päästä heistä eroon mahdollisimman pian. En nimitäin halunnut vieraanvallan agenttien maalitauluksi omassa kodissani. Lisäksi kymmeneltä oli jälleen äidin soittoaika, enkä halunnut täällä silloin olevan muita kuuntelemassa. Minun ja äidin väliset asiat eivät kuuluneet kenellekään toiselle, varsinkaan toisille hulluille. Istuin mietteissäni sohvalla, kun Jaska saapui olohuoneeseen munasillaan.
- Pommit ovat autossa, hän hihkaisi.
- Voisittekos ajaa sen vaikka tuonne mereen, jos ette kerran mukaan ota? Pyysin heitä ja viittoilin meren suuntaan.
- Onnistuu! Jaska saa ajaa, koska minä en osaa uida, Pekka hihitteli.
- Soitetaan sen jälkeen sille automyyjälle ja kerrotaan Volvon olevan merenpohjassa, Jaska hekotteli vedet silmissä.
- Niin, jos se on enää töissä siinä liikkeessä, Pekka totesi lattialla kieriessään.
- Vittu mikä urpo, myydä nyt seinähullulle auto ja vielä luotolla, Jaska ulvoi pukiessaan vaatteita päälleen.
Minua ei moinen asia kiinnostanut ollenkaan, pääasia että saan tuon pommin pois silmistäni. Jos se siellä merenpohjassa pamahtaa, niin tänne lentää korkeintaan vähän vettä ja pari ahventa. Pihalla pamahtaessaan saattaa lähteä talosta seinät. Minä en voi sietää sitä, että vieraat ihmiset pääsevät kurkkimaan seinättömän talon takia olohuoneeseeni. Koti on minulle pyhä paikka, eikä sinne tarvitse kaikkien nähdä. Mietin samalla kuumeisesti, että miten saisin nuo hullut ystäväni lähtemään vapaaehtoisesti ja mahdollisimman nopeasti. Valitettavasti Jaska oli todennut minun asunnon turvalliseksi paikaksi, joten minun piti keksiä jotain muuta.
- Kuulitteko muuten aamulla radiouutisia? Kysyin pojilta.
- Ei, oliko niissä jotain vieraanvallan agenteista? Jaska tiedusteli kiinnostuneen oloisena.
- Ei mitään sellaista. Marley oli vaan nähty tänään aamulla Utsjoen kirpputorilla.
- Meidän Bobiko? Pekka karjaisi ja hyppäsi pystyyn.
- Sama hemmo, totesin rauhallisesti.
- Nyt ei saa hukata aikaa, me lähdetään saman tien ja vielä Volvolla, Pekka karjui Jaskalle.
- Entäs se grillatun makkaran haju? Hämmästelin tilannetta.
- Potkitaan takalasinkin paskaksi, niin siellä ei pysy mikään haju sekuntia pitempään, Pekka selitti jo ulko-ovella.
Jäin hämmästyneenä katselemaan, kun molemmat poistuivat asunnosta alle minuutin. Pieni valkoinen valheeni sai aikaan salamalähdön ja rauhan minulle kotiin.