www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

6.1.2008

167. Ei kuseta

Katsoin televisiota kuin hullu puurolautasta, eli aika pelonsekaisin tuntemuksin. Yhdeksän sekunnin tiiviin tuijottamisen jälkeen ajatukseni alkoivat jälleen toimia. Miten helvetissä kuvaputki voi pudota televisiosta lattialle, häh? Töllö nökötti kirjahyllyssä ilman kuvaputkea. Sen sisuksissa luikerteli pieni savukiehkura kohti kattoa ja joissain komponenteissa kipinöi heikosti. Samassa minulle tuli mieleen, että nyt olisi tuhannen taalan paikka kusta televisioon ja saada kunnon sävärit, siis ihan toista kuin jostain tylsästä paimenpojasta.

- Ei saatana, ei voi olla totta! rääkäisin kuin suljetun osaston pillerikaapin hoitaja, tajuttuaan kaapin olevan poissa.
- Mitä kultaseni, puraisitko huuleen? Ilona tiedusteli huolestuneena.
- Ei kuseta.
- Täh?
- Jos ei kuseta, niin vittu silloin ei kuseta ja kaikki jää kesken, voi elämän kevät ja kuoleman syksy, äääh!
- No, eipähän tartte mennä veskiin.
- Just, tuohan se pointti taas olikin, narskuttelin hampaitani.

Voi jumalauta tuota naisen logiikkaa, ettei muka tarvitse mennä vessaan kun toinen haluaisi kokeilla jotain uutta ja kusta televisioon. Siinä vaiheessa kun minua alkaa pissittää, niin tuo töllö on jo kannettu varmaan roskiin. Olin melkoisen varma, että mikäli menen kysymään jostain televisiohuollosta, että saanko kusta johonkin heillä korjattavana olevaan televisioon, niin siitä nousee iso haloo. Päätin antaa asian olla ja odottaa, että jos vaikka radio hajoaisi ja samalla sattuisi kusettamaan.

- Erkkuliini, muistatko, että meidän piti mennä tänään kaupoille?
- En!
- Hyvä, lue tämä lappu, tyttöni ojensi minulle paperinpalan.
- Hmmm, meidän pitää mennä tänään kaupoille, tavasin lapusta.
- Muistatko nyt?
- Joo, se on ihan kirkkaana mielessäni, hymyilin takaisin.
- Upeeta, upea mies, mä tiedän, et suhun voi luottaa, rakas mahtimeisselini, Ilona kapsahti kaulaani.

Kolmessa sekunnissa tuo rietas nainen oli kiinni meisselissäni, mutta minä en ollut nyt yhtään ruuvaustuulella, vaan hätistelin nartun kauemmaksi. Ajatuksissani pyöri tuo helvetin televisio ja se, että voisinko haastaa sääpellen oikeuteen sen hajoamisesta? Olin aivan varma, että hänen takki auki televisiossa oleminen oli totaalisen liikaa töllöttimelleni. Eihän mikään laite kestä mahdottomia.

- Ilona, otappas tuo television pistoke pois seinästä. Ota samalla tukea patterista, niin et kaadu, opastin naistani.
- Äääh, en yletä patteriin, naiseni valitti yrittäessä kurottautua molempiin yhtä aikaa.
- No vittu, nyt sekin jäi kokeilematta, manailin huonoa tuuriani.
- Mikä rakas?
- Se vaan, että saako hajonneen television pistokkeesta tappavan sähköiskun, mikäli maadoittaa itsensä patteriin?
- Harmi, en yletä, Ilona mutristeli naamaansa.
- Ääh, antaa olla, ota vaan se pistoke pois, opastin naistani.

Tämä päivä ei ollut kyllä alkanut mitenkään parhaissa mahdollisissa merkeissä, kun vähän joka asia tuntui menevän pieleen tavalla tai toisella. Tällä menolla olisi ihan sama, vaikka alkaisin syödä uudelleen niitä erivärisiä pillereitä, ei muuttuisi elämänlaatu ainakaan huonompaan suuntaan. Ilona teki mitä käskin, eli otti television pois seinästä. Hän ei myöskään saanut siitä sähköiskua, mikä oli toisaalta ihan hyvä juttu. Enhän minä hänelle mitään pahaa tahtonut, olin vain tietyissä asioissa tiedonhaluinen. Olin lisäksi aivan varma, että Ilona selviää kaikesta kuten minäkin, eli hullun tuurilla. Joku terve ihminen olisi varmaan saanut kuolettavan sähköiskun jo pelkästään täällä asunnossa seistessä, siitä olin satavarma.

- Pirrr, pirrrr.
- Helvetin kellot ja perkeleen perskarvat! karjaisin ja tempaisin lankapuhelimen luurin käteeni.
- Äiti täällä hei, kuului luurista.
- Kivat sinulle, mutta pidä luuria vähän kauempana korvasta tämän puhelun ajan.
- Miksi Ernesti?
- Siihen tulee sellainen elektronikanjoni ilmasta, joka estää täällä vapaaksi päässeen sähkön tappamasta sinua tuollaisessa sadasosasekunnissa. Elämme äiti kulta täällä Ilonan kanssa vaarallisia aikoja.
- Nyt en kyllä ihan ymmärrä mitä yrität sanoa poika kulta.
- ETÄISYYTTÄ SIIHEN LUURIIN! karjaisin.
- Se-selvä, äiti kuului änkyttävän hieman kauempaa.

Nyt minua alkoi huolestuttaa jo toden teolla. Olin nimittäin varma siitä, että vapaaksi päässyt sähkö oli vaurioittanut äitini aivoja heti minun vastatessa puhelimeen. Olikohan äidistäni nyt tulossa täysin vihannes?

- Kuule Ernesti, sovitaanko ettei huudeta luuriin?
- Okei äiti, se vaan jotenkin lipsahti minulta täällä sähkökentän keskellä. Sähkö saa hermoni kiristymään tavallista enemmän.
- Ymmärrän kyllä poika rakas.
- Mitä isukille kuuluu, vieläkö se touhuaa niiden kuolleiden kanssa?
- Voih, kyllä siitä taas yksi risti tuli meidän rauhalliseen elämään, äiti huokaili.

Niiskutettuaan hetken, hän alkoi selittää isän viimeisiä kotkotuksia meedioharrastuksensa tiimoilta. Isä oli jollain kumman opilla saanut paikalle ison liudan median väkeä ja pitänyt heille parituntisen tiedotustilaisuuden. Äiti oli pakotettu kestitsemään tuota sakkia, mikä ei ollut ollenkaan hänen mieleen.

- Vau, näenkö isän televisiota jossain asiaohjelmassa? innostuin kuuluisasta isukistani.
- Et.
- Ääh, no entä jossain kevyemmässä ohjelmassa, vaikka pikkukakkosessa?
- Valitettavasti et, ellei joku ala tekemään ohjelmaa Suomen suurimmista höynistä ja kylähulluista.

Äiti alkoi kertoa mitä isä oli saanut selville tutkimuksissaan ja kuolleiden kanssa keskusteltuaan. Hänen suurin paljastus oli se, että aikoinaan kadonnut ammattiyhdistysjohtaja Hoffa oli keskustellut hänen kanssaan ja paljastanut kaiken mitä aikoinaan tapahtui ja missä hänen ruumiinsa on. Isä oli jopa kirjoittanut FBI:lle siitä, mutta nähtävästi suomenkielinen kirje ei ollut herättänyt siellä juurikaan huomiota, sillä mitään vastausta ei ole kuulunut.

- Milloin isä sen kirjeen lähetti?
- Pari päivää sitten.
- Sähköpostilla vai?
- Ei, vaan käsinkirjoitettuna ja ”Top Sekretti” teksteillä varustettuna ja lisäksi maininnalla ”Air Mail”, kun kyseessä on hyvin kiireinen toimitus.
- Kertoiko isä niille toimittajille ne tietonsa?
- Kyllä ja naurusta päätellen se upposi niihin kuin häkä, tosin kylläkin vain huumorimielessä.
- Ehkä ne nauroivat vain järkytyksestä, yritin vielä löytää asiasta jotain hyvää isän kannalta.
- Tämän aamun paikallislehdessä oli kuvamanipuloitu kuva isästä, eli hänelle oli istutettu valtaisa punainen nenä ja pellenvaatteet. Se siitä vakavasti ottamisesta, äiti niiskutti.
- Kerro nyt se millä isä munasi itsensä, että minäkin saan nauraa.

Äiti alkoi kertoa, että isä oli jutellut kuolleen Hoffan kanssa kolmisen tuntia autotallin katolla. Hoffa halusi palaveerata kuulemma siellä, koska oli saanut ahtaanpaikan kammon maattuaan niin pitkään mullan alla. Joka paikka oli kuulemma täynnä multaa, mikä ei miestä kuuleman mukaan naurattanut ollenkaan. Pohjolassa oleva autotallin peltikatto oli kuulemma niin vastakohta kuin vain paikka voi olla, joten siinä isä joutui Hoffan hengen kanssa keskustelemaan.

- Niin, entä kuka oli syyllinen ja minne sen kroppa on haudattu?
- Ehhehhee, en tiedä, voinko sanoa sitä ääneen, hehehee, äiti alkoi nauraa lähes hysteerisesti.
- No kerro, kerro, en halua kuolla epätietoisuudessa.
- Paris, Paris Hilton.
- Oho, no enpä olisi uskonut, räpyttelin silmiäni suu auki.
- Totta se on, siis isäsi tietojen mukaan.
- Siis tarkoitat nyt sitä nuorta pantavan näköistä vaatetelinettä.
- ERNESTI!
- Niin äiti?
- Puhu kunnioittavammin naisista!
- Okei, vähän lipsahti, kun on sitä sähköä ilmassa niin paljon, purin hammasta, etten olisi pyrskähtänyt uudelleen nauramaan.

Äiti kertoi vielä uudelleen saman tiedon, että Paris Hilton on kuulemma tappanut Hoffan silloin vuonna 1975, jolloin mies katosi jäljettömiin. Hoffan ruumis on kuulemma haudattu Hiltonin talon pihalla olevan ison koirankopin alle ja sitä vartioi kuusitoista vihasta Toppermannia.

- Hahaa, ettei se rotu vaan ollut Dressmann?
- En tiedä, isä puhui jostain Toppermanneista, niistä isoista ja vihaisista koirista. Niitä on aina kuulemma amerikkalaisissa sarjoissa.
- Vau, isukkini ei ole todellakaan mikään normi-isä eikä tylsää seuraa kenellekään.
- Arvaa vaan, onko kiva olla taas paikkakunnan pilkan kohde. Tälläkin hetkellä tuossa tiellä seisoo varmaan viisikymmentä autoa ja ihmiset huutelevat, että kerro lisää teorioita oi suuri meedio ja nauraa räkättävät päälle. Lisäksi tuo maajussi tien toiselta puolen alkoi taas myydä virvokkeita meitä töllisteleville ihmisille.
- Voi vittu mikä paska, ottaa kaiken hyödyn naapureidensa kuuluisuudesta. Haluatko, että tilaan puskutraktorit jyräämään sen mökin kumoon?
- Ei Ernesti, ei asioita ratkaista väkivallalla ja voimalla.
- Okei, mutta nyt minun pitää lopettaa, sillä televisioni hajosi ja minulla on kiire ostamaan uutta katselukonetta.
- Hei, hei Ernesti kulta ja kerro Ilonalle terveisiä.
- Heippa äiti ja koeta jaksaa.