”Pirrrr, pirrrrr, pirrrr”
- Mitä jumalauta? Eikö sitä hullu saa edes omassa kotonaan nukkua rauhassa? Karjaisin saatuani silmät auki.
Totesin pirisijän olevan puhelimeni ja tartuin vihaisena sen luuriin.
- Anna olla viimeinen kerta, kun tällä tavalla ihmisiä herättelet keskellä yötä, karjuin luuriin naama punaisena.
- Mutta Ernesti, äiti täällä, kuului luurista.
- Häh? Miksi sinä soittelet keskellä yötä? Onko hulluus iskenyt jo sinuunkin?
- Kello on tasan kymmenen päivällä, ei yöllä, äiti totesi ja huokaisi syvään.
Katsoin epäuskoisena kelloa ja totesin sen olevan tasan kymmenen. Lisäksi ulkona oli aivan valoisaa, joten äiti taisi sittenkin puhua totta tässä asiassa. Tajuttuani tämän, minuun iski kauhea paniikki, olin viettänyt yöni suunnitelmista poiketen sohvalla ja vieläpä ilman peittoa. Samalla minulla välähti, että sen eilisen lihapiirakan täytyi olla myrkytetty. Siinä oli varmasti ollut jotain huumaavaa ainetta. En ollut vielä noussut sohvalta, joten olin aivan varma, että muut huoneet olivat putsattu myrkyttäjien toimesta ja autokin olisi poissa parkista.
- Äiti! Onko lihapiirakoilla tapettu ihmisiä?
- Voi Ernesti kulta, mitä sinä taas olet saanut päähäsi?
- Minut myrkytettiin eilen lihapiirakalla ja vain ihmeen kaupalla selvisin siitä hengissä.
- Olet varmaan nähnyt unta, äiti lohdutteli.
- En ole. Minut pelasti ainoastaan sinun soittosi, muuten olisin vaipunut koomaan ja tullut ihan porkkanaksi.
- Vihannekseksi Ernesti, ei porkkanaksi, äiti korjasi ja naurahti perään.
- En pidä vihanneksista, ennemmin porkkanaksi, kivahdin äidille takaisin.
Sovimme äidin kanssa, että voihan sitä olla porkkananakin. Kertoilin äidille myös tarkemmin eilisen päivän tapahtumista ja siellä torilla käymisestä. Äidin mielestä oli hyvä asia, että kävin ulkoilemassa.
- Mitä sinä Ernesti olet tänään ajatellut tehdä?
- En tiedä, minun suunnitelmat menivät myttyyn myöhäisen heräämisen ja väärässä paikassa nukkumisen takia.
- Menisit vaikka metsään kävelylle, se piristää tuota olotilaasi.
- En mene, inhoan karhuja.
- Karhuja? Eihän siellä Helsingissä mitään karhuja ole metsissä, äiti sanoi.
- Metsä kuin metsä, ja karhut asuvat metsässä.
- Sovitaan niin, äiti myöntyi.
- Joko isä toipui siitä valokuvasta? Tiedustelin äidiltä.
- Kyllä, nyt meillä ei ole enää yhtään vanhaa valokuvaa kotona.
- Miten niin?
- Isä meni pihalle ja poltti kaikki vähänkin menneeseen viittaavat valokuvat. Ainoastaan pari vuotta vanhat ja siitä nuoremmat
kuvat hän säästi.
Äiti kertoi isän pompanneen keskellä yötä sängystä ja keränneen valokuvat pihalle isoksi kasaksi. Tämän jälkeen hän oli käynyt hakemassa bensakanisterin ja valellut valokuvat bensalla. Kaikki oli mennyt tulen tekemiseen asti ilman ongelmia. Isä oli vain hermostuksissaan tuhrannut bensan kanssa niin, että hänen yöpukunsa lahkeet olivat myös bensassa. Tulitikun osuessa valokuvakasaan, oli tuli tarttunut myös hänen yöpuvun housuihin ja kohta hän oli ollut ilman housuja keskellä pihaa.
- Näkikö kukaan? Utelin äidiltä.
- Että näkikö? Olihan siitä jo kuva paikkakunnan lehdessä tänään aamulla, äiti huokaili.
- Voi hitsi! Voisitkos lähettää minullekin kopion siitä, innostuin.
- Ernesti!
- Okei, ei sitten.
Äidin kertoman mukaan joku naapureista oli soittanut poliisit ja lehtimiehen paikalle. Lehtimies oli saapunut poliisien perässä ja kerinnyt saamaan muutaman hyvän kuvan housuttomasta miehestä, joka pomppii keskellä yötä rituaalinomaista tanssia nuotion ympärillä.
- Saiko isä rahaa siitä kuvasta?
- Ei isäsi osaa hyödyntää kaikkea sinun lailla, vaikka oletkin se meidän perheen virallinen hullu.
- No saiko isä yhtään mitään siitä?
- Pampusta taisi hieman saada, koska ei uskonut poliisien kehotusta olla aloillaan.
- Jummi, onko isä nyt ihan sinertäviä raitoja täynnä? Voisitko ottaa hänestä pari valokuvaa ja lähettää ne minulle muistoksi?
- Ernesti! Isä ei suostu enää edes samaan taloon kameroiden kanssa.
- Tuliko sille putkareissu?
- Ei tällä kertaa, sain vakuuteltua poliiseille, että saan hänet rauhoittumaan ja pysymään loppuyön sisällä.
- Äiti, saavatko porkkanat pimppaa?
- Voi sinun kanssa lapsi rakas, porkkanathan ovat syömistä varten.
- Joo, mutta jos se lihapiirakan myrkky vielä vie minut koomaan ja muutun porkkanaksi, niin pitääkö minun elää puutteessa koko
porkkanana olo aikani?
- Tuohon ei äiti osaa sanoa mitään, sinun pitää soittaa tohtori Psykolle ja kysyä häneltä tuollaista asiaa.
- Entä jos Psyko ei pidä porkkanoista?
- Kyllä pitää, olen aivan varma siitä, äiti lohdutteli minua.
Äiti kertoili vielä omasta aamustaan ja siitä miten suosittu heidän talonsa pihasta oli tullut sen lehtijutun myötä. Kaikki lähiseudun kynnelle kykenevät olivat raahautuneet paikalle katsomaan sitä lehtijutun rituaalitanssijaa. Jopa kaksi television ulkolähetysautoa oli tullut parkkiin tienvarteen. Minä olin taas menettänyt aamu-uutisten raportin tästä asiasta, koska olin nukkunut niin pitkään. Tuskinpa olisin siltikään avannut televisiota, en ollut nimittäin vielä päässyt kunnolla yli siitä kyttäävästä sääpellestä. Olin kyllä katsellut aivan toisia kanavia, mutta en ihan luottanut siihen, ettei se juonikas pelle tulisi perässä viereisille kanavillekin. Minulla oli kyllä käynyt mielessä sellainen seikka, että jos yliviivaisin mustalla tussilla kaikki sääohjelmat. Jos ne olisivat yliviivattuja, niin eihän se sääpelle tietäisi milloin pitäisi tulla ruutuun.
- Äiti, pystyykö televisio-ohjelman peruuttamaan sillä, että yliviivaa sen mustalla tussilla lehdestä?
- Ernesti, olisiko sinulla aika ottaa taas niitä lääkkeitäsi? Alkaa nuo jutut olla kovin levottomia.
- En minä ole levoton, se television sääpelle kyttää minua. Minusta tuntuu, että se on kaikenlisäksi joku poikkeava.
- Laitat nyt sen television sille piirrettyjen kanavalle, niin sieltä ei tule ollenkaan sääohjelmia, äiti opasti.
Vaihdoin äidin kanssa vielä muutaman sanan ja sovimme, että äiti soittaa jälleen huomenna samaan aikaan. Kellot tarkastimme, kuten ennenkin. Puhelun jälkeen laitoin television auki piirrettyjen kanavalle ja aloin katsella sieltä tulevaa järjetöntä väkivaltaa. En vaan voinut oikein keskittyä ohjelmiin, koska se porkkanana eläminen oli jäänyt jotenkin minun alitajuntaani. Näin silmissäni todellisen kauhuskenaarion. Olin porkkana muiden porkkanoiden kanssa ja joku pitkäkorvainen pupu tuli paikalle ja alkoi jyrsiä minua päästä. Olin aivan varma, että ellen soita Psykolle ja selvitä tätä asiaa, niin en saa enää loppuelämäni aikana nukutuksi rauhassa. Laitoin television varmuuden vuoksi kiinni ja valitsin Psykon numeron.
- Tohtori Psykon vastaanotto, Petra puhelimessa, kuului luurista vastaus tutulla äänellä.
- Ernesti täällä hei! Minulla olisi asiaa Psykolle.
- Miten sinulla Ernesti on mennyt? Ethän vain ole mennyt tekemään mitään tyhmyyksiä?
- Enhän minä, mitä nyt hieman hullutellut, naurahdin ja yritin kuulostaa huolettomalta.
- Voisinko minä mitenkään auttaa? Petra uteli.
- En minä tiedä. Tiedätkös sinä sitten jotain porkkanasta ja pimpistä?
- Öh tuota, mitäs sinä niistä haluat tietää? Petra nikotteli.
- Saavatko porkkanat pimppaa?
- Niin no, joo, oikeastaan tavallaan ne saavat, Petra selitteli vaivautuneen kuuloisena.
Tulimme siihen tulokseen Petran kanssa, että minun taitaa olla parasta jutella tästä asiasta kuitenkin itse Psykon kanssa. Petran mielestä hän saattaa antaa jopa hieman harhaanjohtavaa tietoa tällaisessa asiassa. Hänen mukaansa se tieto voi olla jopa haitallista minulle. Itse en oikein ymmärtänyt mitä haitallista tuollaisessa tiedossa voisi olla. Jouduin odottelemaan melkein kymmenen minuuttia, ennen kuin sain Psykon langan päähän.
- Psyko puhelimessa.
- Ernesti täällä hei!
- No Ernesti! Onko aurinko alkanut paistamaan risukasaan?
- Ei oikeastaan. Minut myrkytettiin ja muutuin melkein porkkanaksi, selitin tilanteeni Psykolle.
- Vai porkkanaksi? Millaisia tuntemuksia sinulle tuli?
- Näin silmissäni sellaisen kauhuskenaarion, että olin porkkanana penkissä ja pupu alkoi jyrsiä minua.
- Kuulostaa pahalta. Oliko muita oireita?
- Ei tuo ollut niistä oireista pahin. Minua ahdistaa eniten se, että saavatko porkkanat pimppaa? Jos jään loppuelämäksi porkkanaksi,
niin pitääkö minun elää puutteessa?
- Kuulepas Ernesti! On olemassa paljon porkkanoita, jotka saavat pimppaa enemmän mitä tuhannet miehet ympäri maailmaa, Psyko
lohdutteli.
- Ai juma, sittenhän minulla ei olisi mitään hätää porkkananakaan, totesin iloisena.
- Ei niin minkäänlaista, Psyko naurahti.
Kiittelin Psykoa jälleen kerran loistavasta avusta tässä vaikeassa pattitilanteessa. Toivottelin hänelle hyvää päivänjatkoa ja laskin luurin alas. Kylläpä oloni oli helpottunut, kun sain ratkaistua tämän visaisen ongelman.