www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
5.10.2008
Poikien yllytettyä minua kolmasosasekunnin, tempaisin peruukin päähän sellaisella tohinalla, että korviin sattui ja munissa säkenöi. Se munissa säkenöiminen selittyi tosin sillä, että Siru tuli eteeni ja tarttui haaroihini kuin kotka meriloheen. Ensimmäinen ajatukseni oli tappaa tuo harakka yhdellä nyrkiniskulla ja haudata takapihalle. Koska takapihana oli kerrostalon parveke, luovuin tuosta ajatuksesta liian monimutkaisena ja tuuppasin mokoman munien ropeltajan sivummalle.
- Viddu, isot ne on vieläkin, lattialle pyllähtänyt tissihaukka haukkoi suu auki.
- Sanoin tämän jo aikaisemmin. Kun samaan rahaan kulkee mukana isommatkin vehkeet, niin miksi vaivautuisin raahaamaan jotain spagettia
pöksyissäni, murahdin takaisin.
Onneksi Pekka kiinnitti jälleen Sirun huomion ja pääsin asettelemaan peruukin kunnolla päähäni. Kuumenevan elektroniikan vuoksi peruukin asento oli tärkeä, ellei nimenomaan juuri halunnut esimerkiksi palanutta korvaa itselleen. Saatuani sen Jaskan avustuksella oikeaan asentoon, Jaska kytki laitteen päälle afroperuukin päälaella olevasta pienestä kytkimestä.
- Hitto, äidin soitto on minuutin myöhässä, vilkaisin paniikissa kelloani.
- En minä ainakaan noin ajatellut, Jaska kurtisti kulmiaan.
- Enkä minä, vaikka minun äiti myöhästyi omista hautajaisistaankin, Pekka huuteli sohvalta.
- Häh, eikö täällä saa ajatella itse mitään, mitä? tivasin salaiselta agentti-Jaskalta.
- Pirrr, pirrrr.
- Äiti! kiljaisin ja loikkasin sohvan selkänojan yli
puhelimen luo.
Laskeutuminen meni siihen asti hyvin, kunnes painoni tapasi sohvalla makaavan Sirun. Onnistuin nimittäin laskeutumaan perse edellä hänen vatsansa päälle. Huuto ei haitannut, mutta kun nainen päästi vielä samalla hetkelle lievää törkeämmän kaasupäästön, niin sappi meinasi kiehahtaa heti. Näinkö tässä on nyt tultu siihen tilanteeseen, että saan alkaa hangata juuriharjalla ja mäntysuovalla paskanhajua pois sohvastani? Nuo ajatukset jäivät tällä kertaa teoreettiselle asteelle, sillä äidin soitto meni ylivoimaisesti kaiken muun edelle.
- Äiti, olet myöhässä, ärähdin luuriin.
- Tiedän rakas poikani, mutta isällä oli kovin tärkeätä asiaa juuri äsken.
- Onko isä parantunut?
- Ei, vaan nyt hän oli jutellut yhdysvaltojen edesmenneen presidentin kanssa.
- Mitä tuossa muka on outoa, onhan siinä maassa laitettu maahan jo monta presidenttiä.
- Tulevaisuudessa, isä oli jutellut sen kuolleen presidentin kanssa
tulevaisuudessa.
Äiti kertoi huokaisten tarkemmin isän tekemisistä. Isä oli rakentanut kristallipallon ja aikakoneen yhdistelmän. Sillä hän kuulemma pääsee tulevaisuuteen juttelemaan kuolleiden kanssa, siis niiden jotka elävät vielä tällä hetkellä. Äidin udeltua miksi hän näin tekee, oli isä vastannut olevansa meetio ja juttelevansa vain kuolleiden merkkihenkilöiden kanssa. Yritin puhelun aikana lukea äitini ajatuksia, mutta ainoa mitä sain luettua, oli se, että tuo mato tuolla nurmikolla näyttää todella pullealta ja herkulliselta.
- No, kuka se presidentti oli? minun oli pakko udella ihan manuaalisesti.
- Sylvester Stallone.
- Täh? koska siitä on presidentti tullut?
- Sen jälkeen kun se kaappaa ensin Arnoldilta vallan, näyttelee Vin Dieselin osat sen elokuvissa ja käy kaatamassa Geren naiset ja kunnostaa
Elviksen mopon.
- Ajoiko Elvis mopolla?
- Ajoi, siltähän karkasi mopo käsistä siinä musiikkihommassa, Pekka ilmoitti väliin.
- Isän varmojen tietojen mukaan Elviksellä oli vihreä pappatunturi. Tällä hetkellä se on kylläkin kiinalaisten hallussa, sillä ne aikovat
kopioida sen ja tehdä pappatunturista kansanmopon, äiti kertoili lisää.
- Koska tämä tulevaisuuden keskustelu oikein käytiin?
- Kolmensadan vuoden päästä, äiti huokaisi syvään.
- Oho, aika pitkäikäinen mies se Syltty.
Isän kuulumisien jälkeen pääsemme asiaan, eli huomiseen aikatauluun. Äiti kertoi heidän tulevan huomenna suoraan sinne hääpaikalle. Isä oli kuulemma kutsunut jonkun tuttunsa mukaan ja he hakisivat sen matkalla. Kuka tuo tuttu oli, niin sitä isukki ei ollut sanonut, hymyillyt vain arvoituksellisesti. Äiti uteli vielä ruokailujutuista, mutta sanoin kolmen ännän hoitavan kaiken, siis ihan kaiken.
- Kolme ännää, käytättekö sitä Nunnien Nuhteetonta Naimisiinmenopalvelua?
- Ei äiti, meidän serviisistä huolehtii Nännit Nöpöttävät Nätisti serviisipalvelu.
- Köh, poikaseni, eikös tuo ole vähän turhan rivoa hääpäivänä?
- Ei suinkaan, sillä haluan häistäni itseni näköiset. Olen myös pyytänyt paikalle papin jota ei yleensä pyydetä kenenkään häihin.
- Miksi poikani?
- Pitäähän elämässä olla jotain jännitystä, hihittelin luuriin.
- Saanko jutella vielä Ilonan kanssa? äiti uteli lopuksi.
- Saat, juttele vaan äiti, hei, hei äiti ja unohda isä yöksi ulos, mutta vasta pakkasten tullen.
- ERNERTI!
- Okei äiti, jätä se harjoituksen vuoksi ulos jo nyt kesällä, hihittelin luuriin ennen sen ojentamista
Ilonalle.
Siru oli saanut koottua jälleen itsensä puheluni aikana ja oli taas tissit tanassa Pekan kimpussa. Pekka leipoi niitä kuin huomista pullaa ja imutteli molempia nännejä kuin hänen henkiinjäämisensä olisi ollut siitä kiinni. Jaska puolestaan näpräili hermostuneen oloisena pöydälle nostamaansa valkoista salkkua.
- Mikä hätänä, etkö muistanut pakata mukaan valkoista vessapaperia?
- On tätä, mies nosti salkusta rullan valkoista vessapaperia.
- No…hei…ei se Armi sitä varmaan tehnyt tahallaan, sain päähäni viestin Jaskan aivoista.
- Niin, vaikka ei se ole kyllä koskaan aikaisemmin tappanut poliisiauton penkkejä, ystäväni huokaisi.
- Se on siis pidätettynä Pasilassa?
- Joo, niin tämä koirapuhelimeni ja paikantimeni kertovat.
- Kuuluuko sieltä mitään, siis siitä koirapuhelimesta?
Ei kuulunut muuta kuin Armin ärinää ja säännöllistä vessan nykimistä. Noin vartin kuuntelun jälkeen Jaska sai kerrottua tarkemmat tiedot Armin kohtalosta. Tapettuaan poliisiauton penkit, olivat poliisit raahanneet Armin Pasilan poliisilaitokselle. Matkaa oli pitänyt tehdä kolmella maijalla ja silti jokainen oli ollut vuorollaan täynnä paskaa. Perillä Pasilassa Armi oli teipattu perseestään vessanpyttyyn ja yksi konstaapeli oli saanut uuden viran vessanpytyn nykijänä.
- Tuota, eikös Armilla ollut kaulassa panta ja siinä teidän yhteystiedot?
- Oli kyllä…
- ”…mutta sen vahva salaus saa aikaan sen, että niiden tietojen purkaminen kestää noin kolme vuotta,” jatkoin Jaskan juttua kuin itsestään.
- Niin, emme halunneet vieraanvallan agenttien löytävän meitä koiramme avulla.
- ”…anna mulle kovaa,” sanoin ääneen jonkun ajatukset.
- Viddu, en minä mitään sanonut, Siru kiekaisi.
- ”…saakohan sellaisen mopon tulpan työnnettyä kokonaisena nenään,” jatkoin taas ajatusten lukemista.
- Kuka tuo oli? kysyin heti perään.
- Minä, Ilona nosti kättään.
- Ei saa, kokeilin sitä jo, Pekka nosti vuorostaan kättään kuin ekaluokkalainen takapulpetissa.
- Voit lakata viittaamasta ja mennä tarjoamaan Sirulle jotain kovaa, neuvoin ystävääni.
- Päiväuneni, jes, Pekka ponkaisi pystyyn ja sieppasi käteensä Jaskan
valkoisen kepin.
Voi helvetti, ajattelin itsekseni katsellessani Pekan ja Sirun katoamista makuuhuoneen puolelle. Nytkö se hullu rastaletti meinaa keihästää kovaa vailla olevan naisen tuolla Jaskan valkoisella kepillä? Olin jo hetken raivoissani tapettieni suhteen, mutta sitten koin valaistuksen.
- Hähähähää, eihän minulla ole mitään vitun tapetteja, hähähäää.
- Mikä sinulle turi Erkkuliini? Ilona nosti päätään ja lopetti nenänsä kaivamisen.
- Mikä…turi? hämmästelin.
- Niin turi, mikä sinulle turi kun noin ihkusti nauraa rätkätit, oliko hyväkin fiba?
- Hähähää, minun ei tarvitsekaan siivota verta tapeteista, hähähäää, sillä eihän meillä ole tapetteja, hähähää.
- Ei olekaan, hihihihihiii, Ilona yhtyi ilonpitooni.
- Hei, se hulluhan teippaa melansa lääkäriteipillä siihen valkoiseen keppiin, tulkitsin kuulemiani ajatuksia.
- Jep, nuo rastafarit ovat hieman omituisia, Jaska pyöritteli sormeaan korvansa ympärillä.
- Noh, noh, nyyyyyt menee kyllä liian pitkälle, karjaisin ja ryntäsin matkaan kohti
makuuhuonetta.
Nussikoot toisiaan valkoisella kepillä tai punaisella Ladalla, se ei minua haittaa, mutta minun kalsareiden imeminen samalla kun tykittää naista valkoiseen keppiin sidotulla munallaan on niin paksua, etten voi sietää sellaista. Kurvasin makuuhuoneeseen parhaimmalla mahdollisella hetkellä, siis suorastaan otollisimmalla hetkellä. Pekka oli juuri suu auki ja silmät kiinni tunkemassa kalsareitani suuhunsa. Riuhtaisin ne pois pervon rastaletin kourasta ja survoin kalsarit takaisin vaatekaappiini.
- Haluatko viikon vai kahden päänsäryn? heristelin nyrkkiäni.
- E-eikö ole muuta vaihtoehtoa? mies piipitti.
- Ikuinen aivovamma.
- Otan sen ikuisen aivovamman, se kuulostaa aika tymäkältä, tyyppi suorastaan hymyili.
- Miksi, oi miksi minun kalsarit? patistelin sekopäärastafaria.
- Katsos, jos muistat mitä suljetulla tehtiin. Siellä piti suu tukkia aina kun pääsi piparipurkille, etteivät mölyt houkutelleet paikalla
muita pipareista kiinnostuneita.
- Niin?
- No, minä ainakin tungin suuhun aina kalsarit. Silloin ei kyllä aina ollut puhtaita tarjolla.
- Hyi helvetti, puistelin päätäni.
- Viddu, naidaanko täällä tänään vai rupeettex te vielä silittää niitä kalsareita?
Siru kiekui.