www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
26.4.2017
MAANANTAI 15.12.
Kortsut, missä minun kortsut olivat? Säntäsin makuuhuoneeseen ja siellä olevan yöpöydän laatikoille. Ei yhden yhtään kumiukkoa, vittu. Vappu, oliko vasta ollut vappu? Mietin kuumeisesti kalenteria. Ei, nyt oli syksy tai talvi oikeastaan. Kontaktimuovi, Alepan kassi, K-kaupan kassi, vessapaperi, mietin kaikenlaisia vaihtoehtoja kumin korvikkeeksi. Sitten minulla välähti, mitä siinä jääkaapin ovessa oikein roikkuikaan? Säntäsin takaisin keittiöön ja siinähän niitä kumiukkoja oli jääkaappimagneettien alla vaikka useammankin kerran ilotella. Repäisin yhden auki ja rullasin päälle. Birgitta odotti naama sohvassa ja hanuri pystyssä, joten kävelin hänen taakseen, laitoin huulille ja junttasin pohjaan saakka.
- Oho, olipas liukas keli, hämmästelin luistoa.
- Vittu nai äläkä ihmettele, nainen vispasi takapuoltaan kuin hullu.
Minua ei tarvinnut enempää yllyttää, vaan annoin palaa. Ei mennyt montaa minuuttia, kun hän huusi kuin tapettava sika ja tärisi horkassa.
- Lisää, lisää, lisää, nainen vaati kroppa vääntelehtien.
Mitä sitä mies voi muuta tehdä kuin antaa kaikkensa? Ja minä annoin, niin, että Birgitta tuli vielä kaksi kertaa. Aloin itsekin olla valmiina, kun nainen kysyi:
- Joko tulee?
- Kohtaaa, puhisin.
- Kukaan ei muuten tule sisälleni, haluan pysyä neitseellisenä spermasta.
- Vittu, minulla on kortsu, tykitin menemään naisen puheista välittämättä.
- Et tule kortsuunkaan.
Birgitta ilmoitti, että hän haluaa nähdä kun tulen ja minun on lauettava ilman kortsua hänen roikkurinnoilleen. Se kuulemma kiihottaa ihan vitusti.
- No siinä tapauksessa, totesin ja vetäisin kumiukon pois.
Birgitta tarttui kiinni herkkutattiini ja hoiti loput käsipelissä. Lopputulos oli aika tahmea, mutta ihanan rietas.
- Enkö ollutkin hyvä? Birgitta kyseli sivellessään rintojaan.
- Parasta mihin olen tänään törmännyt takaapäin.
- Eikö olekin? Sillä on muuten vatkattu aika monta munaa. En muuten ole mikään yhden munan nainen, mikäli aioit vihille viedä.
Hyi saatana mikä sana, vihille. Minulla lerpahti saman tien. Auto, tuo nainen ei mahdu autoonikaan istumalihasten kokonsa vuoksi. Mitä tuollaisen ylläpitäminen maksaa? Varmaan miljoonan vuodessa.
- Voisin mennä huuhtaisemaan itseni vessaan, Birgitta ilmoitti.
Samassa mieleeni palasi haljennut vessapytty ja kaikki tuotokset pitkin lattioita.
- Suihku, suihku on parempi vaihtoehto.
- Ihanaa, mennäänkö yhdessä?
- Ei mennä, se on liian pieni meille kolmelle.
- Kolmelle?
- Sinä minä ja molemmat kankkusi.
Luulin naisen suuttuvan, mutta mitä vielä, Birgitta lähti takaosa keikkuen kohti kylppäriä. Heitin hänelle nopeasti isoimman pyyhkeen mitä löysin eteisen liinavaatekaapista. Vähän ihmetytti siinä kiireessä, että onpahan minulla näemmä reilunkokoisia pyyhkeitä. Kävin itse vessassa kuuraamassa munani. Vähän myöhemmin Birgitta ilmestyi olohuoneeseen valkoiseen lakanaan kääriytyneenä. Katsoin ihmeissäni häntä ja kysyin:
- Oletko muslimi?
- Sinun antamasi pyyhe. En olekaan ennen kuivannut lakanaan.
Ja nyt se sitten piti mennä tekemään täällä minun luonani, puhisin itsekseni. Kas kun ei eteisen mattoon kääriytynyt.
- Näyttää ihan kivalta asunnolta, voisin jäädä yöksi, Birgitta totesi.
Olin kieltää sen, mutta sitten mieleeni tuli ruoan laittaminen, joten sanoin:
- Sopii, jos lupaat tehdä jotain ruokaa.
- En minä osaa tehdä mitään muuta luotettavasti kuin puuroa. Kolme häätöä viimeisen vuoden aikana sen vuoksi, että olen sammunut kesken ruoanlaiton ja polttanut koko keittiön.
Se on Bitsin elämää.
Birgitta kertoi, että hän on aina ollut hieman hajamielinen tekemisissään. Eräässäkin vuokratalossa oli itse isännöitsijä tullut katsomaan mikä siinä ruoanlaitossa oikein mättää. Lopputulos oli ollut, että yhteisen juopottelusession päätteeksi tehdyn pizzan oli ottanut uunista palokunta. Sairaalasta päästyään isännöitsijä oli raitistunut kerralla ja hankkinut juopottelukaverilleen häädön.
Birgitta halusi kuitenkin keittää kahvit ja katsoa jonkun ohjelman televisiosta, joten päätin mennä tietokoneelle. Kannoin läppärin makkariin, sillä en voinut sietää, että joku kyttäsi millä sivuilla surffailin. Minua ei ärsytä mikään muu niin paljon, kun toisten asioihin puuttujat, ellen se ole minä itse, joka puutun jonkun idiootin asioihin. Minun elämäni pyörii minun napani ympärillä ja piste. Googlettelin netistä alastomia naisia, noin niin kuin vertailukohtaa Birgittaan hakien, kun törmäsin mielenkiintoiseen kameramainokseen. Siinä Jaska’s SpyShop mainosti unikameraa, jolla voisi kuvata yölliset unensa ja katsoa ne aamulla tietokoneen näytöltä. Pornounetkin olisivat todella konkreettisia, kuten myös kauhu-unet. Siinä ei montaa minuuttia mennyt, kuin luottokorttini vinkaisi ja kamera oli tilattu. Vasta sen jälkeen mietin, että mitenköhän sellainen asennetaan, kun en ole mikään tekniikan ihmelapsi. Kamera luvattiin toimittaa ilman toimituskuluja ja todella nopeasti.
- Nyt tekisi mieli jotain hyvää, kuului olohuoneesta.
Vilkaisin velttoa veijariani ja virnistin, täällähän sitä olisi tarjolla.
- Voisin keittää meille puuroa, Birgitta jatkoi.
- Puuroa, ei saatana, et keitä, pomppasin ylös tuolilta.
En voinut sietää puuroa, sillä suljetulla sitä pakkosyötettiin ja olin saanut siitä tarpeekseni. Enkä toisaalta halunnut, että palokunta syö evääni, joten kävelin olohuoneeseen ja tivasin:
- Miksi puuroa? Lämmitä vaikka vettä mikrossa, mutta mielellään vain puoliteholla.
- Rakastan puuroa, tosin suosikistani neljänviljan puurosta vatsani menee sekaisin niistä kolmesta viljasta ja alkaa pierettää, mutta rakastan silti puuroa.
Birgitta kertoi, että on kuskannut jopa omat puurohiutaleet mukanaan, että voisi keittää puuroa.
- Onko kattila myös? tivasin häneltä.
- Ei.
- Sitten ei käy, minulla on vain puurottomia kattiloita.
Samassa postiluukku rämähti todella vittumaisesti. Singahdin eteiseen, tempaisin oven auki, mutta syyllinen oli jo kadonnut. Lattialla oli mainos, jossa mainostettiin tulevan joulun herkkuja. Siihen nyt oli aikaa vielä parisen viikkoa, joten laitoin mainoksen suoraan roskapostiin. Luukun rämähdys otti päähäni. Voi jumalauta jos tuo sama julli tulee aamuyöllä kolmen aikaan jakamaan Hesaria, niin saan sydärin. Jos nyrkkini tavoittaa tuon paukuttelijan, niin tyyppi saa loppuelämänsä mittaisen päänsäryn. Päätin tehdä asialle jotain.
- Pärjäätkö hetken yksin? kysyin Birgitalta.
- Kahvia ja televisiota näyttää olevan tarjolla, joten ihan hyvin vaikka viikon.
Kävin makkarista kalsarit ja eteisestä löytämäni vaaleanpunaiset possotussut jalkaani. Löysin kaapista myös lääkäriteippiä, jota jotkut myös jeesusteipiksi tai ilmastointiteipiksi kutsuvat. Meille suljetulla olleille se on lääkäriteippiä, koska lääkärit teippasivat sillä hulluimmat potilaat pattereihin kiinni. Siinä patterin lämmössä se pahin hulluus tuppasi menemään ohi, ellei nyt aina ihan hetkessä, niin viikossa parissa kylläkin. Rappuun lähtiessäni suljin makuuhuoneen oven ja teippasin sen yhdestä kohtaa kiinni. En nimittäin pidä, että vieraat käyvät haistelemassa kalsareitani vaatekaapissa. Teippasin myös suihkun oven kiinni, sillä joku raja se pitää olla vieraissa paikoissa ovissa ramppaamisen suhteen. Minä asetan täällä rajat, eivät vieraani.
Lääkäriteippirulla toisessa kädessä ja kotiavaimet toisessa kädessä astelin rappuun ja aloin teippailla naapureiden postiluukkuja umpeen. Avaimet haittasivat ensin suoritustani, mutta kun keksin ottaa ne suuhuni, homma alkoi sujua kuin puolihullun hoito sähköllä. Kakkoskerroksessa onnittelin itseäni siitä, että minulla oli näin loistava ongelmanratkaisukyky. Äitini olisi kyllä ylpeä, mikäli tietäisi miten tämänkin ongelman ratkaisin. Pyllistelin juuri Alavetelän nimellä varustetun postiluukun edessä, kun takaani kuului askeleita. En antanut mokoman häiritä, vaan päätä kääntämättä totesin:
- Huoltomies, saa ohittaa.
Askeleet siirtyivät lähemmäksi ja tunsin käden takapuolellani. Samassa nuoren naisen ääni sanoi:
- Sä oot muuten meidän ovella, eikä huoltomies kulje rapussa kalsareisillaan.
Nousin ylös ja katsoin nuorta likkaa. Se oli sama norja isorintainen pajunvitsa, johon olin törmännyt aikaisemminkin. Jäin taas tuijottamaan neitosen suhteettoman isoja tissejä. Osoittelin niitä ja kysyin:
- Silikonia vai aidot?
- Sä oot outo, neitonen pyöritteli päätään.
- Ei kun Ernesti, hauska tavata sinut ja nuo tissit.
- Mä oon Minka. Nää tissit on kyllä ihan mun omat, ei 22-vuotiailla juurikaan vielä silareita ole. Enkä mä tartte, ei mutsikaan, vaikka se on
jo yli nelkyt.
Minka puisteli päätään niin, että pitkät punaiset hiukset heiluivat puolelta toiselle.
- Ja minkähän takia mä vittu sulle avaudun tässä rapussa?
Vilkaisin Minkan jalkojen asentoa ja mietin mielessäni, että avautuminen oli vielä aika pientä. Lisäksi takkikaan ei ollut paljon auki, joten rintsikoiden avautuminen oli todella olematonta. Minä en vaan voinut ymmärtää, että mistä avautumisesta tässä nyt oli kysymys. Nuoria nyt ei voinut aina ymmärtää, joten vastasin:
- Voisithan sinä avautua minulle jossain muuallakin, ja vähän enemmän.
- Hei, jos sä haluut hullu panna mua, niin sun pitää kysyä lupa mun faijalta. Vaikka mä oon 22, niin faija haluaa tietää mitä mä teen.
Koska kakkoskerroksen postiluukut olivat teipattu, päätin käväistä vielä kolmannessa kerroksessa. Tämä talo oli onneksi vain kolmikerroksinen. Lähdin kävelemään ylös rappuja ja huikkasin tasanteelle jääneelle Minkalle:
- Soitellaan, tai minä soittelen sille faijallesi.
En päässyt kahta askelta, kun takaani kuului hätääntyneellä äänellä:
- Ei ku vitsi, vitsi, ei siltä faijalta tartte lupaa kysyä, ihan totta.
Hymyilin, hullu vastaan muu maailma taas 6 – 0. Tosin olisin minä voinut sille Minkan faijalle soittaa, mistä sen tietää miten herkästi se lupa olisi häneltä irronnut. Yläkerrassa oli kaksi samannimistä postiluukkua ja sitten sieltä löytyi otsalamppumies Jasper Näärtämön asunto. Viimeisen oven kohdalla vereni seisahtui, postiluukussa luki Alapallo ja Ruinakko. Ovessa oli lisäksi iso kyltti, jossa luki: ”Mikko Alapallo and his roadie Petteri Ruinakko.”
- Ei-kä, Petteri ja Mikko, samassa asunnossa ja minun talossani! parkaisin tuskissani.
Mikko Alapallo, tuo viisikymppinen nahkahousuihin pukeutuva keskivartalolihava kyykkyviulisti oli todella paha painajainen kenelle tahansa, tai ainakin melkein kaikille. Lukemani kansion perusteella Ilona oli rakastanut Mikko Alapalloa. Petterin nimi toi mieleeni jotain negatiivista, en vaan kyennyt hahmottamaan tarkemmin, että mitä. Mikon pystyin kuvittelemaan jopa mielessäni. Miehellä oli kireiden nahkahousujen lisäksi myös järkyttävän isot silmälasipokat. Tyyppi kulki varmaan kyljittäin ovista, etteivät pokat ottaneet karmeihin.
Alapallon oven kohdalla en tyytynyt teippaamaan pelkkää postiluukkua, vaan teippasin koko oven kiinni. Toivoin kaksikon olevan sisällä ja jäävän sinne, niin elämäni olisi paljon tasapainoisempaa. Alapallo asui vielä yläpuolellani, mutta onneksi meidän välissä oli yksi kerros. Eipähän se nahkahousujen pauke kuulu niin selvästi omaan asuntooni. Lievästi järkyttyneessä mielentilassa palasin takaisin asuntooni. Päätin kohdata suruni yksin, joten kävelin Birgitan käsilaukun luo, kannoin sen eteiseen ja huusin sieltä naiselle:
- Käsilaukkusi on jo menossa. Voisitko hinata perseesi ylös sohvalta ja mennä sen mukana?
- Yöksi minä olin jäämässä. Vinkuisin kuin sika, monta kertaa.
- Ei kiitos, ei pidä rakastua koko sikaan mikäli tekee vain mieli kyljystä, totesin ja uusin poistumispyynnön.
- Jäi ne puurotkin keittämättä, nainen harmitteli pukeutuessaan.
- Tuossa juna-aseman luona on aika monta kuppilaa, eiköhän siellä saa maksua vastaan keitätettyä puurot omista hiutaleista.
- Nyt jäi paha mieli, nainen mutisi.
- Niin minullakin. Arvaa vituttaako se, että tunget tänne samana päivänä kun Alapallo meinaa pudota yläkautta niskaani. Haluan kohdata tragediani yksin.
Lähtiessään Birgitta kysyi, että voisinko ottaa hänen käyntikorttinsa, mikäli haluaisin vielä toistekin huudattaa häntä ja laueta hänen rinnoilleen? Vastasin myöntävästi ja sain käteeni A4-paperiarkin, johon oli kirjoitettu isolla BITSI ja kännykkänumero.
- Näkemiin ja varo ahtaita paikkoja, huikkasin naisen perään sulkiessani oven.
Kylläpäs helpotti, kun sain jäädä kaksin suuren tragediani kanssa. Kävelin keittiöön katsomaan ikkunasta, että nainen todellakin poistuu taloyhtiön pihalta. Tosin hänhän saattoi kävellä myös toista kautta. En nähnyt ketään kävelevän, joten aloin katsella viereistä taloa, sitä johon se pitkä tuimakatseinen nainen oli mennyt. Niitä saisi laittaa ainakin neljä vierekkäin ja silti Birgitta olisi vähän leveämpi takapuolen kohdalta.
Toisen kerroksen parvekkeella oli mies tupakalla. Sellainen hanttapulin näköinen viiskymppinen äijä veti verkkopaita päällä kessua ja räki aina välillä avatusta lasituksesta pihalle. Tyyppi oli niin tympeän näköinen, että teki heti mieli kävelyttää se johonkin kovaan ja lujaa. Miten toiset ihmiset saivatkaan aikaan noin negatiivisia fiboja, huh, huh. Vedin verhot kiinni ja keitin pannullisen kahvia. Sen Birgitan keittämän kaadoin ensin lavuaariin. Tiedä mitä puurohiutaleita se oli liottanut siihen.
Join illan mittaan pannullisen kahvia ja tutkin mappia. Huomenna olisi työharjoittelupäivä. Sähköpostiini oli tullut joltain Kopsu-Veljekset nimiseltä firmalta ohjeet työharjoittelun suhteen. Minun pitäisi olla Mikkolan Shellin pihalla aamulla kahdeksalta. Minut noudettaisiin siitä valkoisella VW Transporterilla. Tekisin kopiokoneiden täyttökierroksen firman vanhemman työntekijän kanssa. Minulle olisi varattu myös valkoinen työasu, etten likaa kopiopapereita ja näin tahraa perheyrityksen mainetta. Minun pitäisi myös puhua ihmisille nätisti, availla ovia, olla kohtelias ja välttää kaikenlaista häiriökäyttäytymistä.
- Ai minäkö se tässä joku häirikkö muka olen? tuhahdin sähköpostille.
- Minä olen aina sanonut, että tietokoneet ovat itse perkeleestä! eteisen suunnalta kuului.
- Mitä, häh, kuka?
Loikkasin sohvalta sohvan selkänojan päälle ja olin valmiina hyppäämään äänen päälle.
- Isoksi mieheksi liikkuu aika ripeästi, olohuoneen kulmalla seisova nainen ilmoitti rätti kädessään. - Tee tässä nyt työtä jolla on tarkoitus, kun hullut loikkii pitkin seiniä.
Tarkensin katsettani kuivakanoloiseen naiseen. Naisen kuva oli ollut kansiossa, mutta nimi ei tullut mieleeni. Nainen oli laiha ja arviolta hieman alle viisikymppinen. Hänellä oli lyhyt musta tukka ja kiukkuinen katse. Jalassaan naisella oli mustat tiukat collegehousut tai vastaavat, jotka paljastivat kamelinvarpaan aika tehokkaasti. Samoin valkoinen t-paita paljasti enemmän kuin peitti, eli naisen nännit nöpöttivät sen läpi.
- Aino Ainio, nainen ilmoitti ja heilautti rättiään. – Paska hommahan tämä on, mutta jonkunhan se on tämäkin tehtävä, perkele!
- Mikä vitun homma? Sekö, että tulet tänne kuin kummitus ja vittuilet nännit nöpöttäen siinä, niinkö?
- Ensinnäkin, tämä on työasuni, enkä koe siinä olevan mitään seksuaalisuuteen liittyvää. Toivon, ettet sinäkään, herra Kilari. Ja toiseksi, olen tämän läävän kodinhoitaja ja herran perään katsoja. Olisin jo
hirttänyt itseni, mutta tämä työ kuulosti vieläkin pahemmalta vaihtoehdolta.
Olipas kipakka pakkaus, hämmästelin ja laskeuduin takaisin tietokoneen ääreen. Huiskaisin kädelläni naisen suuntaan ja sanoin:
- Hus, mene pois, tule uudelleen kun en ole kotona.
- En mene, ja voit olla sen siunaaman varma, että tulen huomenna ja tulen vielä ylihuomennakin ja sen jälkeen ja vielä senkin jälkeen, perkele!
- Minäkin tulin tänään kerran, hymyilin ja kouraisin muniani.
- Niin minä vähän haistoinkin, että vittu se täällä haiskahtaa ja spermat on tietysti pitkin lattioita tai lakanoita. Perkele, siivotaan, siivotaan sitten, vaikka vieraan naisen
pillumehuja, perkele!
Huh, tämän oli pakko olla kosto jostain mitä olen tehnyt, eihän tuollaista muuten päästetä kenenkään asuntoon. Muija sietäisi vetää laivan kölin ali ja keskeyttää kölin ali vetäminen puolessa välin ja sitoa vetoköysi kiinni. Kalat voisivat tosin saada negatiivisia vaikutteita ja kaupoissa myytäisiin varmaan jatkossa kiroilevia sillejä tai perkeleen sardiineja. En ollut kuullut ulko-oven käyvän, joten tiedustelin Ainolta:
- Milloin tulit ja mistä, en kuullut mitään ääntä?
- Rumpuako tässä perkele pitäisi lyödä tullessa? Tulin mistä tulin ja miten tulin. Ei luulisi tulemiset kiinnostavan, vaan
pelkkä työn jälki.
Kiroillessaan ja kaakattaessaan hänen silmiinsä sattui nojatuolissa oleva lakana, jota isoperse oli käyttänyt pyyhkeenä. Aino nappasi sen käteensä ja nuuhki sen läpeensä. Lopulta nainen kääntyi minua kohti. Annoin oman katseeni seilata pitkin hänen vartaloaan, huomioimatta tuimaa tuijotusta.
- Tähänkö sen sian kääräisit, jonka kanssa tänään tuli iloiteltua? Menit sitten lakanan sotkemaan. No, pyykätään, pyykätään, perkele! Ja yksi juttu, minä en ole herran seksilelu, en edes unissasi, tiedä se!
- Minä olen kyllä ottanut kaikki seksijuttuni ihan tosissani, en minä leiki sellaisella asialla.
- Varmaan matotkin siemennesteessä, Aino tuhahti ja meni lakanan kanssa vessaan.
Pyykkikone kuulosti käynnistyvän, joten jäin istumaan koneelleni. Meni varmaan vartti, kun tajusin, ettei Aino ollut tullut takaisin. Olikohan se perkele mennyt ja laittanut itsensäkin siihen koneeseen? Minun oli pakko mennä varmistamaan, sillä en halunnut asuntooni raatoa, en edes puhdasta ja kuudessakympissä pestyä. Menin vessaan, mutta siellä ei ollut ketään. Kurkkasin pesuhuoneeseen, ei ketään sielläkään. Koko asunnossa ei ollut minun lisäkseni ketään muuta.
- Hulluhan minä olen, puistelin päätäni.
- Olen itse käynnistänyt pesukoneen ja kehitellyt päässäni tuollaisen vastahakoisen naisen, joka on suustaan kuin itse piru, mutisin päätäni pidellen.
- Hyvä mielikuvitus, onneksi olkoon, onnittelin itseäni.
- Kiitos, olen hyvin otettu tästä huomionosoituksesta taholtanne.
Ykskaks minua alkoi väsyttää ihan sikana. Olin juuri sanomassa hyvää yötä puputohveleilleni, kun ovikello soi varovasti.
- Haa, se naapurin notkea pajunvitsa on työntymässä puskureineen Ernestin luo, ilahduin ja avasin oven.
Rapussa ei seisonut mikään nuori seksipommi, vaan pingviini pahvilaatikko kädessään. Tai pingviini ja pingviini, mutta mies viimeisen päälle puettuna.
- Teille olisi paketti Jaska’s SpyShopista. Pahoittelen myöhäistä lähestymisajankohtaa ja asuvalintaani verrattuna herran lähes luonnonmukaiseen ratkaisuun, mutta tässä olisi tilaamanne paketti, olkaa hyvä.
- Oho, aika nopea toimitus.
- Meidän takuumme on myös yhtä nopea. Se alkoi nyt … ja loppui nyt. Mikäli tuotteen kanssa tulee jotain ongelmia, olette yksin ja pulassa. Voimme toki myydä uuden, mutta tuotteiden rikkojilta ja viallisista
tuotteista valittajilta perimme tuplahinnan. Kiitos ja näkemiin.
Jäin ovenrakoon seisomaan paketti kourassani, kun frakkiin pukeutunut mies asteli raput alas ja ulko-ovi kuului käyvän. Palvelu oli kyllä nopea, mutta takuuehdot olivat aika tiukat. Kävin nopeasti heidän sivuillaan katsomassa niitä takuuehtoja ja ne olivat täysin samat, mitä mies oli ovella kertonut.
- Ääh, mitä takuista, tuhahdin ja revin paketin auki.
Sieltä paljastui pieni kamera, joka liitettiin tietokoneen usb-porttiin. Siis todella helppokäyttöinen. Ohjeessa sanottiin vain, että sijoita kamera joko itsenäisesti tai tietokoneeseen liitettynä siihen tilaan jossa nukut. Myös viereinen huone käy, mutta silloin toimintaa ei voida taata 100 % varmuudella. Halusin kameran toimivan varmasti, joten kannoin kannettavan virtalähteineen makuuhuoneeseen, kytkin kameran siihen ja seurasin asennusvelhon ohjeita. Asennusvelhona oli mustapukuinen agentti, joka asetta heilutellen neuvoi mitä pitää milloinkin klikata. Klikkasin ohjelmasta valinnan, että tallentaa aina kun havaitsee minun nukkuvan. Inhoan manuaalijuttuja, joten hoitakoot hommat täysin automaattisesti. Väsymys alkoi painaa jo toden teolla, joten laitoin kellon herättämään kuudelta ja kömmin petiin. Kuuntelin pää tyynyllä pesukoneen ääntä ja mietin, että kukahan sen lakanan ottaa pois koneesta. Ennen nukahtamistani päätin nähdä unta kauniista asioista…