www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

4.5.2008

183. Sarvi kovana

Olin tuntenut nenääni pienoista tunkion hajua, mutta luulin itse pieraisseeni vahingossa jännittäessä näitä polttareitani. Enpä olisi tosiaankaan arvannut, että omat polttarit menivät jonkun vitun paskatykkikoiran mahan mukaan. Olisin kyllä tosiaankin huomattavasti mieluimmin humaltunut ja taputellut paljaita naisten pyllyjä, kun istunut hämärässä pakettiautossa yleisen vessan vierellä koiran paskomista odotellen.

- Reitti selvä, hanaa nyt, Jaska komensi mikrofonin kautta kuskille.
- Laita volaa, volaa lisää, sisälle tunkenut Pekka vaati.
- Okei, annetaan sisätilojen täyttää kasin höpinä, Jaska virnisti ja väänsi sohvan käsisijasta jotain namikkaa.

Samassa takaosan täytti jumalaton kasin höpinä, ihan kuin olisi itse istunut konehuoneessa jalat moottorin päällä. Jylinä oli huomattavasti voimakkaampi kuin omassa Mersussa, joka oli erittäin hyvin äänieristetty. Jaska katseli minua ja selitti, että moottoritilassa oli kaksi mikrofonia ja ennen kaiuttimia, joita oli kuusi kappaletta, oli vielä äänenmuokkain ja v8-äänifiltteri, joka suodatti äänestä pois kaikki häiriötekijät.

- Ja kuka tätä kiulua sitten ajaa, jommankumman mummo kenties?
- Mikaelko se tämänkertaisen kuskin nimi oli? Jaska kääntyi Pekan puoleen.
- Joo, mikä lie kiiltokuvapoika Saksasta, kertoi se ajaneensa joskus kilpaa Fiatilla vai mikä se nyt olikaan se automerkki?
- Ei siis suomalainen? varmistin.
- Ei, me päätettiin avustaa vähän maailman köyhiä ja palkata kuskiksi köyhä ulkomailta, Pekka hihitteli.

Matka jatkui todella pehmeästi, kasin murahdellessa mukavasti isoista kaiuttimista. Matkalla pysähdyimme pikaruokapaikkaan, josta Jaska osti meille kuusitoista hampurilaisateriaa. Meinasin ihmetellä määrää ääneen, mutta en kerinnyt, kun Armi hotkaisi heti kärkeen kuusi ateriaan pahveineen kaikkineen. Tempaisin välittömästi itselle yhden aterian, jotta saisin edes jotain murua rinnan alle.

- Röyyyyh, minne nämä paperit? heiluttelin tyhjiä hampurilaisroskia.
- Anna Armille, se syö hajun takia jopa pelkät paperit, Jaska opasti.

Tein työtä käskettyäni ja menetin melkein oikean käteni villiintyneen koiran vuoksi. Paperit katosivat kuin muna Bermuda Halosen mustaan aukkoon. Ruokailun jälkeen minua alkoi nukuttaa aivan tolkuttomasti ja päätin ottaa pienet ruokatorkut, kun ei tästä hommasta näemmä muutakaan tullut. Vähän ennen nukahtamista mietin, että minulla olisi ollut helvetin paljon hauskempaa vaikka käytettyjen kengänpohjallisten kanssa, kun näiden kahden ja tuon pierupuuperon seurassa.

- Joulupukki, joulupukki, saako täti tulla esittämään toivomuksen syliisi? kuului korvan juuresta naisen äänellä.
- Hääh, vittu, missä joulupukki? räväytin silmät auki.
- Hei herra joulupukki tai kesäpukki, saako täti toivoa jotain? noin viisikymppinen vahvasti meikattu nainen kyseli.

Sain viimein silmäni sen verran auki, että totesin minun olevan kaksin auton takaosassa tuon naisen kanssa. Hän oli sellainen hyvin hoikka, pienehkö povinen ja kapea peppuinen tapaus. Vaatetus naisella oli kevyt, erittäin kevyt ja se koostui ohuesta puserosta ja lyhyestä hameesta.

- Mikäs se tytön nimi on, jotta päästään tässä asiassa eteenpäin?
- Milla, nainen vastasi riisuessaan hameensa alta mustat pikkupöksyt.
- Vau, henkäisin katsellessa hänen rintojensa väliä.

Samassa muistin Jaskan antamat kumiukot ja tempaisin paketista yhden, jonka rullasin nopeasti täyden stondiksen saaneen kalun päälle. Jes, tämähän alkoi jo vaikuttaa täysin Ernestin mieluisilta polttareilta. Ennen kuin kerkesin unelmoida enempää, Milla kapusi kuin kärppä syliin ja laskeutui hyvin tiukasti tappini ympärille.

- Saako nyt toivoa? hän henkäisi aloittaessaan ratsastuksen.
- Tottahan toki, vastasin nopeasti.
- Mi-nä toivon…oooiiiiiiiiiiih! nainen voihkaisi ja jähmettyi paikoilleen.
- Niin?
- Voih…sinä toteutit sen, kiltti pukki, ihana pukki, Milla selitteli noustessaan horjuvin jaloin pois päältäni.
- Nähtävästi se ei ollut Ferrari, katsoin naista kummissani.
- Ehei, kiitos siitä pukki ja voit pitää ne pikkarit, keräät kuulemma niitä, heippa! nainen heilautti kättään ja poistui autosta.

Jäin katselemaan sulkeutunutta sivuovea kuin hullu nenän edestä suljettua pilleripurkkia. Miten tässä nyt näin kävi, nainen tuli, sitten suli ja lopuksi liukeni? Otin mustat pikkupöksyt käteeni ja totesin niiden olevan täysin aidot, eivätkä mitkään mielikuvituksen tuotteet. Mitä vittua minä näillä tekisin, häh? Voisin tietysti lahjoittaa ne Armille, kun se harrasti sitä uff-toimintaa.

- Kop, kop, onko pukki kotona, oven takana kopisteltiin.
- On, täällähän minä sarvi kovana odottelen…jotain.

Samassa ovi aukesi ja sisälle astui joku. Kirkkaiden valojen takia näin tuon sisään astujan vasta pienellä viiveellä, kun oven avauksessa syttyneet valot sammuivat. Nyt edessäni näytti olevan kohtalaisen nuori neitonen hyvin virkamiestyylisessä jakkupuvussaan. Naisen hiukset olivat takana tosi tiukalla nutturalla, eikä naamalla ollut meikin hiventä. Yritin etsiä katseellani hänen rintoja, mutta en löytänyt niitä. Lieneeköhän jättänyt ne vahingossa kotiin reissuun lähtiessä?

- Moikka, olen Sasu.
- Moikka vaan, olen joulupukki.
- Hihii, niinpä näkyy, Sasu katse oli nauliintunut kovana olevaan vehkeeseeni.
- Tulitko sanomaan sille vain päivää?
- Eih, eih, odota…olen kohta aivan valmis, nainen alkoi riipiä vaatteitaan.

Ensin tytön päältä lähti jakkupuvun yläosa, seuraavaksi sen alta valkoinen paita ja rintsikat. Tissit olivat tosiaan pienet, mutta eipä tuo naisesta tee mitenkään huonompaa, ajattelin niitä kuolatessani. Seuraavaksi Sasu kuoriutui housuistaan ja sain tällä kertaa itselle valkoiset pikkarit.

- Tä-tää on valtava, nainen huokaili alkaessaan sovittaa pientä pyöreätä peppuaan kaluni päälle.
- Uuuh, tyttöhän on tiukka, murahdin hänen nytkytellessään itseä pohjaa kohti.
- Eih, kun sinä oooleeet iiisooo, sain vastauksen.

Nyt ei puhuttu mitään mistään toivomuksista, vaan neitonen aloitti heti vimmatun esteratsastuksen, siltä se ainakin minusta tuntui. Sasu tuntui olevan aikamoinen kone tässä hommassa. Aloin olla jo siinä tilanteessa, että kohta kumiukko täyttyy, kun neito suorastaan kirkaisi ja lyyhistyi syliini. Hetken siinä huohotettuaan Sasu nousi ylös ja mitään sanomatta hotkaisi vehkeeni kumiukon kera suuhunsa ja aloitti vimmatun imuuttamisen samalla kädellä kalua vatkaten. Tätä ei sarveni enää pitkään sulamatta kestänyt, vaan muutamassa minuutissa oli nesteet kumiukossa ja hiestä märkä neito onnellisen näköinen.

- Uuuh, minä tein sen, neito hymyili aurinkoisesti.
- No niinpä teit, katselin täytettynä roikkuvaa kumiukkoa.
- Hihihii, minä tein sen.
- Niin teit, totesin uudelleen ihmetellen mokomaa papukaijaa.
- Hihihii, hitto, minä siis tein sen.

Aloin olla jo melkoisen varma siitä, että vanha hoitolaitokseni saisi viimeistään tulevalla viikolla uuden hoidokin, kun neito alkoi vaatteiden pukemisen lomassa selittää asioita. Auton luona olleet kaksi kaverusta, joilla oli ruma koira, olivat luvanneet minut laukeamaan saavalle naiselle sata euroa käteistä ja timanttikorvikset. Sasun mukaan jonossa ensimmäisenä ollut nainen oli mennyt orgasmistaan niin sekaisin, että oli unohtanut yrittää saada joulupukin laukeamaan. Koska mitään tarkempia sääntöjä ei ollut, oli hän lauettuaan keksinyt nopeasti, että voihan hommat hoitaa miehelle loppuun suihinoton kautta.

- Viisas nainen, voisitko muuten vielä pyllistää tännepäin, on niin namun näköinen tuo peppusi, pyysin naiselta, kun tämä otti housut käteensä.
- Okei, onko näin hyvä? Sasu kumartui yläkropallaan sohvaa vasten.
- Jes, aika pantavan näköinen on, kuolasin hänen vaalean karvoituksen verhoamaan herkkukoloaan. – Joo riittää, ainakin minulle.
- Kiitti joulupukki, terveisiä Korvatunturilla. Jos siellä on noin isoaseisia tonttuja, niin pyydä pari kylään luokseni koko ensi jouluksi, hihihii.
- Kerron terveiset, lupasin jalosti.
- Heippa!
- Hei vaan heilumattomillesi, huikkasin naisen perään.

Taas oven avautuessa voimakkaat valoheittimet heräsivät eloon sokaisten minut toviksi. Ovi sulkeutui ja jäin kaksin velton munani kanssa tähän ihmeelliseen pakettiautoon. Kerkesin tuskin ollenkaan murehtia oloani, kun kaiuttimista alkoi soida kappale, jossa laulettiin, että: kulkuset, kulkuset, ne tyhjinä pukilla helkkää ja pimperot, pimperot, ne toivovat sarvea kovaa pelkkää. Sävel oli tuttu jostain joululaulusta, mutta sanoitus ja esittäjä todella outoja minulle. Hetken tuota jollotusta kuunneltuani, tungin veltostuneen pelini takaisin housuihin ja laitoin joulupukinasun luukun kiinni. Nyt saivat naiset odotella, ainakin vartin, ennen kuin Ernestillä panettaa taas, hihittelin itsekseni. Onneksi se aikoinaan lääkkeiden pois jättö oli tehnyt stondikselle hyvää, eli sitä piisasi lähes aina tuheron nähdessä. Joskus kyllä kävi niinkin, että halutti, mutta vitutti vielä enemmän, joten silloin en voinut antautua naisille. Ilona oli tuon sisäistänyt hyvin, hän hoiti tilanteen joko itse tai kävi muualla poistamassa kolonsa kutinan.

- Huhuu Ernesti, oletko vielä muna paljaana? Pekka kuului huutelevan oven takana.
- En ole, ime vaan omaasi, huusin takaisin.
- Kuulitko Jaska, mä saan imeä omaani, rastaletti kuului selittävän.
- Me tulemme nyt sinne, Armi tulee myös, Jaska kommentoi ulkona.
- Selvä, tulkaa vaan, minä tulin jo, hähähääää, nauraa räkätin onnesta soikeana.

Hetken päästä ovi aukesi ja pojat astelivat sisälle koiransa kanssa. Tällä kertaa halogeenit eivät syttyneet ja totesin meidän olevan parkissa jossain kävelykadulla. Taisimme kaikesta päätellen olla parkissa Helsingin keskustassa. Poikien astuttua sisään, sivuovi sulkeutui ja auton valaistus muuttui vaaleansiniseksi.


© Rauno Vääräniemi