www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
20.1.2008
Ei juma, että minua alkoi naurattaa Ilona ja imurin letku perseessä koikkelehtiva myymäläpäällikkö. Siinä on kyllä sellainen tilanne, että on hyvin hankala pitää ilme peruslukemissa, mikäli liikkeeseen sattuu tulemaan muita asiakkaita. Tosin, voihan se olla, että jossain myymäläpäällikköakatemiassa tutustutaan myös siihen miltä imuri hanurissa tuntuu, noin niin kuin esimerkkitilanteena hankalan asiakkaan suututtamisesta.
Imuriajatukset jäivät kuin seinään, kun sain Mersun keulan Itäväylälle ja nopeus alkoi lähennellä puoltatoistasataa. Oli aika retee fiilis vetää ohi kaikista Fiateista ja muista tientukoista, jotka yrittivät päästä vastatuuleen edes lain sallimaa nopeutta. Vilkuilin taustapeilistä ohittamiani autoja ja yksi lähti heittelehtimään ikävästi ohitettuani sen. Taisi raasulle olla liikaa tämä Mersuni aikaansaama ilmavirta ja mieletön imu. Onneksi olin liimannut takalasiin keväällä tarran, jossa luki: ”Hullut eivät nöyristele”. Tuo kasvatti itseluottamukseni auton ratissa pilviin, sillä en nöyrtynyt tien päällä kenellekään. Lisäksi hullun tuurilla poliisitkin olivat juuri munkkikahvilla kun kaahasin heikkopäisenä kohti määränpäätäni.
- Minne me nyt sit oikein mennään? Ilona tiedusteli penkkiinsä liimautuneena.
- Vittu, jonnekin missä myydään hyviä töllöjä, ihan sama minne.
- Minun pitäisi käydä myös ruokakaupassa.
- Sopii, syön myös itse mielelläni, kerroin tempaistessani Mersun rampille.
- Kannattaisiko jarruttaa? naiseni panikoi.
- Vasta viime tipassa, baby, vasta viime tipassa.
Survaisin pedaalin lattiaan viime tipassa ja jäin kiroilemaan erään vanhan savuttavan Hiacen taakse. Samassa tuli mieleen se laulu, jossa lauletaan, että kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen Jussi-paitoja, melekein aitoja. Hiacen lähtiessä liikkeelle koukkasin vasemmalta puolen ohi ja sen eteen. Tyyppi veti herneen nenuunsa ja alkoi huudattaa autossa olevaa sumutorvea, niin pahalta sen äänimerkistä lähtevä ääni kuulosti. Voi että minua alkoi taas ahdistaa tuollaiset mielenosoittajat liikenteessä. Ensimmäinen ajatus oli käydä tirvasemassa tyyppiä nenään, mutta päätin käyttää toista konstia. Tempaisin hansikaslokerosta kortsupaketin ja avasin sivuikkunan.
- Rakas Jaska, mennään vaan panemaan tuonne kauppakeskuksen parkkihalliin, minulla on kortsut mukana!
En saanut vastausta, mutta torvensoittaminen loppui kuin seinään ja pakettiauton kuskin naama muuttui täysin punaiseksi. Olin oikeastaan hienoisen yllättynyt, että tuo konsti toimi noinkin hyvin. Onneksi meillä hulluilla on nopeat hoksottimet, kun joku vakava tilanne uhkaa omaa hullua minää.
- Hyi Ernesti, en tiennytkään sinua poikkeavaksi, Ilona torui kun sain auton taas liikkeelle vihreillä valoilla.
- Nainen, etkö tajunnut, se oli joke, iso joke?
- Ai vitsi, no ah ah ah.
- Ernesti, mistä tiesit sen olevan Jaska?
- En mistään, otin sen nimen ihan hatusta.
- Ernesti?
- No mitä nyt? tuskastuin jo Ilonan inttämiseen.
- Mistä tiesit että se oli hattu?
- No voi vittu, oletko tosiaan noin tyhmä?
- E-en varmaan, mutta tuossa pakettiauton kyljessä lukee, että Jaska Hattu ja
Hikinauha Oy.
No niin, hullun tuurilla sekin asia selvisi nopeasti ja kaikki meni täysin nappiin. Toivottavasti Jaska nyt oppii olemaan provosoimatta tehokkaammalla autolla ajavia, jotka voivat joskus ohitella yllättävissä paikoissa. Mielestäni auton mentävään väliin saa mennä autolla, sanoohan sen jo nimikin; auton mentävä väli.
Jätimme Jaska pakettiautoineen kääntymään vasemmalle parkkihalliin ja kiihdytimme taas kivaan pieneen ylinopeuteen. Kurvasin Itäkeskuksen uusimman osan rampista parkkihalliin rampille ja vauhdilla sisälle. En jäänyt millekään alatasolle pakokaasuja haistelemaan, vaan kiihdytin rivakasti katolle menevälle rampille. Siihen kun otti tarpeeksi vauhtia, niin renkaat valittivat aivan yhtäjaksoisesti ylös saakka. Avasin molemmat etusivuikkunat, jotta pääsin nauttimaan tuosta konsertista täysillä.
- Uuuh, tekee gutaa, Ilona huohotti pitäen kiinni penkistä.
- Rengas laulaa ja raha puhuu, hähähää, käkätin Mersun singahtaessa katolle kuin
risteilyohjus.
Kanttasin vasemmalle ja mahdollisimman lähelle kauppakeskukseen menevää ovea. Jätin autoni vinottain kahden paikan keskelle, jottei kukaan parkkipaikka-apina kolhisi Mersuni kylkiä. Parkkipaikka oli tällä kertaa aika tyhjä, joten sain valita paikan aika vapaasti.
- No niin, ulos nyt kiimapeppu, hoputin naistani.
- Ihkua, kun puhut noin rumia.
- Taputa, komensin häntä ulkona.
Teimme samat taputukset, kuin kotipihalta lähtiessämme. Varmistin kävellessä, että takkini on varmaan huolettomasti auki, enkä vaan missään tapauksessa näytä joltain metsässä kasvaneelta ahdistuneelta hottentotilta. Ihailin siinä astellessa myös Ilonan piukkaa peppua, joka sai kaluni kovettumaan puoliksi. Ei, nyt ei ollut aikaa edes riettaille ajatuksille, komensin itseäni ja kalu otti lepoasennon.
- Olisko vähän siistii rakastella rullaportaissa? Ilona kilkatti portaissa.
- Voi viddu…, kuului samassa kiroilua sivulta.
Vilkaisin sinne ja huomasin ylöspäin tulevissa portaissa nuorehkon miehen, joka könysi juuri ylös portaista. Tyypillä oli kädessään vuotava muovikassi, josta kuului ikävää kilinää. Jätkä oli tainnut vetää jotain oikein huolella, kun ei pysynyt pystyssä edes rullaportaissa.
- Hihii, tökkäsin sanan säilällä tuota miestä, Ilona hihitteli ja osoitteli nuorukaista.
- Tyypillä meni vittu päähän, amatööri, puistelin päätäni.
- Niin, seksi ei ole kaikkia varten, hihihii.
Rullaportaiden alapäässä kurvasimme vasemmalle, vaikka Ilona olisikin halunnut käydä kuolaamassa Kebabeja Kebab Palacessa. Minulle tuo ei sopinut, sillä olin asennoitunut siihen, että menemme suoraan televisiokaupoille ja näin myös teimme. En voinut sietää mitenkään sitä, että joku toinen tekee puolestani suunnitelmia ja asioita hoidetaan eri järjestyksessä mihin olin ne jo kotona laittanut. Asioiden uudelleenjärjestäminen saa pääni kiehumaan ja oloni tosi tukalaksi. Voin myös mennä ihan sekaisin ja alkaa kysellä, että monituumaisia appelsiineja teillä on tänään ja saako ne kahden vuoden takuulla?
- Erkkuliini, oletko koskaan oksentanut kauppakeskuksessa?
- En todellakaan.
- Minä olen kerran, mutta siitä on aikaa jo ainakin viikko.
- Ja mikäs tuo juttu nyt oli?
- Tulin tänne yhden frendin kanssa ja se kysyi, että uskallanko heittää yrjöt tuosta kaiteen yli. Arvaa uskalsinko?
- Hyi helvetti mikä sekopää, puistelin päätäni.
- Oli muuten ihku kaari, siis sillä ykällä.
- Toinen hyi helvetti, puhisin pelkälle ajatukselle oksentamisesta.
Lopetin tiukalla käskyllä mokoman keskusteluaiheen ja ilmoitin, että nyt keskustellaan vain televisiosta, vitusta ja nopeista autoista, ihan mistä tahansa noista kolmesta. Jostain syystä olimmekin aivan hiljaa loppumatkan kodinkoneliikkeen kohdalle asti.
- Voih, mä haluun iiiisoooon, Ilona innostui liikkeen edessä.
- Minullahan on isoa tarjolla vaikka joka päivä, vastasin tuohon toiveeseen.
- Ai niin, no mä haluun iiiison töllöttimen, ja täällä on tarjolla myös isoa ruutua.
- vaikuttaa aika mitäänsanomattomalta putiikilta, mutta käydään nyt katsomassa mitä herrat meille
tarjoaa, murahdin.
Jotenkin minulla tuli jo tuon liikkeen ovella sellainen tunne, että en osta tuosta liikkeestä yhtään mitään. En osaa sanoa sitä, muta aika monesti koen samanlaisen tunteen ja silloin en todellakaan osta mitään kyseisestä liikkeestä. Alitajuntani varmaan varoittaa minua kusettavista myyjistä tai liian heikkotasoisista tuotteista. Televisioihin en ollut perehtynyt ollenkaan, joten olin aika lailla myyjien armoilla. Päätin tehdä vasta lopullisen ostopäätöksen sen mukaan mitä myyjät suosittelevat, sillä kait nyt ammattilaisiin voi jotenkin luottaa.
- Kato Erkkuliini, tämä on valtava, Ilona halaili jotain viisikymmentä tuumaista televisiota.
- Eih, en voi sietää noin isoa ja sitä paitsi se ei mahdu meidän hyllyyn mitenkään.
- Ostetaan uusi hylly.
- EI, sillä olen kiintynyt vuosien mittaan nykyiseen hyllyyni.
- Entä tämä? Ilona kipaisi 37 tuumaisen television eteen.
- Paha, en sovi parittomana tuumalukuna minulle.
- Ai niin, seitsemän on paha, se on paha, paha, paha, paha, tyttöni alkoi hokea
kuin mantraa.
Kiertelin ja kaartelin televisioita, mutta en löytänyt oikein mitään mieleistä niiden joukosta. Olihan siellä vaikka mitä merkkejä ja malleja, mutta mikään ei kolahtanut kunnolla. Odotin jotain sykähdystä jonkun television kohdalla. Ilonalle olisi kelvannut vaikka mikä televisio tai vaihtoehtoisesti kaikki kaupan töllöttimet. Lopulta silmiini sattui yksi televisio, joka vaikutti siltä, että sen voisi viedä kotiin. Se oli 32 tuumainen lcd-töllö. Seisoin sen vierellä sen näköisenä, että tässä olisi nyt tosiostaja, mutta yksikään myyjä ei reagoinut minuun millään tavalla. Ilona sen sijaan oli kerännyt kaikkien miespuoleisten huomion tutkiessaan mitä lattialla olevan pölyimurin päällä lukee. Liikkeeseen laskeutui pienellä viiveellä täysi hiljaisuus, kun kaikki tuijottivat suu auki Ilonan piukkaa persettä.
- AIKA PERVERSSIÄ TOIMINTAA, VARSINKIN KUN TUO NAINEN EI OLE KÄYNYT SUIHKUSSA PUOLEEN VUOTEEN, ilmoitin reippaalla äänenkäytöllä.
Se siitä, kaupan täytti jälleen kiirehtivien ihmisten askeleet ja puheensorina. Ainoa joka ei kommenttiini reagoinut, oli Ilona, mutta se nyt ei tullut minään yllätyksenä minulle. Tutkailtuaan aikansa imuria, naiseni käveli luokseni.
- Onks nää kaikki homoja, kun kukaan ei katso minua?
- Mitä lie friikkejä, mennään toiseen kauppaan, otin Ilonaa kädestä ja johdatin hänet ulos tympeästä
ilmapiiristä.
Heti kaupan ulkopuolelle päästyäni oloni parani huomattavasti. En enää kärsinyt mistään ahdistuksesta. Nyt tiesin, että se oikea kauppa on vielä edessäpäin. Jatkoin matkaa hymyssä suin, sillä tein vain oikeita päätöksiä.