www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
15.3.2009
Viimeinen niitti tuohon sääpellen tapaamiseen oli se, että aloin kuulla päässäni 1005,6 hertsin vinkunaa. Tasan kilohertsi olisi vielä mennyt hulluuden piikkiin, mutta noin epävireinen vinku sai mieleni järkkymään totaalisesti. Yritin kuvitella itseni jonnekin palmurannalle, mutta koska en ollut käynyt sellaisella koskaan, pääsin ajatuksissani vain vanhempieni kesämökille ulkovessan takana kasvavan männyn juurelle. Eipä ollut kovin häävi kokemus, sillä isä oli tapansa mukaan jättänyt vessan tyhjentämättä.
- Hyi vittu, haisee! parkaisin tuore paskanhaju nenässäni.
- Nuuh, nuuh, vähän döfää, sadetakki hiostaa, tahdotko nuuhkaista lähempää, sadetakkihemmo virnuili edessäni.
- Hus, pois, takaisin televisioon pervo, huiskuttelin käsilläni epätoivoisena.
- Olen täällä isäsi pyynnöstä, kivaa, eikö totta?
- Jos menisit vaikka ronkkimaan sammakoiden perseitä ja katsomaan onko huomenna pouta?
- Ehehehehhee, emme me tutki sammakoita.
- Ihan sama mitä teet, kunhan teet sen vaan mahdollisimman kaukana ja pitkäkestoisesti.
- Haluatko tietää miten ennustan säätä, haluathan?
- En! Minua kiinnostaa lähinnä se, että miten nopeasti kerkeät kotiin.
- Silittelen varpusen pyrstösulalla pallejani ja katson miten ne väräjävät ja puskeeko stondis päälle, ehehehehhee.
- No eipä ole ihme, ettei säätiedotus pidä koskaan paikkaansa, ei edes kuukauden mittaisen sadejakson
aikana, vittu!
Että minua ahdisti tuo keekoilija, joka oli olevinaan jotain suurta ja mahtavaa, kuuluisakin vielä muka, pyh! Muistin kyllä vanhastaan, että sääpelle oli isäni koulukavereita ja tuttu niiltä ajoilta. Isä oli aikoinaan tuplaillut sen verran paljon luokkia, että kuusi vuotta nuorempi sääpelle oli ollut lopulta isäni kanssa samalla luokalla ja jopa muistini mukaan lopettanut koulun isää vuotta aikaisemmin. Isä ei noista ajoista juuri jutellut, mutta äiti oli niistä joskus kertoillut purkaessaan sydäntään ja pahaa oloaan minulle.
- Juon vain maitoa, olen maitoholisti, sääpelle julisti.
- Muutin juuri sääntöjä, saat osallistua kilpailuun vain pillin kanssa.
- Saanko kaksi pilliä?
- Miten vain, kohautin olkapäitäni ja näin sääpellelle tuotiin kaksi pilliä.
Katselin epäuskoisena kun tyyppi laittoi molempiin maitolaseihin pillin ja sihtaili ne vielä tarkasti tiettyyn asentoon. Tilanne vaikutti sen verran epätoivoiselta, että aloin jo miettiä, että antaisinkohan Sirulle sittenkin palkinnoksi lakupussin sijasta suihinoton, siis hän saisi imeä mahtimelaani.
- Nyt…nyt! sääpelle karjaisi kahdesti.
- Mi-mihin vittuun se maito hävisi? katselin tyhjiä laseja.
- Nuuh, vedin sen sieraimien läpi, aaaaarrrrgggggg, tekipä höpöä pyllyssä asti. Haluatko koittaa sitä, minulla ei ole sadetakin
alla mitään?
Voi vittu, se siitä suihinotosta pornoharakan toimesta, manailin mielessäni. Tuo kilpailun voittaja oli nyt niin vastenmielinen, että pelkän lakupussin antaminen oli jo lähes ylivoimainen tehtävä minulle. Pelkäsin hänen vielä kiittävän siitä koko kansan nähden televisiossa.
- Olen valmis anta…siis ottamaan palkinnon vastaan, sääpelle virnisteli kädet sadetakin taskuissa.
- Ilona annapas tuolle iljetykselle tuo lakupussi, minä en kykene, käsi ei toimi, roikotin oikeaa kättäni vasemmalla.
- Oih, sattuiko pahasti?
- Varmaan varttihalvaus tai ainakin kuudestoistaosahalvaus.
- Voi Erkkuliiniparka, millä sinä nyt koitat pimpsaa?
- Sorvalla kyhäisen, murahdin.
- Ihkuu, minun oma kielimies, olikos tuo ranskaa vai tanskaa?
- Anna nyt vaan se lakupussi, se on pääpalkinto.
- Tuliko tämä suoraan sydämestä? sääpelle kysyi naama loistaen.
- Erkkuliini, tuliko?
- Ei, ennemmin perseestä, lipsahti minulta hieman varomattomasti.
- Uuuh, nyt kovettuu, kerro vielä mistä se tuli, pliiiiiis?
- Sydämestä, irvistelin pervopellelle.
- AI, tuo sattui, mutta olen silti kiitollinen. Nähdään!
Onneksi keltainen painajainen hävisi jonnekin takavasemmalle, luultavasti taas mikrofonin ääreen möläyttelemään jotain epäolennaista. Aloin miettiä, että kuka minun pitäisi pieksää siitä hyvästä, että sääpellelle oli annettu mikrofoni, isä, pappi, serviisipalvelu vai kenties vieraanvallan agentit? Katselin porukan läpi, mutta kukaan ei ollut sen näköinen, että olisi olut syyllinen tähän tilanteeseen. Päätin toistaiseksi syyttää tapahtuneesta isääni, koska hän nyt oli joka tapauksessa syyllinen ties mihin. Ilonan nykiessä hihastani, havahduin takaisin tähän maailmaan ja siihen, että lahjojen vastaanottaminen saattoi jatkua. Siirryimme takaisin pöytämme taakse ja serviisipalvelu pyysi numerolla neljä olevaa luoksemme. Ilahduin huomatessani sen olevan Raisan.
- Hei Ernesti, hei Ilona, tämä kutsu tuli aika yllätyksenä, Raisa hymyili.
- Sano suoraan, vituttaako Erkkuliinin naimisiinmeno? Ilona täräytti.
- Hieman, Raisa nuolaisi huuliaan.
- Elä huoli, kyllä Erkkuliini varmaan pitää jatkossakin huolta, etteivät jälkiverot pääse yllättämään, vai mitä Erkkuliini? Ilona puristi munaani.
- Juu, juu, lupaan panna parastani.
- Toin teille molemmille lahjat, kummallekin siis oman, tässä.
- Oho, alastonkalenteri, ihastelin omaa lahjaani.
- Oi, oi, oi, täällä on monta kikkeliä, Ilona hämmästeli.
- Veroviraston alastonkalenterit, sekä miesten että naisten. Päätimme heittää vittumaisen virallisen maineen mäkeen ja revitellä oikein
kunnolla.
Kalentereissa oli tosiaan miehet munasillaan ja naiset pimpit paljaana. Heidät oli kuitenkin maskattu ja naamioitu niin, ettei henkilöitä tunnistanut mitenkään. Selailin kalenteria ja joulukuun tytön kohdalla iski seisokki, siinä se sitten oli, tuo edessäni hymyilevä veronainen perse paljaana ja karvat ajettuna.
- Panettaako, Raisa virnuili.
- Valehtelisin, jos väittäisin, ettei.
- Hyvä, sitä saa mitä tilaa.
- Jutellaanko me nyt pillusta? sipisin takaisin.
- Kyllä.
- Kiva nakkinäyttely, Ilona totesi selattuaan kalenterin läpi. – Missä ne kyrvät on?
- Istuu sinun vieressä, heippa vaan tuore aviopari, Raisa huiskutteli kättään poistuessaan.
Serviisipalvelu kävi noutamassa kalenterit ja sijoitti ne lahjapöydälle. Katselin lahjapöydän lahjoja ja totesin, että kyllä se seuraava Mersu pitää ostaa yhä edelleen omilla rahoilla. Vaikka muuttaisin saamani lahjat rahaksi, ei niillä saisi autooni kuin maksimissaan muutaman litran lasinpesunestettä. Ilonan vanhemmat olisivat voineet ihan hyvin ostaa tyttärelleen oman Mersun, ettei raukan tarvitsisi ajaa niin paljon bussilla. Minun autollani kun ei aja kukaan muu, piste. Lisäksi en taatusti lähde käynnistämään kasikonettani muutaman maitopurkin takia, ne voi hakea aivan helposti kävellen tai julkisilla. Mikki Hiiret kuskailevat naisiaan aina ja ties minne, mutta meikäläinen ei, pitäähän sitä miehellä olla periaatteet, eikä niitä muuta edes naimisiinmeno.
- Viddu, se on mun huki, ollaanko täällä hereillä? Siru kaakatti aivan vieressäni.
- Jätä vaan se lahja ja mene juomaan lisää viinaa, murahdin takaisin.
- Ihkuu, mitä me saadaan, jotain kaunista kenties? Ilona läpytti käsiä yhteen kuin pahinkin pissis.
- Oli vähän vaikea löytää mitään sopivaa, mutta sitten kekkasin tsiikaa sohvan alle, siis himassa, Siru selitti ja kaiveli mukana kantamaansa kassia.
- Nyt jänskättää, Ilona hihkui.
- Oho, täällä olikin vielä yksi, pieni hetki, Siru mutisi ja heitti jotain suuhunsa.
- Söitsä meidän lahjan? Ilona huolestui.
- No niin, viddu, nyt se on tyhjä, olkaa hyvä.
- Pilleripurkki, katsoin pöydälle laitettua esinettä.
- Eikä mikä tahansa pilleripurkki, vaan kuusivuotta vanha, nyt jo markkinoilta poistuneen lääkkeen purkki, Siru hehkutti.
- Kylläpä onkin ihastuttava lahja, tuohan sopii loistavasti meidän kirjahyllyyn, ihastelin lahjaa.
- Ihasko totta Erkkuliini, minä ajattelin sitä juuri myös hyllyyn, siihen minun isän ja äidin
kuvan väliin.
Jotain syystä Ilonan vanhemmat eivät halunneet kirjahyllyymme samassa kuvassa, joten meillä oli heistä kaksi kuvaa. Jollain tasolla olin naiseni kanssa samaa mieltä, että tuo pilleripurkki sopi hyvin hänen vanhempiensa kuvien väliin. Ei pilleripurkki kirjahyllyssä ollut mitenkään huono koriste, vaan ennemmin persoonallinen. Olin nähnyt joillain hyllyssä tyhjiä kaljatölkkejä, niin miksei voisi mennä astetta jyrkempiin aineisiin ja täyttää kirjahylly rauhoittavien lääkkeiden purkeilla.
- Voi Erkkuliini, tämä sopii niin loistavasti meidän olohuoneen väreihin, aivan ihana, Ilona hehkutti.
- Viddu, sitähän minäkin, että mitä viddua sitä ostamaan kaupasta mitään kun sohvan alta löytää hyviä lahjoja, Siru hymyili.
- Keksitkö ihan itse vai avustiko joku? heitin välikysymyksen.
- Viddu, ihan ite sen hokasin.
- Taidatkin olla naiseksi aika älykkö.
- No viddu, niinhän mä taidan ollakin, todellinen älyn jumalatar.
- Entä minä? Ilona kääntyi puoleeni.
- Jumalainen perse, vastasin naiselleni.
- Ihkuu, sinä se sitten Erkkuliini saat aina naisen tyytyväiseksi, ihkuu olla jumalainen perse!