www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

2.3.2008

175. Kuolaposki

Leffa näytti huomattavasti paremmalta mitä vanhasta televisiosta. Olin katsonut tämän saman leffan jo pari kertaa aikaisemmin, viimeksi noin kolme viikkoa takaperin. Yleisön, siis katsojien pyynnöstä se lähetettiin uudelleen todella usein, välillä jopa viikoittain. Tuo leffa oli siitä hyvä, että siitä näki, että myös hullulla voi olla jotain tavoitteita – tulla vielä hullummaksi. Onneksi olin päässyt itse irti tuosta tavoitteesta, mutta muuten raina oli joistain kohdin todella viihdyttävä alastomine naisine ja miellyttävine seksikohtauksine.

- Voih, taas ne naivat, Ilona huokaisi käsi poskella.
- Sinä siellä ruudun takana, muista, ettet lährää uuden television ruutua spermoillasi, osoitin ruudulla keikkuvaa alastonta miestä.
- Oh, näit sä Erkkuliini minne se työnsi sen?
- Yööök, näin, painoin pään jalkojeni väliin.

Voi helvetti, en muistanutkaan, että leffassa yksi tyyppi halusi hanuria enemmän mitä haitarinsoittajat keskimäärin ja se kuvotti minua suunnattomasti. Jos naisilla kerran on pimpan kaltainen makoisa paikka, niin miksi lähteä tutkimaan muita koloja, plääh.

- Onks tuon sedän muna kasvanut sitten viime kerran?
- Miten niin? käänsin katseen tyttöni kohti.
- No ku se on isompi tai ainaski pitempi.
- Isompi televisio, nainen hyvä.
- Ai niin, onhan sinunkin kikkeli isompi läheltä katsottuna kuin kaukaa tiirattuna, kih, kih.

Kolmen vartin päästä minua alkoi tympiä koko leffa, sillä minusta tuntui, että naiseni katsoi sitä vain kasvaneiden meisseleiden takia. Olihan toki ämmilläkin isommat perseet, mutta se ei vaikuttanut omaan katselunautintoon millään tapaa, eli en istunut sohvalla kuolaten, kuten naiseni teki. Ilona istui vieressäni kuola poskea pitkin valuen. Minun oli pakko ottaa käteni pois hänen terhakalta tissiltään, ettei se olisi jäänyt kuolavanan vangiksi. Seurasin silmä kovana kuolan etenemistä kohti sohvaani. Voi helvetti, pitikö minun saada riesakseni vielä kuolaava nainen?

- Sluuuurps, tää on mahtava leffa, Ilona pyyhki kämmenellä kuolaposkeaan.
- Vittu, kumisaappaat täällä kohta tarvitaan, murahdin.
- Okei, hae vaan kumpparit, ei mua haittaa.
- Helvetti, myydäänköhän tässä lähellä kumiveneitä? jatkoin puhisemista kiukun keskellä.
- En tiä, mut tää on hyvä leffa.
- Toiselta kanavalta tulisi säätiedotus, vilkuilin kelloa.
- Pliis ei nyt, täs on menossa tärkeä kohtaus.

Olihan se, mutta ei minun mielestäni. Filmillä kaksi hullua miestä kilpaili siitä, että kumpi saa tungettua sieraimiinsa enemmän pillereitä meisseli tanassa. Hitto mitä lääkkeiden väärinkäyttöä, en voinut nyt sietää sellaista. Olisivat enneminkin tappaneet toisensa lääkkeillä, niin se olisi ollut jollain tapaa mielekkäämpää. Joskus hihittelin tuollekin kohtaukselle, mutta nyt se yökötti minua aivan sairaasti.

- Pröööööööööööööööööööööööööt! oho! totesin suu korvissa.
- Mitä, oliko se pieru? Ilona kääntyi tapittamaan minua silmiin.
- Oli ja pitkä olikin.
- Mistä se tuli?
- Perseestä, kuinka niin?
- Mitä söit?
- Vittu, mikä kyselytunti tämä oikein on? aloin jo sydämistyä naiseni uteluihin.
- En mä vain koskaan saa noin pitkiä.
- Tosimiehellä on isot munat ja pitkät pierut, eli se ei ole naisten touhuja.
- Aha, no sitten mä jatkan tän leffan katsomista.

Ilona jämähti sohvalle kuin viimeviikkoinen räkä pöydän alapintaan. Koska vatsaani kurni, nousin ylös ja suunnistin jääkaapille. Avasin oven ja otin sieltä HK:n sinisen sekä tulisen sinappituubin. Avasin makkarapaketin puukolla ja vapautin makkarat kortsuistaan. Viipaloin makkarat ja heitin ne paistinpannulle ruskistumaan. Minulla oli niin nälkä, että olin pakotettu tekemään kunnon ruokaa.

- Mitä teet Ernesti, jotain ruokaako?
- Joo, perunatonta makkaraperuna-annosta, otatko sinäkin?
- Hyvä, hyvä!
- Siis otat, mumisin takaisin.

Aloin jo suunnitella television viemistä takaisin liikkeeseen, sillä naisen paikka on keittiössä eikä missään television ääressä kuola poskella valuen. Seuraavaksi joudun varmaan ostamaan tupla ison sohvan, kun naiseni perse ei mahdu enää kolmen istuttavalle sohvalle, hyi helvetti.

- Tässä neidille! vein Ilonalle makkara-annoksen sohvalle.
- Juomalasissa? hän hämmästeli ojentamaani lasia.
- Vittu, kattilassako nämä olisit halunnut?
- No höspö, enhän sentään, sehän voisi olla kuuma ja polttaa suukkia.
- Sitähän minäkin, murahdin ja palasin keittiön ruokapöydän ääreen.

On se kumma, että kun toinen yrittää olla ystävällinen ja laittaa perheelleen ruokaa, niin edes ruoka-astiat eivät kelpaa syömiseen. Onneksi tämä meikäläisen kokkina toimiminen oli aika harvinaista. Tämä hulluleffa vaan oli sellainen, mikä imaisi naiseni liian tiiviisti television ääreen, varsinkin nyt, kun meisselit olivat entistä isomman näköisiä.

- Prrr, prrr.
- Erkkuliini, puhelin soi.
- Kuulen kyllä.
- Vastaatko siihen vai annetaanko soida?

Meinasin antaa olla, mutta lautanen oli tyhjä makkaroista, eikä minulla ollut tällä hetkellä mitään kiireempää tekemistä, joten nousin ylös ja otin Ilonan ojentaman luurin.

- Ernestillä, housut jalassa, vastasin siihen.
- Niin, köh, tuota missä oli? naisääni köhi.
- Lopeta se tupakanpoltto tai ota sormi pois perseestä, niin kuulet paremmin.
- Anteeksi, en kyllä ole harrastanut kumpaakaan, nainen tirahti.
- Soittele sitten uudestaan kun sinulla on jotain sanottavaa, murahdin ja paiskasin luurin alas.
- Prrr, prrrr, puhelin aloitti melkein samassa.
- Meillä, sohvalla, vastasin tällä kertaa toisin.
- Täällä puhuu Anneli Tynnyri Suomen utelukysely Oy:stä, hyvää iltaa.
- Hienostihan se meni tällä kertaa, ota seuraavan kerran hieman enemmän tunnetta tuo firman nimen kohdalla, vaikka hienoisesti ääntä värisyttämällä, totesin tytylle ja paiskasin luurin korvaan.

Helvetti, pitikö minun joutua vielä jonkun hiton Annelin tentattavaksi maha täynnä. Olin jo leppynyt jonkin verran, sillä vatsa täynnä ei jaksanut olla kovin vihainen. Samassa minulle tuli mieleen, että Annelihan saattoi olla hyvinkin kaunis ja soitella minulle vaikka alastomana kotoa, hieromasauva jalkovälissä suristen. Hitto, aloin käydä jo todella kuumana ja odotin Annelin kolmatta soittoa käsi luurilla. Odotus vain venyi ja venyi ja aloin olla jo melkein itsemurhan partaalla, kun puhelin pirahti.

- Vau, olet upea ja ihmeellinen ihminen, kolosi on kuin samettia vaikka äänesi onkin kuin sementtiä, lepertelin luuriin.
- Kööööh, anteeksi missä tämä oli? kuuluin puhelimesta miehen äänellä.

Olin pudottaa luurin lattialle, sillä tunnistin äänen Ilonan isän ääneksi. Mitä helvettiä sekin seniili pässi tänne oikein soittelee lankapuhelimeen, kun hänen tyttärellään on kerran kännykkä? Olivatko ihmiset todella niin vittumaisia, että soittelivat huvikseen vääriin numeroihin tavoitellessaan oikeita ihmisiä? Tällä periaatteellahan minä voisin soittaa kukkakauppiaalle ja pyytää pankinjohtajaa puhelimeen.

- Se kyrvänmittainen tappi soittelee! karjaisin Ilonalle.
- Kuka? naiseni hölmistyi.
- No se sama joka väittää olevansa isäsi, vaikka ei uskoisi edes toisen tapaamisen jälkeen, kailotin niin että asunto raikui.
- Anna tänne se luuri, Ilona suorastaan tempaisi luurin itselle.

Sain vielä röyhtäistyä makoisasti luurin suuntaan, ennen kuin Ilona hautautui sen kanssa peiton alle. Tuo ahdistin minua lisää, sillä piiloutuminen oli varma merkki jostain salailusta. Olin melkein satavarma, että Ilona kaivoi samalla persettä, kun jutteli isänsä kanssa, ei se muuten peiton alle mennyt puhumaan. Sen jälkeen se tulee muina naisina sohvalle ja alkaa kaivaa nenäänsä, ihan kuin peiton alla ei olisi tapahtunut yhtään mitään. Tällaisia pohtiessani keksin tuosta suoran syy-yhteyden Ilonan himolle ostaa vihreitä vessaharjoja joka paikasta. Siinähän se yhdistyi, siis paskainen vessaharja jossa vihreä väri symbolisoi räkää.

- Hah, minäpä tiedän! riemuitsin kovalla, mutta kuuluvalla äänellä.
- Okei, minä tunnustan, Ilonan pää ilmestyi peiton alta nolon näköisenä.
- Niin, hahaa, minä tiedän.
- Hyvä on, hyvä on, mutta et sitten hiisku tästä kenellekään, Ilona vannotti.
- En tietenkään, vaikka se hyvin mahtava asia onkin, lupasin.
- Jaska ja Pekka saapuvat huomenna ja isukki hakee ne lentokentältä.
- Mi-mi-missä kohtaa se vessaharja astuu kuvaan? räpyttelin hämmästyneenä silmiäni.
- Mikä vessaharja? naiseni katsoi minua uitetun spanielin katseella.
- Unohda, taidan mennä nukkumaan, nousin sohvalta.

En jaksanut enää olla hereillä tässä sekopäisessä maailmassa, missä mitkään teoriat eivät pitäneet, vaan aina tuli joku ja sekoitti pääni totaalisesti. Astelin makkariin, riisuin itseni alastomaksi ja kävin nukkumaan pylly tyynyllä. Protesti sekin tätä vittumaista maailmaa ja vittumaisia ihmisiä kohtaan, kuten kyrvänmittaisia isukkeja, jotka soittelevat vääriin numeroihin puhuakseen jostain lentokenttäkuljetuksesta.


© Rauno Vääräniemi