www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

21.12.2008

200. Häät

Yritin hinkata vaivihkaa kielestä rautakangen makua, siinä kuitenkaan onnistumatta. Vittu, että minua alkoi tympäistä tällaiset junat jossa juuri istuin. Eipä paljoa lohduttanut, että keulalla oli Mersun merkki. Tämän lisäksi joka helvetin liikennevaloissa korviimme kajahti tasoristeyksen varoituslaitteiden kilkatus. Helvetin veturimiehet, manailin ammattikunnan alimpaan hornaan. Viimein, varmaan puolen tunnin ajon jälkeen korviini kajahti kuulutus, että juna saapuu raiteille yksi.

- Olemme perillä, Jaska ilmoitti ja tempaisi kädessäni olleen konjakkipullon pois.
- Tarjoillaanko siellä mitään? Siru kysyi.
- Ihkuu, siellä tarjoillaan vaikka mitä, minä saan esimerkiksi sormuksen, Ilona kilkatti onnellisena.
- Sormus, sipisin Jaskan korvaan.
- Älä hätäile, se toimitetaan kyllä ajallaan alttarille.

Luotin siihen, sillä Jaskaan jos kehen on luottaminen, varsinkin sormusasioissa. Tämänkertainen sormus ei ollutkaan mikään ihan tavallinen sormus, joten olin joutunut turvautumaan Jaskan apuun. Kaikki oli tehty niin salassa, ettei siitä tiennyt kukaan muu mitään ennen tätä hetkeä.

- Hyvää päivää hääväki, olen Nännit Nöpöttävät Nätisti serviisipalvelun johtaja ja toivotan teidät meidän puolesta tervetulleeksi tähän tilaisuuteen, kaunis nuori nainen ilmestyi kuin tyhjästä eteemme.
- Ja silikonivapaat, oletan? tuijotin tuimasti neitosen tissejä ja nöpöttäviä nännejä.
- Olemme kaikki luomuja, luojan luomia luomuja.
- Hienoa, mikä on alkudrinkki?

Kysyin tuon, sillä olin antanut serviisipalvelulle vain ylimalkaiset ohjeet, eli pappi sai kontata kotiin, mutta muu hääväki oli toivottavaa sammua hääpaikalle ja ruokana ei saanut olla mitään vihreätä.

- Kaksi desiä jääkylmää kossua.
- Kiitos ja sekö tarjoillaan tuolla sisällä?
- Kyllä, olkaa hyvät ja seuratkaa pyöreätä persettäni, neitonen ilmoitti ja lähti kohti teollisuushallin ovea.

Oveen oli liimattu iso HimoTyttöjen alastonkalenteri sillä tavalla, että ovenkahvasta kiinni ottaessa otti kiinni myös kuvassa olevan HimoTytön toisesta rinnasta. Vaikka ovi oli auki edessäni, minun oli pakko koettaa kahvaa, ihan vain kokemuksen vuoksi. Kynnyksen ylitettyäni korvani tavoittivat tutut sävelet.

- Sähköyhtiön pojat! innostui oikein hyppimään tasajalkaa.
- Saimme tiedon, että pidätte kyseisestä yhtyeestä, joten päätimme juhlistaa tapahtumaa oikeanlaisella musiikilla, serviisipalvelun johtajaneito hymyili.

Ennen kuin kerkesin kommentoida lisää, oli meille jokaiselle työnnetty nenän eteen puolenlitran vetoiset jääkylmät kolpakot joissa oli se luvatut kaksi desiä pakastinkylmää kossua. Riipaisin omani hörpyllä, sillä en halunnut, että kieleni jäätyy kiinni kolpakkoon ja kärsin sen vuoksi ikävästä lasin mausta loppuelämäni. Olin kuullut suljetulla sen verran hurjia juttuja ihmisistä, joilla oli jatkuvasti suussaan lasin maku. Eräskin tyyppi oli jopa teipannut porkkanan kieleen, jotta olisi maistanut lasin sijasta porkkanan. Lopullinen maku oli ollut kuulemma lasittunut porkkana.

- Hääpari voi mennä odottelemaan seremonian alkua tuohon telttaan, neito viittoili isoa harmaata telttaa.
- Mitähän siellä oikein on? Ilona henkäisi.
- No, mm. pappi. Voisitte yrittää saada sitä hereille.
- Sopii minulle, totesin ja otin Ilonaa kädestä kiinni.

Astelimme parikymmentä metriä ja livahdimme sisälle teltan suuaukosta. Sisällä oli sänky, jossa kuorsasi lyhyt ja paksu pappi. Näiden lisäksi teltassa oli sohva, pöytä sekä monenlaista juotavaa ja joku häkkyrä sängyn vierellä.

- Ollaanko me nyt papin vankeja? Ilona uteli pelko kasvoillaan?
- Tuo nyt ei saa vangittua edes omaa kuvaansa peiliin, saatikka sitten muita, tuhahdin.
- Voi Kristus mikä juoppo, Ilona päivitteli pappia katsoessaan.
- Ei, vaan Risto Juutas, pappi sinkosi ylös vuoteesta kuin vieteriukko pilailukaupan laatikosta.
- Ernesti Kilari, ojensin käteni papille.
- Ilona Höpi, tyttöni kätteli myös papin.
- Voi pyhä impi minkä teit! pappi parahti minua katsellen.
- No, minkä? tuijotin takaisin.
- Päätit naida noin nätin tytön.

Jutellessa meidän kanssa niitä näitä, pappi nosti sängyn vierestä vesipiipun pöydälle ja sytytteli sen. Hän tarjosi sitä myös meille, mutta emme ottaneet. Minä kun en vetänyt sisääni mitään savuja, sillä pelkäsin niiden höyryjen poistuessa polttavan korvani. Huomasin siinä myös sellaisen seikan, että tuolla kirkonmiehellä oli eriparikengät. Muutenkin hän oli hieman erikoisen näköinen pitkän partansa ja sänkitukan ansiosta. En kuitenkaan tuominnut miestä ulkonäön mukaan, sillä pääasia, että pappi oli erikoinen ja suoriutui tehtävästään kunnialla. Poltelkoot sitten vaikka vesipiippua tai kirkkonsa pärekaton päreitä, ei haittaa minua eikä varmaan Ilonaakaan.

- Muistelen, että puhuttiin lyhyestä kaavasta, muistinko oikein? pappi kysäisi.
- Joo, kysyt vain pari kertaa, että tahdommeko ja hommahan on varmaan sillä selvä.
- Ei Ernesti, pitää minun nyt vähän pitempään puhua.
- Ernesti, minäkin haluan kuulla jonkun nätin puheen, Ilona puristi kättäni.
- Voitaisiinko meidät vihkiä taskulampun valossa? heitin papille uuden kysymyksen.
- En näe oikein hyvin hämärässä, eli ei voida.

Voi perse, nyt teki mieli tirvaista tuota pappismiestä otsikkoon, että ei voi muka taskulampun valossa suorittaa vihkimistä. Aivan yllättäen minua alkoi ahdistaa valot ja halusin ympärilleni vain pahaenteisen pimeän. Pimeässä oli paljon helpompi purkaa patoutuneita ahdistuksiaan huutamalla ja raivoamalla. Tuossa oli se etu, että kun valot taas sytytetään, niin kaikki pimeässä tehty oli pyyhitty pois, sillä kukaan ei nähnyt mitä siellä olisin tehnyt. Se mitä ei nähnyt, ei myöskään ollut olemassa. Kakalla istuessa tuo ei pätenyt, sillä pimeässä väännetty läjä haisi myös valojen sytyttämisen jälkeen, sen oli testannut moneen eri kertaan sekä kotona että huoltoaseman vessassa.

- Hyvääät leitiiis ja leipoiiiiis, meillä on täällä tänään häät, sillä Ernesti saa Ilonansa ja muut maansurun! kuului samassa kuulutus.
- Kuka helvetti tuo oli? nousin ylös sohvalta.
- Me kaikki olemme luojan lapsia, ei pidä Ernesti hermostua tuolla tavalla, pappi rauhoitteli.
- En minä palkannut tänne mitään kuuluttajaa, tuo tyyppi leikkii tulevalla eläkkeellään.
- Hän on mitä korkeimmassa asemassa meidän yhteiskunnassa ja lisäksi hän on luvannut juontaa nämä häät aivan ilmaiseksi, siis hyvä ihminen kaiken kaikkiaan.
- Minäkin olen hyvä…itselleni, puhisin käsi nyrkissä.
- Odottakaa hetki, kuulutamme teidät kohta alttarin eteen, Risto ilmoitti ja livahti ulos teltasta vesipiippu kainalossa.

Istahdin takaisin sohvalle Ilonan viereen. Naiseni oli löytänyt jostain lakritsipussin, jota tökki sormillaan onnellisen näköisenä. Pussin rapina sai myös minun raivon laantumaan lähes normaaliolotilaan. En ymmärrä miten tuollaisessa lakupussissa voi olla niin suuri parantava voima.

- Hyvä hääpari, Eeerneeestiii ja Ilooonaaa, stakeee iiiiis jooooorrrrssss! kajahti kuulutus.
- Ihkuu, nyt jänskättää, Ilona kihersi.
- Ja vituttaa, siis tuo kuuluttaja, puhisin takaisin.

Mietin ensin sitä vaihtoehtoa, että käyn tirvaisemassa kuuluttajalta tajun kankaalle ja jatkan sitten matkaa alttarille, mutta Ilonan päättäväinen ote kädestäni sai askeleeni suuntautumaan kohti ison pilleripurkin muotoista alttaria. Purkki oli maalattu toiveitteni mukaan isosta tynnyristä. Eräs paikallinen automaalaamo oli tehnyt sen sivuhommanaan ja hyvin olikin näemmä tehnyt. Serviisipalvelu oli hoitanut tuon muiden hommiensa ohella. Pappi huojui silmät kiinni alttarin takana ja hymisi jotain erikoista. Matkalla alttarille taustalla soi hiljaa sähköyhtiön poikien TNT -kappale, sillä tämä tapahtuma oli todella tajunnan räjäyttävä kokemus, ainakin meikäläiselle. Matkalla alttarille rekisteröin penkeillä istuvat vanhempani, Ilonan vanhemmat ja kaverini. Huomasin siellä myös jonkun aivan oudon ihmisen Raisa Pykälän vieressä. Raisa oli kutsuttu, mutta outomies ei. Olihan siellä myös Mätönen tyttöystävineen, mutta sitä en laskenut mukaan, oli se niin mulkku naapuri.

- Rakas Ernesti ja Ilona, olette tulleet tänään tänne solmimaan pyhän liiton minun, runsaslukuisen yleisön ja Jumalan kasvojen edessä.

Pappi paasasi ja paasasi, vaikka miehen piti vetää joku ihan sikalyhyt kaava tai siitäkin pelkkä puolikas. Viimein olimme siinä tilanteessa, että oli aika pujottaa sormus Ilonan sormeen. Samalla hetkellä iski paniikki, missä se sormus oikein oli? Kuin taikaiskusta sormus laskeutui eteeni siimaan sidottuna. Vilkaisin ylöspäin, mutta en nähnyt katonrajassa mitään. Otin ilmassa heiluvan sormuksen käteeni ja pujotin sen Ilonan sormeen.

- Niin, oliko Ilonalla vielä jotain kysyttävää? pappi katseli hämmästynyt ilme naamallaan Ilonaa.

Samassa minäkin tajusin, että naiseni heilutti vasenta kättään kuin olisi ollut sääskentappokilpailuissa kolmen promillen kännissä.

- E-eii minulla mitään, kädessä on vain jotain outoa, Ilona vastasi.
- Se on kirottu, polttakaa se roviolla! kuulin isäni äänen kommentoivan.

Samassa kuului laukaus ja vaimea mätkähdys. Koko teollisuushalli vaimeni varmaan pariksi minuutiksi.

- Sorry, varmistin ei ollut päällä, minun moka, kuului Jaskan ääni.
- Kuolema kuolleille raadoille! kuului isäni ääni entistä voimakkaampana.
- O-osuiko keneenkään, pappi änkytti tärisevät kädet vesipiipun ympärillä.
- Ei, tähtäsin kattoa kohti, Jaska vastasi muiden puolesta.
- Ei heilu muuten käsikään enää, Ilona ilmoitti.

Olin aika huojentunut tästä, sillä en todellakaan halunnut vaimokseni mitään hullua kädenheiluttajaa, joka olisi sohinut kaikki astiat paskaksi avattuaan keittiön kuivauskaapin. Pappi tokeni sen verran, että sai vedettyä osansa loppuun ja pääsin suutelemaan tuoretta aviovaimoa antaumuksella. Suudellessani Ilonaa kuulin kuinka vesipiippua imettiin kuin viimeistä päivää. Lopetettuamme suutelemisen, pappi lopetti myös vesipiipun imemisen ja käytävää pitkin alkoi lähestyä Jaskan ajama peräkärryllinen mönkijä.

Hyvät lukijat, Ernesti jää nyt tauolle. Saatte näin enemmän aikaa kännätä Uutena Vuotena ja sairastaa vaikka vuosisadan krapulan tammikuussa. Ernestin tarinat jatkavat ilmestymistä 15. päivä helmikuuta.