www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

11.11.2007

165. Pallit voisulassa

Siivoustytsyt lopettelivat urakkansa kaatelemalla pesuvedet vessanpönttöön. Vahdin haukkana vieressä, ettei kumpikaan vaan saa päähänsä livauttaa sinne edes pienen pientä torttua. En ollut nyt ollenkaan sillä päällä, että suvaitsisin vessani vierasta paskanhajua. Olin myös samalla yhä ja yhä yllättyneempi, sillä hanoista tuli vettä kuin tyhjää vaan. Silti minulla ei käynyt mielessäkään tyhjentää vesisankojani, jotka olin vaivalla täyttänyt. Päinvastoin, laitoin niihin kaikkiin hammasmukilliset lisävettä. Näin tyttöjen ilmeistä, että touhu kiinnosti heitä, mutta onneksi tajusivat olla kiinnostuneita hiljaa.

- Hei, tämä oli sitten tässä, pitempi siivouspiirakka ilmoitti vaatteet päällä ja siivousvälineet kädessään.
- Ai siinäkö? käännyin katsomaan häntä.
- Niin, homma on hoidettu.
- Homma ja homma, pussit ovat ihan turvoksissa, murahdin takaisin.
- Kiitos, että saimme palvella teitä ja hyvää jatkoa, lyhyempi huikkasi asunnon ovelta.
- Älkää turhaan kiitelkö, siitä ei hullu saa mitään kiksejä.
- Heippa! tytöt huikkasivat yhteen ääneen ovelta.
- Moi, moi posliinimirrit, Ilona kilkatti ja vilkutti kättään siivouspartiolle.

Vilkaisin tarkemmin tyttöäni, sillä hänessä oli jotain outoa. Kovin pitkään minun ei tarvinnut häntä katsella, sillä tajusin hetkessä, että Ilona puristeli jalkojensa välissä imurista irrottamaansa letkua. Hän oli myös riipaissut narubikinit pois päältään, eli minulla oli edessäni imurin letkusta kiihottunut täysin alaston nainen. Minusta tuntui hetken aikaa, että alkaa panettaa, mutta se olikin väärä hälytys. Ei alkanut panettaa, ei, vaan vituttaa ja raskaasti. Miksi, oi miksi naiseni oli noin tyhmä? Imurin letkussa oli vielä hetki sitten ollut kahden vieraan vitun hajut ja nyt Ilona sotki ne omalla hajullaan. Oikein vatsassa alkoi velloa, kun mietin millainen hajujen sekamelska siitä tulisikaan, jos hän vielä pieraisisi nyt samalla.

Aloin olla todella lähellä romahtamispistettä, kun muistin taskuun survomani tuhero-ilmanraikastinsprayn. Kaivoin sen vaivoin taskusta ja suhautin siitä pienet töhöt molempiin sieraimiin. Jumalauta että olikin tiukkaa tavaraa oikein sanan varsinaisessa merkityksessä. Minun oli aivan pakko ottaa vielä toiset töhöt sieraimiin.

- Ui, ui, uuuuh, Ilona huohotti hinkatessaan imurin letkua jakovälissään.
- Jos sinä rakastut tuohon letkuun, niin pidä hyvänäsi, mutta muista; imuri jää minulle.
- Oih, oih, oiiiiiih!

Tajuton juttu, sillä tyttöni lyyhistyi voihkeen kera eteisen matolle imurin haitariletku jalkovälissään. Jossain toisessa tilanteessa letkun nussiminen olisi voinut kiihottaa minua, mutta ei nyt. Astelin lähes muina Ernesteinä olohuoneeseen ja kävin laittamassa televisioon virrat päälle. Istahdin sohvalle ja otin kaukosäätimen käteeni.

- Viuuuu, räääääh, käääääh, viuuuu, kurrrrr, hurrrr, thumps, televisio ilmoitti samalla hetkellä kun kuva ilmestyi ruutuun.
- Hei haloo, missä ääni? ihmettelin itsekseni, kun ruudussa hymyilevä naisjuontaja heilutteli huulia ilman ääni-informaatiota.
- Krääh, rumps, viuuuuuu, tsip, televisio jatkoi konserttiaan.
- Jos se juontajan ääni ei kohta ala kuulua, niin joku näkee kohta lentävän television, karjahdin.
- …ja seuraavaksi meillä on, viuuuuuh, …ennustus, naisjuontaja ilmoitti.
- Ai jaa, vai on sinullakin joku vitun letku jalkovälissäsi, puhisin kaukosäädin tukevasti nyrkissäni.

Samalla hetkellä kuulin Ilonan kolistelevan siivousvälinekaapissa sillä tapaa, että päättelin imurin saavan letkunsa takaisin hyötykäyttöön.

- Erkkuliini, otatko vielä voileipää, niitä alapuolelta voideltuja?
- No helvetti, enhän minä ole saanut tänään mitään lämmintä ruokaa, totesin kelloa vilkuillen.
- Minä voin lämmittää ne voileivät mikrossa tai hellan levyllä.
- Hei haloo, miten se margariini pysyy leivän alapuolella jos sitä lämmitetään? ilmoitin närkästyneellä äänensävyllä.
- Ai niin, se valuu syliin ja sit tissit o ihan rasvaset, kihihihiii.
- Ja pallit voisulassa, hyi helvetti! puuskahdin inhon väritysten mennessä läpi kroppani.
- Ihkuu, saanks mä nuolla ne?

Jäin miettimään tuota kysymystä hiljaa itsekseni, sillä en ollut ollenkaan sellaisella tuulella, että antaisin kenen tahansa nuoleskella voisulassa uiskentelevia pallejani, olkoon nainen vaikka oma tyttöystävä. Miehen oli aina tehtävä itse omat päätöksensä ja varsinkin syntymähullun miehen. Olisihan se vallan hullutonta antaa naisen päättää mitä mies tekee, voi hoitajan kumipamppu ja muut koulutusvälineet.

- Ernestiii, mitä sinä otat tarkasti sanottuna, Ilona tuli utelemaan sohvan taakse.
- Tuota, laita neljä kertaa neljä lihapyörykkää ilman rapisteluja.
- Ookkei, siis pussia ei saa rapistella, naiseni kuittasi.
- Ja sitten stereovesi.
- Entä hammastikut?
- Pistä mediumina.

Tuossa kohtaa minun piti hieman miettiä, sillä Ilonalla oli paha tapa tarjoilla hammastikut kypsinä, joka taas ei ollut ollenkaan minun makuuni. Taas täysin raakoina en hammastikkujani kelpuuttanut, sillä niinhän niitä käytti koko muu maailma. Koska olin Ernesti, saatoin tehdä asioita ihan omalla tavallani, se oli yhtä selvä asia kuin pilleripurkin kansi. Jos joku oli tavannut muka kannettoman pilleripurkin, niin henkilö oli todennäköisesti katsellut mukiaan.

- Piuuuuh, tsuh, kööööööh! televisio ilmoitti ja suhautti pienet savut kohti olohuoneen kattoa.
- Jos tuo vittuilu ei kohta lopu, niin vietän loppuelämän radiota katsellen, karjaisin töllölle.
- Viuuuuuh, kruuuuuuuuuups, pöh, puiiiiiiiiiii!
- Onko siellä se suomalainen forkkakuski äänessä? Ilona kilkatti keittiöstä.
- E-ei varmaan, heitin takaisin kulmiani kurtistellen.

Minulla ei ollut aavistustakaan, että mikä helvetti se sellainen forkkakuski oikein oli. Jotenkin minusta alkoi tuntua taas siltä, että tyttöni oli vetänyt jotain tajuntaa supistavia lääkkeitä ilman minulle kertomista. Toivottavasti ei ota niitä tuon enempää, sillä en halua jatkaa seurustelua juureksen kanssa.

- Hy…piuuuuu…päiväää rakkaat…viuuuh…katselijat…krääääh! sääpelle toivotti keltaisessa sadetakissaan.
- No hyi helvetti, että tuokin kaapista ulostunut on vielä tuolla ruudussa meitä epänormaaleja rienaamassa, puuskahdin.
- Sää, sää, mitä sää tänään tiedät? sadetakkimies jatkoi.
- Huh, puistelin päätäni.

Tempaisin samalla sohvalta sohvatyynyn ja laitoin sen naamani ja television väliin, jotta en olisi niin helposti tunnistettavissa sääpellen toimesta. Hahaa, nyt jos se yritti jutella minulle, niin tyyppi joutuisi juttelemaan ensin sohvatyynyni kanssa, hahaa.

- Huippatiheippaa, kylläpäs täällä minun boxereissa on tällä kertaa luikasta, sääpelle jatkoi artikulointiaan.
- Mitä, missä?

Vaikka minua ei kiinnostanut tuon poikkeavan boxerit millään muotoa, niin tuo äskeinen lausahdus oli niin omituinen televisioon parhaaseen katseluaikaan, että minun oli aivan pakko kurkata tyynyn sivusta.

- Jos jotakuta kiinnostaa, niin minä kuiskaan ensin yhden sanan vasempaan kaiuttimeen ja sitten toisen sanan oikeaan kaiuttimeen. Ne joita tämä ei kiinnosta, niin voivat kytkeä äänen pois.
- Erkkuliini, tässä nämä lihapullat, hammastikut ja kaksi lasia vettä, Ilona hyppelehti eteeni.
- Hys, pientä rajaa siihen riekkumiseen, hyssyttelin sormi pystyssä.
- Pallit, sääpelle kuiskasi hiljaa.
- Huh, jätkä on sekaisin, huokaisin.
- Voisulassa, hän kuiskasi toiseen kulmaan.
- Täh? oli vuoroni olla äimän räkänä.

Tämä oli nyt jo liikaa, aivan liikaa. Otin itseäni henkisesti niskasta kiinni ja pamautin otsani neljä kertaa olohuoneen pöytään niin että päässä kipunoi ja korvissa soi. Nostaessani pääni totesin, että soitto kuului Ilonan kännykästä eikä päästäni, mikä masensi lisää. Olin kerrankin luullut pääseväni päätä paukuttaessa kuusitoistaääniseen midiolotilaan, mutta se oli vain joku vitun nuukkialainen teknologiaihme.

- Ota Erkkuliini lihapullis, Ilona huuteli puhelun välistä.
- Joo, mikäli saan nieltyä mitään tältä vitun kovalta pääkivulta.

Totesin nimittäin puolessa sekunnissa, että olohuoneen pöytä ei ollut kovinkaan hyvä itsehoitoväline, sillä siitä sai päänsäryn, toisin kuin makuuhuoneeni seinästä. Kipu oli kuitenkin sen verran hallinnassa, että saatoin pistellä lihapullat tuulensuojaan puoliksi poltetuilla hammastikuilla. Onneksi ne olivat täysin mediumeja, eli sisältä vielä raakoja, niin lihapullien mättäminen suuhun onnistui hyvin.

- Tänään paistaa, huomenna sataa, ylihuomenna sataa ja paistaa, hahahaaa, sääpelle raakkui ruudussa.
- Tänään vituttaa, huomenna vituttaa ja ylihuomenna keittää yli, murahdin takaisin.
- Muuten olisin hyvin onneton säämies, mutta minun salainen aseeni on ne kaksi sanaa, voih ja uih! säämies rietasteli kaiken kansan kuullen.
- Uskallappa lähetellä terveisiä, niin tervaan perseesi, puin nyrkkiä miekkoselle.
- …ja tässä kohtaa minun pitäisi lähettää terveisiä, mutta kutina pyllyssäni sanoo, että joku toinen kerta sitten, sääpelle hymyili kuin suorituksen läpi saanut balettitanssija.
- Tsup! televisio ilmoitti samassa ja heitti kunnon savut kattoon.
- Totta, tuo oli jo niin rasvaista televisio-ohjelmaa, että eihän sitä mikään töllö kovin pitkään kestä, totesin yllättävän rauhallisena katselukoneelleni, jonka virtavalo vilkahteli pahaenteisesti.

Makasin lihapullien syönnin jälkeen tovin sohvalla, ennen kuin kävin kiskomassa television virtapiuhan seinästä. Sen jälkeen raahauduin seinistä kiinni pidellen makuuhuoneeseen ja kaaduin kaikki vaatteet päällä sänkyyn. Kello näytti kuutta illalla, mutta aloin jo epäillä senkin informaatiota. Ilmoitin sängyssä maaten Ilonalle, että tämä päivä riitti Ernestille ja otan unet vaatteet päällä. Tässä oli myös se syy, etten halunnut kenenkään tulevan ja rasvaavan voisulalla pallejani, kun olen tiedottomassa tilassa nukkumatin ihmemaassa.




© Rauno Vääräniemi