www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

26.4.2009

211. Räsysökö

En antanut alastomien naisten häiritä itseäni millään tavalla, vaan puin päälleni puhtaat kalsarit ja sukat sekä t-paidan ja farkut, sillä nyt oli heinäkuun ensimmäinen päivä ja ulkona tarkeni ilman turkkia. Täysin pukimissa astelin keittiön ruokapöydän ääreen aamiaiselle. Ilona oli saanut jo alapuolelta voidellut leivät pöytään ja kahvi tuli heti perässä. Leivät olivat liimautuneet tuttuun tapaan kiinni pöytään, mikä kertoi vaan niiden olevan oikein tehty ja tarjoiltu.

- Erkkuliini, haluaisitko välistä vedettyjä munia? Ilona huuteli keittiöstä.
- Onko niitä minullekin? kysyin, sillä tiesin niiden olevan Pekan herkkua.
- On, Pekka sai jo omansa ja näitä piisaa.
- No, livautapas pari.

Ilona otti hellan vieressä olevan lautasen ja tuli sen kanssa pöydän ääreen. Mitään sanomatta hän otti käteen ensimmäisen paistetun kananmunan ja veti sen jalkojensa välistä. Heti perään oli toisen kananmunan vuoro. Maistellessani niitä minun piti todeta, ettei se Marlosen Pekka ihan tyhmä ole rastalettinsä alta, sillä kyllä nämä jalkojenvälistä vedetyt munan maistuvat vetämättömiä paremmalta. Maku ikään kuin syveni ja terävöityi.

- Sain puhelun poliisiasemalta, Jaska ilmoitti ja istahti seurakseni ruokapöytään.
- Onko Armi tehnyt taas jotain pahaa?
- Ei tai joo, ovat kuulemma nyt myötämielisiä palauttamaan mokoman paskarakin.
- Sehän kävi helposti, koira tulee poliisikyydillä takaisin, ei tarvitse lähteä hakemaan mistään.
- Tässä on vaan pieni mutta…
- Niin?
- Armi ei suostu lähtemään sieltä poliisiasemalta, ellei saa mukaansa pukuhuoneen kaapeista kahtakymmentä poliisin virkapukua.
- UFF:lle arvatenkin?
- Kyllä ja ellen väärin arvaa, niin Armi kyllä saa omansa, tavalla tai toisella, Jaska selitti naama vakavana.

Minusta oli taas kiva nähdä Armi, vaikka koira haisi yleensä pahemmalta kuin tunkio, paskanhaju oli tarttunut kovin tiukasti sen turkkiin. Poliiseille Armin kiinnipitäminen taisi olla varsinainen paskareissu, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä.

- No Jaska, mitä uutta on agenttirintamalla? kyselin valkoiseen pukuun tälläytyneeltä ystävältäni.
- Eipä isompia, pitäisi lähteä napajäätikölle pitämään agenttikoulutusta jääkarhuille.
- Häh, pilailet?
- En, pingviinit ovat alkaneet kieroilemaan ja yrittävät soluttautua jääkarhujen porukoihin. Pitää mennä vähän opastamaan miten tunnistetaan valepukuinen pingviini.
- Ehhehhee, kuulostaa ihan hullulta, hekottelin.
- Me salaiset agentit emme yleensä naureskele vakaville asioille ja toivottavasti et sinäkään, mikäli henkesi on sinulle kallis.
- Oho, en toki, vakavoiduin sekunnissa.

Jaskaa ei parannut suututtaa, sillä miehellä oli enemmän suhteita kuin Karja Tarpelalla, sillä munattomalla poliitikolla. Olihan se aika viileä juttu mennä napajäätikölle, vaikka itse en sinne lähtisi kulkusiani palelluttamaan. Pelkkä ajatuskin niin kylmästä paikasta sai oloni tuntumaan siltä kuin perseeseen survottaisiin jääpuikkoa ja pallit olisivat jäätyneet kiinni kaupan pakastealtaaseen pakasteherneiden viereen. Vittu, että oikein puistatti, että pallit olisivat jäässä vihreiden pakasteherneiden vieressä, hyi helvetti! Tunne kävi niin voimakkaaksi, että pyysin Ilonalta uuden mukillisen kuumaa kahvia ja tälläsin mukin jalkojen väliin.

- Hitsi, pissit sä siihen lisää makua? Ilona hämmästeli.
- Hikoilutan palleja.
- Siruuuu, Erkkuliini yrittää keittää spermaa palleissa, aika käheetä!
- Minua ei kähisytä ollenkaan, murahdin takaisin.

Samassa Mätönen ja hänen tyttöystävänsä Liisa ilmestyivät olohuoneen puolelta eteeni alastomina. Kyllähän tuota Liisaa katseli, mutta Mätösen karvainen perse oli kyllä meikäläisen seksuaaliselle suuntautumiselle aivan liikaa. Olin kaataa sen helvetin kahvimukin jalkojeni välissä. Katselin hetken tuota pervoilevaa pariskuntaa ja mietin, että miksi vitussa yleensä könysin tänään ylös? Jos olisin nukkunut maanantaihin saakka, niin tuo paskamahainen painajainen olisi varmaan jo kotona ja meillä rauha maassa.

- Ernesti, Liisa aloitti varovasti käsi pimppiä suojaten.
- En taatusti pane sinua Mätösen nähden, se voi saada päähän laittaa pystyyn junan.
- Ei Ernesti, meillä on pieni ongelma.
- Jep, ymmärrän, vilkaisin Mätösen käsin suojaamaansa haaraväliä.
- Ei sellainen, vaikka onhan sekin yksi ongelma, mutta nyt meillä on sellainen isompi pieni ongelma tai oikeastaan aika iso isompi ongelma.
- Kerro nyt sitten, huokaisin.
- Pappi vei meidän vaatteet, siis aivan kaikki, minulle ei jäänyt edes rintsikoita, Liisa selitti.
- Voihan Juutas minkä teit! karjaisin.

Olohuoneesta kuului vain tasaista vesipiipun kurlutusta, kun pastori Risto Juutas imuutteli vesipiippuaan. Karjaisin toistamiseen saman lauseen ja piipun kurlutus loppui siihen paikkaan. Hetken päästä ruokapöydän luo asteli tanakka pappi vesipiippu kainalossa ja vaatemytty toisessa kainalossa.

- Niin, lapseni, Ernestini, mitä asiaa?
- Nämä tässä haisevat ihan alasti, varsinkin Mätönen, osoittelin pariskuntaa.
- Nuuh, no sitä minäkin jo mietin, että on tainnut tällä miehellä teotorantti pettää jo pari viikkoa takaperin, pappi nuuhki.
- Ovat alastomia, mitäpä siihen sanot?
- Luojan luomissa asuissaan, näyttää ihan hyvältä, varsinkin tuo nainen, Risto katseli alastonta pariskuntaa.
- Miten he ovat joutuneet tuohon tilaan?
- Riisuivat ihan itse, syytön tällainen vajaamittainen kirkonmies siihen on, pappi kohautteli olkapäitään.

Jos tuossa tilanteessa olisi Mätönen ollut täysin yksin, olisin passittanut riesan heti kotiin, mutta Liisan mieliksi kyselin papilta miten tilanteeseen oli jouduttu. Kyllähän se toki kiinnosti minuakin, että mitkä voimat tuolla pyhällä kaverilla oikein on, että olenko tässä myös itse kohta vaatteitani köyhempi?

- Sököllä, sököllä se sen teki, Liisa puuskahti.
- Kortilla, voi vittu mikä peluri! innostuin oitis.
- Meidän kaikki vaatteet, Mätönen puhisi.
- Räsysökö on räsysököä, ei sitä alastomana voiteta, pappi virnisteli leveästi. Sitä paitsi nämä vaatteet menevät hyvään tarkoitukseen, suorastaan pyhään sellaiseen.
- Johonkin kirkon ulkomaanapuun vai? utelin.
- Ei, vaan myyn nämä kirpputorilla ja käytän rahat omaan elämiseen.

Vaikka Liisa ja Mätönen kuinka maanittelivat, niin pappi ei suostunut antamaan yhtään rättiä takaisin, Mätönen sai ainoastaan housujensa taskussa olleen omaisuuden, kuten kotiavaimet ja lompakon takaisin. Pariskunnan parkuessa aikansa surkeaa tilaansa ja alastomuuttaan, pyysin Ilonan antamaan Liisalle yhden esiliinan ja Mätöselle erään lähes puhki palaneen patakintaan.

- Mitähän vittua minä tällä teen? Mätönen hämmästeli mustunut patakinnas kädessään?
- Tuopas Ilona vielä sitä lääkäriteippiä, jotta saadaan kinnas paikoilleen Mätösen pilin suojaksi, etteivät pikkulinnut luule sitä ulkoilun aikana madoksi.

Vittu, että minulla oli naurussa pitelemistä, kun Liisa teippasi patakintaan poikaystävänsä pilin suojaksi, tämän puhistessa kuin räjähtämispisteessä oleva höyryveturi. Ai että tällainen tilanne sai hullun hermot lepäämään, se kun tuo toisten epäonni ja vitutus oli omalle itselleen sitä parhainta lääkettä, kuin olisi hunajaa vedellyt suoraan purnukasta.

- Pelattaisiinkos vielä kengistä? pappi kyseli kun pariskunta lähti kohti eteistä.
- Minä, minä eroan kyllä kirkosta, Mätönen puhisi eteisessä.
- Ethän sinä ole siihen koskaan edes kuulunut, Liisa huomautti.
- No, no, no sitten minä liityn siihen, vaikka kostoksi!
- Kosto ei ole oikea sana rakas Jorma, se on suvaitsevaisuus, pappi oikaisi.
- Entä, entä tuo peli, oliko se suvaitsevaa? Mätönen vinkui.
- Kuka korttipirun kelkkaan lähtee, niin se saa seurakusensa itse kantaa. Asian voi myös ajatella sillä tapaa, että tästä on vain yksi suunta, nimittäin ylöspäin, pappi selitti tyynen rauhallisena.

Lopulta Mätönen ja Liisa poistuivat rappuun ja kotia kohti. Ryntäsin heti parvekkeelle vilkuttamaan, sillä harvoin sitä meiltäkään kukaan lähtee pelkkään patakintaaseen verhoutuneena. Toisaalta olin aika ylpeä siitä, etteivät kaikki meillä käyvät ole ihan normaaleja, se piti naapuruston kivasti varpaillaan.

- Hei Mätönen, mihin sinä naista tarvitset kun sinulla on patakinnas? kailotin parvekkeelta.
- Haista sinä viirupää ihan mikä vaan, tämä kostetaan vielä ja julmasti! mies möykkäsi epäkohteliaasti takaisin.
- Lämmitä se kinnas uunissa, niin tuntuu paremmalta kikkelin päällä.
- Ota hullu lääkkeesi, mielellään tupla-annos, Jorma huusi nyrkkiä puiden ennen kotirappuunsa katoamista.
- Kulkuset, kulkuset, ne patakintaassa helkkää…jäin lauleskelemaan kovalla äänellä heidän peräänsä.

Vitsi miten hyvä olo tuosta Mätösestä tuli, kun sen verhosi patakintaaseen. Alastomana pelkkä kuvotus muuttui heti huvittavaksi kun muutteli vähän vaatetusta. Miten se voikaan olla pientä tuo vitutuksen ja huumorin välinen ero, vain yksi patakinnas ja sekin lähes puhki palanut. Palasin hymyssä suin takaisin keittiöön ja pyysin Ilonalta vielä kolmannen kupillisen kahvia.

- Ilona, Ilona, minulla on vielä nälkä, onko teillä seinästä revästyä leipää? Pekka tuli Ilonan ja minun viereen.
- Onko meillä mitä? käännyin Pekan puoleen.
- Seinästä revästyä leipää, onhan meillä, laitoin ihan sinua varten, Ilona vastasi.
- Minä haluan myös nähdä sen leivän, lähdin seuraamaan parivaljakkoa keittiöön.

Totta tosiaan, siellä oli keittiön sivupöydän yläpuolella loisteputken alla seinässä kaksi palaa näkkileipää, jotka Ilona repäisi irti ja antoi hymyilevälle rastafarille. Seinään jäi muistoksi leivistä vain rasvaiset lährät.


© Rauno Vääräniemi