www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
9.9.2007
- Lisää? Nea heilutti kahvipannua kädessään?
- Ei kiitos, juna lähtee ihan kohta, heitin ihan summamutikassa.
- Miten niin juna, mehän tultiin tänne bussilla?
- Äiti, äidin luo pitää mennä junalla, keksin nopeasti lisävaleen.
Nähtävästi tyttöset olivat saaneet mitä halusivatkin, sillä pääsin lähtemään heidän luotaan ilman vastaan väittämisiä. Halasin vielä molemmat eteisessä ja puristelin viimeisen kerran pienet kiinteät peput. Vähän teki kyllä mieli vielä sormella koittaa, mutta annoin olla, sillä Ilonan piti tulla tänään kotiin vanhempiensa luota. Päästyäni rappuun, vilkaisin mitä ovessa lukee. Siinä ei lukenut mitään, joka alkoi ahdistaa heti. Ei jumalauta, minähän saatoin olla juuri Jaskan varoittamien vieraanvallan agenttien aivopestävänä. Entä jos unohtaisin koko oman minäni seuraavana yönä ja luulisin olevani vaikka juusto? Kauheata, sillä voisin alkaa raastaa itseäni lasagnen päälle laittaessani ruokaa.
Kävelin horjuen alas ja pihalle. Katselin ympärilleni ja totesin olevani aika tutulla seudulla, nimittäin oman kaupunginosan ostarilla. Kaivelin taskujani, mutta eipä minulla ollut kuin jotain kolikoita taskussa. Rahaa ei ollut käytännössä mitään eikä uusi Visa-pankkikorttikaan ollut mukana. Olin viimein päässyt yli siitä, että pystyn käyttämään korttiani ostoksilla. Pankinjohtaja oli käyttänyt taivutteluuni kaksi kokonaista päivää. Tyypillä oli oikein hiki valunut, kun laitoin viimein nimeni alle korttihakemukseen.
Lähdin astelemaan kotia kohti aika raskaan vitutuksen kasaantuessa pääni päälle. Tästä oli matkaa kotipihaan kaksi kilometriä, eikä käveleminen kuulunut rahamiehen harrastuksiin. Liiat kalorit sai poltettua nussimalla, joten mihin ihmiset kävelemistä tai urheilua tarvitsevat? Astelin pitkin askelin risteykseen, josta käännyin vasemmalle. Tulin bussipysäkin kohdalle, josta menisi bussi asuntoni ohi.
- Ja minähän en julkista liikettä käytä, perkele! karjaisin pysäkillä seisovien suuntaan.
- Kävele sitten urpo! joku takatukka huusi kaljapullo kädessään.
Astelin tien yli mokomankin vinkuintiaanin eteen ja katsoin tätä silmiin. Vanha totuushan on, että hulluille ei soitella – siis poskea. Tyyppi alkoi kiemurrella paikallaan kuin hermostunut kastemato pilleripurkissa. Otin hänen kädestään yhtä pulloa vajaan mäyräkoiran, ilman että mies sanoi mitään. Vieressäni seisoi teini-ikäisiä jannuja, jotka katselivat silmät kiiluen oluita.
- Siinä, vetäkää perseet, ojensin mäyriksen heille.
- Hei, minä ostin sen, takatukka alkoi panikoida.
- Yksi riittää, ethän halua itsellesi mitään alkoholiongelmaa.
- E-ei se minulle ole mikään ongelma.
- Minullepa on, kun kerran yhden pullon juominen saa sinut huutelemaan tien yli
hävyttömyyksiä.
Samassa tuli bussi ja teinit livahtivat mäyriksen kanssa autoon. Takatukka yritti perään, mutta tempaisin miehen kauluksesta takaisin.
- Äh, minun bussi.
- Näytä rekisteriote.
- Minun piti keritä tuohon bussiin.
- Jos se on sinun, niin soita kuskille ja pyydä peruuttamaan.
- Nyt minä myöhästyn, takatukka tuskaili.
- No juokse sitten, tokaisin ja annoin miehen perseelle sellaisen potkun, että jätkä singahti tien
yli ja suoraan suojatienmerkin tolppaan.
Jumalauta että kajahti kivasti, kun tyypin otsa tapasi tolpan. Tunsin itseni heti jollain tapaa paremmaksi ihmiseksi, kun olin kannustanut nuorisoa käyttämään mietoja alkoholijuomia ja vähentänyt alkoholiongelmaa tapajuopolta. Tiedä vaikka tyyppi eläisi nyt muutaman vuoden pitempää.
- Voi helvetin helvetti, kello on jo yli yhdeksän. Äiti soittaa kymmeneltä, manailin ääneen.
Samassa minulle tuli mieleen eilinen ja äidin puhelu, jota ei muistissani ollut ollenkaan. Sunnuntain kyllä muistin, äiti oli ollut silloin leipomassa, mutta eilinen oli kadoksissa kuin viimeinen rauhoittava pilleri. Olinkohan ollut sittenkin humanoidien vallassa eilisen päivän, enkä vieraanvallan agenttien? Harmi kun en tiennyt missä Jaska ja Pekka olivat, jotta olisin voinut kysellä. Heidän kummankin kännykkänumerot kun vaihtuivat pahimmillaan kaksi kertaa päivässä Jaskan agenttihommien vuoksi. Yritä nyt tavoittaa ihmisiä, jotka eivät itsekään tiedä mistä numerosta soittelevat, puhisin kiukkuisena.
- Ernestiii, mitä sinä siellä seisot, tule kyytiin! kuului samassa kovin tutulla äänellä heitetty kutsu.
- Pankinjohtaja, sinä täällä, ilostuin nähdessäni vanhan Mersuni pysähtyneen kohdalleni.
- Olenhan töissä tuossa tien toisella puolen, pankinjohtaja Ville Saturainen ilmoitti hymy
naamalla.
Minua ei tarvinnut enempää houkutella, vaan könysin tuttuakin tutumman auton etupenkille. Vaihtaessani autoa, minun vanhan osti aina tohtori Psyko ja Psykolla olleen pankinjohtaja Saturainen. Näin autot kiersivät tuttavapiirissäni ennen lähtemistä vieraisiin käsiin. Molemmat olivat enemmän kuin tyytyväisiä tällaisesta kierrätyksestä, sillä autoni olivat minulta lähtiessä täysin priimoja. Tietojeni mukaan myös Psyko piti autoaan kuin kukkaa kämmenellä, vaikka ajoi kuin pullopersesika, jos nopeudesta puhutaan. Hullulla ja hullun lääkärillä taisi olla jotain yhteistä, sillä minäkin tykkäsin ajaa niin kovaa, kun vaan Mersun viisilitrainen kasikone jaksoi viedä.
- Mitä muuten tuossa pysäkillä teit? Olen ymmärtänyt, että et käytä julkista liikennettä, Ville uteli tallatessaan kaasua.
- Vittuilin köyhille!
- Ahaa, no pitäähän se rahamiehellä joku harrastus olla, Ville nauroi.
- Kuule, ei naurata. Heräsin parin pimun luota, enkä kuolemaksikaan muista miten sinne jouduin.
- Älä, oliko hyviäkin?
- Oli, haluatko osoitteen?
- Heh, enpä taida tällä kertaa tarvita.
- Oletko ruvennut homoilemaan pankkiholvissa?
- Heh hee, minulla on vaimo, ellet sitä muistanut.
- En muistanut. Onko se koskaan yksin kotona?
- Ha haa, Ville nauroi.
Onneksi herra pankinjohtaja tiesi myös miksi Mersussa on kasikone. Minua vitutti aivan suunnattomasti nysväkkeet, jotka ostavat nopeita autoja ja tukkivat teitä alinopeudella. Olihan se tietysti tosi, että isotuloinen sai isot sakot ylinopeudesta. Minua se ei koskenut, sillä virallisesti minulla ei ollut tuloja, vaan säätiöni maksoi minulle rahat jonain ihme kuntoutustukena, joka ei ollut kuulemma tuloa. Minulle se oli ihan sama, kunhan elämässä ei tarvinnut millään paskalla ajella eikä asua teltassa.
- No niin, olemme perillä, Ville kurvasi pihalle Mersuni taakse.
- Hei, kiitos paljon, tämä oli enemmän kuin sata rauhoittavaa, kiittelin kuskiani.
- Eipä mitään, olet niin hyvä asiakas, että tämän teki oikein mielellään.
- Eikä perässä tule laskua?
- Ei, ei varmasti tule laskua. Tule joskus taas lounaalle kun maha alkaa kurnia.
- Tehdään näin, lupasin ja loikkasin ulos Villen autosta.
Vilkuttelin loittonevan Mersun perään ja huokaisin helpotuksesta. Minua oli pelottanut koko matkan, että jos se vanha Mersun rytö vaikka hajoaa. En voinut ajaa kuin maksimissaan vuoden vanhalla autolla. Pankinjohtajalla piti olla todella rautaiset hermot, että hän ajoi auton kaksivuotiaasta kolmivuotiaaksi. En tiedä, saattoihan hänellä olla joku lääkitys. Itselläni ei moista ole ollut enää vuosiin, ja sen huomaa, jos ei muusta, niin hillittömistä panohaluista.
- Onko hullulla pillerit hukassa, kun siinä toljotat, häh? kuului yllättäen Mätösen mulkun määkinä.
- Mitä siellä Tercelissä teet, runkkaatko? käänsin päätäni Mätösen ruosteläjää kohti.
- Hei, ei tämä ole runkkaamista, ostin juuri uuden peniksenkehittäjän.
- Voi vittu ja närhen munat. Et sinä kehittäjää tarvitse, vaan pinsetit, ettet kuse joka kerta kalsareiden kuminauhalle.
- Hähää, se on kuule kohta Mätösen Jorman jorma niin iso, että pienemmän naiset halkeaa, hähää.
- Onko Liisa valittanut liian pienestä pippelistä?
- Ei, mutta haluan yllättää sen, hähähää.
- Yllätä se ennemminkin muuttamalla pois, jonnekin todella kauas, ehdotin mokomalle
mulkulle.
Vaikka Mätönen houkutteli, en mennyt katsomaan lähemmäksi, miten sellainen pippelin kehitin toimii. Minua oikein kauhistutti ajatus, että joku on muna paljaana autossa ilman naista. Lisäksi minulle tuli tuosta peniksen kehittäjästä mieleen yksi tapaus suljetulta. Siellä oli ollut aikoinaan yksi Muna-Mäkinen, joka oli päättänyt tehdä omasta vehkeestään laitoksen isoimman. Mäkinen oli saanut jostain rahat kasaan ja onnistunut tilaamaan laitokseen itselle penispumpun, oikein jonkun supermallin. Hän oli sitten puuhastellut sen parissa varmaan pari kuukautta, kunnes kerran tuli parkuen kiisselipöytään. Olimme tiedustelleet, että mikä nyt? Mäkisen mukaan muna oli kutistunut entisestään kaksi senttiä.
Miehen nimi muuttui samassa Mikro-Mäkiseksi, joka ei ainakaan helpottanut miehen ongelmaa, mutta sehän ei meitä muita kiinnostanut. Joku tarjosi jo ystävällisesti Mäkiselle rasvaa köyden rasvaamista varten ja joku toinen tarjoutui tyrkkäämään alas katolta, mikäli Mäkinen vaan hankkii pääsyn sinne. Jossain vaiheessa kuitenkin Mäkinen koki ongelman niin isoksi, että kävimme porukalla tutkimaan laitetta. Siitä ei löytynyt mitään syytä, mutta se syy löytyi laatikosta tai oikeastaan sen tekstistä. Siinä luvattiin, että saat megapippelin, jopa 13 senttisen perseenrepijän. Teksti ei toki ollut suomen kielellä, jonka takia ongelman ratkaiseminen kesti tovin. Onneksi seuraamme saapui eräs Japanissa vuosikymmenen asunut ja hän käänsi tekstin meille. Se oli paikallisille markkinoille suunnattu tuote ja teki mitä lupasi, siis munasta 13 senttisen. Mäkisellä oli ollut alkujaan tuota isompi, mutta jatkossa vain tuo laitteen ilmoittama perseenrepijä.
En tiedä, jotenkin salaa toivoin Mätösen päätyneen samaan tuotteeseen. En mennyt katsomaan, millainen se paketti on, sillä en halunnut olla kaksin miehen kanssa, joka tunkee paljasta munaa johonkin tötteröön Tercelin etupenkillä. Vilkaisin kelloa ja ilmoitin Mätöselle poistuvani kotiin, ettei paskamaha tai mikään muukaan häntä vaivaava tauti tartu.