www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
30.3.2008
Sirun poistuttua, puin vaatteet päälleni pikavauhtia. Helvettiäkö tässä muna paljaana seisoskelemaan, kun kerran neiti lepakko ei kelpuuttanut yhtä miestä kerrallaan. Hetken vaatekaapin ovella pyörittyäni, tulin siihen tulokseen, että vietän tänään kommandopäivän. Kaivoin talvireleiden joukosta mustan kommandopipon ja vedin sen päähäni. Vaikka elimme nyt kesäkuun loppua, niin en pitänyt itseäni ollenkaan ylipuettuna, päinvastoin se sopi hyvin yhteen hihattoman mustan t-paitani kanssa. Joskus vuosia takaperin en ollut pystynyt pitämään hihattomia paitoja, koska se oli silloin mielestäni armottoman köyhyyden merkki. Sittemmin tajusin, että mitä rikkaampia esimerkiksi tissipimut ovat, niin sitä vähemmän heidän vaatteissaan on kangasta. Vittu, tätä menoa meikäläinen kulkee kohta vain pelkkään vyöhön verhoutuneena, hihittelin itsekseni.
- Ernestii, tule kuuntelemaan, joku lyö toista kuin vierasta sikaa, Ilona alkoi huutaa kesken lupaavasti alkaneen hihittelyni.
- Kohta lyödään täälläkin naista parrulla kankkuihin, mikäli tällainen häiriköinti ei lopu, karjaisin takaisin.
- Ihan tosi Erkkuliini, se kuuluu ulkoa.
Vedin henkeä kunnolla kommandopipon läpi ja lähdin harppomaan pitkin askelin kohti olohuonetta ja keittiötä. Keittiön pöydän ääressä omenaa syömässä ollut Siru tipautti ompun tissien väliinsä, kun astelin paikalle pipo päässäni. Hain katseellani Ilonaa, kunnes huomasin tämän seisovan tissit parvekkeen oven lasiin painautuneena. Samassa minua alkoi vituttaa tuollainen alasti kekkuloiminen. Pitikö tämä nyt tulkita niin, että vaatteiden päälle laittaminen on liian vaikeata naisille, mitä häh? Pitääkö minun mennä ostamaan juuttisäkkejä ja leikata niihin pääaukot? Pukeutuminen olisi näin ollen helpompaa kuin mikään muu älyllinen toiminta.
- Onko tuo matto vinossa? osoitin olohuoneen isoa mattoa.
- Onko, onko se? Ilona toisti kuin suljetun psykiatri.
- Katso nyt, varmasti on puoli senttiä tästä reunasta vinossa. Voi helvetti, miten tällaisessa sekamelskassa
voi ihminen elää, oi miten? aloin parkua suu täynnä kommandopipoa.
- Kuuluu aika epäselvästi, Ilona raapi persettään minua katsellen.
- Miten selität tuon maton, osoittelin sitä.
- Ai niin, nytpä minä hokasin.
- Hokaseppas se kuule loppuun asti, ei minulla ole koko päivä aikaa tässä ahdistua.
- Minä leikin Sirun kanssa aamulla sinun nukkuessa vessaharjan piilotusta. Laitoin sen piiloon
tuonne maton alle ja se jäi vinoon.
Voi pyhä jysäys, sydämeni melkein pysähtyi tuon kuultuani. Onko, onko tämä nyt tulkittava niin, että minulla on maton alapuolella ja lattiassa paskatahrat? Joutuisinko nyt kenties tunkemaan itseni tuonne lattian ja maton väliin paskarantuja kuuraamaan? En kestänyt enää, vaan siirsin Ilonan syrjään oven edestä ja astelin parvekkeelle silmissä salamoiden. Otin parvekkeella tukevan otteen kaiteesta ja karjaisin täysillä:
- HELVETIN PASKATAHRAT, KYLLÄ MINÄ TEILLE NÄYTÄN!
Tämän jälkeen jäin kuuntelemaan ihanaa hiljaisuutta, ei edes lintujen karjumista kuulunut mistään. Ihana hiljaisuus, kuin maailma olisi pysähtynyt huutooni. Saattoihan toki myös aikaisella kellonajalla olla vaikutusta asiaan, mutta aamuisinhan ne linnut karjuvat pihapuissa.
- HEI HULLU, MINÄ OLIN TÄÄLLÄ KARJUMASSA AIKAISEMMIN, MENE VAAN TAKAISIN PILLERIPURKKIESI ÄÄREEN. HÄ, HÄ, HÄÄ, huudettiin Mätösen äänellä takaisin.
Tarkensin katsettani ja totta tosiaan, siellähän se paskamaha oli parvekkeella jonkun hintelän miehenpuolikkaan kanssa. Tilanne olisi varmaan mennyt Mätösen homoilun piikkiin muuten, mutta se hintelä jätkä roikkui parvekkeen kaiteen ulkopuolella ja sätki niin vimmatusti.
- Olet sitten ottanut itsellesi lemmikin, muista ruokkia sitä ainakin kaksi kertaa päivässä, hihkaisin takaisin nyt normaalilla volyymilla.
- Ruma kuin mikäkin, en minä tällaista lemmikiksi huoli, taitaa myös olla vähän päävammainen, hä, hä, hää.
- Onko tuo nyt jotain sinun perverssiä herra ja orja leikkiä?
- Kuulehan pillereiden pyörittelijä, meikätyyppi pistää turpaan kaikkia jotka tulevat aukomaan päätään oveni taakse.
- Piiih, piiiih, piiih, Mätösen roikottama mies pihisi.
- Mitä se sanoi, halusiko se imeä sinun piliäsi? huutelin naapurilleni.
- Ei, se tuli tänne sanomaan, että olen nainut sen naista ja pyyhkinyt kuulemma kaluni sen takkiin, vittu mikä häirikkö.
- Kuules Mätönen, ymmärsit varmaan väärin. Uskoisin näin, että olet nainut sen takkia ja pyyhkinyt kalusi sen
naiseen, kä, kä, kä, käää, repesin aivan tolkuttomaan käkätykseen.
Mätösen Jorman naama muuttui täysin punaiseksi, niin punaiseksi, että aloin jo luulla itsekin asiassa käyneen kuten sanoin. Tilannehan ei ollut noin, sillä meikäläinenhän se syyllinen oli tuohon välikohtaukseen. Ai että mieltäni lämmitti huomata, miten nuo kaksi olivat löytäneet toisensa ja olivat kuin yhtä tuolla paskamahan parvekkeella. Tuollainen toisen kaiteen yli roikottaminen lähensi taatusti kahta ihmistä enemmän kuin pikainen pano eteisessä. Tunsin tällä hetkellä itseni todella isoksi hyväntekijäksi, oikeaksi setä Teresaksi. Jälleen kerran oli aivan mahtavaa olla Ernesti, siis Ernesti isolla E:llä.
- Hyvä Mätönen, menepäs nyt ja keitä teille molemmille kupit Costa Ricaa.
- Mitä sanoit, mitä vitun kahvia minun tälle pitää keittää?
- Juotte vaan sitä kahvia ja pitelette vähän toisianne käsistä, kyllä se päivä tästä lähtee rullaamaan, tiedä
vaikka pääsette jo parin tunnin päästä kumeja rullailemaan.
- Kuulehan sekopääpillerilalleri, joku päivä minä vielä hoidan sinut hoitoon loppuelämäksi!
- Tsot, tsot iso poju, muistelehan vaan miten isolta minä näytän läheltä katseltuna, eikä tämän nyrkkini
pysähtymispaikkaan näytä kovin hyvältä peilistä katseltuna, esittelin
nyrkkiäni.
Tilanne taisi olla Jormalle hieman pelottava, sillä mies oli tipauttaa roikottamansa ruipelon. Onneksi hänen parvekkeen alla oli tuuheat puskat, joten mies olisi varmaan selvinnyt vain muutamalla ruusupuskan piikillä perseessään. Loppujen lopuksi taisin herkistää Mätösen puheillani, sillä hän kiskoi miehen parvekkeelle ja päästi vapaaksi. Tyyppi istuutui välittömästi siellä olevalle tuolille ja alkoi ladella uhkauksia.
- Minä, minä, puuh, haastan sinut oikeuteen vapaudenriistosta, kuristamisesta, väkivallasta ja homottelusta, ja,
ja tuo tuolla saa olla todistajani, tyyppi osoitteli minua.
- Ketä se tarkoittaa, en minä näe täällä ketään todistajaa? kummastelin.
- Hä, hä, hää, näkee raukka varmaan harhoja, Jorma naureskeli ja läimäytti laiheliinia poskelle.
- Auts, ei saa, tuosta tulee vuosi lisää kakkua.
- Mikä sen nimi on?
- Olen Petteri Ruinakko, siis kuulitko, olen Petteri Ruinakko.
- Menepäs nyt Petteri ruinaamaan jostain itsellesi elämä, jookosta? huusin hänelle kuin pienelle lapselle.
- Etkö tiedä kuka minä olen?
- Njaa, näytät joltain kehityksen kesken jättäneeltä, lienetkö niitä tuulen nussimia vinkuheiniä, joita jotkut
erheellisesti unelmien prinsseiksi kutsuvat?
- Olen, olen Mikko Alapallon roudari ja kuule, kuule lähes
kuuluisa itsekin.
Että sellainen tyyppi tällä kertaa, alkoi päässäni keittää toden teolla. Jos minä olisin tuon tiennyt silloin siellä Lissua höylätessäni, niin olisin käynyt hukuttamassa tyypin siihen maitomukiinsa. Helvetti, siinähän olisi ollut konsti saada häiriköidä tuota vihaamaani nahkahousuviulistia. Jos sen roudari olisi hukkunut maitolasiin, niin silloin se olisi varmaan surrut itsensä hengiltä ja minä olisin ollut Alapallo vapaa koko loppuelämäni.
- Mitä sen nahkahousuhiipparin viulussa on muka roudattavaa? kysäisin tyypiltä.
- Paljonkin, ei se itse sitä tee, on se niin iso kingi.
- No isot sillä on ainakin ne pokat, hyi helvetti, aloin voida jälleen pahoin pelkästä tyypin ajattelemisesta.
- Mikolla on nyt uusi asianajaja, se hoitelee teidät kuin russakat ja imee kuiviin kuin hyttynen.
- Ai jaha, no mikä sen asianajajan nimi on, jos vaikka kyseinen kuuluisuus sattuu ottamaan yhteyttä?
- Se on Marlonen, Pekka Marlonen, vitun kova jätkä, se pistää teitä köniin lakikirjalla, Petteri riehaantui julistamaan ilosanomaansa.
- Onnea vaan teille, onko muuten kalliskin asianajaja?
- On, otti pelkkää etumaksua satatuhatta, ennen kuin alkoi tehdä yhtään mitään. On varmasti Suomen kallein asianajaja.
- Epäilemättä, vastasin nauruani pidätellen.
- Kuulette siitä varmasti!
- Sitä minä tässä jo olenkin odotellut, vastasin höynälle ja poistuin
sisälle nauramaan.
Nauroin varmaan vartin putkeen sohvalle lysähdettyäni. Naurun jälkeen varmistin silmämääräisesti, että olohuoneen matto oli suoristettu. Näin oli, joten päätin pistää uusinnan päälle ja nauraa hekottelin perään toisen vartin. Puolen tunnin nauramisen jälkeen minulla oli niin kova hiki päällä, että oli pakko lopettaa ainakin toiseksi puoleksi tunniksi.
- Erkkuliini, sinä olet ihkun hauska, kiva nauru, Ilona tuli kannustamaan minua nyt täysin pukeissa.
- Kireät nuo sinun pöksyt, ihastelin naiseni vaatetusta katseen nuollessa tämän jalkovälin muotoja.
- Halusin olla parhaimmillani, kun Pekka ja Jaska tulevat.
- Entä se toinen lepakko, missä se luuraa, sängyn allako?
- Ehei, Siru on juuri vetämässä päälleen sellaista mustaa kokoverkkopukua.
- Käyttääkö se alusvaatteita? aloin suorastaan huohottaa.
- Ei, kuten en minäkään, koeta vaikka, Ilona astui lähemmäksi.
Sujautin käteni hänen kireisiin pöksyihin ja totta tosiaan, siellä oli vain ehtaa tavaraa, eikä mitään ylimääräisiä tekstiileitä menoa hidastamassa. Upeaa, että minulla oli tuollainen elämään rennosti suhtautuva pikku nainen, vaikkakin välillä hieman huolimaton, kuten se vinossa oleva matto osoitti aikaisemmin aamulla. Ilonan poistuttua katsomaan Sirun pukeutumista, minä otin lipaston laatikosta mitan ja mittarin olohuoneen maton paikan seiniin nähden.
- On se perkele, ihan millillään, totesin suunnattomaksi hämmästyksekseni.