www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
20.3.2017
MAANANTAI 15.12.
- Polttaa perkele, karjaisin kirvelevin takapuolin ja ponkaisin ylös.
Samassa silmissäni kipunoi, näin yhdellä vilkaisulla niin Otavan, Pohjantähden, Ison Karhun kuin naapurin jouluvalotkin. Jumalauta, ensin poltti persettä ja seuraavaksi päätäni pakotti siihen malliin kuin joku olisi yrittänyt tunkea kroppaani rauhoittavaa lääkettä silmän kautta. Päätäni pidellen istahdin takaisin, katsoin tuimasti edessäni sihisevää kivikasaa ja murahdin:
- Piruko tuonkin on keksinyt?
Hyvä kun kerkesin lipsauttaa sanat suustani, kun muistin, että suomalaisethan ne ovat tainneet keksiä saunan. Vai olivatkohan ne sittenkin ruotsalaiset? Jäin raapimaan paljasta persettäni ajatuksissani.
- Ei, niillä on Volvo ja homosuhteet, ei sauna voi olla sieltä kotoisin, hihkaisin ääneen.
Yksinpuheluni keskeytettiin mitä julmimmalla tavalla, eli puhelimen soittoäänellä. Kaiken lisäksi elisa kilkatti ihan vieressäni. Käänsin katsettani oikealle saunan lämpömittarin alle ja totta tosiaan, saunan seinällä oli puhelin. Nappasin luurin käteeni ja vastasin siihen:
- Presidentti Kekkosen kuumalinja!
Linjan toisessa päässä oli hiljaista, saatoin vain kuulla jonkun henkäisevän siellä. Aloin jo hymyillä, sillä tämä taisi olla onnenpäiväni, olin törmännyt ensimmäiseen puhelinläähättäjään. Aloitin itsekin läähättämisen ja valmistauduin sanomaan jotain pervoa, kun tuttu ääni ilmoitti:
- Ernesti, sinä et ole Kekkonen, ja täällä on äitisi.
- Ai jaa, olisin arvannut sen heti toisena, murahdin pettyneenä.
- Vastasit aika nopeasti. Missä olet?
- Ai missä? Täällä missä saa istua perse punaisena varoen etteivät tikut keihästä palleja.
- Olet siis saunassa. Kuulostat jotenkin pirteämmältä tänään.
Ai jaa, aloin miettiä äitini sanoja. Yritin verrata olotilaani aikaisempaan, mutta en saanut aikaisempaan mitään kontaktia. Tajusin kyllä, että olen Ernesti Kilari, nelikymppinen mieshenkilö, joka istui tällä hetkellä saunassa. Sauna ei ollut yleinen eikä naistensauna, sillä olin paikalla yksin. Mistään ei kuulunut mitään toisten ihmisten ääniä. Olikohan minut haudattu elävältä saunan kanssa? Ääh, eihän se niin voinut olla, sillä miten olisin voinut äsken nähdä kipunoinneissa myös naapurin jouluvalot.
- Ernesti, oletko vielä siellä?
- Ai niin, olen minä ja kyllä tämä on sauna. Tuota yksi kysymys, mitenköhän minä olen päätynyt tänne ja pitäisiköhän minun tulla jo kotiin?
- Ei poikani, sinähän olet jo kotona. On hyvä kuulla, että olet löytänyt saunan ja siitä on ollut sinulle apua. Tohtori Psykon mukaan saunalla on parantava vaikutus. Löydät olohuoneen kirjahyllystä mapin, josta
voit lukea erilaisista asioista.
Minua hikoilutti ja vitutti. En minä halua alkaa lukea mitään hikisin silmin, voisin tulkita kaiken lukemani täysin väärin. Entä jos lukisinkin kaiken ranskaksi ja lähtisin sen seurauksena Ranskaan tallomaan etanoita? Pelkkä ajatuskin lukemisesta sai päätäni kivistämään, mikä kertoi sen, ettei minua ollut luotu lukijaksi.
- Voinko katsella siitä vain kuvat?
- Ernesti, ei siinä ole montaa kuvaa.
- Paska mappi, plääh, näytin kieltä kiukaalle.
- No, älähän nyt. Käyt sitä läpi ajan kanssa.
Seuraavaksi tivasin äidiltäni, että miksi minä olin saunassa siellä missä olin? Äiti kertoi, että asun nyt omassa saunallisessa asunnossani Vantaalla, jonne olin muuttanut. Tai oikeastaan minut oli muutettu tänne. Tivasin, että oliko minut ensin huumattu ja sen jälkeen pakkomuutettu? Äiti kakisteli, ettei se nyt ihan niin ollut, vaikka oikeastaan en ollut myöskään täysin väärässä. Voi pallijumi, ajatukseni olivat kuin tuulimylly vuoristoradassa, hirveätä vispaamista ja ylösalaisin menemistä. Laitoin silmät kiinni ja yritin kuvitella itseni johonkin muualle. Se ei vaan onnistunut, sillä silmät kiinni näin vain mustaa, siis pelkkää pimeyttä ja tyhjyyttä.
- Ihan kuin en olisikaan olemassa, kuiskasin varovasti luuriin.
- Olet sinä, usko pois poikani, äiti rauhoitteli. - Kestää vain hetken päästä taas kiinni elämään. Lääkärisi tohtori Psyko sanoi, että kaikki voi tapahtua hetkessä, mutta voi mennä pitkäänkin, että alat muistamaan
kaiken entisen. Kokemasi traumat ovat järkyttäneet mieltäsi pahasti, mutta tuskin peruuttamattomasti.
- Eli minä voin siis kävellä etuperin tuosta ovesta ja mennä viilentämään persettäni.
- Voit kyllä, menet pesuhuoneeseen ja otat kylmän suihkun. Soita minulle heti jos tulee ongelmia. Puhelimia on saunan lisäksi eteisessä, makuuhuoneessa ja olohuoneessa. Pikavalinta ykkösessä on suora numero minulle.
Lisäksi sinulla on käytössäsi kännykkä.
- Äiti, olet ykkönen!
Ennen puhelun lopettamista äiti vannotti minua soittamaan heti jos tulee vähänkin jotain kysyttävää tai alkaa ahdistaa liikaa. Lisäksi sitä kansiota pitäisi lukea. Puhelun jälkeen minulla alkoi tehdä hirveästi mieli olutta. Maiskuttelin suutani ja mielessäni pyöri kylmä eläinaiheinen mallasjuoma, joka ei ollut millään ruipelolla ketun kuvalla varustettu. Minua huimasi, joten laskeuduin varovasti alas ja astuin ovesta pesuhuoneen puolelle. Ensimmäinen ajatukseni oli, että onpas pieni koppi se pesutila. Pyörin ympäri ja meinasin jäädä suihkuverhon vangiksi. Nuolaisin sitä kokeeksi, mutta en saanut siitä mitään tuttua makua. Ennen suihkun alle menoa kävin läpi naulakot. Yhdessä oli perseenmallisia istuinalustoja. Vilkaisin saunaan, eikä siellä ollut yhtään istuma-alustaa. Ilmankos persettäni oli poltellut. Lisäksi naulakossa oli kaksi pyyhettä, toinen pienempi ja toinen isompi, jota koristi Nalle Puhin kuva. Naulakoita tiiraillessani silmiini osuivat katon rajassa olevat kaiuttimet.
- No jo on ihme mesta, saunassa puhelin ja suihkutilassa kaiuttimet, ihmettelin ääneen.
Samassa minulle tuli mieleeni kuulutukset ja rautatieasema. Haa, aloin hymyillä. Äiti oli tainnut jymäyttää minua ja minä olin rautatieaseman saunassa ja kaiuttimista kuuluisivat epäselvät Valtion Rautateiden kuulutukset. Niistä ei ota hullukaan selvää, että onko juna tulossa vai menossa vai vuoro kokonaan peruutettu.
- Äiti, sinä vanha kujeilija, Ernesti meinasi mennä lankaan, heristin sormeani.
Hiki ahdisti kroppaani, joten tungin itseni suihkun alle ja laitoin veden virtaamaan. Käytin suihkun luona olevia pesuaineita ja kuurasin itseni palleista päähän. Alemmaksi en alkanut kumarrella, sillä jotenkin minulle tuli sellainen fiilis, ettei suihkuissa pidä noukkia lattialle tippunutta saippuaa tai edes kumartua pesemään omia varpaitaan. Niinpä tyydyin vain heiluttelemaan varpaitani suihkun alla. Suihkussa liotessani minua alkoi laulattaa, mutta puristin huulet tiukasti kiinni. En halunnut laulaa, sillä en halunnut seuraavaksi VR:n kuuluttajaksi
.- Te kuuntelette minua, ettekö kuuntelekin? sanoin kaiuttimelle.
Pyörähdin takaisin suihkua kohti ja katsoin tiukasti suihkusuutinta.
- Vai oletko se sittenkin sinä?
Kaiuttimet, mikrofoni, voi hitto! Tästähän puuttui enää kamera.
- Eih, minut on isoveljeytetty siihen kamalaan televisio-ohjelmaan ja nyt minun meisselille nauraa koko Suomi.
Painoin tuskissani päätäni alaspäin käsieni välissä, kun katseeni sattui omaan velttoon meisseliini.
- Ehehehee, eihän tuolle voi nauraa kukaan, vittu, kateellisia olette, hahaa!
Siitä riemastuneena tempaisin suihkun käteeni ja kastelin molemmat kaiuttimet. Siinähän pulputtakaa seuraavat kuulutukset kalojen kielellä. Aloin matkia kuulutuksia:
- Seuraava kuulutus on silakoille, laatikkonne on kohta valmis. Tehkää tilaa, seuraava asema on Kohta ja kyytiin tulee lohta. Olkaa hyvät ja poistukaa viimeksi tulleet, ruuhkajunissa ei saa kuljettaa liikaa siikaa.
Oloni parani todella paljon. Kylläpäs se huumorisuihku tekikin gutaa. Aikani räkätettyäni suljin vesihanan, tempaisin isomman pyyhkeen naulasta, kuivasin itseni ja avasin seuraavan oven.
- Näyttää eteiseltä, katselin ympärilleni.
Seisoin pienessä eteisessä, jossa oli pari irtokaappia, mustat lattiamatot ja vaaleat tapetoidut seinät. Käytävällä oli lisää ovia, mutta ne olivat kaapinovia. Käytävän päästä näkyi valoa ja isommat tilat. Eteisessä oli ulko-oven lisäksi myös toinen ovi, siinä luki WC.
- Hah, tiedänpäs ainakin minne paskareissut suuntautuvat, hörähdin kyltille.
Ovi josta olin tullut, oli merkattu samanlaisella kyltillä kuin vessakin, mutta siinä luki SAUNA. Aika jees tuollainen juttu, ettei kukaan mene ja pasko kiukaalle. Pyörin hetken myös eteisessä etsien jotain tuttua. Siellä oli puhelin ja cd-soitin, mutta ne eivät näyttäneet tutuilta. Avasin irtokaapin oven, mutta kaappi oli tyhjä. Vetelin vetolaatikot auki, ja nekin olivat tyhjiä. Koko isossa kaapissa yläkaappeja myöten ei ollut muuta kuin ilmaa.
- Eikä, minut on siepattu Pohjois-Koreaan, tämä on kulissiasunto ja minulla on vain tämä Nalle Puh -pyyhe. Voi Kim ilkimys minkä teit.
Otin nyrkkeilyasennon ja komensin kaikkia pikku pohjoiskorealaisia ilkimyksiä astumaan esiin, että voin niputtaa ne siististi tähän eteiseen ja tunkea tyhjään kaappiin. Ne olisivat varmaan niin pieniä itseeni verrattuna, että niitä mahtuisi pari tuollaiseen vetolaatikkoon. Aikani möykättyäni totesin sen olevan turhaa, kukaan ei tullut pullistelemaan.
Lähdin varovasti käytävää pitkin ja huomasin mattojen vaihtuvan toisenlaisiksi. Olinkohan tulossa johonkin paremman väen alueelle, kun niissä oli jopa kuvioita. Hiivin seuraavalle ovelle ja kurkkasin siitä.
- Ahaa, tuolla nukkuu joku.
Huoneessa ei ollut ketään, joten jatkoin matkaani. Oikealla avautui näkymä keittiöön ja vasemmalla olohuoneeseen. Pyörähdin pari kertaa taas ympäri ja rekisteröin näkemäni. Paikalla ei ollut minun lisäkseni ketään muita, ilmankos huuteluni oli ollut tuloksetonta.
- Ernestin jääkaappi, tavasin ääneen jääkaapin ovessa olevan tekstin. - Kuka perkele nämä kaikki muut jutut sitten omistaa?
Taas kiehahti, siis päässäni. Minut oli siis heitetty tänne ihan outoon asuntoon kaksin jääkaappini kanssa. Nähtävästi minulla ei ollut asiaa sen koommin makuuhuoneeseen kuin olohuoneen sohvallekaan, joten nukuin siis pystyasennossa jääkaapissa.
- Jääkaappi, hmm, olutta, mutisin astellessani kaapin luo.
Hitto, siellähän oli olutta ja vielä reilusti. Oikeastaan siellä ei paljon muuta ollutkaan, ellei makkaraa ja margariinia laskettu mukaan. Voi miten ihana jääkaappi, hymyilin hivellessäni tummapintaista oluttölkkiä, jota koristi ihan jonkun muun elukan kuin ketun kuva.
- Sokka irti, jesh! karjaisin avatessani tölkin.
Siinä ei pitkään juomahissi edestakaisin suhaillut, kun tölkki oli tyhjä ja toinen kädessä odottamassa samaa kohtaloa.
- Rrrröööyyyyh, pillu tästä enää puuttuukin, rapsuttelin pallejani röyhtäilyn tahtiin.
Nälkä minulla ei ollut, joten jätin makkaran ja margariinin koskematta. Kaksi olutta sai riittää tältä erää, sillä tunsin niiden täyttäneen tehtävänsä, eli poistaneen oluen kaipuun. Jatkoin asunnon tutkimista olohuoneessa. Siellä muistin äitini sanat kirjahyllyssä olevasta kansiosta. Siellähän se.
- No vittu, luetaan sitten, ainakin otsikot, nappasin kansion käteeni ja istuin sohvalle.
Kansiossa oli yllättävän paljon asiaa, minulla vierähti pitkä tovi sitä lukiessani. Osaltaan se oli kuin olisin lukenut ihan toisen ihmisen elämäntarinaa, mutta osaltaan se tuntui tutulta. Kansiossa oli kuva nuoresta kauniista naisesta, Ilonasta. Kansion mukaan kyseessä oli vaimoni, tai oli ja oli, sillä Ilona oli kadonnut mystisesti Lapissa. Hänestä kansiossa oli pitkästi juttua.
Kaksi ja puoli vuotta takaperin Ilona oli nähnyt televisiossa tumman ja komean lappalaisen, johon hän oli ihastunut. Ilona oli todennut, että hänen pitää kerran elämässään saada kunnon lappalaista. Valitettavasti television tekstityksessä oli ollut virhe juuri miehen nimen kohdalla ja siinä luki sana porokolari. Ohjelmassa oli käsitelty poroelinkeinoa ja sitä myötä myös porokolareita ja niiden aiheuttamaa tuhoa.
Ilona oli lähtenyt matkaan äitinsä autolla. Ivaloon saakka kaikki oli mennyt hyvin. Siellä hän oli kysellyt paikalliselta tenuremmiltä, että mistä hän löytää porokolarin. Paikalliset petteri-punakuonot olivat näyttäneet suuntaa ja käskeneet painamaan kaasun pohjaan, kyllä se porokolari tulee eteen. Tästä ilahtuneena Ilona oli tehnyt, kuten neuvottiin. Hän oli kiitänyt halki routaheittoisten lapin teiden talla tiskissä. Eräällä suoralla se oli sitten sattunut, eli Ilona oli törmännyt porotokkaan, ja 17 poroa menetti henkensä. Poliisit löysivät poronraatojen lisäksi paikalta täysin romuttuneen auton, mutta Ilonasta ei näkynyt jälkeäkään. Autossa ei ollut Ilonan verta tai mitään muutakaan merkkiä, joka olisi kertonut naisen loukanneen itsensä, mikä hämmästytti virkavaltaa yli lääninrajojen. Joku Keskusrikospoliisin tutkijakin oli käynyt paikkakunnalla vetämässä parit kännit paikallisessa ja todennut sen jälkeen, että case is closed.
Kyseisen sivun alareunaan oli kirjoitettu horjuvilla harakanvarpailla: ”Minä Pekka Marlonen ja kaveri Jaska Pontti olemme myös etsineet Ilonaa. Ei löydy, vaikka vedin kamaa ja tapasin unessa Bob Marleyn. Kysyin siltäkin. Ei tiennyt. Jaska epäilee vieraanvallan agentteja, mutta ei ole todisteita. P.S. tein sinulle uuden OMO pipon, se on eteisen naulakossa. T. Hoitokaverisi Pekka ja Jaska.”
Laskin kansion kädestäni ja menin tutkimaan eteisen kaapistoja. Löysin tankokaapin, jonka hattuhyllyllä kyseinen pipo oli. Se näytti ihan itse virkatulta pannumyssyltä, jota se viestin mukaan olikin. Siihen oli kirjailtu pesuaineen nimi. Pipo sopi päähäni hyvin. Peilailin itseäni eteisen peilistä punainen OMO-pipo päässäni. Itse teksti oli valkoisella.
- Hihhii, voi vitsi mikä näky, munat näkyy, mutta OMO-pipo peittää kuulan, hihii, hihittelin kuvajaistani katsellen.
- Haa, mä oon OMO-mies, matkalla kohti puhtautta, keksin itselleni sloganin.
Marssin pipo korvilla takaisin olohuoneeseen ja jatkoin kansion selaamista. Ilonan kohtalo kosketti, mutta en osannut tuntea siitä isompaa surua. Se tuntui niin kovin etäiseltä. Lisäksi minusta tuntui täysin pähkähullulta lähteä jonnekin todella kauas ajamaan kolari. Jos haluaa itsensä teloa, niin voisihan sitä vaikka hypätä parvekkeelta.
- Parveke, täh, ajattelinko minä niin?
- Kyllä ajattelit Ernesti, keksit loistavan tavan vältellä pitkää ajomatkaa.
Parveke oli vieressäni, joten nousin ylös, avasin parvekkeen ovet ja astuin lasitetulle parvekkeelle. Samalla hetkellä tajuntaani iski shokki. Joku vitun tissiposki oli rakentanut tämän parvekkeen melkein maan tasalle. Eihän tämä nyt voinut olla totta, olivatko rakennuspalikat tosiaan niin vähissä, ettei parvekkeisiin saada enää korkeutta? Minun aikaisempi mielikuvani parvekkeista oli se, että ne olivat korkealla. Tältä parvekkeelta ei kannattaisi alkaa hyppiä. Niin heikkokuntoista ihmistä ei olekaan, että itsensä saisi hengiltä täältä loikatessaan. Parveke oli varmaan noin metrin verran maanpinnan yläpuolella. Tuskaillessani tulevaa kuolemattomuuttani, parvekkeen eteen pysähtyi huomattavan pitkä ja laiha nainen. Hän kääntyi katsomaan minua, ja naisen katse suorastaan porautui lävitseni. Tuota noin nelikymppistä naista ei ollut siunattu muodoilla. Takki peitti yläkropan, mutta erittäin tiukat housut ja pitkät mustat saappaat saivat viisarini väräjämään.
- Ei saatana, minua alkoi panettaa, totesin ääneen.
Nainen seisoi sen verran alempana, ettei hän nähnyt kohoavaa komistustani, mutta sanani hän kuuli. Ilme synkkeni ja tiukkailmeinen nainen pyörähti ympäri, paljastaakseen todella tiukasti pakatun perseensä, jossa luki: ”Seuraa minua”.
- Eikä, ähkäisin ja puistelin päätäni.
Katsoin uudelleen, eikä takapuolessa mitään lukenut. Tiukkapylly käveli sisälle viereisen talon alaovesta.
- Naapuri, haa, suupieleni nousivat ylöspäin.
Sitten katseeni laskeutui alaspäin kohti kovettumaa.
- Että menit sitten vosu tuonkin tekemään, perkeleen kävelevä kovettaja, puhisin muna pystyssä.
Palasin sisälle, sillä kansion lukeminen oli kesken. Jatkoin sitä ja muutamat asiat alkoivat selvitä, tai oikeastaan palailla mieleeni sitä lueskellessani. Tilanne tuntui siltä kuin nostaisin päätäni sumun keskeltä. Kansiossa oli useammassa kohtaa tohtori Psykon puhelinnumero ja ohjeet ottaa yhteyttä Skypellä, mikäli tunnen tarvetta keskustella. Niin ikään kansio piti sisällään kuvagallerian, josta löytyi Psyko, vanhempani, Pekka, Jaska, Ilona, Pappi Risto Juutas, siivooja / kodinhoitaja Aino Ainio, pankinjohtaja Ville Saturainen, terapeuttikoiran omistaja Emma Männa ja Ilonan bestis Siru Reisi.
Sirun kohdalla seisokkini vain voimistui, voi vittu mikä narttu siinä kuvassa olikaan. Hoikka isorintainen blondi, jonka hiukset olivat takapuoleen saakka. Yritin miettiä naista, mutta rattaat löivät tyhjää hänenkin kohdallaan.
- No voi vittu, eikö tässä elämässä ole mitään konkreettista, mitä häh?
Istuin vielä tavaamaan tohtori Psykon ohjeita. Hän korosti niissä, että minun pitää lähteä heti liikkeelle kun tuntuu siltä, että pää alkaa selvitä. Kansiossa oli parilla paperiarkilla ohjeita mistä kannattaisi aloittaa. Voisin käydä kaupassa, kokeilla autolla ajamista, tutustua naapureihin ja tehdä kaikenlaisia normaalijuttuja. Käytössäni oli luottokortti ja käteistä, joten rahasta minun ei tarvitse huolehtia. Joutuisin myös kokeilevaan työkokeiluun mahdollisimman pian. Käytössäni oli lisäksi kannettava tietokone, älypuhelin ja muut mahdolliset vermeet.
- Ja alastomanako näitä kaikkia pitää käyttää ja vielä muna pystyssä, niinkö? Onko täällä pornoa missään?
Kolusin ja kolusin paikkoja läpi, mutta en törmännyt mihinkään joka viittaisi pornoon. Jossain vaiheessa pysähdyin kellon ääreen ja totesin päivän olevan vasta puolessa.
- No sinä nyt et tiedä mistään mitään, nyt pitäisi olla ilta, karjuin kellolle.
Jotenkin minulle tuli sellainen takauma, että saunassa käydään illalla ja silloin myös juodaan olutta. Otin pöydältä löytämäni puhelimen käteeni ja soitin neiti aikaan. Sen numeron muistin ulkoa.
- Neiti aika, miten voi palvella? soittooni vastattiin melkein heti.
Miten voin palvella, voi helvetti kun sieppasi tuollainen kysymys. Purin hammasta ja vastasin:
- Palvele hyvin, niin olen tyytyväinen.
- Ööö, tuota, siis hyvin.
- Ei kun erinomaisesti, muutinkin juuri mieleni.
- Siis erinomaisesti. Palvelen teitä siis erinomaisesti, nuori naisääni toisteli kuin paikoilleen juuttunut rahiseva savikiekko.
Haa, uusi sana palautui mieleeni, aivoissani välähti.
- Tiedätkö savikiekot? kysyin naiselta.
- En, mutta olen kuullut. Mitä niistä?
- Ne rahisevat vitun ikävästi. Voisitko tehdä äänellesi jotain, ettei sinua ammuta savikiekkona.
- Minä y-yritän, neito alkoi kimittää.
- Veditkö stringit vakoon vai miksi ääni muuttui noin ylävireiseksi?
- Eeeen.
- Ai niin, paljonko kello on ja onko se päivällä vai yöllä ja voiko aamun aloittaa oluella?
- Kello on kohta kaksitoista päivällä ja kyllä olutta voi juoda mihin vuorokaudenaikaan tahansa.
- Kiitos, kiitos. Tuletko juomaan kanssani olutta? Saisit munaakin samalla. Aika reilu tarjous, eikö olekin?
- Köh, tuota, minulla on kyllä muita suunnitelmia tälle päivälle.
- Ai jaa, no ei tartte sitten enää soitella tänne, karjaisin ja katkaisin puhelun.
Kello oli siis puolessa päivin ja nimenomaan päivällä, ei yöllä. Puristelin seisovaa munaani ja päätin nuijia sen pehmeäksi olohuoneen pöytää vasten, ellei peli ala pian veltostua. Se tepsi, minusta tuli lerppakulli alta aikayksikön. Vitun jees, minähän saatoin kontrolloida itseäni.
- Sairasta, mutta mukavan sairasta, hihkaisin tyytyväisenä.
Velttomunaisena lähdin etsimään jotain päällepantavaa. Nalle Puh -pyyhe oli tipahtanut parvekkeelle, josta kävin noukkimassa sen pois sen jälkeen kun löysin sopivat vaatteet makuuhuoneen sängyn vieressä olevalta tuolilta. Makuuhuoneessa oli myös kirjoituspöytä. Sieltä löytyi printteri ja toinen televisio.
- Olet sinä pervo, pornotöllö makkarissa, onnittelin itseäni.
Tässä vaiheessa oli käynyt jo hyvin selville, että omistin koko asunnon, en vain pelkkää jääkaappia, kuten olin alussa säikähtänyt. Se rauhoitti mieltäni, sillä en voi sietää mitään osaomistuksia.
Halusin panettavan palavasti nähdä pornoa, mutta eihän sitä televisiosta tullut. Kaikenlaista diibadaabaa siitä kyllä tuli. Joku keltatakkinen mieskin riekkui lukemassa säätä. Tyyppi katsoi minua kuin oltaisiin oltu paremmatkin tutut. Mokoma sadetakkimulkku puistatti minua, joten vaihdoin kanavaa ja suljin lopulta koko television. Avasin seuraavaksi kannettavan tietokoneen, sillä nettihän on täynnä pornoa.
- Haa, kohta runkataan, innostuin saatuani koneen auki.
- Bling, kone ilmoitti.
- Ite oot, tiuskaisin takaisin.
- Bling, bling, kone jatkoi.
Aloin jo miettiä, että meneekö tietokone jo henkilökohtaisuuksiin nimittelemällä minua blingiksi, mutta sitten huomasin ilmoituksen saapuneesta sähköpostista. Posteja oli lopulta useita, ne olivat äidiltäni ja tohtori Psykolta, sekä Mersun myyjältä. Avasin ensin Mersu-myyjän mailin. Siinä sanottiin, että uusi viissataseni on luovutuskunnossa tammikuun lopulla. Lopullinen tarkka päivä selviää tammikuun puoleenväliin mennessä
.- Mersu, hmm, maistuupas se sana hyvältä suussani, sellaiselta täyteläiseltä ja köyhiä kyykyttävältä.
Seuraavaksi lukaisin tohtorin ja äitini viestit. Niissä oli ihan päiväkohtaisia ohjeita mitä minun pitäisi tehdä. Tälle päivälle voisin käydä vaikka kaupassa ja yrittää kontaktoida naapureideni kanssa. Minulla tuli heti mieleen se palavakatseinen riuku, jonka perse varmaan halkeaisi jos jyystäisin sitä. Olin juuri googlettamassa nettipornoa, kun mieleeni tuli suljetulla kuulemani varma huhu, että runkatessa kasvaa karvat kämmenpuolelle. Sitten muistin hämärästi yhden tapauksen, jossa eräs vanha runkkari oli herännyt suljetulla aamulla karvaisin kämmenin. Ajatus ei nyt kulkenut ihan kybällä menneiden tapahtumien suhteen, joten en ollut sata varma, että olivatko karvat kasvaneet yöaikana vai oliko talkkarin laikukkaalla koiralla jotain osuutta tuohon karvoitukseen?
- Vittu, pidä netti pornosi, minä etsin elävän panopuun, läppäsin kannettavan kiinni.