www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

25.5.2008

186. Sekounia

- Hääh, ei sovi, ei sovi, ei varmaan sovi, ulvoin kuin piesty sika joulu-uunin edustalla.
- Kroooh, pyyyh, äitiii, mmmmmm, maiskuttelin tyytyväisenä suutani sen tavatessa jotain pehmeää mutta samalla napakkaa.
- Kato, se imee sittenkin, tajuntaani luikerteli vieraan naisen ääni.

Elämäni tuntui kovin mukavalta ja makoisalta, kaikki tuntui olevan kuin pehmeää satua ja pumpulia. Leijailin ympäriinsä pitkin maita ja mantuja. Välillä tapasin kuin ihmeen kaupalla alastomia naisia, jotka ehdottelivat rietasta seksiä mitä miellyttävimmissä paikoissa ja välillä joku tuli tarjoamaan juotavaa ja isoja pihvejä syötäväksi. Sitten jotenkin hyppäsin taas äskeiseen ikävään takaumaan.

- Hääh, ei sovi, ei sovi, ei varmaan sovi, ulvoin uusintana.

Nyt aloin tajuta mikä ei sovi. Olin saanut jostain käteeni kortsupaketin, joka oli valmistettu joillekin pikkupileille, eikä meikäläisen mahtimeisselille. En saanut yrityksistä huolimatta venytettyä yhtään paketin kumiukkoa jäykkänä seisovan kaluni päälle. Jokainen repeytyi juuri kun se oli onnistumaisillaan. Viimeisen hajottua käteen, tunsin kalussani kuuman poltteen ja heräsin:

- Oi joi joi, vittu mikä perse! tuijotin lumoutuneena naisen pakaroita.
- Viddu, mua alkoi ihan tosi tehdä miestä mieli, tietsä? Siru Reisi käänsi päätään minua kohti.
- Kuulehan nyt pillerihirmu, joko nait tai menet torille perustamaan jonkun keskustelukerhon. En todellakaan ole sillä päällä kello viisi aamuyöllä, että haluaisin keskustella yhtään mistään, murahtelin takaisin.

Tilanne oli ihmeellinen ja herkullinen yhtä aikaa. Olin niin kovin halunnut aikaisemmin sorvata Sirun koloa ja nyt neiti enannaenkävikise oli istuutunut itse jäykän kaluni päälle peppu meikää kohti. Nainen vaikutti olevan aika jurrissa, joten ehkä silläkin oli osuutensa asiaan. Siitä huolimatta neiti lepakko oli näemmä iloitellut kalujen kanssa aikaisemminkin, sillä ratsastaminen kävi kuin vanhalta tekijältä.

- Viddu, sanot sitten ku olet tulossa, selkiskö? ratsastajaneito ähisi.
- Lähetän kortin, riittääkö, murahdin takaisin, sillä en halunnut että tuo nainen kontrolloi elämääni millään tapaa.

Olin vähän kahden vaiheilla tuon sanomisen suhteen. Kortin lähettäminen oli sitä paitsi poissa laskuista, sillä minulla ei ollut kotona yhtään postimerkkiä, enkä kyllä aikonut sellaista lähteä mistään ostamaankaan. Kait se oli sitten sanottava, silläkin uhalla, että neiti naimakone päättää lopettaa hommat juuri kun vedän liikkuvia taakse.

- Okei, nyt alkaa olla satsi valmiina, ähkäisin neitosen vatkatessa pyllyään kuin pesukone rumpua linkouksen aikana.

Samassa Siru pyörähti ympäri, otti vehkeestäni kiinni ja upotti sen suuhunsa juurta myöten. En tiedä miksi, mutta jostain syystä minulle tuli mieleen piraijat ja olin hilkulla menettää seisokin kaloille. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt, vaan hetken raivoisan imuttelun jälkeen lastini ampaisi tuon ahnaan lepakkonaisen suuhun.

- Mmmm, lääkärini sanoi, että minun on hyvä ottaa kerran kuussa satsi suuhun, pysyy kuulemma hiukset terveinä.
- Uuuh, kannattaisikohan keskittyä enemmän sinne hiusten alapuolelle, ähkäisin neidon nuollessa melaa puhtaaksi.
- Suullahan minä tätä tein, se on hiusten alapuolella, hölmistynyt nainen katsoi minua silmiin.
- Niin, sitäpä minä tarkoitin, pysyy myös huulet pehmeinä kun nautiskelee elämän eliksiiriä kerran kuussa.
- Viddu, olihan muuten iso kyrpä, Siru heilutteli veltostumaan alkanutta vehjettäni.
- En viitsi pientä kuljetella mukana, kun samalla vaivalla kulkee isompikin, vastasin vaatimattomaan tyyliini.
- No viddu, miksi monilla on sitten sellainen hintelä tikku housuissa?
- Jaa, jospa ne luulevat, että isosta joutuu maksamaa lisähintaa.

Tämän kuultuaan Siru nousi pois sängystä ja jupisi jotain sellaista, että menee soittamaan saman tien jollekin Jaakopille, että tämän pitää käydä itselleen isompi kikkeli, kun kerran Ernestillä on sellainen ja ilman mitään lisämaksua. Neitosen kadottua makuuhuoneesta, Ilona sipsutteli paikalle täysin alastomana.

- Kato, oma harakka, hihkaisin tytölleni.
- Oliko hyvä stondis? hän tiedusteli virne suupielessä.
- Kyllä se loppuun asti kesti.
- Khihihii, minä imuuttelin sen pystyyn.
- Kiitos huuliesi, se oli hyvä pano. Hei, menin nukkumaan kortsupaketin kanssa, oletko nähnyt sitä missään?
- Joo, tuolla se on pöydällä. Meillä oli tosi kova työ saada se pois sinun kädestä.
- Miten tuo, tuo pillerihirmu sai päähänsä haluta munaa? utelin naiseltani.
- Sen lääkäri, se määräsi sille munaa kerran kuussa. Oli sanonut viimeksi Sirun siellä käydessä, että kerran kuussa muna suussa ja kaikki hyvin.
- Siis ei mitään reseptiä, vai?
- Ei, mutta kyllähän tuollainen suullinen resepti on ihan pätevä, eikö olekin? Ilon katsoi minua pää kallellaan.

Toki, mutta tuossa oli omat vaaransa. Muistan suljetulta yhden miehen, jota alettiin nimittää Kutiaiseksi. Tämä herra meni kerran suljetun lääkärille ja kertoi kutiavansa kovasti palleista. Lääkäri oli tutkinut asiaa tovin eikä löytänyt miehestä eikä palleista mitään vikaa. Mies ei uskonut, vaan meni seuraavana päivänä uudelleen lääkärille ja sanoi nyt paikallistaneensa kutinan tarkemmin. Se kutina oli kuulemma nyt vasemman kiveksen alimmaisessa kolmannessa. Taas lääkäri tutki asiaa, mutta mitään ei löytynyt. Kolmantena päivänä miehen tullessa vastaanotolle, lääkäri käski miehen raapia palleja. Ensimmäinen päivä meni hyvin, toinenkin vielä jotenkin, mutta kolmantena päivänä mies palasi lääkärille, nyt kahden eri vaivan kanssa. Ensinnäkin hänen oikeassa kädessään oli rasitusvamma ja toiseksi pussit oli raavittu verille. Lääkärin kysyessä syytä moiseen, oli Kutiainen vastannut, ettei lääkäri käskenyt lopettaa, ainoastaan raapia. Ei ollut vaikea arvata, että herra Kutiainen vietti seuraavan kuukauden sänkyynsä köytettynä ja vahvassa lääkityksessä.

- Vau tuo kuulosti kovin tutulta, Ilona henkäisi kerrottuani tuon muistelun hänelle.
- Tutulta, tunnetko tuon Kutiaisen?
- Ei, vaan sain kerran päähäni nuolla omaa tissiä ja niska jäi jumiin.
- Voin kyllä jeesata siinä asiassa, mutta älä pyydä raapimaan persettä.
- Khihihii, enhän minä pyllyä anna kenenkään ronkkia.

Samalla korviini otti Sirun käymä keskustelu jonkun miehen kanssa. Neito isoa saanut kuului haukkuvan vastapuolta makaronimieheksi ja Hammastikku-Taistoksi, mikä pisti ainakin minut hymyilemään. Ymmärsin keskustelusta sen verran, että vastapuolen oli tehtävä, kuten Siru sanoi, tai sitten oltava ilman kerran kuukaudessa tapahtuvaa hoitohetkeä. Minusta tuo oli yllättävää, sillä sairaan henkilön, siis Sirun, ei pitäisi leikitellä lääkityksellään. Lääkärin sana oli lääkärin sana ja sitä oli kaikkien muiden paitsi Ernestin noudatettava. Omalla kohdallani oli niin, että lääkäri korjasi käsityksiään, mikäli minä niin halusin. Mm. lääkkeiden poisjättäminen ja niiden testaaminen aikoinaan naapurin koiralla, oli saanut minut ajattelemaan toisin kuin lääkärini. Tosin myöhemmin lääkäri oli ollut samaa mieltä kanssani, halusi kait nuoleskella äveriästä potilastaan.

- Oliko teillä hauska ilta siellä öljynvaihtopaikassa, utelin naiseltani, joka oli työntänyt paljaan pyllynsä kiinni etumukseeni.
- Purista vähän tisseistä niin kerron.
- Okei, myönnyin ja otin kiinni Ilonan terhakoista tisuista.
- Siellä oli ihkua. Esimerkiksi se setä joka putosi rasvamonttuun pää edellä, oli hassun näköinen maatessaan ambulanssin takaosassa.
- Entä muuta?
- Yksi paksu ukkeli tuli öljynvaihdon jälkeen takaisin pää punaisena ja uhkasi kaataa koko firman.
- Ai jaa, puristelin mietteliäänä naiseni tissejä.
- Ei se kyllä niin vahvalta näyttänyt, sillä oli iso kaljamaha ja lyhyet töpöjalat.
- Oliko siellä mitään todella kiihottavaa, sellaista pöksyjä kastelevaa? läähätin naiseni korvaan.
- No tavallaan, olihan se aika märkää, ku Siru ratsasti hallitunkin varrella ilman vaatteita ja yksi jätkä runkkasi samalla rengaspinon takana.
- Hyi vittu, ei voi olla totta! parahdin hädissäni.

Tämä ei voinut olla totta, eihän, hoin sitä mielessäni vaikka kuinka monta kertaa. Kysyin tuota uudelleen Ilonalta ja hän kertoi saman asian, nyt tosin vielä yksityiskohtaisemmin. Rengaspinon takana runkannut jäi kiinni, kun pino renkaita kaatui erään asiakkaan Mersua vasten ja liike joutui maksamaan auton toisen kyljen maalauksen. Siru puolestaan oli ratsastanut ison hallitunkin varrella ilman ehkäisyä ja ihan loppuun asti.

Paha, paha, paha, minulla takoi aivoissani. Minun piti oikein pidellä itseäni, etten noussut ylös ja mennyt nettiin katsomaan, että mitä tauteja hallitunkit voivat kantaa. Olin aivan tuhat varma, että minulla oli nyt joku, jos ei muuta niin ainakin vaseliinia hepin päässä. Minulla alkoivat molemmat jalat täristä pelosta, kun jostain kumman syystä mieleeni tuli Sirun suu ja lopuksi tapahtunut suihinotto.

- Siru, pesitkö hampaat ennen äskeistä poskeen ottoa?
- Joo, pesin, viddu, äläkä enää häiritse minua, meni pillereiden lasku sekaisin.
- Huuh, pyyhin hikeä otsaltani ja jalat lopettivat tärisemisen.
- Erkkuliini, onko kaikki kunnossa? Ilona kääntyi katsomaan minua.
- On, hammastahna tappaa pöpöt niin suussa kuin munassakin, hahahaaa.
- Ihkuu, minäkin menen pesemään hampit, olet nero Erkkuliini, tyttöni pussasi minua suulle ja pinkaisi vessaan.
- Helvetti, nyt tekisi mieli yhtä olutta, manailin ääneen.
- Ota tuosta lattialta, muuta ei sitten olekaan, tuntematon miesääni ilmoitti rauhallisesti.

Ei saatana! Sydämeni jätti varmaan satakaksitoistatuhattakolmesataaneljäkymmentäkuusi lyöntiä välistä tuon kuullessani. Vilkaisin sängyn toiselle puolen ja totta tosiaan, siellä makasi pelkissä kalsareissa tukevahko mieshenkilö. Hänen vieressään oli kaljakori, joka oli puolillaan olutpulloja. Miehen viereen oli siististi laskostettu haalarit ja lippalakki sekä joku Valintatalon muovipussi.

- Vittu mitä sekounia sitä ihminen nykyisin näkeekään, hähähähääää, nauroin aivan räkänä.
- Ota vaan sitä olutta, minä tarjoan, mies totesi.
- Joo, joo ja minä lämmitän saunan, voi vittu mikä sekouni, hähähähääää, nauroin lisää.


Ernesti jää nyt kesälomalle. Viikko jatkuu joskus syksymmällä, näin äkkiä veikaten joskus elokuussa. Olkaa kärsivällisiä siihen saakka ja nauttikaa kesäisistä puutarhoista kaikin mahdollisin keinoin.


© Rauno Vääräniemi