www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

2.11.2008

193. Kaksisatanen Ernesti

Ja kukahan täällä muka hullu on? katselin rapussa loittonevan naapurini perään. Seisoa nyt ensin hissin ovella sitä odottamassa ja kävellä sen jälkeen portaita, taisi naapurilla olla sittenkin liiaksi tuota vapaa-aikaa. Jos todellakin menisin käymään hänen työpaikallaan ja kertoisin tuon pälliäisen pomolle miehellä olevan liikaa vapaa-aikaa. Asiahan voisi ratketa esimiehen suosiollisella avustuksella. Tunsin itseni oikeastaan kunnon hyväntekijäksi tällaisia ajatellessani. Yleensä kaikki olivat sataprosenttisesti itseensä tyytyväisiä hyvää tehdessä, mutta en ollut kuten muut.

- Voi mursun kikkeli, meikäläisellä on nyt kaksatanen päällä, olen siis tuplasti parempi kuin muut, olen kaksisatanen Ernesti, ilakoin hississä sen laskeutuessa kohti alakertaa.

Hissi laskeutui alas ja ryntäsin siitä ulos kuin pikamatkan hormoonihiiri. En halunnut jäädä sisälle, sillä olin varma, että Korvetin Pekka oli kaasuttanut torstaisella hernesopalla koko rappukäytävän. Tottahan toki ilkeä naapuri tekee kaikkensa, että kanssa-asujilla olisi mahdollisimman vaikea jopa hengittää samassa talossa. Saattoihan Pekan nihkeä käytös meikäläistä kohtaan johtua myös siitä, että olin välillä käynyt naimassa sen vaimoa. Mitäs ei antanut kotona naiselle mitä nainen halusi, hihittelin Mersua kohti kävellessä. Lisäksi ei se nainen siitä kulu, vaikka Ernesti käy sitä vähän rassaamassa.

- Mikä vittu tuo nyt on? katselin huuli pyöreänä Mätösen mulkun Terceliä. – Pitääkö tuon runkun yrittää jatkuvasti olla jotenkin porukasta erottuva, jatkoin itsepuhelua.
- Erkkuliini, olen nyt halannut nurmikoita niin kovasti, että kädet puutuvat, pitääkö minun vielä jatkaa? kuului jostain etempää Ilonan ääni.
- Ei tarvitse. Kipaisepas nyt kotiin, vaihda vaatteet, pese hampaat ja tule tänne takaisin viidessä minuutissa.
- Viisi nolla viisi, Ilona kilkatti takaisin.
- Neljä viisikymmentäkuusi tai jäät matkasta, huusin takaisin.
- Okei, kiitti!

Vittu tässä mitään kauppaa aleta käymään kellonajoista, puhisin itsekseni. On se nyt saatana kumma, että naisilla pitää saada minuutitkin kahden mittaisiksi. Vitun kiva olisi olla kuusitoista tuntia töissä joka päivä, mikäli sattuisin olemaan niin köyhä, että minun tarvitsisi tehdä töitä, puhisin Mersun vierellä katse Mätösen Terceliä kohti.

- Tulihan se sieltä, kuten luvattiin, pihalle astellut Jaska totesi.
- En näe ketään, kääntelin päätäni lähes tyhjällä parkkipaikalla.
- Tämä tässä, valkoisiin pukeutunut ystäväni taputteli Tercelin katon lävistänyttä metalliputkea.
- Selittääkö tämä sen aikaisemman oudon äänen?
- Jep, pojat paiskasivat tämän kymmenestä kilometristä alas.
- Mikä se on, joku Armin paskaputki kenties?
- Ei Armin kakka mahdu näin ohueen putkeen. Tällä upotetaan sukellusveneitä.

Ennen kuin kerkesin esittää lisäkysymyksiä, oli Jaska loikannut ketterästi Tercelin konepellin kautta katolle ja kiskonut putken irti auton katosta. Katselin hänen kädessään olevaa putkea, joka vaikutti minusta aivan tavalliselta putkelta, josta näki läpi.

- Survotaanko tuo sukellusveneen periskooppiin ja se uppoaa sen vuoksi? heitin lisäkysymyksen Jaskan laskeuduttua auton katolta.
- Noup. Tämä sisältää huipputeknologiaa. Tämä jätetään rannalle vesirajaan muun rojun sekaan. Havaittuaan sukellusveneen tämä ampaisee merelle, menee sukellusveneen läpi ja päästää veden sen sisätiloihin, upottaen sukellusveneen hitaan tuskallisesti.
- Millä se toimii, dieselilläkö?
- Atomivoimalla. Tässä on sisäänrakennettuna pienoisatomivoimala.
- Ja nyt käyt viemässä sen tuonne rantaan, vai? osoittelin merenrantaa.
- En.

Jaska yllätti minut täysin ja survaisi putken täsmälleen samaan reikään mistä oli sen hetki aikaisemmin vetänyt pois. Ihmetellessäni sitä hän kertoi juuri saaneen viestin korvanappiinsa joka mm. oli näkymätön. Jaskan saamien tietojen mukaan naapurini Mätönen oli juuri profiloitu henkilöksi, joka suuttuu tuosta putkesta niin paljon, että käy viskaamassa sen mereen kalojen ruoaksi. Näin ollen kukaan ei pysty yhdistämään Jaskaa tai hänen agenttikavereitaan putken mereen vientiin, vaan tiukan paikan tullen Mätöselle ilmestyy mustiin pukeutuneita suomen kieltä puhumattomia vieraita, jotka tulevat ilman avaimia perille saakka.

- Ei haittaa, ainakaan minua, Mätönen on täysi mulkku, heilautin kättäni.
- Viddu, tiettäks te mitä me Pekan kanssa aiotaan toivoa joulupukilta? Siru ilmestyi Pekka vierellään auton luo.
- No? patistin häntä.
- Isot kannot.
- Siis todella iiiisot, Pekka levitteli käsiään.
- Ja minkähän vuoksi? utelin.
- Saadaan kaikki kamat kantoon, Siru totesi topakasti Pekan heilutellessa rastalettiään puolelta toiselle.
- Eikös tuo nyt ole niin, että huumeet ja lääkkeet pitäisi pitää erillään, heristelin sormea Sirulle.
- Mitkä huumeet, mä ajattelin jemmata sinne kantoon mun sohvan, ruokapöydän, kannettavan tietsikan ja puutarhakaluston, Siru vastasi.
- Entä sinä? kysyin Pekalta.
- Hähähäää, pari säkkiä jotain tymäkkää, hähähää, mies vaan nauroi silmät päässä seisten.

Vähän sivummalla seisova Jaska kommentoi Pekan sanomaa, että viimeksi kun rastatukalla oli ollut pari säkkiä jotain tymäkkää, oli se tarkoittanut kovettunutta betonia, jota Pekka oli säilönyt kahteen säkkiin, kun myyjän mukaan siitä tuli kuivuttuaan tymäkkää tavaraa.

- Huhuu, täältä minä nyt tulen, Ilonan kailotus kuului rapun edestä.
- Näytät aika kyrväkkäältä, ilahduin naiseni kirmatessa eteeni.
- Jätin rintsikat kotiin, rasvasin pyllyni ja kiskoin nämä farkut jalkaan, Ilona selitti innoissaan.

Tottahan toki, kireä valkoinen t-paita sai nännit melkein tekemään reiät itseensä. Hänen jaloissaan olevat tiukat valkoiset farkut eivät jättäneet myöskään mitään arvailujen varaan. Pitkä musta letti hulmusi kuin piste iin päällä valtoimenaan pitkin valkoista vaatetusta.

- Panisin jos ei olisi muita suunnitelmia, ilmoitin kantani.
- Minä voisin kyllä ottaa munaa siitäkin huolimatta, Ilona kiehnäsi kainalossani.
- Viddu, imeekö täällä kukaan tissiä? Siru komppasi omalta osaltaan.
- Hähähäää, pari säkkiä tymäkkää kamaa, hähähäää, Pekka jatkoi oma ilotteluaan.
- Kaksisataa euroa sille joka käy kusella Mätösen Tercelin renkaaseen! karjaisin itse itseä hämmästyttäen.

Oho, oli seuraava ajatus omassa päänupissa, sillä en ollut todellakaan varautunut, että minä itse, siis minä Ernesti itse karjaisen ilmoille jotain tuollaista. Ensin meinasin panikoida, mutta sitten muistin sen, että olihan minä kaksistanen Ernesti, eli tuplasti muita parempi, joten ehkä siinä oli syy tuohon äskeiseen minun itsekin tuplasti yllättäneeseen karjaisuun.

- Kaikkiko? kysyin hämmentyneenä, kun Mätösen Tercelin jokainen kulma oli miehitetty ja naisitettu.
- Viddu, minä kusen jo eurostakin, Siru ilmoitti tällätessään persettä lähelle Tercelin takarangasta.
- Jaska, sinäkin, käännyin katsomaan eturengasta kastelevaa salaista agenttia.
- En tee tätä rahapulassa, vaan täydestä hulluudesta, mies ilmoitti ja nosti suihkun kastelemaan konepeltiä.
- Sairasta, vittu, manailin kusijaisia katsellessani.

Onneksi raha ei ollut todellakaan elämässäni mikään rajoittava tekijä, joten ystävieni käteen jakamani kahdensadan euron setelit eivät harmittaneet yhtään. Se harmitti, ettei mukanani sattunut olemaan videokameraa. Olisin voinut videoida tuon äskeisen ja lähettää sen hullujen laitospotilaiden nettivideopalveluun, joka oli kovaa huutoa myös heitä hoitavien piireissä. Tunnettu totuushan oli se, että hulluja hoidetaan, vielä hullummat hoitaa niitä ja hulluimmat päättää ketä joutuu hoitoon.

- Istuisin etupenkillä, sillä liiallinen vitun haju saa minut menettämään otteeni vieraanvallan agenteista, Jaska supatti korvaani suljettuaan vetskarin.
- Sopii, istukoot Pekka tyttöjen kanssa takana.
- Hähähää, vedetään myssyt korville koko porukka, hähähää, myssyt korville, rastatukka räkätti muovipussi kädessään.
- Myssyt? kummastelin.
- Nämä tässä, jaan autossa, Pekka heilutteli Alepan muovikassia.
- Istukaa kyytiin, kehotin porukkaa ja loikkasin itse ensimmäisenä Mersun ratin taakse.

Vedin oven kiinni, tartuin kaksin käsin ratista ja vedin syvää henkeä. Minun oli aivan pakko alkaa nollata itseäni, sillä minähän en tosiaankaan ollut mikään vitun dösäkuski, vaan itseään ja mahdollisesti herkkuperseistä naistaan kuskaava Ernesti. Nyt autossani oli porukkaa enemmän mitä syrjäseutujen bussilinjoilla koko päivänä, mikä laittoi ahdistuksen aluilleen. Isompaa porukkaa kuskatessa moni ongelma alkoi nostaa päätään. Mitä minä tekisin jos joku esimerkiksi lähtee ajon aikana kävelemään tai takapenkkiläiset saavat päähänsä raaputtaa nimensä Mersun takalasiin? Mitä sitten jos joku haluaa rahansa vastineeksi jotain parempaa, esimerkiksi hierovan takapenkin tai alkoholitarjoilun ajon aikana, miten siitä selviäisin? Entä jos poliisi pysäyttää ja kysyy onko minulla ammattiajolupaa ja yhdistelmäkorttia tai syyttää minua laittoman taksin ajosta?

- Ja lähtee kuin nappi hullun pyjamasta, Jaska virnisteli sovitellessaan itseään viereiselle etupenkille.
- Hääh, mikä? parkaisin.
- Tämä Mersu, eikö lähdekin?
- Joo, ei siinä ole japsikikkareilla tai volkkareilla mitään saumaa, kyllä se Mersu on aina Mersu ja pitää hullun mielen tyynenä, vastasin hymyillen.

Jaskan heittämät kehut autostani saivat olon taas oikeille raiteille, sillä hullun auton kehuminen on taattu lääke hyvinvointiin, varsinkin jos siinä on jotain kehumisen aihetta. Jaska tiesi paljon autoista, joten äskeinen ei ollut vain tuuli, joka miehen huulia heilutteli. Todellisen ammattiagentin suusta tuollainen kehu oli vähintään kaksisataakertainen verrattuna vaikka Mätösen kehuun. Melkoisen hyvillä mielin starttasin kasikoneen tulille. Annoin koneelle paikoillaan vähän apetta, sillä kasin käyntiääni rauhoittaa aina, siis todellakin aina, eikä vain tänään perjantaina.