www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
9.11.2008
- Hähähää, myssyt päähän, hähähää, Pekka repesi taas räkättämään kaivellessaan muovikassia.
- Anna tänne se pipo, pitää päästä radalle, ojensin kättäni takapenkin suuntaan.
- Pipo, mitä vittua sä jäbä horiset? Pekka kommentoi takaisin.
- Myssy tai pipo, mitä eroa sillä muka on?
- Ole hyvä, pannumyssy, eikä mikään vitun inflaation kärsinyt pipo, jota häiskät pitävät päässä jopa kesällä, Pekka ojensi käteeni myssyn.
- No voi helvetti, olenko minä nyt joku saatanan kahvipannu, häh?
- Erkkuliini, thihii, keitä hyvät kahvit, thihihii, Ilona tirskahteli takapenkiltä.
Katselin kädessäni olevaa myssyä, siis tarkemmin ilmaistuna pannumyssyä, joka oli nähtävästi pöllitty jostain keittiöstä. Nuuhkin sitä, mutta en saanut nenääni minkään sorttista hajua. Pannumyssy oli aika reilun kokoinen, eli ei millekään kovin pienelle pannulle. Ainoa mikä siinä häiritsi, oli sen kylkeen kirjailtu teksti.
- Et sitten muuta keksinyt, osoittelin tekstiä.
- En, lanka oli vähissä enkä olisi saanut siitä enää kuin pienen h:n, Pekka puolusteli.
- No vittu, siinä tapauksessa tämä omo-teksti on ihan jees.
- Kato Erkkuliini, mä oon auta, Ilona esitteli omaa myssyään.
- Viddu, tässä lukee osu, onko se latinaa? Siru ihmetteli.
- Tarkoittaa viisasta naista jolla on isot rinnat, suomensin hänelle.
- Viddu, hyvin osuttu, sellainenhan mä olen.
- 8, Jaska ihmetteli myssynsä numeroa.
- Kato, lankaa oli vähän ja se on sentään 007 ylempi numero, Pekka selitti.
- Entä sinulla, mitä kirjailit omaan? utelin puolestani itse myssymestarin myssyä.
- The great Bob Marley fan in Finland, Pekka Marlonen, Pekka esitteli myssyä kiertävää tekstiä, joka oli kaiken lisäksi vielä kaksivärinen.
- Vai muka langat loppu? puhisin myssytaiteilijalle.
- Oli ne tän tekstin jälkeen, ihan tosi.
Vedin myssyn korville ja päätin ajaa ihan omona Mersua. Vittu, ihan sama mitä myssyssä lukee, pääasia on, että teksti on erilainen ja erottuu joukosta. Runttasin valitsimen pakille ja peräytin auton pois ruudusta. Seuraavaksi valitsin D-asennon ja pistin kenkää syvemmälle konehuoneeseen.
- Varo tuot…, Jaska aloitti lauseen.
- Ei tarvitse, se osaa jo itsekin hypätä puskaan, totesin sivuuttaessamme erään naapuritalon
eläkeläisrouvaa.
Totta tosiaan, mummeli oli oppinut vanhoilla päivillään niin ripeäksi, että se kiskoi ihan itse rollaatorinsa puskaan huomatessaan meikäläisen lähtevän parkkipaikalta. Mitähän vittua noin pirteät vanhukset millään eläkkeellä tekevät, etteivät olisi jotain tukiaisten hyväksikäyttäjiä, jäin mietiskelemään mummelin ohi kaahatessamme. Tällä alueellamme oli kolmenkympin nopeusrajoitus, mutta pidin sitä itse lähinnä viitteellisenä hitaammilla autoilla ajaville. Jonkun Opel-kuskin olikin ihan hyvä noudattaa rajoituksia, ettei auto ala keittää tai muuten leviä tielle. En voinut sietää mitään Opelin muruja Mersuni renkaiden kulutuspinnoissa.
- Et taida paljon käyttää jarruja, Jaska totesi ihastuneen kuuloisena.
- En, hullut eivät paljon jarruttele ja sitä paitsi näin kalliin bensan aikana turha jarrutteleminen tulee kalliiksi.
- Totta, olenkin aina sanonut, että ennemmin kannattaa ajaa päin punaisia kuin jarruttaa valoihin ja sekoittaa oma ajorytmi, Jaska kertoi
oman kantansa.
- Olet itsekin aika nopea kuski.
- Jep, meillä salaisilla agenteilla on ihan oma ajokorttiluokka F.
- Saako sillä ajaa formulaa?
- Saa, mutta F tarkoittaa Fast, sillä olemme tämän aikakauden nopeimpia liikkujia emmekä
saa sakkoja.
En minäkään sakkoja saanut, sillä hulluilla oli ilmiömäinen tuuri selviytyä kaikesta, jopa törkeääkin törkeämmästä ylinopeudesta ja liikenteen vaarantamisesta. Vaikka paikalle olisi sattunut sata silminnäkijää, niin jostain kumman syystä kukaan ei muistanut nähneensä mitään.
- Kato poliisiauto, vedä ohi, Jaska innostui hihkumaan huomattuaan edessä siintävän pilliauton.
- Ja lujaa, survoin pedaalia syvemmälle mittarin näyttäessä 70km/h alueella 160 km/h.
- Erkkuliini, sä ajat liian kovaa, ei ne pysy perässä, Ilona ilmoitti hetken päästä.
- Eivät ne lähteneet edes perään, Jaska huokaisi raskaasti.
- Siinä näette, meikäläisen hullun tuuri auttaa aina, hymyilin itsevarmana ratin takana.
- Mennään Shellille, mä haluun käydä katsomassa onko niiden vessassa jo uusi vessaharja, Ilona ilmoitti Shellin kyltin piirtyessä näköpiiriin.
- Okei, ihan sama, ilmoitin ja kanttasin Mersun suoraan huoltoasemarakennuksen seinustalle.
- Tulen kohta, ellei ala kakattamaan, Ilona huikkasi noustessaan autosta.
- Viddu, olisikohan täällä tissiä imeviä rahtareita? Siru katseli ympärilleen toiveikkaan
näköisenä.
Hetken päästä se ohittamamme poliisiauto kurvasi pihaan, suoraan meidän eteemme. Autosta nousi kaksi rotevaa nuorta konstaapelia. En voinut vastustaa kiusausta, vaan avasin Mersun sivulasin ja huikkasin konstuille.
- Hyvä pitää tämä kasikone käynnissä, siitä lähtee niin kivat saundit eikä se värise juuri ollenkaan.
- Loistava valinta, ukillani on täsmälleen samanlainen, pitempi konstu vastasi.
- Vetäistiin muuten äsken teistä ohi lähes satasen ylinopeudella, eli kyllä kulkee tarvittaessa, jatkoin autoni kehumista.
- Ukki sanoi, että 250 menee kun rajoitin tulee vastaan.
- Tyttöystävä meni vessaan pöllimään vessaharjaa, jatkoin jutustelua.
- Hei, muistuta minua, että kun munkkikahvit on juotu, niin käyn vessassa, konstu kääntyi työkaverinsa puoleen.
- Otatko tuplamunkit? toinen konstaapeli kysyi.
- Kyllä ja kermaa kahviin.
- Mitä jos ajaa melkein satasen ylinopeutta, lähteekö siitä kortti ja entä jos sattuu olemaan samalla kännissä? yritin vielä.
- Oho, äiti soittaa, koettakaa pärjäillä ja muistakaa vahata välillä tuo Mersu, ettei mene hyvä auto pilalle, konstaapeli heilautti kättään
ennen puhelimeen vastaamista ja sisälle poistumista.
Olin jo aivan varma, että pääsin kuin hullu laitoksesta poliisin pinteestä, mutta kesken kaiken konstaapeli kääntyi ympäri ja asteli hyvin määrätietoisin askelin takaisin autoni vierelle. Rykäistyään kaksi kertaa hyvin virallisesti hän kumartui avoinna olevan ikkunan puoleen.
- Unohtui sanoa, onhan muuten hitsin asiallinen myssy, mistä noita saa?
- Ihan tarkkaan en osaa sanoa, mutta takapenkkiläiset tietävät asiasta enemmän.
- Kato mutsi on Omon myyntiedustaja ja tuo sopisi sille kuin myssy päähän, hehehee.
- Saat tämän, olen pitänyt sitä vasta vajaat kymmenen minuuttia päässäni, ojensin pannumyssyn konstaapelille.
- Vau, no sitten sinä saat tästä tai koko porukka saa poliisiauton vilkun malliset vilkkuvat pinssit, olkaapa hyvät, konstaapeli antoi
kourallisen pinssejä.
- Äijällä onkin tosi hullun tuuri, Jaska totesi poliisien poistuttua uudelleen huoltoaseman baariin.
- Syntymälahja, totesin vaatimattomaan tyyliini pinssejä hypistellen.
Tottahan toki, meikäläinen syntymähullu oli elämässään onnistunut vähän siellä sun täällä, ilman sen kummempia suuria ponnistuksia. En kerinnyt sen pitempään mietiskellä omaa erinomaisuuttani, kun herkkuperseinen tyttöni asteli ulos huoltoasemalta uutuuttaan kiiltelevä vessaharja päänsä päälle nostettuna. Katselin ilahtuneena tuota näkyä, sillä jos hullu pöllii vessaharjan, niin sehän se vasta olisi hullua, että sen yrittäisi piilottaa johonkin. Useilla terveille on se väärä käsitys, että hullut tekevät asioita nurkan takana salassa, mutta sehän ei mennyt ollenkaan niin. Suora toiminta, se on hullun toiminnassa kaiken peruskivi.
- Heips Erkkuliini, siellä oli uusi vessaharja, tosin tällainen ällö vaaleanpunainen. Tän ostaja voisi työntää tän vaikka ensteks vessanpönttöön
ja sitten omaan hanuriin, thihihii, Ilona kilkatti auton takapenkille päästyään.
- Ällö, mutta kyllä se vittumaisen vihreän aina voittaa, kerroin mielipiteeni.
- Vihreä on ihku, Ilona puolusteli väriään.
- Hei, nyt sun päätä palelee, Pekka havahtui myssyttömään päähäni.
- Päässä kiehuu, en tarvitse myssyä.
- Okei, tämä selvä.
Koska kaikki olivat autossa, niin matka saattoi jatkua suunnitelmien mukaan. Pakitin ensin vähän ja koukkasin sitten poliisiauton ohitse pois huoltoaseman pihalta. Vetäisin seuraavasta risteyksestä punaisia päin yhden punaisen pikkuauton eteen niin, että sen kuskilla paloi käämit ja torvi alkoi soida kuin suljetun sireenit hullun paetessa muurien yli. Vetäisin seuraavasta rampista Itäväylälle ja tuo torviapina seurasi takana räikkä soiden. Taisi olla hirvimiehiä, ajattelin kantatessa pois kiihdytyskaistalta. Punainen pikkuauto kihnutti vaivoin vierelle vasemmalle kaistalle ja sen viiksivallu kuski näytti kaikki sormensa vuorotellen minulle. Yhdessäkään ei ollut mitään vikaa, ei edes kynsilakkaa, joten ihmettelin tyypin sorminäyttelyä. Koska tänään oli Ernestin, eli minun, kaksisataa päivä, kaivoin nopsaan lompakon ja siitä yhden kahdensadan euron setelin. Näytin seteliä ikkunasta niin, että tyypillä alkoi kuola tippua rinnuksille. Päästin lopulta setelistä irti ja runttasin jalkani konehuoneeseen.
- Kyllä lähtee, Jaska riemuitsi ihan aiheesta.
- Erkkuliini, se äskeinen sormisetä joutui kolariin, Ilona ilmoitti heti perään.
- Älä, ajoiko se kaiteeseen? yritin tiirailla peilistä.
- Ei, vaan taisi jarruttaa ja kääntää auton poikittain tielle ja yksi rekka työnsi sen toisella kaistalla tulevan bussin eteen.
- Entä sitten?
- Ei näe enää muuta, kun paksu savupilvi estää näkymän.
- Todella halpa kaksisatanen, totesin päätäni pyöritellen.
- Mitä tästä opimme? Jaska kysyi.
- No mitä?
- Hullu saa olla muttei tyhmä, hahahaaaaa!