www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
27.4.2008
Pekan laitettua kannettavansa pois, hän alkoi Jaskan kanssa pukea minulle punaista nuttuasua. Meillä kolmella meni varmaan puoli tuntia, ennen kuin asu oli päälläni kunnolla ja ilmastointi päällä. Ilmastointi oli aika metkan tuntuinen, sillä se piti jopa varpaat kivan viileinä. Puvun taskussa oli säädinpaneeli, josta sitä saattoi säädellä eritasoiseksi kehon eri osiin.
- Entä jos minua alkaa kusettaa tai panettaa? heitin ilmoille mieltä vaivanneen kysymyksen.
- Ei hätää, etupuolella on luukku sitä varten, Jaska hymyili ja raotti nuttua edestä.
- Entä jos alkaa kakattaa?
- Hehehee, jätkähän on ihan Armi, hehehee, ihan Armi, hehehee, Pekka repesi hekottelemaan.
- Se tulppa jäi laittamatta, Jaska vakavoitui.
- Mi-mikä tulppa? aloin panikoida.
- Perstulppa tietenkin, sillä tätä pukua ei ole tarkoitettu paskottavaksi.
- Ei minulla mikään hätä olekaan, vitsi, vitsi se kakkajuttu.
- Ehehehee, vitsi se tulppajuttu. Se puku on hajutiivis takaa, ei me huomata vaikka sontisit
koko päivän siihen.
Tuohan se helpottikin meikäläistä suunnattomasti, asua ja elää nyt omissa jätöksissä koko päivän. Tilanne helpottui, kun pojat kertoivat puvun riisumisen olevan huomattavasti pukemista nopeampaa, mikäli tilanne niin vaatisi. Jaskan kiristellessä viimeisiä nyörejä, Pekka popsi jotain heiniä.
- Mitä syöt? kysyin häneltä.
- Ruohoa.
- Jaa, meneekö siitä nuppi sekaisin?
- Ei, vaan tällä saa kivan vihreät hampaat, katso vaikka? mies aukaisi suunsa täysin auki.
- No hyi helvetti, vihreät hampaat, parahdin.
- Huomaatko, toimii niin vitun hyvin, hehehee, Pekka hekotteli ja tunki lisää ruohoa suuhunsa.
- Ai niin, mistä te tulittekaan tänne? havahduin esittämään uudelleen aikaisemman kysymykseni.
- Korvatunturilta ja Leviltä, Jaska vastasi.
- Jaa, ette te ainakaan laskettelemassa siellä olleet näin kesällä.
- Ei, vaan saimme joulupukilta kortin, jossa se kertoi nähneensä Bob Marleyn siellä ja meidän oli pakko käydä tarkastamassa tilanne.
- No oliko se siellä?
- E-ei, mutta siellä oli vitun hyvä jäkälää, ehhehhehhee, vitun hyvää jäkälää, ehhehhehhee, Pekka repesi jälleen.
- Jätittekö poroille yhtään?
- Ehhehhee, ehhehhehhee, vitun hyvää jäkälää, rastafari hekotteli.
Huokaisin helpotuksesta, sillä tilanne oli ystävieni suhteen täysin ennallaan. Ei Pekasta ollut tullut lakimiespelleilyn takia yhtään sen fiksumpi mitä se oli ollut koko aikaisemman elämänsä. Jaska oli myös samanlainen ihmeellisten vekottimien värkkäilijä ja ties miten vainoharhainen vieraanvallan agenttien suhteen. Jotenkin minusta tuntui, ettei se Jaskan kyhäämä tykki ollut vain Armin sontaa varten, vaan sillä suojeltaisiin myös tätä huushollia vieraanvallan agentteja vastaan. Teoriaani tuki laatikko, jossa oli kyrillisiä kirjaimia ja ammusten kuvia.
- Olemmeko valmiita, olemmeko valmiita? Jaska karjaisi.
- Ehhehhee, ehhehhee, vitun hyvää jäkälää, Pekka jatkoi.
- Minä ainakin olen valmiina vaikka mihin, vastasin omasta puolestani.
- Sitten pihalle, hopi hopi hullut, Jaska komensi meitä.
Astelin ensimmäisenä eteiseen ja sitä kautta suoraan rappukäytävään. Seuraavaksi rappuun tuli Jaskan tuuppima hihittelevä rastafari ja lopuksi valkoiseen pukuun sonnustautunut Jaska Armi talutushihnassa. Vilkaisin koiraa ensin kerran, sitten toisen kerran ja lopuksi jäin tuijottamaan sitä.
- Ernesti, älä nyt tuolla tavalla tuijota, Armi halusi vain olla porosi, Jaska huomautti.
- Mut, se ei syö jäkälää, ehhehhee, se ei syö jäkälää, ehhehhee, Pekka repeili jälleen.
- Nätti, kuin poro pienenä, sanoin koiralle.
- Uff, uff, Armi vastasi pehmoporonsarvet päässä keikkuen.
Jaska kertoi, että Armi olisi halunnut vielä Petteri Punakuonosta tutun punaisen nenän, mutta he eivät olleet löytäneet sen kuonolle sopivaa punanenää. Sellainen on kyllä tilauksessa, mutta yksittäin tilattuina toimitus kestää useamman viikon, eikä näin ollen ehtinyt tähän minun polttaripäivään.
- Armi, kipaisepas alaovelle odottelemaan meitä, Jaska laski hihnan irti kädestään.
- Miksei se tullut hissiin? katselin rappuja laskeutumaan lähteneen koiran perään.
- Armin herkkä vatsa ei kestä hissiä, Jaska selvitti.
Tungimme kaikki kolme itsemme hissiin ja lähdimme ajamaan sillä alakertaa kohti. Pääsimme sinne suoraa kyytiä, sillä kukaan ei tullut matkalla kyytiimme. Avattuamme hissinoven, totesin Armin löytäneen alakerrasta itselleen naispuoleista seuraa, tarkemmin sanottuna Raisa Pykälän, tuon kiihkeän lautamaisen nelikymppisen verovirkailijan, joko oli isosti ison munan ystävä. Raisaa katsellessani totesin, etten edes muista milloin olisin viimeksi käynyt häntä tuuppaamassa pohjaan saakka. Alkoiko muistini tosiaan jo oikutella, vai enkö enää jostain muusta syystä ymmärrä mihin mies voi vehjettään käyttää naisseurassa? Helvetti, että minua alkoi taas ahdistaa oma saamattomuuteni ja mahdollinen kyvyttömyys käsitellä naisia mahtimeisselilläni.
- Päivää, herra joulupukki ja te muut, Raisa sanoi hieman epävarman kuuloisena.
- Päivää vaan, ollaanko sitä oltu märkinä viime aikoina? huikkasin takaisin.
- Hih, mitä se pukki nyt höpöttää? miksi pukilla on kommandopipo pääsään naamarin sijasta?
- Pukki on niin kova panomies, että tämä kommandopipo hengittää paremmin läpi.
- Hihihii, saako tällainen yksinäinen neito toivoa pukilta jotain kovaa?
- Tottahan toki, pukki täyttää kovimmatkin toiveet, lupasin.
- Jos pukki vaikka piipahtaisi jossain vaiheessa kylässä, paikat ovat kyllä märkinä aina pukkia varten,
Raisa kuiskasi korvaani.
Hyvästelimme Raisan ja poistuimme koiran kera pihalle, johon oli parkkeerannut iso musta pakettiauto. Auton kyljissä oli isot joulupukin kuvat ja teksti: Täältä kaikki, mitä aikuinen nainen voi toivoa pukilta. Katselin autoa ja totesin poikien olleen taas hyvin täydellisiä asioissaan. Siirryimme sen vierelle ja sivuovi aukesi automaattisesti, paljastaen punaisena loistavan sisustan. Auton takaosassa oli iso u-sohva ja sen edessä erikoisen näköinen lepotuoli. Jaska kiirehti selittämään sen olevan toivomustuoli, jossa pukki istuu ja ottaa vastaan toivomuksia esittävät naiset.
- Helvetti, pitääkö minun nyt istua tuossa koko helvetin päivä ja kuunnella miten ämmät haluaa itselle silikonitissejä
ja pitempiä sääriä, menkööt vittu Viroon niitä hakemaan.
- Hihihii, Viron ruoho on eteläisempää mitä Suomen ruoho, hihihihii, Pekka alkoi hihittää.
- Jäivätkö sen lääkkeet sinne Korvatunturille? kysyin Jaskalta.
- Ei tässä siitä ole kyse, Pekka vain istui siellä tunturilla liian kauan Lapin noitien kodassa.
- Ai jaa, tunti jossain kodassa ja nuppi sekaisin, pyörittelin päätäni.
- Kuka tässä on tunneista puhunut, Pekka istui siellä kuukauden yhteen menoon. Lopulta ne noidat heitti sen
pihalle, kun muu bisnes alkoi häiriintyä liikaa.
Tämän lisäksi paikalliset poromiehet olivat suivaantuneet siitä, että Pekka oli pössytellyt lähes kaikki paikalliset jäkälät Lapin Kansaan käärittynä. Jaskan varovaisen arvion mukaan he voivat seuraavan kerran mennä Lapin läänin puolelle, kun nykyiset poromiehet on laskettu maan multiin. Poromiesten raivo oli ollut valtaisa, sillä ruoan puutteen vuoksi puolet porokarjasta oli jouduttu lopettamaan ennen aikojaan. Tämän lisäksi palavasta jäkälästä ja Lapin Kansasta lähtenyt savu oli pimentänyt keskiyön auringon ja viilentänyt kesäkuun reilusti pakkasen puolelle. Savupilven vuoksi Lapin lentokentät toimivat nyt lähinnä leirintäalueina niille turisteille, jotka eivät sieltä sankan savun vuoksi pääse koteihinsa.
- Istu sinä vaan Ernesti tuossa tuolilla, me Pekan kanssa hankitaan sinulle toivomusten esittäjiä. Kannattaa kuitenkin
käyttää tätä ennen toivomisia, Jaska ojensi minulle paketin.
- Joulu-Ukon kumiukkoja, tavasin paketin tekstiä.
- Noiden kanssa keli on kuin jouluna jäisellä peltikatolla, Jaska virnisteli
leveästi.
Istuuduin tuoliin ja pojat koiran kanssa takana olevalle isolle punaiselle sohvalle. Auton ovi sulkeutui lähes äänettömästi ja samassa auto hörähti käyntiin. Kuuntelin ihastuneena, sillä autossa vaikutti olevan kasikone pellin alla. Vaimeasti murahtaen auto lähti liikkeelle. Pakettiauto meni ihmeellisen vaivattomasti epätasaisuuksien yli, joita kotitiellämme riitti riesaksi asti. Suunnattomaksi harmikseni auton takaosassa ei ollut yhtään ikkunaa, joten en pystynyt sanomaan ollenkaan missä ollaan menossa.
- No niin, ollaan perillä, jää tänne odottelemaan toivomusten esittäjiä, Jaska sanoi ja muut hyppäsivät pois autosta.
- Eipä kait tässä muu auta, vittu miten hauskaa, hahahaa, naureskelin yksikseni, oven sulkeuduttua.
En kerinnyt nähdä oviaukosta yhtään mitään, sillä sen avauduttua oven yläpuolella olevat julmetun kirkkaat valoheittimet sokaisivat minut totaalisesti. Helvetti noita hulluja ystäviäni, kun niiden piti olla aina niin salaperäisiä. Ihan tavallinen perushullu olisi kulkenut matkat vaikka vanhalla Skodalla, mutta ystäväni eivät sellaiseen tavallisuuteen sotkeutuneet, jos kulkeminen vain onnistui jotenkin muuten.
Katselin tuskastuneena kelloa ja aika tuntui kuluvan huolestuttavan lujaa ilman, että kukaan näpsäkän näköinen neito tuli esittämään mitään toivomuksia Ernesti-Pukille. Vittu, kahden tunnin istumisen jälkeen aloin olla jo tosi hiilenä, saatana. Ainoa mikä pelasti minut täysin raivohulluuden partaalta, oli taustalla soiva vieno joululaulu. Tosin kuullessani ne saatanan kulkuset seitsemättä kertaa, aloin olla jo kypsää kauraa koko äijä.
- Sorry Ernesti, tuli pieni virhearvio tämän paikan suhteen, Jaska tunki itsensä sisälle autoon.
- Jaa, ja missä vitussa me sitten ollaan, jossain hevonperseen ja sianvitun puolessa välin arvatenkin?
- Ei nyt sentään, vaan yhden yleisen ulkokäymälän edessä.
- Ja syy siihen oli?
- Herra Armin vatsa on niin herkällä, että ajateltiin sen parasta.
- Entä nämä minun polttarit, täh?
- Se on ratkaistu, Armi sai vihdoin ja viimein tehtyä kunnon läjän. Me lähdetään liikkeelle heti kun loka-autot ovat
saaneet kadun ajokuntoon tuolla alempana mäessä, menee vielä pieni hetki.