www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

7.12.2008

198. Itkumuuri

Jaska ymmärsi heti miksi olin ostanut Ilonalle sellaiset pikkupöksyt. Ideahan on se, että kun muija erehtyy joku kerta juomaan pyllyn hartioille ja lähtee vieraan kollin mukaan, niin vastapeluri saa kivan yllärin. Siinä veltostuu kovempikin kanki, kun neidon pikkupöksyissä kysytään, että kummalla on isommat munat? Heikolla itsetunnolla ja pienillä pippeleillä varustettuja kun on naisten puheiden mukaan liikenteessä enemmän mitä laki sallii ja lääkärit määrää. Toki en ollut jättänyt ostoksiani siihen, vaan Ilona oli saanut myös ”Vittu, että mua kutisee” pikkupöksyt samassa paketissa. Hienoa, että joku oli huomannut alkaa painaa kalsareihin kunnon tekstejä.

- Hähää, Nalle Puh on pop, käkätin solmiessani kravattia kaulaan.
- Erkkuliini, otatko jotain syötävää? Ilona huusi keittiöstä.
- Alapuolelta voideltuja leipiä ja kuppi kahvia.
- Minä voisin ottaa välistä vedettyjä hapankorppuja, Pekan ääni jatkoi aamiaistoivomusta.
- Viddu, ja minulle kiinni jämähtäneitä rusinoita, Siru kaakatti.
- Tämä mikään ravintola ole, menkää pihalle nuolemaan pikkukiviä, puhisin bootseja jalkaa sovittaessani.

Saatuani vaatetuksen täydellisesti päälle kävin heittämässä Puh-pyyhkeen vessan naulaan ja hypin siinä samalla bootseilla Mikko Alapallo -pyyhkeen päällä. Se tuotti minulle suurta tyydytystä. Irvistellessäni vessan peilin kautta itselleni mietin samalla, että soittaakohan äiti varmasti myös tänään? Entä jos äiti unohtaa soittaa ja vaivun niin syvään koomaan, että herään vasta kuudensadan vuoden päästä? Onko tähän asuntoni paikalle silloin rakennettu jo avaruusalusten parkkipaikka ja myydäänkö enää viissatasia Mersuja? Aloin voida pahoin, sillä eihän ihmistä voi pienestä koomailusta rangaista niin, ettei sen suosikkiautoa olisi enää myynnissä.

Sitten rupesin miettimään sitä, että enhän tuntisi enää yhtään naapuriani, ne kaikki olivat vaihtuneet jo useita kertoja hautajaisten kautta. Ymmärtäisinköhän edes niiden kieltä? Entä jos ne kaikki puhuvat jotain vitun undulaattia, josta en itse ymmärtäisi viserrystäkään? Miten saisin ostettua sanakirjan, mikäli edes myyjä ei ymmärtäisi kieltäni? Kauheaa, tilanne oli todella kauhea, joten äidin oli aivan pakko soittaa minulle.

- Ernesti, puhelin soi! Ilona karjui keittiöstä.
- Jes, äiti, minä tulen täältä, poikasi Ernesti tulee ja lujaa, karjaisin onnesta soikeana.

Ryntäsin bootsit sutien käytävää pitkin olohuoneeseen, jossa kierähdin tyylikkäästi puku päällä sohvan selkänojan yli sohvalle ja käsi suoraan puhelimen luurille.

- Hei äiti, kiva kuulla ääntäsi.
- Oliko Kilari, Ernesti Kilari, tympeä miesääni kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
- Päästä äiti vapaaksi, kuulitko niljake, päästä äitini vapaaksi tai vedän sinut ja sukusi tehosekoittimen läpi kahteen kertaan! karjuin hysteerisenä luuriin.
- Meillä olisi sinulle Ernesti Kilari sellainen ehdotus josta ette voi kieltäytyä, tympeä ääni jatkoi hieman yskähdellen.
- Kuulehan nyt kidnappari, jos äiti ei ole sekunnissa vapaana, niin naulaan kielesi Atlantin ylitykseen lähtevän purjeveneen pohjaan, loppuupahan tuollainen paskainformaation syöttäminen, puhisin kiukkuisena.
- Minä…tuota…köh…uutta pu-puutarhalehteä olisin myynyt, ääni alkoi änkyttää.
- Vittu, minä sinne puutarhaan pääsen ilman lehteäkin, en tarvitse siihen mitään opasta, karjuin luuriin ja paiskasin sen kiinni.

Vasta puhelun loputtua tajusin sen, että kellohan on vasta hieman vaille kymmenen. Aamu oli mennyt jotenkin varkain, mutta olin silti etuajassa puhelimessa. Se peilin edessä kokemani järkytys oli saanut nähtävästi minut sekoamaan ajassa muutaman minuutin. En halunnut missata äidin puhelua, joten jäin käsi luurilla odottamaan sen soimista.

- Pirr, pirrr.
- Hei äiti, Ernesti tässä! hihkaisin luuriin.
- Huomenta rakas poikani, nukuitko hyvin? äidin lempeä ääni tiedusteli.
- Kuin possu, kuola poskella ja munat paljaina.
- No hyh, millaista kielenkäyttöä tällaisena aamuna.
- Oletteko jo tulossa sitä hääpaikkaa kohti, onhan teillä kartta ja autossa varmaan tarpeeksi bensaa?
- Ollaan lähdössä ihan kohta, isä kun hakee sen yhden ystävänsä mukaan.
- Onko siellä kaikki kunnossa? minä olen jo puku päällä ja kengät jalassa.
- On toki, mitä nyt isällä oli taas yksi meetioistunto aamulla.
- Mitä se nyt teki?

Äidin mukaan isä oli nyt siirtynyt maailmalta Suomeen ja käynyt tuonpuoleisessa juttelemassa Suomen edesmenneen ex-presidentin kanssa. Veikkailin Kekkosta tai Rytiä, mutta äiti palautti minut maanpinnalle ja kertomalla sen olleen joku Tukiainen, etunimi taisi olla JouHanna tai jotain siihen suuntaan. Tämän presidentin aikana jokainen suomalainen oli joutunut opettelemaan tankotanssia ja värjäämään kaikki karvansa vaaleaksi. Parturikampaajat oli nostettu eduskunnan yläpuolelle ja he päättivät presidentin ohella maansa asioista. Eduskunta ja ministerit siivosivat parturikampaamoiden tiloja kolmessa vuorossa, saaden tosin saman palkan mitä aikaisemminkin vuonna 2010. Palkka kun oli sidottu tulokseen, niin se ei ollut noussut vuoden 2010 jälkeen euroakaan.

- Mistä isä saa noita villejä näkyjä? kummastelin luuriin.
- Jotenkin minusta tuntuu siltä, että kun tilasin Seiskan, niin näyt ovat muuttaneet suuntaa, äiti pohdiskeli ääneen.
- Onko siinä tissikuvia?
- No eihän siinä nyt paljasta pintaa näytetä kuin erittäin harvoin, äiti naurahti.
- Aika surkea lipare, en tilaa!

Keskustelin vielä vanhempieni aikataulusta ja se oli äidin tiukan asenteen vuoksi juuri sellainen kuin sen pitikin olla. Isän tahdin mukaan he tulisivat häihimme vasta arkussa, niin ailahtelevainen isukki oli nykyisin. Se kun saattoi kesken automatkan nousta autosta, kävellä pellolle ja jäädä istumaan lehmän viereen päiväksi äidin kertoman mukaan. Näin oli yhtenä päivänä käynyt, kun äiti oli lähettänyt isän ostamaan jauhelihaa ja maitoa lähikaupasta. Lehmä oli ollut kuulemma edellisessä elämässään Pikku G.

- Sehän elää vielä se Pikku G, huomautin äidille.
- Kuten myös se lehmä samaan aikaan. Ei tätä voi kukaan tajuta miten raskasta tuollaisen kanssa eläminen on, äiti huokaili raskaasti.
- Vedä känni ja peruuta sen yli naapurin traktorilla, saat varmasti mitalin paikalliselta poliisilta.
- Ernesti, eihän tuollaista sovi edes ajatella! äiti tulistui.
- No kerro sille sitten, että junan alle käveleminen tuo hyvää onnea.
- ERNERTI!
- Okei, älä tee mitään, puhisin luuriin harmistuneena mokomasta ajatusteni tyrmäämisestä.

Juttelimme vielä muutaman minuutin niitä näitä, lähinnä siitä, että äidillä on varmasti tarpeeksi rahaa heidän talouden pyörittämiseksi, ettei isä vaan vie viimeisiä eläkeropoja omiin harrastuksiinsa. Äidin mukaan tilanne oli todella hyvin hallinnassa ja sitä oli auttanut kuulemma suuresti se postin kautta minulta tullut kolmentuhannen euron pankkishekki. Olin halunnut tuolla varmistaa, että äiti saa ostettua itselle uusia vaatteita ja vaikka kukkia pihan kukkapenkkeihin. Isälle olin lähettänyt kirjatussa kuoressa kymmensenttisen, jonka olin paketoinut kymmenen kilon tiilikasan kanssa samaan pakettiin.

- Mitä isä piti saamastaan kolikosta?
- Jaa, ei se tainnut sitä edes huomata, vaan meni heti muuraamaan tiilistä itkumuurin naapurin rajalle.
- Itkumuurin, täh?
- Isän tulkinnan mukaan naapurit ovat niin heikkoitsetuntoisia paskiaisia, että niille olisi hyvä tarjota muuri jota vasten he voivat käydä itkeskelemässä.
- Toimiiko se, siis se muuri?
- Tavallaan, naapurin tenavat ovat sprayanneet sen täyteen kuvia ja tekstejä. Onhan se kieltämättä vähän erikoisen näköinen tuolla pensasaidan jatkeena.

Keskustelussa kävi ilmi, että itkenyt sillä muurilla ei ollut kukaan. Ihmettelin äidille vielä sitä, että eihän siihen kymmeneen kiloon mahtunut niin paljon tiiliä, että siitä saisi oikein mitään muuria aikaiseksi. Äiti kertoi isän muuranneenkin siitä vain alun ja ostaneen loput tiilet kaupasta omalla rahalla. Tiilihankinnan vuoksi isä oli joutunut siirtämään uuden kristallipallon hankintaa pari kuukautta, sillä eläke ei riittänyt ihan kaikkeen, varsinkin kun äiti pimitti osan isän eläkkeestä perheen talousmenoihin ja talon ylläpitokuluihin.

- Hei, hei äiti, koeta kestää.
- Hei vaan poikani.

Kylläpä se helpotti päästä juttelemaan armaan äitimuorini kanssa. Äiti oli ainoa asia maailmassa joka piti minut varmasti kasassa eikä ärsyttänyt millään tapaa. Syvän rauhallisuuden tunteen vallitessa laskin luurin puhelimen päälle. Seuraavaksi astelin rauhallisesti keittiön ruokapöydän ääreen ja työnsin oikean etusormen kahvikuppiini.

- Sopivaa, totesin sormeani nuollen.
- Tässä nämä voileivät, Ilona kiirehti ojentamaan kahta lautasella margariinipuoli alaspäin olevaa leipää.
- Mmm, näyttää hyvältä katselin voileipien takapuolia.
- Hyvää kahvia, vastapäätä istuva Pekka selitti silmät suurina.
- Näin on, komppasin ystävääni.
- Tästä tulee hyvä olo, jysähtelee kunnolla rastan juuressa.
- Täh? jäin katsomaan hämmästyneenä kaveriani, sillä itse en tuntenut mitään tuollaista.
- Pekka laittoi kahvin sekaan tulista sinappia, koskenkorvaa ja puoli purkkia sitä tulisinta chiliä, Ilona heitti keittiön puolelta tarkentavan kommentin.
- Vittu, mä oon kohta ihan pihalla, Pekka katsoi minua hapankorppu kädessä.

Siinä kahvitellessani myös Jaska ja Siru tulivat ottamaan aamukahvin, Ilonan tyytyessä juomaan jotain vitun vihreätä teetä, jota hän oli itse maustanut pihanurmikolla. Sitä se veteli nassuun varmaan litran verran onnellinen hymy naamallaan. Yhdentoista kieppeillä pitkäksi venähtänyt aamiainen oli ohi ja astiat tiskattu, joten meillä oli aika lähteä suoriutumaan kohti hääpaikkaa. Kahdeltatoista pitäisi olla perillä ja aloittaa seremoniat. Tosin pieni myöhästyminen ja aikataulun venyminen oli hullujen piireissä enemmän toivottavaa kuin pelkkä vahinko.