www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

26.10.2008

192. Kamat kantoon

Olin tällä hetkellä huomattavasti onnellisempi kuin koko aikaisempana aamuna yhteensä, vaikka siihen olisi laskettu Mätöselle vittuilu, sen ritsalla ampuminen ja Sirun kanssa naiminen juuri herätessä. Miten sitä ihminen voikaan olla onnellinen saatuaan tietää eläneensä itse koko pitkän elämänsä, eikä olevansa vain päivän vanha aikuinen.

- Erkkuliini, miten se yksi hammastahna vaikeutti sinun elämääsi? Ilona kipitti viereeni ja alkoi samalla hieroa muniani.
- Sen puuttuminen vaikeutti.
- Miksi, onhan niitä niin monta? Minä kun niin pidän vihreästä ja se kun rauhoittaa vielä niin ihkusti.
- Kerro, kerro, kerro, että sinulla on marsilainen kaapissa ja se pesee torahampaansa tuolla vihreällä hammastahnalla, Pekka pölähti viereen.
- Minä voisin räjäyttää sen tuusan paskaksi, Jaska unelmoi taaempana.
- Pesen sillä hampaani, hymyilin leveästi.
- Ei, ei Erkkuliini, vihreätä ei saa tuhlata hampaiden pesuun, Ilona alkoi parkua.
- Nurmikko kutsuu, hopi, hopi sitä halailemaan, sekin alkaa kohta ruskettua ja jää talvella lumen alle, läppäsin tyttöäni pepulle.
- Eikä, ihanko totta?
- Varmaan vartin päästä alkaa tapahtua, vilkaisin rannekelloani.
- Pau, rämps, väliovi sekä ulko-ovi rämähtivät Ilonan poistuessa asunnosta.

Vaikka oloni oli mainio, niin silti minua ahdisti vähän. Mitä helvettiä se kenellekään muulle kuuluu millä hammastahnalla pesen hampaani, vaikka sitten vitun vihreällä. Minä kun en voinut missään tapauksessa pestä hampaita aamulla ja illalla samanlaisella hammastahnalla, siis samanvärisellä. Käytin lisäksi aamulla toisenlaista hammasharjaa ja illalla toisenlaista ja niitä ei saanut sekoittaa keskenään. Kaapissa niitä oli useita sen takia, että jos illalla sattuu tahna loppumaan kesken sen harjaan pruutaamisen, niin saan kaapista heti uutta. Likaisten hampaiden kanssa nukkuminen ei minulta luonnistunut. Näkisin siinä tapauksessa hirveitä painajaisunia kammottavista hammaspeikoista, jotka isoilla porakoneilla jyrsisivät reikiä hampaisiin ja samaan aikaan unessa olisi myös hammaslääkärien lakko.

- Sullon nopea nainen, Pekka katseli vieläkin ovea kohti.
- Nuoret ovat, hymyilin hänelle.
- Mullakin oli kerran, se kerkesi pakoon ennen kuin pääsin edes juttusille, Pekka pyöritteli silmiään.
- Sattuuko sinua johonkin? katselin silmiä pyörittelevää rastatukkaa.
- Vedin just Omopaketista pari sieraimellista, ääh, meinaa lähteä jalat alta.
- Ja tietysti taas ilman huuhteluainetta?
- No vit…, sehän se olikin, rastatukka murahti ja säntäsi vessaan.

Pekalla oli ollut Bob Marleyn tuotantoon tutustumisen jälkeen tapana vetää mitä milloinkin. Välillä hän otti myös uuden kampauksen suoraan sähköverkosta sukkapuikkojen avulla. Ainoa mitä Pekka ei suostunut mielellään ottamaan, oli ihan tavallinen puuro, siitä oli hänellekin jäänyt kammo suljetun vuosilta. Tässäkin tapauksessa auttoi hullun tuuri, sillä ihan aito hullu ei kuole mihinkään mitä vetää sisuksiinsa.

- Ne oli ne pirtupulloja sisältävät pesupulveripaketit vitun asiallisia, muistatko Jaska? Pekka kailotti vessasta.
- Totta, ensin saattoi vetää pirtulla peruskännin ja sen jälkeen pulverit sieraimeen, Jaska hymyili.
- Etkös sinä tehnyt niistä pommejakin? katsoin Jaskaa.
- Joo, räjäyttelin niistä rakennetuilla pommeilla useita vieraanvallan agentteja pois ruokajonosta.
- Ei hitto, nyt pitää mennä laittamaan Mersu tulille ja lähteä vahauttamaan se, vilkaisin jälleen rannekelloani.
- Ja nyt sen sanot, voi, voi, Jaska voivotteli.
- Ei sitä ainakaan voilla ruveta hieromaan, kivahdin herra salaiselle agentille.
- Minulla olisi ollut salaisessa piilopaikassani uutta nanovahaa, jolla auton huippunopeus nousee 200 km/h eikä sitä tarvitse pestä enää koskaan.
- Mersustahan tulisi sillä jo lentokone, äimistelin saamaani informaatiota.
- Totta, kokeilinkin sitä kerran moottorittomaan Polski Fiatiin ja se kulki sen jälkeen kahtasataa.

Tiesin Jaskan kovaksi tyypiksi saada aikaan vaikka mitä, mutta että moottorittoman auton saaminen kulkemaan kahtasataa, oli jo pikkaisen liikaa. Toisaalta, kevyempänä se varmaan saavuttaisi suuremman huippunopeuden mitä tehtaalta lähtiessään ja ilman moottoria kulutus olisi nähtävästi olematon. Helvata, on ne nuo salaiset agentit, kuten Jaska, aika kovia poikia tavisten mittapuun mukaan, katselin miestä ihaillen.

- Kamat kantoon ja menoksi, Jaska ilmoitti ja lähti keittiötä kohti.
- Jaska, mi-mi-mistä minä nyt sen kannon löydän? Pekka piipitti vessan ovelta.
- Ja minkä vitun kannon, oletteko te jotain metsureita? murahdin sekopääkaksikolle.
- No katsos kun kanto on perinteinen myssyhemmojen kamojen säilytyspaikka, Jaska hymähteli käytävän päässä.
- Onko sinulla täällä muka jotain kamaa? osoitin kiukkuisen kysymyksen Pekalle.
- O-omoa ja maalinpoistoainetta, ei mi-mitään laimeampaa.

Että oikein maalinpoistoainetta, minulla kiehahti nupissa. Tähän sitä taas näemmä oltiin tultu, ettei edes omiin vanhoihin perushulluihin kavereihin voi luottaa, ei pätkän pätkää, manailin mielessäni. Onko minun nyt vittu istuttava yöt läpeensä kyttäämässä kavereitani, etteivät ne poista asunnon seinistä maaleja ja myy niitä vaikka Turun torilla ruotsalaisille turisteille? On aika helvetin ankea asustaa kotona ilman maalattuja seiniä. Hmm, taas toisaalta nuo kahjothan saattaisivat olla vaikka Tikkurilan maalitehtaan agentteja ja saada maalinpoistoillaan maalitehtaan myynnin moninkertaiseksi.

- Hei pojat, sanooko teille Tiksi mitään? kokeilin sanan säilällä hullujen ajatuksia.
- Noup, en oo sitä vetänyt, Pekka pyöritteli rastalettiään.
- Jaa, viittaa yhteen Vantaan kaupunginosaan, Jaska vastasi.
- Entä Tikkurila?
- Hee, käytiin me kerran Jaskan kanssa siinä Cinderella-simulaattorissa, sehän on Tikkurilan keskustassa, Pekka innostui.
- Käytiin, asuttiin siinä hotellissa kolme kuukautta, Jaska tuhahti.
- Äijillä oli siellä vosu, innostuin lipsumaan maaliajatuksista.
- Mitä vielä, kytättiin KRP:n päämajaa, jotta saataisiin selville onko se vieraanvallan agenttien salainen majoituspaikka.
- Häh, oliko?
- Kovin olivat kotimaisia, Jaska pyöritteli päätään.
- Tiedättekö mitään maalitehtaista? menin suoraan asiaan.
- Onks sulla Jaska maalitehdas? Pekka katsoi kaveriaan.
- Noup.
- Ei mullakaan, eikä me tiedetä mitään maalitehtaista.

Huoh, huokaisin helpotuksesta, sillä seinien maalaaminen olisi ollut aika kova urakka, vaikka sen olisi teettänyt jollain täysin ulkopuolisella. Itse en sitä olisi alkanut tekemään, vittuakos sitä hullu kotiaan alkaa maalailemaan, kun hommaan on saatavissa lääkäreiden mukaan terveitäkin tyyppejä.

- Viddu, pitääks mun laittaa vaatteet päälle? Siru könysi ylös sohvan ja sohvapöydän välistä astellessani keittiöön Jaskan puuhia katselemaan.
- Et kait vaan nuollut minun mattoa? kivahdin lepakolle.
- E-en, vedin vaan tajuttoman kovan tabun, lähti perse maata kiertävälle radalle, khihihiii, narttu hihitteli hyvin onnellisen näköisenä.
- Jos mukaan meinaat, niin kolmen minuutin päästä vaatteet päällä parkkipaikalla.
- Viddu, onnex mulla on haalarit, misu tempaisi lattialta täysvihreät haalarit.
- Eipä edes yllättänyt, totesin mirkkua vilkaistuani.

En todellakaan ollut yllättynyt moisesta asuvallinnasta. Olisin sen sijaan ollut kovin yllättynyt, mikäli tuo omituinen neito olisi alkanut laittaa päälleen jotain normaalia ja vaikka meikannut vielä nassunsa. Sirun haalarit olivat niin tiukat, että niistä tuli ennemmin mieleen vihreä kumipuku kuin työkäyttöön tarkoitettu asuste.

- Minä menen, tulkaa perässä, huikkaisin eteisessä muulle porukalle.
- Odottakaa, odottakaa, minun pitää ladata ensin aseeni, Pekka vauhkosi vessassa.
- Voi helvetti, että vielä joku saatanan vesipyssy. Et varmaan ammu sillä Mersussa, karjuin takaisin.
- Mikä vesipyssy, kenellä? rastaletti ilmestyi vessan ovelle jugurttipurkki toisessa kädessä ja oma letkeä letku toisessa.
- Arvaa voinko enää ikinä ostaa jugurttia? kakistelin häntä katsellessani.
- Ei tartte, mä voin jättää tämän sun jääkaappiin, Pekka vastasi vilpittömänä.
- Teeppä kuule palvelus ja hyppää parvekkeelta!

En jäänyt kuuntelemaan vastausta, vaan painoin huoneistoni oven kiinni ja tilasin hissin yläkertaan. Minkä takia senkin pitää aina olla alakerrassa? Taitavat naapurit tehdä vittuillessaan sen, että tilaavat hissin alakertaa ja kiipeävät kotiinsa portaita pitkin, puhisin hissin ovea potkiskellen. Ennen hissin tuloa ylös, kuulin takanani oven avautuvan, mutta ajattelin kyseessä olevan raskaan hengityksen vuoksi Marlosen Pekan.

- Piu, pau Pekka poika, joko se kikkeli imaisi koko jugurttipurkin? tiedustelin päätäni kääntämättä.
- Äh, kräääh, kröööh, mistähän jugurtista tässä on kyse? takaa kuului naapurini Korvetin Pekan hämmentynyt piipitys.
- Kato naapuri, käänsin päätäni. – Oletko antanut vaimollesi tarpeeksi munaa vai kiinnostaako firman sihteeriköt enemmän?
- Köh, köh, minä mitään sihteereitä, kotona kaunis vaimo ja töissä…köh…kiireitä ihan muuten liiaksikin asti.
- Mitäpä jos minä tulisin moikkaamaan sinua joku päivä sinne työpaikalle, ihan vain näin naapurisuhteiden vuoksi, tultaisiin sillai lähemmäksi toisiamme?
- E-ei tarvitse, eikä meille töihin pääse kuka tahansa, klups, naapuri nieleskeli.
- Hissi tuli, avasin ovea hänelle.
- Me-menenkin portaita, tulee vähän liikuntaa, mies totesi ja häipyi rappuun.


© Rauno Vääräniemi