www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
2.6.2017
TIISTAI 16.12.
Ylermi hapannaama jätti minut huoltoaseman pihalle, jossa autoni odotteli minua katoksen alla. En kiitellyt kyydistä, sillä paskahousut eivät ansaitse kiitosta. Pyyhkikööt pyllynsä, niin kiittelen sitten, hihittelin astellessani autolleni. Vasta Mersun luona huomasin, että olin vielä työvaatteissa, täysin valkoisissa suojavaatteissa sinisiä kengän suojapusseja lukuun ottamatta. Olin autoni vierellä, kun joku huoltoaseman vaatteissa oleva mies tuli patsastelemaan vierelleni. Tajuttuaan minun aikovan lähteä autolla, hän avasi suunsa:
- Tämä on ollut koko päivän tässä ja haitannut töitäni.
Minua tympäisi oma työni vallan vietävästi, joten en olisi millään halunnut kuulla enää toisten työmurheita. Hemmo ei kuitenkaan ajatellut minua, vaan jatkoi:
- Tämä ei ole parkkipaikka, kuuletko sinä, ymmärrätkö sinä, tajuatko sinä, että tämä ei ole parkkipaikka?
Mieleni teki tempaista tyyppiä keskelle haistinta, mutta veri voisi roiskahtaa autoni päälle, joten päätin tehdä jotain muuta. Kyykistyin miehen eteen ja avasin hänen kengännauhansa molemmista kengistä. Se on aika jännää, että kun tekee jotain odottamatonta, niin saa puuhata aika pitkään, ennen kuin toinen osapuoli tajuaa mitä tapahtuu. Näin nytkin kävi, eli kerkesin nousta jopa ylös, ennen kuin vastapuoli ähkäisi:
- Ööhhh, avasit kengännauhat.
- Juuri näin tein. Pieni hetki, otan autostani sakset ja leikkaan ne poikki, näyttävät häiritsevän sinua.
- Jaa, eikö tarvitsekaan? huutelin loittonevan heebon perään.
- Jos sinulla on hermoissa vikaa, niin tiedän hyviä lääkkeitä, jatkoi huutelemista.
Ei mitään vastausta, mies paineli pihan poikki ihmeen nopeasti kengännauhat auki. Olisi pitänyt varmaan varoittaa, että on vaarallista juosta jos nauhat eivät ole solmittu. En jaksanut alkaa enää riisua suojapukuani, vaan istuin setä valkoisena autooni ja lähdin kotia kohti.
Matkalla mieleeni tuli, että enpäs ole syönyt mitään muuta kuin sämpylän ja kolmea sorttia pikkuleipiä tänään ja hieman jugurttia. Kotona oli makkaraa, mutta sinappia en ollut huomannut missään. Kurvasin lähimmän marketin parkkipaikalle. Jätin autoni invapaikan viereen jalkakäytävälle, sillä pitäähän invoille jättää vapaata pysäköintitilaa.
Astelin kauppaan ja tempaisin ostoskärryt. Totesin olevani niin poikki työnteosta, etten jaksaisi kantaa mitään ostoskoria kädessäni. Makasin puoliksi ostoskärryjen päällä ja raahauduin sisälle kaupan porteista. Vihannestiskin läpi mennessä nuolaisin paria limeä, mutta ne olivat varmaan torjunta-aineettomia, sillä en saanut niistä mitään säväreitä. Tämän jälkeen irvistin kokeeksi yhdelle vanhemmalle naiselle, mutta hän ei reagoinut siihen millään tapaa.
- Tää paikka on ihan yhtä kuollut kuin minäkin, mumisin masentuneena.
Pysähdyin jugurttien kohdalla ja jäin miettimään, että pitäisiköhän minun ostaa sille pitkäsäärelle jugurttia syömieni tilalle? Jäin hekumoimaan kylmätiskin eteen, että kastaisin pelivälineeni jugurtissa ja nuolettaisin sen kerta toisensa jälkeen pitkäsäärellä. Loput voisin kaadella hänen rinnoilleen. Olin juuri nuolemassa banaanijugurtilla maustettuja nännejä, kun minut keskeytettiin törkeästi:
- Meinaatko vittu haaveilla vielä pitkäänkin? Täällä kaupassa on muitakin.
Ääni tuli takaani ja tunsin samalla ostoskärryjen työntyvän minuun kiinni. Samassa minulla kilahti. Minähän en leiki junaa kenenkään vieraan kanssa lähimarketissa, en varsinkaan niin, että ostoskärryt porautuvat minuun takakautta. Laitoin sen enempiä katselematta pakin päälle ja aloin piipata:
- Piip, piip, piip, piip, piip…
- Mitä vit…? kuului takaa hämmentyneellä miehen äänellä.
Pysähdyin vasta siinä vaiheessa kun rymisi. Käännyin katsomaan ruisleipien seassa hämmästelevää, noin ikäistäni miestä ja sanoin:
- Kyllä ruisleipä miehen tiellä pitää, mutta ei sekään ihmeitä tee, eheheheheee!
En jaksanut jäädä kuuntelemaan kiroilua, sillä siinäkään ei kuulostanut olevan munaa. Olisi edes heittänyt jollain, mutta ei, täys nysvä. Pitää pystyä kantamaan vastuu jos aloittaa jonkun jutun.
- Vastuu, hmm, kannanko minä aina vastuun? Maistelin omia ajatuksiani.
- Ehehehee, en, riippuu vähän vastuusta, että onko se kuinka painava.
Suunnistin sinappihyllyn eteen ja jäin miettimään vielä vastuuta. Entä jos olisi Vastuu niminen vaimo? Jos kantaisi vaimon sänkyyn, niin sehän olisi vastuun kantamista. Siten taas jos pakoilisi sitä parin viikon ryyppyputken jälkeen, niin se olisi vastuun pakoilua.
- Vastuun jakaminen … horo! Murahdin tajutessani, että jos Vastuuta jakaa, se antaa muille.
- Tai noh, eihän Vastuu lopu, vaikka sitä jakaisi.
- Hmm, voisin ottaa kyllä lisää Vastuuta, vaikka takaapäin, nuolaisin huuliani.
- Ai niin, sitä sinappia.
Aloin tutkailla sinappihyllyä, että mitäs sitä onkaan tänään tarjolla. Minulla oli mielessäni jotain puristeltavaa sinappia, siis sellaista tuubijuttua. Hyllyllä oli kaksi aika lailla samanlaista tapausta. En ollut ihan varma siitä, kumpi puristuisi paremmin, joten tiedustelin asiaa hyllyjen välissä olevalta naisasiakkaalta:
- Neiti, rouva, leski tai naitu. Voisitteko sanoa, että kumpaa on parempi puristella?
Heiluttelin samalla sinappituubeja molemmissa kourissa naista kohti. Punaiseen ulkoiluasuun pukeutunut nainen vetäisi kiireesti takkinsa vetoketjun ihan ylös asti kiinni ja pyörähti ympäri sanaa sanomatta. Jäin yksinäni tuon polttavan ongelmani kanssa. Aloin hyräillä saadakseni ajatuksiini järkeä:
- Makkaran päälle mä halua sut, trallallaa, trallallaa, mutta kumman kaa, mutta kumman kaa?
Mietin jo kolmen kimppaa, eli kaksi sinappia ja makkara, mutta sitten aloin pelätä makujen riiteleveän suussani. Eih, nehän voivat mättää toisiaan niin, että hampaistani lähtevät paikat ja olen seuraavat kaksi viikkoa jonkun hullun omissa ilokaasuissaan olevan hammaslääkärin käsiteltävänä. Mieleni teki teurastaa molemmat sinapit siihen paikkaan väkivaltaisen käyttäytymisen vuoksi, kun päädyin yksinkertaiseen ratkaisuun.
- Aaaa, aamu alkaa aalla, joten aloitan sinappini myös aalla, jes!
- Näin se Ernesti hommat hoitaa, trallallallaa, rallattelin onnellisen miehen onnellista trallatusta kassalle asti.
Kassalle päästyäni sanoin kassaneidille, että yksi sinappi, vaikka kahta ajattelin. Sain vastaukseksi vain tympeän mulkaisun. Ihme fiiliksentappajia nämä supermarkettien kassat. Maksoin sinapin satasella ja sain toisen mulkaisun. En halunnut jättää tähän kauppaan mitään ostostietojani. Voisivat luulla minun aina ostavan sinappia ja kohta hukkuisin sinappimainoksiin. Lähtiessäni sanoin kassahenkilölle:
- Eikä tartte kiitellä, että pelastin työpaikkasi asioimalla täällä valloittavan hymysi vaikutusalueella.
Vieläkään ei irronnut hymyä. Kiitti vitusti, ajattelin astellessani sinappituubi kourassa autolle. Sinappituubi apukuskin penkillä lähdin sompailemaan kotia kohti. En päässyt montaa sataa metriä, kun tuli aivan tolkuton pizzan himo. Vilkaisin sinappia ja totesin:
- Sorry, et päässyt tänään makkaran päälle.
Kurvasin saksalaisen kaunottareni erään liikekeskuksen parkkipaikalle ja aloin arpomaan minne menisin pizzalle. Tässä kyseisessä syöttölä- ja juottolakeskittymässä oli kyllä valinnanvaraa sekä juomisen että syömisen suhteen, sen tajusin aika nopeasti. Minua alkoi ihan tosissaan jo siepata tuollainen yltäkylläisyys pizzatarjonnassa. Mistä helvetistä minä voin tietää ensikertalaisena, että mistä saa parhaimmat mätöt? Pitäisi olla laki, että yksi paikka per keskusta, niin tietäisi aina mistä saa parhaimmat pizzat. Kyllä nälkäistä taas koeteltiin jälleen kerran.
Päätin pyöriä pihalla silmät kiinni ympyrää niin pitkään, että minua alkoi huimata ja lähteä siihen suuntaan mihin pysähdyin. Näin tein, ja päädyin kävelemään viistosti läheistä risteystä kohti. Kävelin tien yli, kun eteeni pysähtyi joku turkkilaiselta näyttävä mies. Pitkähkö viimeisen päälle sliipattu mies katsoi minua kun olisin pöllinyt hänen kebabit. Päätin väistää, sillä en halunnut kansainvälistä selkkausta. Olin jo menossa parin askeleen päässä, kun mies huusi takaani:
- Sinä olet uusi naapuri, odota!
Pysähdyin ja käännyin katsomaan miestä. Puistelin päätäni ja vastasin:
- Sorry, minä suomalainen, asun täällä. En ole naapurisi. Jotain rajaa nyt tuollaisilla kommenteilla.
- Olet, olet, asut Kilaripihalla, minä viereinen talo. Olen Orkut Kebbab, hauska tutustua uusi naapuri.
Kättelin ihmeissäni mister Kebbabin ja kerroin nimeni.
- Mitä kuuluu, minne matka? Orkut uteli.
- Syömään, tuonne, viittoilin kulkusuuntaani.
- Ei hyvä paikka, ei ollenkaan, Orkut pyöritteli päätään. - Minulla parempi paikka, saat alennus ja iso limu pienen hinnalla.
- Sinulla ruokapaikka?
- Tule, minä näytän.
Lähdin seuraamaan turkinpippuria. Kävelimme vähän matkaa ja menimme sisälle yhteen keskustan pizzapaikoista. Koko ei päätä huimannut, mutta en minä yksinäni mitään isoa salia tarvinnutkaan. Oli paikassa sentään kolme pöytää ruokailijoille. Ruokapaikassa oli joku toinen turkkilainen töissä. Orkut käväisi takahuoneessa ja tuli kysymään mitä syön.
- Anna jotain tulista pizzaa, on tulenpalava nälkä.
- Oku’s hot spesiaali, on tulinen. Ai niin, sano minua Okuksi. Vain Suomi-nainen saa sanoa minua Orkut. Tai Suomi-nainen yleensä pyytää minulta orkut.
- Sopii, vastasin ja istuuduin ikkunapöytään.
Katselin Okua ja mietin miten miehen ryhti on noin hyvä, vaikka kaulassa roikkui Suomen kultavarannon verran kultaa ja päässä oli varmaan rasvaa yhden valaan verran. Jäin miettimään, että olisikohan itselläkin parempi tuuri naisten suhteen jos kultaisin kaulani ja rasvaisin lyhyeksi ajetun sänkitukkani. Tulin lopulta siihen tulokseen, että minua alkaisi ahdistaa parempi tuuri naisten suhteen. Ne olisivat kuitenkin jonottamassa rapussa asuntoni oven takana, enkä saisi ovea auki ja jäisin jumiin loppuelämäkseni asuntooni. Kitusin ja kuolisin sinne sillinhajun leijaillessa sisälle postiluukun kautta.
- Vapaata? kuului yläpuoleltani.
Nostin päätäni ja näin siinä lähimain ikäiseni naisen käsilaukkuineen. Nainen oli sellainen, että kun räpäytän silmiäni kerran, niin en muista edes nähneeni häntä.
- Tykkään syödä mieluimmin seurassa, nainen jatkoi.
- Mielelläni miesseurassa, papupata porisi nyt pyrstöllään.
- Otitko sinäkin pizzaa? Tämä Okun paikka on paras tässä kaupunginosassa. Mielestäni turkkilaiset tekevät paljon paremmat pizzat kuin italialaiset tai
suomalaiset.
Tuijotin vain naista ja mietin, että jos avaan sen takin, nostan puseronhelman korviin, vapautan tissin ja imaisen nännistä, niin hiljeneeköhän se? Ei, en minä niin voi tehdä. Nälkäisenä ei pidä lähteä kiihottamaan vierasta naista. Tiedä vaikka joutuisi panemaan tyhjällä vatsalla ja pizza jäähtyisi syömäkelvottomaksi. En pidä kylmästä pizzasta. Kylmä rasvainen pizza on kuin menisi pihalle ja nuolisi lintujen talipalloa, yäk! Onneksi pizzani saapui ja iskin siihen kiinni naista huomioimatta. Se ei papupataa häirinnyt, vaan nainen jatkoi:
- Pyllyhän se tietysti leviää roskaruokaa syödessä, mutta miehet ovat aina sanoneet minulle miten ylimääräiset kilot pukevat minua.
Vilkaisin naista pizzasiivua pitkin zoomaillen, eivätkä silmäni havainneet hänessä mitään ylimääräisiä kiloja. Ehkä minun pitäisi sittenkin puristaa häntä perseestä, saadakseni selvyyttä asiaan. Pizza vei kuitenkin miestä, joten jatkoin sen syömistä. Pian Oku toi naisellekin pizzan.
- Sinä kaunis nainen, Oku on ihan kuumana sinun sinisiin silmiin. Sinä voisi tilata Orkut kotiin, minä tulla mielelläni laittaa parasta sinun päälle.
- Hihihii, kiitos, mutta käyn mieluimmin täällä syömässä, en tilaa mitään kotiini, nainen vastasi.
- Sinä tiedät mistä minut löytää.
Oku poistui, ja jatkoimme naisen kanssa ruokailua ilman tyhjänpäiväistä lätisemistä. Ensin syödään ja sitten voidaan lätistä, vaikka seksuaalisesti jos siltä tuntuu. Kävin ajatuksissani läpi sitä miten heikosti minulla menee naisten kanssa. Eilen oli isoperse ja tänään se toimistonainen. Ei sinällään paha, mutta halut eivät olleet kadonneet mihinkään. Oli se kyllä kumma kun lääkitys väheni, niin heti alkoi panettaa oikein kunnolla.
- Ei jaksa enempää, nainen ähkäisi.
- En minäkään, totesin.
- Mutta sinähän söit jo kaiken.
- Meni juuri tasan ruokahalun kanssa, rrööyyyyh!
- Vien loput illaksi kotiin, teen niin aina kun käyn täällä pizzalla. En muista nähneeni sinua aikaisemmin, oletko ohikulkumatkalla?
- Muutin juuri. En minäkään kyllä muista sinua, mutta voisin kyllä painaa sinut mieleeni. Saanko?
- Juu, toki, toki.
Kelasin nopeasti päässäni läpi menneisyyttä, että mitä olin painanut ja missä? Lopulta muistin, ettei pizzeria ollut minulle mitenkään uusi ja ennen kokematon paikka naisten painamisessa, joten jatkoin:
- Painaisin mielelläni sinut mieleeni vaikka tuolla vessassa.
- Siis mitä?
- Eihän sukunimesi ole Nappula, sillä en halua painaa nappulaa. Siitä tulee mieleeni se yksi edesmennyt amerikkalainen poppiukkeli. Hyi, ihan kauhean näköinen tapaus.
- No ei ole, mutta tahtoisit siis painaa minua täällä vessassa, niinkö?
- Kyllä, vatsa on tosin täynnä, mutta painan rauhallisesti.
- No nyt riitti, enpä ole moista ennen kuullut, nainen kivahti ja pomppasi ylös pöydästä.
- Pitää kulkea korvat auki ja mieli avoinna, niin voi kuulla paljon muutakin, opastin häntä.
Nainen veti takin päälleen ja lähti ruokapaikasta. Oku virnisteli tiskin takana. Osoittelin omaa naamaani ja huikkasin Okulle:
- Sulla on joku tuossa kohtaa naamaasi.
Mies alkoi pyyhkiä naamaansa ja kääntyi kohta uudelleen minua kohti.
- Joko lähti.
- Näyttäisi olevan vielä vähän, hinkkaa kovempaa. Varmaan siksi et päässyt sen naisen luo kotikäynnille.
Nyt Oku hankasi naamaansa kuin olisi halunnut löytää pohjavärin. Viimein nyökyttelin päätäni hyväksymisen merkiksi, johon Oku totesi:
- Hyvä juttu, parempi tuuri ensi kerralla. Mikähän se oli minun naamassa, minä en huomannut sitä aikaisemmin.
- Hymy.
- Hymy?
- Jep, se ärsytti minua. Kiitos ruoasta, se oli hyvää. Valitettavasti näemme varmaan kotipihalla.
- Tervetuloa myös uudelleen, hyvä ruoka, parempi mieli. Älä huoli, ei suomalainen mies yleensä saa naista.