www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
3.5.2009
Pekan rouskutellessa seinästä revästyjä näkkileipiään, tulivat keittiöön Raisa ja Siru, molemmat nyt täysin pukeissa. Siru alkoi tapansa mukaan mättää suuhunsa aamupäivän pilleriannostaan, joka ei ollut aivan pieni. Raisa puolestaan otti kahvin ja teki itselle pari tavallista voileipää. Huutelin myös pyhää miestä tulemaan aamiaiselle, mutta hän vastasi tulevan toimeen pyhällä hengellä ja vesipiipun savulla. Hetken päästä hän tosin korjasi, että koska meillä ei ollut upporasvassa keitettyjä makkaroita, niin hän ei ota mitään aamiaista, sillä kevyt ruoka oli vastoin hänen ruokavakaumustaan.
- KABUUM, RÄTÄTÄTÄTÄÄ, BUM, BUM, KABUUM!
- SOTA! karjaisin täysillä ja maastouduin ruokapöydän alle ruokailijoiden jalkoihin.
Samassa tajusin tehneeni elämäni virheen, sillä ainakin Raisalla oli ollut lähes täysi kahvikuppi, joka ihan varmasti kaatuu minun niskaan siinä tapauksessa kun pommi hajottaa talon katon ja ruokapöydän. Voi helvetti, saisinko siis kaiken sen lisäksi niskaani kupillisen polttavaa kahvia? Eipä ollut näemmä mitenkään helppo tämä päivä meikäläiselle, puhisin vitutuksen vallassa.
- Ernesti, ei hätää, se oli vain minun tekstiviestin saapumisääni, Jaska huikkasi.
- Tekstiviesti, häh? Eikö kannattaisi vaihtaa ääneksi vaikka lehmän ammuminen, tuollaisella äänellä voi aloittaa sodan ihan vahingossakin, puhisin
ylös könytessäni.
- Hähähäää, minähän sanoin, hähähäää, Pekka alkoi räkättää ja osoitteli Jaskaa sormellaan.
- Okei, niin sanoit, salainen agenttiystäväni myönsi vaisuna.
Hetken päästä Jaska kertoi heidän olleen Bob Marleyn perässä jossain Afganistanissa, kun hän oli saanut yön hiljaisuudessa tekstiviestin. Tultuaan aamulla tajuihinsa raunioissa, oli edellisenä päivänä asuttu kaupunki ollut vain kasa kiveä.
- Oli siinä jotain hyvääkin, hähähää, Pekka käkätti.
- No?
- Kännykkä jäi ehjäksi, hähähää.
- Katsoisin kirkonmenot, Risto sanoi kaukosäädin kädessään.
- Ensin pitää laittaa sulake seinällä olevaan sulaketauluun, sen jälkeen kolmeosaiseen jatkojohtoon jokaiseen osaan virta päälle punaisista
kytkimistä ja lopuksi television töpseli viimeiseen jatkojohtoon ja painaa tuosta napista, osoitin kaukosäätimen
virtanappia.
- Minä laitan sulakkeen, Ilona ilmoitti ja kipitti käytävällä olevan
sulaketaulun luo.
Annoin pastorin aivan itse laittaa television katselukuntoon, sillä minua pelotti sääpelle niin paljon, etten halunnut koskea koko televisioaparaattiin. Laitoin silmät kiinni siinä vaiheessa kun Risto avasi television ja käänsi sen jumalanpalveluskanavalle. Lopulta korviini tulvi kirkollista menoa ja saatoin avata silmäni.
- Mikä tämä tällainen kanava on? ihmettelin GLY nimistä kanavaa.
- God Loves You, Risto vastasi hymyillen.
Istuin sohvalle papin viereen katsomaan ja kuuntelemaan jumalanpalvelusta. Ohjelma oli mielestäni erittäin rauhoittava, vaikka vesipiipun kurlutus tuppasi häiritsemään jonkin verran. Pappi kertoi polttelun lomassa, että kanavalta tulee joka sunnuntai jumalanpalvelusta kuusi tuntia putkeen, ilman yhtään mainostaukoa tai muuta häiriötä. Hänellä oli tapana katsella sitä aina kun oli vapaalla ja joskus jopa töissä pienestä taskutelevisiosta. Siinä televisiota katsellessa huomioni kiinnittyi kahteen kirjahyllyn sivussa loistavaan punaiseen valoon.
- Eikös noita pitänyt olla kolme? mutisin itsekseni ja nousin sohvalta.
Astelin kirjahyllyn viereen ja totta tosiaan, yhdessä jatkojohdossa ei palanut valo virtakytkimessä. Vilkaisin televisiota ja siinä paloi virtavalo. Napsautin jatkojohtoon virran päälle, ilman että sillä olisi ollut mitään vaikutusta mihinkään. Vilkaisin sivusilmällä pastoria ja sammutin toisesta jatkojohdosta virran. Televisio paasasi ihan entiseen malliin. Tässä vaiheessa alkoi hiki puskea päälle, oliko minulle myyty perkele vialliset jatkojohdot? Suunnittelin jo mielessäni köyttäväni sen katalan myyjän jatkojohdoilla patteriin kiinni ja antavan sähköshokkeja yhdeksänvoltin paristoilla. Asiasta kettuuntuneena napsuttelin virtakytkimiä television reagoimatta mitenkään.
- Lopeta tuo Ernesti, hyvät puheet jäävät naksuttelun alle, pappi tokaisi kurlutuksen välissä.
- Nämä toimimattomat jatkojohdot vituttavat rankasti, murahdin takaisin ja jatkoin kytkimien renkkaamista.
- Istu viereeni, hyvinhän tämä televisio toimii.
- Pyh, istu nyt siinä rauhallisesti kun asunnossa on joku toimimaton paska tai tässä tapauksessa useampi, puhisin
täynnä kiukkua.
En voinut sietää ollenkaan sellaista, kuin jotain viallista. Ernestin maailmaan kun ei mahtunut rikkinäistä paskaa, ei edes yhden jatkojohdon vertaa. Jos joku meni rikki, se piti saada kuntoon välittömästi tai sitten sitä kutsui noutaja. Parvekkeelta alas lemppaaminen oli myös yksi konsti jolla pääsin yleensä toimimattomien tuotteiden niskan päälle.
- No nyt nämä valot eivät sammu enää millään, puhisin katkaisimia renkaten.
- Istu nyt alas, katsotaan tämä jumalanpalvelus rauhassa, pappi korotti jo ääntään.
- Ihan sama, tuhahdin. – Sormethan tässä väsyy.
Istuuduin takaisin Riston viereen ja jatkoin jumalanpalveluksen tuijottamista. Jostain syystä puhetta pitävä pappi otti yhdeksi vertaukseksi virtakatkaisimella olevan jatkojohdon ja sen tarpeettoman renkkaamisen. Risto vilkaisi minua tuimasti, josta tiesin että on parempi olla kommentoimatta asiaa millään tavalla. Päätin hankkiutua eroon moisista jatkojohdoista heti kun pappi raahaa itsensä ja vesipiippunsa ulos asunnostani.
- Heiii, te kaikiii kauniit ja iiihaanaat kaaatsoojaaat, nyt tarjoilemme päivääään sääään! kuului yllättäen televisiossa olevan papin äänen yli
ja kuvaruutuun ilmestyi keltaiseen pukeutunut hahmo.
- Sääpelle! rääkäisin ja sukelsin mahalleni televisiopöydän viereen.
- Hetkinen, mitä tämä on? Risto hämmästeli niin, että vesipiippu lakkasi kurluttamasta.
- Sääpelle, se vainoaa minua, tee jotain, pelasta sieluni, paruin tuskissani.
Ryömin sohvan taakse piiloon, sillä sohvani on sijoitettu näitä tilanteita ajatellen niin, että sen takaosa oli vapaata tilaa ja sinne saattoi loikata hätätilassa vaikka suoraan selkänojan yli. Myös toisinpäin loikkaaminen onnistui vallan hyvin, mikäli oli vaikka kiire puhelimeen tai panemaan sohvalla makaavaa herkkupersettä.
- Kiitos viimeisestä, tiedät kyllä mistä ja kuka, sääpelle kuului kailottavan.
- Ei tarvitse ainakaan nimeltä mainita, puhisin.
- Nimi alkaa eellä ja loppuu iihin, tiedät kyllä kuka.
- En tiedä, tarkoitat varmaan Einiä, mutisin lähinnä itsekseni.
- Väärin, kyseessä ei ollut Eini vaan Ernesti, tadaa!
- Paska, paska, paska, kiroilin niin kovasti, että suuhuni tuli verenmaku.
- Sitten säähän. Teillä sataa mutta meillä ei, hahahaa, heippa ja palataan asiaan kun sade
on loppunut!
Tämän kuultuani nostin pään sohvan takaa ja katsoin varovasti televisiota. Hetkessä sääpelle oli kadonnut johonkin alttarin taakse ja saarnaa pitävä pappi pääsi jatkamaan puhettaan. Risto Juutas katseli televisiota kuin olisi nähnyt jonkun jumalallisen näyn.
- Tämä ei ole edes teoriassa mahdollista, Risto tuumasi rauhalliseen tyyliinsä.
- Usko pois, sääpelle edustaa korkeimpia voimia, se kyttää minua television kautta, vakuuttelin papille.
- Minä edustan korkeimpia voimia, hän korjasi.
- No selitäpäs tuo äskeinen.
- Olet oikeassa Ernesti, en kykene sitä selittämään ja olen sitä mieltä, että sinulla on
todellinen ongelma.
Olin asiasta samaa mieltä, sillä olin joutunut kärsimään sääpellen kyttäämistä jo vuosia. Television katseleminen alkoi olla todella vaikeaa, sillä mies ilmestyi ennustamaan säätä milloin tahansa ja ihan mihin tahansa ohjelmaan. Vaikka olin uhkaillut sitä radion kuuntelemisella, ei pelle ollut ottanut siitä näemmä opikseen, päinvastoin puhutteli minua nimeltä. Nähtävästi minun pitää alkaa katsomaan vain ja ainoastaan pornoelokuvia dvd:ltä, sinne se hulttio ei kyllä pääse mitenkään.
- Erkkuliini, miten päin tämä sulake oikein laitetaan sinne seinään? Ilona tuli television eteen sulake kädessään.
- Mikä sulake se on?
- Television ja olohuoneen sähkölaitteiden, teidänhän piti katsoa televisiota, ai jaa se onkin jo päällä, naiseni kääntyi katsomaan televisiota.
- Tämä ei voi olla totta! parkaisin ahdistuksen puristellessa pallejani.
- Mikä? Ilona katsoi minua hämmästyneenä.
- Meidän sulaketaulu on rikki tai sähköt vetänyt sähkömies on ollut vanha kokki ja keittänyt johdoista spagettia, eli kaikki on yhteydessä
kaikkeen, puhisin tuskissani.
En kestänyt enää tässä toimimattomassa huushollissa olemista, vaan nousin ylös ja kipitin eteiseen. Avasin oven ja olin juuri astumassa ulos rappuun, kun Ilona huusi perääni.
- Minne sinä Erkkuliini olet menossa?
- Naapuriin.
- Mitä sinne, menetkö lainaamaan sokeria?
- En, vaan nuolemaan hajunsyöjiä.
- Okei, nuole rauhassa.
Astuin rappuun ja jäin seisomaan hissin ovelle tietämättä mitä vittua oikein olin menossa tekemään ja minne? Sitten muistin hajunsyöjät ja soitin naapurissa asuvan Lissun ovikelloa. Sain soittaa sitä vielä kolme kertaa, ennen kuin tuo muodokas vaaleahiuksinen neito tuli avaamaan oven.
- Olen Ernesti tuosta naapurista, hyvää päivää, ojensin käteni.
- Lissu, mutta onhan me jo tavattu.
- Ai niin, puistelin päätäni yöpaitaan pukeutunutta naista katsellen. – Onko sinulla hajunsyöjiä?
- Hmm, kuule eipä taida olla.
- Siis käytettyjä, joissain kengissä, yksikin riittää.
- Ei, en käytä hajunsyöjiä missään kengissä.
- Ei mahda mitään, sulla on muuten yhä kivannäköiset tissit, heippa taas, painoin oven kiinni välissämme.
- Heip…pa, kuului vaimeasti oven takaa.