www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

29.7.2007

152. Keskitien viininlitkijä

Yritin tunkea harmistuneena puhelinta pääni sisälle, mutta en onnistunut siinä. Suuhun se olisi jotenkin vielä mahtunut, mutta tajusin sen menevän ihan muualle kuin päähäni. Jos olisin saanut kännykän pääni sisälle, olisin voinut soittaa ilman, että minulla olisi ollut puhelin kädessä. Suunnittelin jo lataavani kännykän korvan kautta yöllä, kun nukun kyljelläni. Olisi muuten ollut helskutin siisti systeemi. Siinä olisi ollut lekuritkin ihmeissään, kun olisin mennyt valittamaan pään sisältä kuuluvaa Nokialaisen soittoääntä.

- Jummi, ne olisivat varmaan tulleet hulluiksi, ah ah ah ah, nauroin köykäisesti ajatukselle.
- Mutta Erkkuliini, mitä miehen onkaan tehtävä? kysyin jälleen itseltäni.
- Tyhmä kysymys, otetaan seuraava, viittasin kintaalla mokomaankin kysymykseen.
- EI OTETA! palautin itseni ruotuun.

Onhan se kumma, että meikäläinen alkaa lipsua itse itseni kanssa tällaisten suurten kysymysten juurella. Olin tosiaan vasta juurella, sillä en tiennyt vastausta. Kysymyksen huipulla ollaan siinä tapauksessa, kun tiedetään vastaus. Hitto sitä Bermuda Halosta, se varmaan tietäisi vastauksen, mutta minulla ei ollut kännykässä hänen numeroaan. Ehkä meillä oli mennyt poikki työttömyyteni vuoksi tai sitten Bermuda oli nainut sen kuvan miehen ja saanut sen kuvan tytön, joka puolestaan oli vanhennut vuodessa aina viisi vuotta. On varmaan luonnonoikku, kuten Bermudan kolmiokin.

- Hei, nyt minä keksin! hihkaisin onnesta pyöreänä.
- No, kerro, kerro?
- Miehen on mentävä bussiin.
- No, voi vittu, mistä minä nyt sellaisen löydän.

Astelin pää painuksissa pitkin asuntoa, kun silmiini sattui keittiön erään kaapin seinässä oleva muovipussiteline, jossa näytti olevan tyhjiä ruokakaupan muovipusseja. Otin kädet täristen yhden niistä ja astuin siihen toisella jalalla. Ei tuntunut vielä missään, joten astuin pussiin molemmin jaloin. Kiskoin vielä kantokahvoista ylöspäin todella lujaa, jotta olisin mahdollisimman tukevasti pussissa.

- Voi vittu, homojen hommaan tällainen pussittaminen, ärähdin ja astuin pois tuosta muovisesta loukosta.
- Sanoin bussi, kuulitko idiootti? soimasin itse itseäni.
- Ai niin, bee bussi, eikä pee pussi, huokaisin helpottuneena.

Survoin muovipussin takaisin telineeseen ja pinkaisin eteiseen sukat sutien. Löysin sieltä jalkoihini sopivat bootsit, jotka tempaisin jalkaan. Ilma oli niin lämmin, etten laittanut mitään takkia päälle, vaikka sellaisiakin olisi ollut tarjolla. Olin juuri sulkemassa asunnon ovea, kun tajusin kokeilla taskuja. Eihän siellä mitään avaimia ollut, joten suunnistin makuuhuoneen lattialla olevien housujen luo. Tutkin taskut uudelleen ja löysin takataskusta avainnipun, jossa oli nähtävästi asunnon avaimet. Palasin avoimelle ovelle ja testasin avaimia. Toinen testaamistani avaimista toimi, joten paiskasin oven kiinni oikein miehen kädellä.

- Vittu, miehiähän tässä ollaan eikä mitään rakoperseitä, karjaisin ja räkäisin vielä perään naapurin oveen.
- Korvetti, voi helvetti mikä nimi. Äijä on niin köyhä, ettei ole ollut varaa ottaa nimekseen Corvettea, vaan tuollainen halpa kopio, Korvetti, voi helvetti mikä pälliäinen, he he he hee, hekottelin naapurin suunnattomalle ja ennen kaikkea mittaamattomalle tyhmyydelle.

Tajusin siinä hissiä odotellessa, että naapurillani täytyi mennä vielä minua huonommin. Sitä tosin kesti vain kuusi sekuntia, sillä sen jälkeen ymmärsin olevani mitäänsanomaton yhteiskunnan napanöyhtä. Entä jos minun sukunimi olikin vain pelkkä numero? Vilkaisin nopeasti oveani ja siinä oli vain numero 16.

- Erkkuliini 16, voi paska miten köyhää elämää, parahdin hissin kolahtaessa kerrokseen.

Käteni tärisi, kun avasin hissin oven, sillä en ollut enää yhtään varma, että köyhät saavat käyttää talon hissiä. Missään ei kyllä näkynyt köyhien kyykytyslappuja, joten vedin henkeä ja astuin hissiin. Olin siellä aivan hipi hiljaa, ettei vaan kukaan varakkaampi saa tietää minun käyttäneen hissiä. Saattoihan se olla, että joku kuolemanpartio odotti alaovella, mutta nyt oli myöhäistä enää katua, harmittelin.

- Runkku, olisit painanut kakkosta ja kävellyt loppumatkan alas, soimasin itseäni.

Päätin kuitenkin tehdä vastapuolen elämän edes vähän hankalaksi ja menin kyljelleni hissin lattialle. Suunnittelin ryömiväni valon nopeudella pois tulituksen alta ja pelastavani sillä nahkani. En kyllä ollut yhtään varma, että minne ryömisin, mutta jotain tässä oli pakko yrittää henkensä pitämisen takia. Vaikka en ollutkaan tuntenut itseäni kovin pitkään, aloin olla itselleni jo kovin rakas. En tuntenut ketään muutakaan, joten olin sata varmasti itseni paras ystävä. Kukapa haluaisi tapattaa parhaan ystävänsä?

- Häääää, huusin kurkku suorana hissin oven avauduttua, jotta vastapuolella menisi paskat housuun.

Lähdin ryömimään niin nopeasti kuin vain kykenin, mutta matkani katkaistiin julmimmalla mahdollisella tavalla. Eteeni ilmestyi, siis tarkalleen silmieni korkeudelle, julma ja tappava ase. Sen piikki sojotti lähes suoraan päätäni kohti. Odotin sen lävistävän kalloni kuin hammastikku paperin, mutta se pysähtyikin yllättäen. Yritin koota rohkeutta ja kääntää katsettani ylöspäin, mutta pelkkä ajatuskin vihollisen sotamaalauksista sai minut voimaan pahoin. Olin lisäksi aivan varma, että ellei tuo piikki tapa minua, niin sitten sydämeni pettää järkytyksestä vihollisen naaman nähtyäni.

- Hei, mitä sinä täällä tai siellä lattialla teet? kuului samassa aika miellyttävällä äänellä.
- Mi-minä pelkään, änkytin totuuden ilmoille kuin pahinkin torvi.
- Oletko hukannut jotain?
- E-elämäni, se valuu kohta verinorona pitkin lattiaa, änkytin silmät kiinni.
- Autanko minä sinua?
- Pliis, tee se nopeasti, en halua kärsiä, yääääää.

Samassa tunsin, kun joku tarttui minuun ja auttoi ylös. Pidin yhä silmiäni kiinni, sillä auttajassa oli jotain hyvin outoa. Auttajani tuoksui aivan helvetin hyvältä. Nenäni oli haistavinaan myös lievän sillin tuoksun, mutta se oli niin lievä, että saattoi olla myös tuulahdus ulkoa. Tiedä vaikka asuisin jonkun sillisataman vierellä.

- Minä tässä, hei! ääni jatkoi sinnikkäästi.
- Sinä? avasin silmäni ja tuijotin aika timmin näköistä naista.
- Niin, milloin tulet taas kylään vai onko jotain esteitä panemisen tiellä?
- Oh, pa-pa-pa-pa.
- Tiedäthän sinä, että verottajaa on voideltava ja verottajan on saatava kymmenykset muodossa tai moisessa, toisinaan vaikka kovassa patukassa, nainen laukoi punastelematta.

Katsoin mokomaan pornoilijaa tarkemmin. Hän oli noin ikäiseni hoikka nainen, jolla oli lyhyet hiukset ja pienet rinnat. Nainen oli pukeutunut kireisiin verkkareihin, korkokenkiin ja t-paitaan, joka kertoi kuppikoon olevan pieni. Aika namu kieltämättä, ajattelin mielessäni.

- Minulla olisi kotona pullo viiniä, tuletko?
- Ny-nytkö, minä olin kyllä menossa bussipysäkille.
- Hihihii, salli minun nauraa, että sinä bussille. Olet sinä ennen keksinyt parempiakin selityksiä, mutta tuo ei kuule mene nyt läpi. Oletko yksin kotona?
- Olen, ihan yksin, ypö ypö yksin kuin yksi pilleri purkissa ja kansi päällä.
- Hyvä, sitten mennään meille, nainen tempaisi minua kädestä ja lähti kiskomaan portaikkoon.

Olin talutuksessa seuraavaan kerrokseen asti. Nainen otti avaimen taskustaan ja avasi oven, jossa luki nimi PYKÄLÄ. Ennen kuin tajusinkaan, minut oli tempaistu sisälle asuntoon. Nainen potki korkkarit jalastaan ja kehotti minua myös riisumaan kenkäni. Suunnistimme sen jälkeen keittiöön.

- Anteeksi minäni, mutta miksi käytit korkokenkiä verkkareiden kanssa? kysyin päässäni velloneen kysymyksen.
- Ah, tottahan toki siihen on selitys. Kipaisin tuolla verkkokellarissa ja päätin samalla testata uusimpia kenkiäni. Enhän nyt niillä sentään lenkkeile, höspö.
- Minä ymmärrän kaiken muun paitsi sen höspön, sillä minä olen Erkkuliini.
- Tottahan toki Erkkuliini. Otatko viiniä sillä välin, kun minä käyn suihkussa? nainen tiedusteli riisuessaan verkkarit jalastaan.
- Oo-otanhan minä, nieleskelin katsellessa punaisia pikkiriikkisiä pöksyjä.
- No, noi voi jättää vaikka tuohon tuolille, osoitin keittiöön päästyäni naisen pikkupöksyjä.
- Okei, nainen riipaisi pöksyt jalastaan ja laittoi ne ruokapöydän tuolille.

Samaa rataa siihen tuolinkarmille ilmestyivät myös t-paita ja rintsikat. Minulla oli edessäni aika namu hoikka nainen, jonka pienet tisut roikkuivat aika seksysti alaspäin, kuin nenälliset kärpäslätkät. Seurasin paljasta peppua, kun nainen asteli jääkaapille ja otti sieltä pullon. Tämän jälkeen misu kaiveli laatikosta avaajan ja avasi pullon. Minun oli aivan pakko istuutua tuolille, sillä niin herkulliselta tuo kaikki alkoi näyttää. Viimein nainen tuli luokseni kahden lasin ja pullon kanssa. Meinasin kysyä, että mitä helvettiä minä teen kahdella lasilla, kun yksikin on monesti tunnetusti liikaa. Viinihän oli jo yhdessä lasissa, pullolasissa.

- Miltäs näyttää? nainen uteli seistessään karvapehkonsa kanssa edessäni.
- Hmm, puolikuivaa, totesin pulloa tiiraillen.
- Entä minä?
- Jaa, näyttää aika karvaiselta, tuijotin hänen jalkoväliään.
- Se on silti sitä itseään, hihihii, nainen tirskui.
- Puhuitko muuten jotain suihkuun menemisestä? rypistelin otsaani viinipullon poltellessa näpeissäni.
- Aivan, menenkin heti ottamaan suihkun. Kävin ennen verkkokellarin reissua lenkillä ja nyt on hikinen olo.
- Kannattaisi kiirehtiä, sillä kuivanut hiki on ikävä rapsutella pois.

Onneksi nainen tajusi ja lähti takapuoli keikkuen kohti vessaa. Minua ei tarvinnut paljon houkutella, vaan käänsin saman tien viinipullon nurin avonaisen suuni yläpuolelle. Pulputtelin siitä noin puoli putelia yhteen syssyyn. Olisin juonut enemmänkin, mutta viini tuli jotenkin hitaasti pullosta. Tutkailin silmämääräisesti pullon suuaukkoa, mutta kyllä se vaikutti aivan normaalilta. Kurkkasin vielä ulos, mutta näkyvillä ei ollut täysikuuta, jotta hitaan valumisen olisi voinut laittaa kuun vetovoiman piikkiin.

- Hei, sheivaan samalla itseni, menee vähän kauemmin, nainen huuteli vessan oven takaa.
- Shelvä she, vastasin naista matkien.

Mietin pullon suuaukkoa tutkiessa, että minnehän tuo nainen meinasi itsensä heivata. No, omapahan oli asiansa, sillä minulla meni ihan kivasti viinipullon kanssa. Mielestäni puolikuiva viini oli parasta, sillä kuiva oli liian kuivaa ja makea liian makeaa. Olihan muuten vitun jees olla tällainen keskitien viininlitkijä!




© Rauno Vääräniemi