www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

24.2.2008

174. Tarjousrenkaat

Televisioasentajan kerrottua multaavansa potut, olin aivan varma sen olevan vain jotain salakieltä, jota tällaiset tavalliset lääkkeiden normikäyttäjät eivät tajua. En kerinnyt kovin pitkään miettiä tuota asiaa, kun Kaapelimies sai televisioon virrat päälle ja rietas sääpelle pomppasi ruutuun päivääni pilaamaan.

- Heippa vaan kaikki hyppelispuppelisihanaisetkarvapersekamut, täällä teidän ikioma säämiehenne.
- Voi helvetti, taas tuo ällötys, kiroilin oksennuksen pyrkiessä kurkkuuni.
- Hei, tää tyyppi on kaikesta sekopäisyydestään huolimatta todellinen kansansuosikki, televisiomies naureskeli.
- Säädä kuule nyt se härpätin vain toimimaan ja vaihda joku toinen kanava.
- Miten olisi tällainen musiikkikanava?
- Ou jes, jytää, Ilona innostui ja alkoi keikuttaa pientä peppuaan musiikin tahdissa.

Koska televisio oli kuulemma kunnossa ja käyttövalmiina, komensin pyllynvatkaajan kaatamaan meille kahvit ja istuutumaan itsekin pöytään. Päätin pitää tuota televisiota tuonutta viivojen vetäjää kunnolla silmällä, ettei vaan vetele mitään täällä asunnossani. Ennen pöytään istumista huomasin rapun edessä sinisen pakettiauton, mutta katselukulmasta johtuen en nähnyt sen kylkitekstejä.

- Vai Toyota-miehiä, mutisin tunkiessani pullaa suuhun.
- Ei nyt niinkään, se on vain pelkkä työkalu.
- Jaa, vapaa-ajalla sitä ollaan sitten niin pihalla, ettei kykene ajamaan, ymmärrän, yritin olla hyvin myötämielinen, ettei tarvitse alkaa mätkiä kumipuunoksalla.
- Njaa, Citroeneilla ajelen vapaa-ajat.
- Ernesti, eikö niitä myydä samassa kaupassa mitä Mersuja? Ilona innostui.
- Valitettavasti, huokaisin.
- Haluatteko tietää jotain tuon television käyttämisestä? Siinä tuli kyllä mukana suomenkieliset käyttöohjeet, mutta voin kyllä opastaakin, mikäli haluatte tietää jotain.
- Saako siihen sadetakkisuodattimen? innostuin oitis.
- Eh, ei kyllä sellaista ole saatavilla, kuinka niin?
- Tuli vaan mieleen, mutisin ja lisäsin pullan määrää suussani.

Vai vielä nykyaikainen televisio, puhisin mielessäni. Minua alkoi hetki hetkeltä ahdistaa enemmän tuon television ostaminen. Olisi pitänyt sittenkin vain tyytyä radioon, voi vittu! Siitä ei ainakaan tulisi kukaan kurkkimaan ja ilkkumaan minulle, kuten television sääpelle teki harva se päivä. Lisäksi minua harmitti, että jos en todellakaan saanut rahoillani mitään muuta kuin litteämmän töllön, niin senhän voi tulkita jo huijaukseksi.

- Tässä on sitten se pip-toiminto, joka on erittäin käytännöllinen, kun teillä on tuo digiboksi.
- Sano nyt vaan suoraan, että mikä toiminto, äläkä piippaa sitä idiootti, murahdin tv-miehelle.
- Siis picture in picture, eli kuva kuvassa toiminto. Annas kun näytän.
- Ihkuu, se näyttää, Ilona innostui ja nousi oikein seisomaan.
- Vitun vilauttelija, mutisin itsekseni, mutta nielin äänekkäämmät kommentit.

Kaapelimies asteli television luo ja hetken kaukosäätimiä paineltuaan saimme katsella television ruudulta kahta eri kanavaa. Tuohan nyt oli jo jotain, siis suorastaan upeata. Lisäksi kun toisen kanavan sai kivasti pieneksi yläkulmaan, niin Ilona saattoi katsella sitä ja minä omaa kanavaa isona versiona. Meillä kun ei ollut tuota tasa-arvoa television katselussa, vai miksi sitä oikein kutsutaan paremmissa piireissä.

- Haluatteko tietää vielä jotain muuta? Kaapelimies tiedusteli.
- En, liika tieto lisää tuskaa enkä saa sen vuoksi nukuttua kovin hyvin.
- Etkö sinä Erkkuliini tiedä mitään? Ilona hölmisteli.
- Tiedän, ja sen takia valvonkin jatkuvasti öisin.
- Ai jaa, en minä vain ole huomannut.
- Esimerkiksi toissa viikolla eräänä yönä valvoin neljä sekuntia kusella käymisen jälkeen.
- Voi rakas, tuohan on jo vakavaa, naiseni huolestui.

Seurasin samalla televisiomiestä, joka haroi partaansa. Olikohan äijä hukannut partaan huumeensa, sillä tuollainen parta on aika hyvä huumekätkö, mietiskelin itsekseni. Koska emme halunneet tietää lisää television ominaisuuksista tai omituisuuksista, Kaapelimies asteli pöydän luo ja istuutui hörppimään loput kahvinsa. Ne oli juotu kohtalaisen äkkiä ja hän ilmoitti homman olevan sitä myöten selvä. Vanhan television raadon ja irtonaisen kuvaputken hän paketoi aika näppärästi uuden television pahvilaatikon pahveihin ja mukana tulleeseen suojapussukkaan paketointiteipin avulla.

- Eiköhän mennä tuonne pihalle katsomaan, että kuka on kuka ja mikä on mikä? Kaapelimies ehdotti eteisessä.
- Minä olen Ilona, hei, Ilona tälläsi kätensä Kaapelimiehen käteen.
- Kaapelimies, terve, terve.
- Nyt sä varmaan haluut mennä tuonne pihalle kysymään Ernestiltä, et kuka se on?
- No ei nyt ihan sitä, vedellään vain vähän viivoja, hehe.
- Hehe, niin, viivojahan me vaan, koetin löytää jotain huumoria tuosta lausahduksesta vaikka panta pään ympärillä kiristi aika rajusti.

En vittuillaksenikaan auttanut ovien avaamisessa tuota viivojen vetäjää, vaan annoin miehen raataa koko rahan edestä. Yksilön on tehtävä mitä yksilön on tehtävä, oli mottoni tällä kertaa. Matka hissillä alakertaan sujui hiljaisuuden merkeissä. En tiedä mitä televisiomies mietti, mutta minä harmittelin eteiseen unohtamaani pamppua. Olin näemmä taas niin sekaisin ahdistuksestani, etten ollut muistanut ottaa sitä mukaani.

- No niin, nyt vanha televisio on autossa, televisiomies totesi nostettuaan romut kyytiin.
- Tuota, mitä helvetin kuhmuja sinulla on tuolla tavaratilan takaosassa?
- Paripyörät vaativat hippasen isomman pyöräkotelot.
- Paripyörät? raavin päätäni.
- Iso teho vaatii isoa kosketuspintaa asfalttiin, jotta auto poistuisi tarpeeksi rivakasti paikalta.
- Nuuh, haisee kyllä aika hitaalta, nuuhkin auton kylkeä.
- Odota, käännän tämä toisinpäin.

Hypähdin sivummalle odottamaan auton kääntämistä. Olin jo kysymäisilläni, että milloin niitä viivoja aletaan vedellä, kun Hiacen takarenkaat alkoivat jauhaa tyhjää asfaltilta ja kohta se singahti matkaan takaperin, jättäen jälkeensä neljä mustaa raitaa.

- Vitun liikenneterroristi, kirosin tajuttuani mitä viivoja mies aikoi vedellä.
- Eikö olekin aika vakuuttava peli? Kaapelimies huuteli ikkunasta peruuttaessaan käännetyn auton hitaasti eteeni.
- Vitut ole, köyhien autot ne sutivat. Rikkailla on varaa ostaa autoja, jotka vain poistuvat paikalta nopeasti.
- En koskisi pitkällä tikullakaan esimerkiksi mihinkään Mersuun, hyi helvetti mitä ökypaskoja, Kaapelimies ilmoitti.
- Kyllä minuakin ahdistaisi, jos joutuisi virittelemään jotain vanhaa pakettiautoa. Äitisi vanhan hiustenkuivaajanko olet tuonne pellin alle laittanut?
- Vähän sinne päin. Tässä on remmiahdin ja sen lisäksi kaksi pakokaasuahdinta plus tarvittavat välijäähjyttimet sun muut kilkkeet.
- Pysyvätkö tuon vatkaimen kyydissä edes hampaissa paikat?

Kaapelimies yritti houkutella minua mokoman tehosekoittimen kyytiin, mutta kieltäydyin siitä tiukasti, sillä en halunnut pilata loppuelämääni oksentelemalla ja voimalla pahoin. Auto näytti niin halvalta, että pelkäsin suorastaan romahtavan sen kyydissä, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

- Pystytkö parempaan, ettei minun turhaan tarvitse vetää tähän raitaa vielä etuperin.
- Minä pystyn vaikka mihin, kehaisin itseäni.
- Palaako myös kumi?
- Pyh, autoni kehittyneet ajonhallintajärjestelmät eivät salli minun rehvastelevan köyhille, pyörittelin päätäni.
- Tuttu juttu, miehellä on pienet munat ja Mersu, televisiomies hihkaisi pakettiraketin kopista ja suditteli perä sladitellen tiehensä.
- Vittu, varmaan joku eskimo, kun ei saa autoa pysymään suorassa edes kuivalla asfaltilla, manailin tyypin perään.

Katselin Hiacen paripyörien tekemiä kumiraitoja pihassa ja totesin siinä olevan mummeleille pitkäksi aikaa askaretta, mikäli meinasivat saada pihan vielä entiselleen. En voinut jäädä siihen pitkäksi aikaa, sillä halvoista renkaista lähtevä käry sai minut aivastelemaan ja voimaan pahoin. Hypähtelin kumiraitojen yli, etteivät vaan kenkäni mene pilalle tuosta tarjouskumista.

- Joko te teitte sitä mitä teidän piti tehdä siellä pihalla? Ilona kilkatti makuuhuoneen ovelta ilman rihman kiertämää.
- Äijällä oli jotkut tarjousrenkaat auton alla, vittu minkä päänsäryn sain siitä kärystä, puhisin kiukkuisena.
- Se toi sentään television.
- Menisitkö kontalleen tuohon sängylle ja olisit hiljaa?
- Näinkö, Ilona pyörähti ympäri ja paljasti posliininsa minulle.
- Jes, totesin kaivaessani kovan kalun housuista.

Johan teki gutaa runtata tyttöäni oikein olan takaa pohjaan saakka. Ilona kirkui kuin lopetettavana oleva sikalauma, mutta se ei vauhtiani hidastanut. Homma oli ohi vartissa, sillä halusin katsoa uudesta televisiosta vielä yhden elokuvan, joka kertoi miten hullusta tuli vielä hullumpi.

- Upeeta Erkkuliini, sinä se osaat sitten ottaa naisen kunnolla, Ilona huohotti.
- Kuuluu täydelliseen minäkuvaani, ilmoitin survoessani puolivelttoa takaisin kalsareihin.
- Tehdäänkö nyt jotain kivaa? Ilona tiedusteli.
- Jos äskeinen ei ollut kivaa, niin hanki haitari! murahdin olkkariin astellessa.
- Erkkuliini, se oli seksiä ja seksi on enemmän mitä kivaa.
- Sitähän minäkin, totesin myhäillen ja avasin television.

Tälläsin takapuoleni sohvalle ja aloin tuijottaa juuri alkanutta leffaa. Ilona tuli hetken päästä viereeni pienet stringit jalassaan. Uppouduin leffaan oikea käsi naiseni terhakkaalla tissillä.


© Rauno Vääräniemi