www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

27.1.2008

170. Trendipellet

- Mä haluun mokkaa, mä haluun mokkaa, Ilona alkoi yllättäen kinuta.
- Siis mokkakikkeliä vai? tiedustelin tarkemmin.
- Ei ku mokkaa, sellaista kahvia.
- Okei, mennään istumaan johonkin kahvilaan ja ryystetään kahvit.

Katselin jo sopivaa paikkaa, kun Ilona ilmoitti, ettei hänelle kelpaa mikään kahvilassa istuviltaan juotu kahvi. Hänellä piti saada sellainen trendikahvi, jota ryystetään kävellessä. Tässä vaiheessa putosin kuin hullu jäiseltä peltikatolta, sillä eihän kukaan tervejärkinen juonut kahvia kävellessä. Osalta kun ei edes purkan syöminen ja käveleminen luonnistunut yhtä aikaa, saatikka sitten kahvin ryystäminen.

- Onko sinusta tullut joku takamehtien metsuri, nehän joivat kahvia termarista työn lomassa?
- Ei, vaan olen aikaani seuraava kaupunkilaisbitch.
- Sellaiseksi olet aika seksikäs, totesin ja puristin tyttöäni pepusta.
- Kato tonne, tuollaisen mä haluun, Ilona osoitteli yhden liikkeen sisätiloihin.

Kas kummaa, siellä koikkelehtivat myyjät kannelliset kahvimukit käsissään ja myös osa asiakkaista oli samoilla linjoilla. En voinut vastustaa kiusausta, vaan astelin sisälle kyseiseen putiikkiin tutkimaan tuota ilmiötä tarkemmin. Hetken touhua katseltuani, tulin siihen tulokseen, että tuo on todella yksikätisten hommaa. Kaiken lisäksi liikkeen lattia oli täynnä ruskeita kahvitahroja.

- Miten voin auttaa, yksi kahvimukijannu tuli tiedustelemaan paita huolettomasti auki.
- Epäilen, ettet mitenkään, tuijotin tyypin kolmea rintakarvaa, joille oli nähtävästi väkerretty aamulla jakaus.
- Olen Lars, kuka sinä olet?
- Sovitaanko jo heti tässä kohtaa, ettemme jatka sinutteluasteelle. Olen hyvin korkeasta asemasta, enkä halua kenenkään tietävän missä liikuskelen.
- Vau, upeeta, siis totta kai herra.
- Kertoisitko nyt ensin, että mitä vittua tuo kahvimuki roikkuu teillä kaikilla mukana?
- Ei se roiku, me pidämme sitä kädessämme, tirsk.
- Yksi tuollainen vielä lisää, niin lääkäri saa kaivaa nenästäsi termospullon.
- Eh, eihän täällä missään ole termospulloja.
- Anttilasta ainakin löytyy ja se ei ole kaukana.

Lars otti varovaisen taka-askeleen ja alkoi kammata käsi hermostuneesti nykien vaaleita kutrejaan. Toinen käsi oli tarrautunut niin kovasti kahvimukin ympärille, että se tuskin irrotti siitä otettaan edes yön pimeimpinä tunteina. Toisaalta, olihan se kätevää, kun heräsi yhtä aikaa aamukahvinsa kanssa, eikä sitä tarvitse lähteä keittämään keittiöön.

- Palataanko tuohon mukiin?
- Odota, ryyyyyyyyyyyyyyys…no niin, mitä kysyitkään?
- No voi vittu, etanatkin muistavat asioita pitempään kuin sinä, Laaaaaaaaaaars.
- Ai kun sanoit sen iiiiiihaaaaanaaaaasti.
- Auttaisko tämä? tälläsin samalla kenkäni tyypin sandaaleiden päälle ja painoin jalkaa kunnolla lattiaa kohti.
- Uuuuh, me, me olemme trendipellejä!
- Anteeksi, voisitko toistaa? nostin jalkani hänen sandaalinsa päältä.
- O-olemme trendipellejä ja kaikki trendipellet juovat kahvia kävellessä.
- Eikö se ole jotenkin vaivalloista?
- He kamoon kamu, kaikki todella trendikäs on jotenkin hankalaa ja epämukavaa, mut se on kuule niin trendyä, et oksat pois.
- Minusta näyttää siltä, että tuo teidän työskenteleminen on hyvin vaikeaa noiden kahvimukien kanssa.
- Mä siitä kakat viskaan, sillä kaikki trendikkyys menee käytännöllisyyden ohi. Oot sä muuten elänyt jossain lukkojen takana?

Mitä vittua? Mitä tuolle tyypille kuului minun menneisyyteni, eli se, että olin todellakin elänyt jossain vaiheessa elämääni suljetulla hyvin monien lukkojen takana? Korvissa oikein kohisi tuo tyypin heittämä kommentti ja se ei luvannut ollenkaan hyvää, kenellekään. En tiedä miten se taas tapahtui, mutta käteni tempaisivat jostain vaaterekistä valkoisen ohuen neuleen ja muutamassa sekunnissa se oli kiristetty tuon lässynlässyn trendipellen kaulan ympärille niin tiukasti, että tyypin naama muistutti luumua väriltään ja kaiken lisäksi kahvimuki oli kruununa miehen päässä – ylösalaisin.

- Voi Erkkuliini, tuo on kaunista, Ilona ihasteli edessämme violettina patsastelevaa myyjää.
- Niin, tuo on kyllä aika hätäisesti tehty versio trendikkäästä nykytaiteesta, mutta ymmärtänet rakas herkkuperseeni, että tein sen hyvin nopeasti.
- Voih, sinä olet paras, Ilona riemuitsi.
- Ummmmh, ääääh, tääääh, puristhaaa, trendipelle puhisi.
- Hei, kaikki trendikäs on jollain tapaa hankalaa ja epämukavaa, vai etkö muista mitä äsken sanoit?
- Umph, tätätää on mulle liian trendikästä.
- Kokeilisit kerrankin itse aloittaa jotain todella trendikästä, vaikka tuollainen villapaitakahvitrendi violetin värisellä lärvillä koristeltuna.
- Minä, minä olen huono keksimään itse mitään trendejä.
- Saat lainata tuota ideaani, tai saat sen vaikka täysin omaksi. Voit kutsua sitä vaikka Lars-trendiksi tai ihan miksi vaan.
- Vautsi Lars, mitä sinä olet mennyt keksimään, toinen tyyppi pelmahti luoksemme kahvimuki kädessään ja jotkut ihme killuttimet korvissaan.

Katselimme Ilonan kanssa Larsin kopiota, joka oli tohkeissaan kuin hullut sinä päivänä kun tieto kattoluukun auki jäämisestä levisi suljetulle. Sinä päivänä oli jäisellä peltikatolla satakunta hullua kokeilemassa, että miltä tuntuu olla hullu jäisellä peltikatolla. Nopeimmat kerkesivät vielä kokeilla, että miltä tuntuu lähteä kuin hullu jäiseltä peltikatolta ja millaiset liito-ominaisuudet ihmiselle on luotu. Itse en ollut mukana katolla, sillä kaikki voimani meni sen saamarin kattoluukun lukon sahaamiseen. Kiinteistönhuoltofirmahan siitä sai syyt niskoilleen loppujen lopuksi, mutta sellaista se on elämä tässä yhteiskunnassa, jossa kaikki kilpailutetaan pilkun päälle ja sentin tarkkuudella.

- Ja mitäs sinä roikottelet korvissa? kummastelin toisen myyjän korvakilluttimia.
- Mä oon tän storen it-supportti Mats, mies ojensi kättänsä minua kohti.
- Hei, sinun naamassa on jotain, vastasin hänelle ja tungin samalla käteni syvälle taskuihin.
- Oih, mitä, onkos se jotain vakavaa? Voisiko joku pyyhkiä sen pois?
- Mitä siinä on kulta? Ilona tapitti Matsia silmät kovana.
- No vittu, nenähän se olikin, ei mitään hätää, ilmoitin pienen hiljaisuuden jälkeen.
- Yh, olipas topakkaa hjuumoria, tirsk, Mats tirskahti.
- Mitkä killuttimet sinulla on korvissa? kokeilin uudestaan.
- Nää on mun bäkupit ja toolsit, ju nou?
- Apinatko sinut ovat kasvattaneet vai miksi tuo artikulointisi ei ole mitenkään ymmärrettävällä tasolla? puhisin takaisin.
- Aih, kun mä oon niin trendikäs, niin mä tulen kuulkaas puhuneex tällai trendikkäästi.
- NUO KILLUTTIMET!
- Muistitikut, Kingston 4 Gigabittiä, hintaa kuusikymmentäyhdeksän euroa ja yhdeksänkymmentäsenttiä.
- No niin, tulihan se sieltä ilman mitään turhia kiemurteluja, iloitsin lopulta.

Tässä kohtaa minulla tuli mieleen, että perseessäkö tuo tyyppi sitten tietokonetta säilytti? En alkanut sitä utelemaan, sillä en todellakaan halunnut alkaa tuijotella kenenkään miespuoleisen paljasta hanuria keskellä kauppakeskusta, ei vaikka se olisi ollut hypersuperultratrendikästä.

Nähtävästi olin vajonnut joksikin aikaa omiin ajatuksiini, sillä havahtuessani takaisin tähän maailmaan, edessäni koikkelehti kaksi tyyppiä villapaidat kaulan ympärille sidottuina ja kahvimukia nurinpäin päässä, kahvien valuessa pitkin viimeisen päälle laitettuja hiuksia. Heidän ääntelyistään päätellen tuosta tulisi kuulemma kova juttu jossain kuppilassa, jonka nimi ei sanonut minulle mitään, sillä se oli niin trendikäs. Koikkelehtijoita katsellessa tuli mieleen, että noille pitäisi näyttää sitä takavuosien trendikästä poliisiauton rekisteritunnusta, eli LUU-5:sta, joka liikkui saamieni tietojen mukaan pohjoisessa Suomessa.

- Erkkuliiniii, minä tahtoo kahvin, Ilona polki pientä jalkaansa kaupan lattiaa vasten.
- Okei, tämän kaiken kokemani jälkeen pelkkä kahvi tuntuu aika hyvältä vaihtoehdolta.

Seurasin tyttöäni ulos tuosta omituisten ihmisten miehittämästä omituisesta liikkeestä yhteen hampurilaispaikkaan, jossa minulle tuli sellainen tunne, että nyt oltiin Suomen perslävessä. Katselin siinä jossa seistessä, kun viereisellä tiskillä oleva liituraitamies latasi läppärinsä päälle kokismukin, ranskalaiset ja hampurilaisen. Mies ei ottanut ollenkaan tarjotinta, vaan eväät suljetun läppärinsä päälle. Seurasin häntä ja mies todella lähti siitä maksettuaan suoraan ihmisvilinään, napsien ranskalaisia pussista.

- Otatko sinä mokan? Ilonan kysymys palautti minut jälleen takaisin tähän maailmaan.
- Joo, voisihan sitä kokeilla.
- Kapupapupulpukalpulattelöttekappusinolaittidarkkimilkkimaitosekohekosuklaatipuklaativaimikä? kassatyttö lateli minulle hymyssä suin.
- Kiristääkö stringit vai etkö ole saanut munaa viikkoon? heitin takaisin.
- Iiih, tyttö kirkaisi ja meni aivan punaiseksi.
- Se ottaa tavallisen maitokahvin, Ilona ilmoitti topakasti.
- Siis yksi TAVALLINEN maitokahvi, tyttö rääkäisi kuin viimeisenkin munansa menettänyt ikääntynyt munahaukka.
- Minä otan wolkkimokan suklaanoppareilla, Ilona kertoi oman tilauksensa.
- KANNATTAIS PESTÄ KAINANOT, totesin reilulla äänellä tytön ojentaessa kahvin minulle.

En jäänyt odottelemaan vastausta, vaan marssin kahvini kanssa ulos tuosta trendejä pullistelevasta hampurilaispaikasta, joka oli kuin pahinta painajaistani.