www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
31.5.2009
Varmistettuani ovisilmästä, että kylpytakkiin verhoutunut naiskonstaapeli hävisi hissiin, poistuin makuuhuoneen kautta olohuoneeseen. Mitään virkkamatta kävin heittämässä lattialla olevan vaatekasan päälle naiskonstun pikkuhousut ja rintaliivit.
- Oih, ihanat tissinkannattimet, saitko ihan ite riisua? Ilona tuli ihastelemaan rintaliivejä.
- Paskat, eukko raastoi ne itse päältään, tuhahdin.
- Voi pientä, varmaan rankka kokemus, pappi murahti.
- Ei yhtään niin rankka mitä tuo sakkolappu, ehehehehee, repesin huomattuani olohuoneen pöydällä papin saaman sakon.
- Tämä on julmaa jumalan pilkkaa, sillä en ole koskaan aikaisemmin saanut parkkisakkoa makuuhuoneessa.
- Ja vielä ruutupaperille, ehehehehee, repeilin lisää.
- Uff, uff, Armi nousi vaatekasan päälle häntäänsä heiluttamaan.
- Viisas koira, nyt poliisivaatetehdas saa lisää töitä, Jaska tuli taputtamaan Armia.
Armi otti oikein poseerausasennon vaatekasan päällä ja Jaska alkoi ottaa siitä kuvia agenttikamerallaan, joka oli niin pieni, etten nähnyt muuta kuin salamavalon välkkeen. En voinut muuta kuin ihastella ystävääni, hän oli varmasti agenttihommissa maailman ykkönen. Pian valokuvaamisen keskeytti ovikellon soitto. Ponkaisin ylös sohvalta ja kävelin takaperin eteiseen, sillä en halunnut viestittää kenellekään, että minua kiinnosti kovasti kuka siellä nyt runkkaa ovikelloani. En pitänyt yhtään ovikellon renkkaajista, yksi soitto sai riittää. Suunnittelin matkalla uuden ovitarran, jossa lukisi: Yksi soitto; ovi avataan, kaksi soittoa; perse tervataan, kolme soittoa; arkku naulataan! Vielä kun laittaisin oveen ovikellon viereen pari kuvaa hautuumaalta, niin johan loppuisi ovikellon renkkaaminen.
- Älä nyt itteäsi telo! karjaisin postiluukun kautta rappuun.
- Tä-tä-tässä olisi nämä teidän häälahjat, oven takaa kuului hennolla naisen äänellä.
- Et kait vaan ole Mätönen, joka on jättänyt pallit oven väliin ja kimittää?
- E-en ole, o-olen Serviisipalvelusta.
Jäin miettimään hetkeksi sitä ovikellon soittotyyliä ja mielestäni se ei ollut ollenkaan hennon naisihmisen soittotyyli, siis tuohon kuulemaani ääneen verrattavissa. Tyyli oli enemmänkin elämään kyrpiintyneen lenkkimakkaraa syövän Mätösen, jonka pallit olivat jääneet ovenväliin. Nuuhkin varovasti ilmaa ja olin jo haistavinani Mätösen pershien.
- Todista se! karjaisin luukusta rapun puolelle.
- O-ovisilmä, katso ovisilmästä, ääni pyysi.
- Haa, vanha kikka, katso reiästä niin kusen sinua silmään, hahahaa.
- Mi-miten minä sen sitten todistan?
No vittu, niin miten? jäin itsekin nyt aivan äimänä ihmettelemään miten toinen voi rapussa todistaa olevansa nainen. Hetken eteisen naulakossa olevia henkareita taivuteltuani sain kuningasajatuksen.
- Onko kenelläkään hieromasauvaa? ryntäsin kysymään olohuoneen naisilta.
- Viddu, mullon, Siru ilmoitti ja kaivoi samassa sohvan alta sauvan.
- Voi helvetti, hevoisenko olet tappanut? jäin äimistelemään suurinta näkemääni tekokyrpää.
- Viddu, puhvelista tuo malli on, pornoharakka totesi silmät loistaen.
- Saatana, toiset pelaavat pesäpalloakin pienemmillä vehkeillä, tuijotin tekomelaa.
- Voi pyhä impi minkä menit nyt tekemään minulle, pappi kauhisteli omaa etumustaan tuijotellen.
- Ei sattuisi olemaan mukana mitään sellaista jota ei tulkittaisi joukkotuhoaseeksi? kysäisin porhoharakalta uudemman kerran.
- Viddu, kun kerran kysyit, Siru vastasi ja kaivoi tissiensä välistä pienen hopeisen sauvan.
- Nuuh, tämä käy, nuuhkaisin sitä ja ryntäsin eteiseen.
Kolisuttelin eteisessä ensin vähän aikaa postiluukkua, jotta sain rapussa olevan mikälieihmisen hereille. Saatuani sieltä ihmettelevän vastauksen, kerroin minulla olevan nyt välineen, jolla selvitetään onko hän sellainen mikä väittää olevansa, eli nainen. Työnsin hieromasauvan postiluukun väliin ja kehotin tekemään sen mikä naisen kuuluu tehdä. Ääni vänkäsi jotain rapussa olemisesta, mutta aloin lällätellä ääneen. En ollut ollenkaan sillä tuulella, että minua alettaisiin vedättää omalla ovellani. Ernestiä ei vedetty, Ernesti veti, oli minun motto ja se pitää! Jäin lyhyen lällättelyn jälkeen kuuntelemaan mitä rapussa tapahtuu ja ilokseni sieltä alkoi kuulua vaimeaa yninää ja herkkä nenäni otti miedon pillunhajun.
- Tä-tässä tämä sauva takaisin, sauva työntyi hitaasti postiluukun väliin.
- Nuuh, nuuh, on se perkele pillun haju, sitä ollaan siis ketä luvattiinkin, ilahduin ja avasin oven.
- Hei, nämä häälahjat, nuori neito seisoi naama punaisena rapussa.
- Vittu, sehän taisi tehdäkin hyvää kun noin punoittaa, ihastelin neidon nätisti hehkuvaa nassua.
- Köh, nämä lahjat.
- Lipsuttelitko huulilla vai työnsitkö kahvaa myöten?
- Nämä lahjat, neito toisti kuin jumiin jäänyt käkikello mantraansa.
- Kukkuu, kukkuu, kokeilin toista lähestymistapaa, koska normaalilla puheella en näemmä saa vastausta.
- Nämä lahjat, pornokäki toisteli yhä.
Minua alkoi jo suoraan sanoen vituttaa moinen itsensä toistaminen. Olihan se kumma jos aikuinen ihminen oli niin kiintynyt toisten lahjoihin, että sitä piti hokea hengen loppumiseen saakka ja vielä toisten ovella. Jäin samalla miettimään, että pitäisiköhän rapun oveen laittaa vielä sellainen kyltti, jossa kiellettäisiin porisevat papupadat ja muut lärpätit?
- Anteeksi, minne laitan lahjat? neito vaihtoi raitaa.
- Oho, jäin nyt tuijottamaan häntä.
- Mitä, onko minun naamassa jotain?
- Joo´oh, on kyllä!
- Mitä, voi kauhea, mitä minulla on naamassa? neito alkoi panikoida ja kaivoi vyölaukustaan pienen peilin.
- Suu, vastasin hänen peilaillessa naamaa.
- Suu?
- Niin, ja siitä lähti ääniä, erilaisia ääniä, tarkensin havaintoani.
- Eikö yleensä…
- Hys, keskeytin hänet. – Luulin sinua ensin nauhoitukseksi ja vielä huonoksi sellaiseksi.
Näin hänen ilmeestään, että nyt meni yli ymmärryksen ja lujaa. Jakausta se yli meneminen ei sentään saanut aikaiseksi neidon päähän, mutta epäilin senkin olleen aika lähellä, suorastaan pelottavan lähellä. Hetken hänen vaihtuvia ilmeitä katseltuani, havahduin lahja-asiaan ja ohjasin neidon lahjojen kanssa peremmälle. Pienemmät lahjat pyysin laittamaan keittiön ruokapöydälle. Viimeisenä hän kävi hakemassa Pekan ja Jaskan antaman akvaarion ja olutmäyräkoiran. Niitä hänen kanssaan tuli tuomaan toinen neito, jonka nännit nöpöttivät ihan yhtä nätisti puseron läpi mitä tämän ensimmäisenä ovella sekoilleen.
Neitosten saatua kaikki lahjat sisälle asuntoon, saattelin heidät ovelle ja puristin molempia takapuolesta, se nimittäin tuntui minusta aivan vitun hyvältä. Vähän teki kyllä myös mieli nuolaista nöpöttävää nänniä, mutta minua alkoi jänskättää se miten oluet viihtyvät akvaariossa, joten tuupin neidot rappuun ja toivottelin hyviä suihinottoja. Palatessa olohuoneeseen huomasin Pekan, Jaskan ja pastorin olevan työn touhussa.
- Tänne kuuluu kyllä yksi pullo kirkasta, uskokaa nyt minua uskonmiestä, pappi selitti poikien latoessa kaljatölkkejä akvaarioon.
- Minulla on pari kossua pakkasessa, vastasin pastorin kommenttiin.
- Viddu, tuskin on, ellei siellä ollut kolmatta, Siru möläytti ja röyhtäisi perään kuin tukkijätkä.
- Täh? käännyin katsomaan pornoharakkaa.
- Viddu, vähänkö oli viileätä, viddu!
- Joi se ne, Ilona vahvisti pelkoni.
- Saatana, kas kun et syönyt vielä siellä olleita pakasteherneitäkin, kimmastuin.
- Röööyyyh, viddu, vieläkö siellä piti olla muuta?
Tässä vaiheessa minulla keitti ja työnsin vihreähampaisen röyhtäilevän pikkunartun parvekkeelle. Osoitin pihalla yhtä kiveä ja käskin hänen vahtia sitä ja tulla vasta sitten sisälle kun se on liikkunut metrin oikealle. Se kivi oli ollut siinä jo silloin kun muutin tänne, joten en uskonut sisälle tulon koittavan kovin heti. Vittu, jopa neljäntuulen hatussa on järkeä enemmän mitä tuossa porhoharakassa. Pantava ei todellakaan tarkoittanut älykästä.
- Mitä tuo sillipurkki tekee akvaariossa? osoitin Ahti-purkkia oluttölkkien vieressä.
- Kala, kyllä akvaariossa pitää kala olla, Ilona ilmoitti hyvin topakasti.
- Nuuh, et kait vaan laittanut sinne vajaata sillipurkkia, haistelin naiseni sormia.
- Noup, kävin sormella, kihihii.
- Hyvä, sillä en todellakaan halua akvaarioni olevan millään tavalla vajavainen ja ellei talosta löydy toista sillipurkkia, niin tuo ensimmäinenkin
saa lähteä.
Onneksi löytyi, sillä Ilona oli ostanut niitä tutun hajun vuoksi peräti neljä kappaletta viimeksi kaupassa käydessään. Koska en voinut sietää parittomia juttuja, purkkeja ja tölkkejä piti olla akvaariossa parillinen määrä. Kirkasta sinne ei nyt saatu, sillä tyhjiä hylsyjä ei akvaariooni laitettu, ei edes pienen pieneksi vitsiksi, saatana!
- Voisin nyt siunata tämän akvaarion, pappi ilmoitti siinä vaiheessa kun Jaska oli saanut sen täyteen vettä.
- Herra kirkonmies on hyvä vaan ja tekee mitä pitää, myönnyin asiaan.
- Siunattu olkoot tämä akvaario ja varsinkin sen sisältö, aamen.
- Täh, tässäkö kaikki? äimistelin.
- Mitäpä luulet Ernesti hyvä, että tämän jumalaisen ropan rakentaminen olisi päätynyt tähän pisteeseen, mikäli olisi pitänyt täysmittaisen messun
jokaisen juomani kaljatölkin ja syömäni makkaran hyväksi? Risto Juutas katsoi minua silmiin.
- Olet kyllä ihme pappi.
- Köh, enhän toki, olen vielä hieman sen ihmeen yläpuolella.
- Täh?
- Siellä missä asun, asuu kerrosta alempana herra Pentti Ihme ja olen siis ihmettä ylempänä, ehehee, pappi heitti
vitsin kehiin.