www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

13.1.2008

168. Heputiti

Laskin puhelimen luurin paikoilleen ja kehotin Ilonaa pukeutumaan johonkin hyvin seksikkääseen asuun, jos vaikka sillä tavalla saisimme jotain alennusta televisiota.

- Erkkuliini, laitanko niin ohuet ja kireät housut, että kaikki varmaan näkyy hyvin.
- Jes ja sellainen paita, että nännit tökkäävät myyjää silmään.

Onneksi elimme kesäkuun loppua, niin matkaan saattoi lähteä hyvinkin kevyin vaatetuksin. Itse olin lähdössä kaupoille takki auki, sillä tänään oli sellainen avoimien takkien päivä, ainakin minulla. Pelkäsin kyllä pahoin, että sääpelle oli saanut koko Suomen kansan liikkeelle takki auki, mitä pidin kyllä aika pahana asiana. Joku kerta vedän kyllä sen tyypin sadetakin nyörit niin tiukalle, ettei henki kulje ja tyyppi vaihtaa hiippakuntaa.

- Olen valmis, kelpaako, Ilona hyppäsi eteeni kuin vieterivarsa.
- Oho, olet aika namu, henkäisin tyttöäni katsellen.

Narttuni oli vetäissyt päälleen aivan ohuet valkoiset housut, jotka imeytyivät joka vakoon kuin hullu tikkariin. Katselin hänen jalkoväliä ja totesin paikkojen turvonneen sitten viime näkemän.

- Minulla on lisäksi narubikinien alaosa päällä, näyttääkö se seksikkäältä?
- Uuuuh!
- Lisäksi laitoin tämän ohuen paidan, jossa nappien väli on sitä luokkaa, että tissit näkyy lähes kokoajan.
- Upeeta, olet todellakin sisäistänyt sen miltä seksikkään naisen tulee näyttää, kehuin naistani estoitta.
- Olenko minä mielestäsi seksikäs? Ilona kihersi.
- Vittu kun alkoi panettaa, puristelin muniani.
- Siis olen, kiitti Erkkuliini, Ilona tuikkasi pusun huulilleni.

Survoimme vielä kengät jalkaamme ennen asunnosta poistumista. Minä kopistelin rappuun bootseilla ja Ilona vihreissä kesäkengissä, jotka saivat minut melkein oksentamaan hissiin. Olin aivan pakotettu tuijottamaan hissin kattoa koko matkan, sillä en vittu voinut sietää mitään noin vihreää. Tästä tuli mieleeni, että aikoinaan vielä kotona asuessani oli paikallisten punkkareiden punk-innostus loppunut aika lyhyeen heidän värjätessä hiuksensa vihreiksi. Törmäsin tuohon sakkiin kerran vähän isomman ahdistuksen puskiessa päälle. En tiedä vieläkään, että miten se oikeastaan kävi, mutta lopputuloksena paikkakunnalla oli seitsemän täysin kaljua punkkaria ja yksi hyvin tyytyväinen Ernesti. Punk-aate karisi aika nopeasti, kun joku mummeli keksi, että porukkahan on skinejä ja ne vainoavat häntä Karjalan evakkoa. Siitä lähtien se seutu on ollut hyvin vähemmistövapaata aluetta, mummojen partioidessa kaduilla kaulimien kanssa.

- Hahahahaa, nauroin ääneen hyville nuoruusmuistoille.
- Mitä nyt Ernesti, kävelenkö jotenkin hassusti? Ilona kysyi edelläni sipsutellessa.
- Ei et, nauroin vain kadonneille aatteille.
- Ai, olen minäkin saanut joskus aatteen, mutta se katosi päästä tosi nopeasti, enkä muista mikä se oli.
- Älä huoli, et menettänyt siinä mitään.
- Hihii, sitä minäkin, ja onhan minulla hyvä perse ja töröt tissit, Ilona innostui puristelemaan etuvarustustaan.
- Kröööh, missä tissit? kuului samassa Mätösen Tercelin takaa.
- Jorma ja Jorman mulkkuhan se siellä, mitäs perspuolelle kuuluu? heitin salamana takaisin.
- Krääh, se kuule tosimies ottaa mitä tosimies haluaa.
- Mitäs nyt otit siellä auton takana, kiviä nenääsi vai?

Mätönen nousi ylös ja puisteli rikkinäisiä farkkujaan. Miehen naama oli todella pahannäköisesti punainen ja turvoksissa. Olisi varmaan tehnyt pahaa katsella häntä, mutta kun Mätönen oli mikä oli, olin vain tyytyväinen hänen räjähtäneeseen olomuotoonsa. Ainoa asia mikä tympäisi, oli se, että hän tuijotti ihan peittelemättä Ilonan rintoja ja jalkoväliä. En ollut tarkoittanut noita herkkuja Mätösen silmille, vaan televisiokaupan myyjille.

- Katsele nyt hetki, et varmaan jatkossakaan näe kuin niitä karvaperseitä kolmen ämmän palvelusta, hehehee.
- Mitä karvaperseitä, eeeeen minä sellaista palvelua ole käyttänyt, otin sen toisen kolme ämmää.
- Miten Liisa on suhtautunut tähän sinun kolmen ämmän harrastukseesi?
- Kröööh, Liisa ei ole nyt täällä. Tulee huomenna tänne taas viikoksi.
- Kannattaisi kuurata paikat, ettei etupuoli tuoksahda takapuolelta, heheheheee.
- Minä…tuota…taidankin mennä kotiin laittamaan olutta ja pihviä ruoaksi, Mätönen mutisi jollain tavalla poissaolevana.
- Kuuraa kunnolla, huutelin vielä poistuvan paskamahan perään.

Astelin tämän jälkeen Mersuni takaluukun luo ja taputin sitä neljä kertaa. Pyysin Ilonaa tekemään saman konepellille, mutta erittäin varovasti ja joka taputus täysin samaan paikkaan. Kun teimme sen vielä niin, että minä taputin vasenta takakulmaa ja Ilona oikeaa etukulmaa, niin auto pysyi tasapainossa myös henkisesti ja sillä on sitä kautta parempi ajaa lämä lattiassa.

- Saako tulla jo autoon, vai seisonko vielä jonkin aikaa pihalla? Ilona huuteli kun vetelin turvavyötä kiinni.
- Nyt saa tulla, huusin takaisin.
- Etupenkillekö?
- Kyllä rakas, ihan etupenkille.

Ilona avasi oven ja tälläsi seksikkään takapuolensa Mersun nahkapenkille. Hän kihnutti sitä hetken siinä kuin olisi orgasmia ollut hieromassa itselleen, ennen kuin veti turvavyön kiinni. Käynnistin kasikoneen ja jäin kuuntelemaan sen käyntiä, joka oli kuin musiikkia korvilleni. Köyhät eivät tällaisesta mitään tajua, mutta minulle Mersun kasikoneen käyntiääni oli yksi maailman rauhoittavampia asioita, mikäli kone ei vaan ole yli vuotta vanhemmassa autossa. Olin yrittänyt kuunnella myös kaksitoistapyttyisiä Mersuja, mutta en saanut niiden äänestä irti mitään hyvää. Kasikone oli paras kone ainakin minulle, siitä olin täysin kasivarma.

Vetäisin valitsimen pakille ja peruuttelin auton pois parkista. Tämän jälkeen valitsin D-asentoon ja kaasua reippaasti. Mersu suorataan murahti tyytyväisyyttään, kun annoin sille 98 oktaanista pureskeltavaksi. Toisessa mutkassa tuli vastaan joku vanha Datsuni, mutta onneksi kuski tajusi ohjata sen lampputolppaa päin, ettei kolhinut hienoa autoani. En viitsinyt jäädä paikalle, sillä kolarin ajaneet ihmiset ovat yleensä kovin ahdistuneita ja purkavat ahdistuneisuutensa kanssa-autoilijoihin. En ollut mielelläni kenenkään sylkykuppi. Hulluille kun ei soiteltu, ei suulla eikä harmonikalla, ellei se ollut jotain sulosäveliä rahankilinän tai muun mukavan muodossa.

- Erkkuliini, anna hanaa, ihanaa hanaa! Ilona karjui ensimmäisessä risteyksessä.
- Voit olla varma, baby!
- Haittaako jos pöksyt kastuu ja sit tää penkki? Ilona huohotti vierelläni.
- Jos kuivaat sen, niin ei haittaa tällä kertaa, mutta älä vittu ota tavaksi uittaa minun penkkiä nesteissäsi, sehän homehtuu.
- Ei, en ota tavaksi, oih!

Survaisin samassa pedaalin on-asentoon ja saksalaisvalmisteinen laiva syöksähti liikkeelle niin nopeasti, että jalkakäytävällä kävelevä mäyräkoira puraisi taluttajaansa käteen ja loikkasi ravin yli metsään. Ei ollut näemmä enää maailma entisellään, kun koiratkin olivat noin heikkohermoisia, hihittelin Mersun nopeusmittarin kasvavia lukemia hypnoottisesti tuijotellessa.

- BUSSI! Ilona kirkaisi.
- Muovi vai paperi? utelin katse yhä nopeusmittarissa.
- HKL!
- Vittu, karjaisin ja tallasin jarrupedaalia molemmin jaloin.

Olihan se, siis iso sininen bussi, joka oli tulossa juuri pysäkiltä eteemme. Onneksi kunnon autossa on hyvät jarrut, joten pysähdyimme kuin seinään bussin taakse. Pysäkillä seisoskeli porukkaa ja pari keski-ikäistä naista pyöritteli päätään paheksuvasti. En ollut ollenkaan sillä tuulella, että jaksaisin katsella jotain jalkakäytäväpaheksujia. Avasin Ilonan puoleisen sivuikkunan ja huusin:

- Mahtaa vituttaa olla noin köyhä, että pitää kulkea bussilla.
- Tämä on ihan oma valinta, paksumpi tantoista huusi takaisin.
- Onnittele sitten omasta valinnasta, kun nenä jäätyy talvella bussia odotellessa, heippa!

Survaisin taas pedaalin on-asentoon ja annoin myllylle apetta pureskeltavaksi. Ilona kiherteli vieressä ja kehui, että paikat kostuvat nyt herkästi. Olin tosi tyytyväinen, sillä en halunnutkaan elämänkumppanikseni kuivaa naista. Tosin autoni penkkiä ei kastella kuin vain luvalla, ettei vedä paikkoja homeeseen. Olin lukenut ja kuullut niin paljon kosteuden aiheuttamista homehaitoista, että pelkäsin sitä kuin ruttoa.

- Min-ne men-nään? Ilona huohotti.
- Vaikka Veikon kotiin.
- Min-ne?
- No sinne yhteen liikkeeseen, jonka nimeä en nyt muista.
- Hei, minä tiedän yhden toisen, siellä oli kerran yksi kiva setä.
- Jaa, ja mitä tämä kiva setä teki.
- Se oli ihan hassu ja möi minulle kahden sadan imurin kympillä.
- Olipas tosiaan kiva setä, kurtistelin kulmiani.
- Ai niin, mut eihän se olekaan siellä enää duunis, höh, olinpas hupsu.
- Kuinka niin, saiko se jostain paremman duunimestan?
- Ei, vaan kun mä menin palauttamaan sitä imuria ja vaatimaan imurin oikeaa hintaa, eli kahta sataa takaisin, se setä sai jonkinlaisen heputitin ja myymäläpäällikkö heitti sen ulos.
- Siis sai minkä?
- Heputitin.
- Siis jonkun tarttuvan taudin ja se joutui lähtemään siksi, vai?
- Höspö, se heputiti saadaan kun kaikki kilahtaa nupissa ja kellot vain soittaa sulosäveliä korvien välissä.
- Ai hepuli.
- Niin, se sama.
- Saitko ne rahat takaisin?
- Jeps, se myymäläpäällikkö kyllä vähän nikotteli, mutta minä osaan suostutella miehiä.
- Ihanaa, annoitko piirakkaa?
- En, vaan uhkasin tunkea sen imurin letkun tyypin perseeseen suutinosa edellä.