www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

19.4.2009

210. Aamutakapano

- Kurlun purlun, krööööh, kurlun, purlun, kröööh…

Makasin hiljaa lattialle tehdyssä pedissä ja mietin mistä moinen ääni kuului? Kävin mielessäni läpi kaikki kotona olevat laitteet. Hammasharjani, se toinen, eli sähköinen, surisi, mutta ei pitänyt kyllä missään tapauksessa kurlutusta ja purlutusta ja manuaalinen harja oli täysin hiljainen. Pesukone oli myös toisenlainen ääneltään, eikä Ilonan hiustenkuivaajakaan purluttanut. Ruksasin mielessäni vessan läpikäydyksi. Seuraavaksi ajattelin makuuhuoneen laitteita. Tietokone surisi, ei purluttanut, partakone surisi myös, eikä purluttanut. Ei tuo kuulostanut tulostimeltakaan eikä miltään muulta makuuhuoneessa olevalta, joten livahdin ajatuksissani keittiöön. Keittiössä purluttaja oli kahvinkeitin, joten siinähän se.

- Hähää, minä tiedän, sinä olet kahvinkeitin, karjaisin onnellisen ihmisen onnellisen karjaisun ja avasin silmäni.
- Kurlun purlun, kröööh, köh, mitä sanoit? pedillä vieressäni istuva lähes alaston pappi kysyi?
- Vittu sinä mikään kahvinkeitin ole, totesin pettyneenä väärästä diagnoosista.

Tämä kosketti, siis nimenomaan negatiivisessa mielessä. Tunsin heti itseni huonoksi ihmiseksi jonka korvat ja aivot kusettavat miestä sen minkä kerkeävät. Aloin jo epäillä aistieni liittyneen Ernestin vastaisiin joukkoihin, joilla on tarkoitus kaataa minut ja nostaa tilalle joku toinen Ernesti. Entä jos seuraava Ernesti ei olekaan Ernesti vaan vaikka Vesa tai Heikki? Mitähän Ilonakin sanoisi, jos heräisi seuraavana aamuna Heikin vierestä? Olisikohan se Ilonan mielestä hei Heikkiliini?

- Kusettaako? pappi tiedusteli.
- Täh, ravistelemaanko haluat?
- Ei, vaan herään itse aina hirveään kusihätään. Käyn aamuisin ensin pissalla ja sitten imaisen piipullisen, maistuuko?
- Ei, korvaan itse vesipiipun suihkulla, pyörittelin päätäni.
- Minä puolestani kylven vain pyhässä vedessä.
- Varmaan aika vaikeaa kun joutuu siunaamaan veden joka kerta.
- Ei suinkaan, vaikeaa kyllä, sillä Pyhäjärvelle on täältä vähän matkaa, mutta mitä sitä ei mies tekisi aatteensa puolesta, pappi virnisteli.

Jätin pyhiä horisevan kirkonmiehen istuskelemaan haara-asentoon vesipiippunsa kanssa ja astelin keittiön puolelle. Kurkkasin ensin ruokapöydän alle ja totta tosiaan, siellä makasi Mätönen, tosin tiukasti vaatteet päällä. Tuo helpotti kovasti, sillä oman kodin polttaminen olisi ollut aika radikaali temppu ja se olisi saattanut vituttaa jälkeenpäin kovastikin. Tietysti jos polttaisin Mätösen kämpän silloin kun se on kotona, niin pääsisin kätevästi eroon siitä ja sen läävästä. Remontin jälkeen siihen voisi muuttaa joku ihan normaali työssä käyvä ihminen tai joku suljetulta kotiutettu meikäläinen.

- Äääh, perkele, johan tuli vedettyä, äääh. Mätönen alkoi ähkiä kun potkaisin sitä kylkeen.
- Onko kylki kipeä? kysyin potkukohtaa jalalla hieroen.
- Pää enemmänkin, roppa kestää kyllä.
- Haluatko jotain tuohon pääkipuusi? kysyin niin ystävällisellä äänellä, että se alkoi vituttaa jo itseänikin.
- Joo-oh, mitä sulla on?
- Omoa, otatko desin vai kaksi?
- Hyi vittu, käytät sä Omoa?
- En, mutta ajattelin jos sinä käytät. Et näytä ulkoisesti kovin siistiltä, niin ajattelin sinun olevan sisältä siistimpi.
- Onko Buranaa tai jotain?
- Sitä tai jotain kyllä on, kelpaako vihreä tee?
- Liisa, onko sulla särkylääkettä? Mätönen alkoi kiekua apuun tyttöystäväänsä.
- Vonkaa pillua, sekin auttaa, neuvoin ja poistuin paikalta.

Vittu, minähän en ala tuolle jätesäkille syöttämään mitään särkylääkkeitä, ellei niillä ole jotain todella pahoja sivuvaikutuksia. Tuon paskamahan näkeminen omassa kodissa oli niin paksua, etten voinut periaatteestakaan kohdella sitä ihmisten lailla. Menisi töihin ja laihtuisi, niin voisin yrittää ymmärtää häntä edes puoli prosenttia.

- Erkkuliini, sinä heräsit, Ilona sipsutteli eteeni pienissä stringeissä ja rintsikoissa.
- Tykkäätkö Heikeistä?
- Heikeistä, en, sillä niissä ei ole Ernestin kaltaista munaa.
- Hyvä, laitatko aamiaista sillä välin kun käyn suihkussa?
- Ok, haluatko myös aamupanon vessassa?
- Kun kerran kysyit, niin en. Voisit kyllä ottaa samalla suihin kun pesen hampaita.
- Okei.

Astelimme peräkanaan vessan ovelle, Ilona edellä sen takia, että saatoin kuolata hänen nuorta kiinteää persettä. Sen katseleminen sai vehkeeseeni virtaa ja se alkoi nostaa päätään. Vessan ovi oli lukossa, mikä alkoi vituttaa alle sekunnissa.

- Kuka siellä jumittaa pytyllä, häh? taoin ovea.
- Viddu, mullon muna suussa, kuului pienellä viiveellä Sirun ääni.
- Nielaise se ja tule ulos harakka, ryskytin ovea.
- Ei saatana, älä nielaise! kuului samassa Marlosen Pekan hätääntynyt ääni.
- Viddu, jätkä lerpahti, Sirun ääni kommentoi pettyneenä heti perään.
- Olisit itsekin…nielaise…yyyh, Pekka ynisi ja avasi vessan oven.
- Menkää pihalle naimaan, siellä on kesä, komensin parivaljakkoa.

Vessan tyhjennettyä ylimääräisistä, astuimme Ilonan kanssa sisälle ja lukitsin oven huolellisesti. Ei suihinoton näkeminen minua häirinnyt, vaan pelkäsin sitä, että joku tulee kesken imuttelun vääntämään niin haisevaa tuubaa, että minulta lähtee taju, enkä muista sitten miltä lastin lähteminen tällä kertaa tuntui. Olisi vitun noloa herätä tajuttomuudesta tyhjin pussein, kun ei edes muista miltä niiden tyhjentyminen tuntui. Tarkastin vessassa ensin pytyn, reunoille ei oltu paskottu eikä viereen kuseksittu ja vessaharja oli puhtaan valkoinen. Sen jälkeen tarkastin suihkun alla olevan seisoma-altaan ja se oli märkä, mutta puhdas. Viimeisenä tsekkauskohteena oli rakas Nalle Puh pyyhkeeni, joka oli täysin kuiva. Suurin synti minkä vessassani saattoi tehdä, oli kuivata itsensä minun pyyhkeeseen.

- Vittu mikä misu, totesin Ilonan riisuessa stringejään.
- Aika pantava, eikö totta, kihihii.
- On kyllä, nyt alkoi ihan tosissaan panettaa.
- Pannaanko?
- Hölmökö olet vai tyhmä, minä puhuin kyllä hampaidenpesun aikaisesta suihinotosta, eipä lipsuta suunnitelmista.

En voinut sietää suunnitelmiini muutoksia, varsinkaan jos niitä teki joku muu. Pysyen alkuperäisessä, otin hammasharjan, nyt sen manuaalisen, sillä pesen sähköharjalla vain iltaisin, sillä sen surina alkaa nukuttaa kivasti. Laitoin nyt sinistä hammastahnaa, illalla käytän sellaista vihertävää, joka kyllä värinsä puolesta vituttaa, mutta kun pidin kovasti sen pakkauksen muodosta.

- Oih, iso kova kalu, Ilona voihki kontallaan osittain lavuaarin alla, kun aloin hinkata hampaita harjalla. - Ummm, makeee iso tikkari, Ilonan oma tikkunekkulipsispopsislollipoppitikkariliini…
- Jahas, eivätköhän ne hampaat olleet siinä, totesin laittaessani harjan hammasmukiin.

Ilonan karvattoman pimperon näkeminen oli saanut minut toisiin ajatuksiin, eli jospa vaikka suihinoton lisäksi antaisin tuolle himokkaalle nartulle munaa. Komensin hänet ylös ja istahdin itse vessanpytyn kannelle. Käskin Ilonan istua hajareisin päälleni, minkä hän teki mielellään. Naiseni pomppiessa päälläni mietin itse sitä, että miltähän tuntuisi panna häntä pesukoneen päällä sillä hetkellä kun se linkoaa? Antaisikohan sen munalle lisää vibraa vai olisikohan siinä suuremman nautinnon saaja nainen? Entä jos laittaisi pesukoneen pahasti epätasapainoon, tulisikohan sen avulla kovempi orkku?

- Puuh, vaihdetaanko Erkkuliini asentoa, jalat väsyy?
- Sopii, pylly pystyyn niin saat takaapäin, opastin häntä lempiasentooni.

Ilona tälläsi naaman vessapytyn kannelle ja käänsi pyllynsä minua kohti. Hieroin hetken hänen posliinivakoaan sormella ja mietin, että minkä vitun takia se vittu maistuu aina niin hyvältä mulkulla koeteltuna? Tulin lopulta siihen tulokseen, että mitä vitun väliä sillä on, ja työnnyin naiseeni takakautta. Ilonan pienestä pepusta oli nautinto ottaa kiinni. Sain juntata menemään aika pitkään ennen kuin lasti lähti. Ilona oli kirkunut jo pariin otteeseen, mutta se oli ihan normaalia, enkä antanut sen hidastaa tahtiani.

- Ihkuu Erkkuliini, nyt nainen jaksaa olla taas keittiössä, ihku aamutakapano, Ilona kilkatti onnellisena.
- Aiotko viipyä siellä pitkäänkin?
- Aamiaisen verran, enhän minä sentään mikään kokkikolmonen ole.
- Et niin, murahdin tietäen Ilonan hyvin rajalliset kyvyt laittaa ruokaa.

Ilonan poistuttua vessasta, laitoin sähköyhtiön poikien levyn pyörimään ja menin likoamaan suihkun alle. Pesin itseni päästä varpaisiin, mikä sai äskeisen panon lisäksi oloni lähes huippulukemiin. Nuuhkin kuivatessani kainaloitani ja niissä tuoksui vain saippua. Koska minulla ei ollut puhtaita kalsareita vessassa, heitin likaiset likavaatekoriin ja marssin munasillani makuuhuoneeseen.

- Oih, mikä mies! sängyllä selällään makaava Raisa voihkaisi.
- Huomenta sinunkin roikkuvillesi, toivottelin alakerran naapurille, joka makasi sängyllä täysin alastomana.

Tuo oli hieman outoa, sillä pidin Raisaa vähän rajoittuneena ihmisenä varsinkin toisten ihmisten joukossa. Oli hän kyllä seksin suhteen ollut aika rietas, joten ehkä alastomuus oli hänelle kuitenkin se hänen juttunsa.

- Pappi päästi meidät Sirun kanssa tänne sänkyyn ja jäin odottelemaan vessan vapautumista. Ei kait alastomuuteni haittaa mitenkään?
- Viddu, haittaaks mun? kuului samassa sängyn alta Sirun ääni.
- Ja mitähän nyt puuhaat?
- Siru halusi kokeilla, että saako kaksi alastonta naista mitään seksuaalista yhteyttä maatessaan päällekkäin, toinen sängyllä ja toinen sängyn alla.
- No saitteko?
- Meitä molempia alkoi pissattaa, Siru vastasi.


© Rauno Vääräniemi