www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
15.7.2007
Säämies maalaili sääkartalle synkkiä kuvia rankkasateista ja pirullisen kovista ukkosista. Lopuksi mies tempaisi jostain sivusta pahvisen salaman, jolla tökki televisioruutuani sisäpuolelta. Minua alkoi suorastaan pelottaa tuollainen kuvaruudun hakkaaminen, sillä kohta saisin ostaa rikki tökityn tilanne uuden. Eihän minulla sellaisia rahoja ollut, köyhällä yhteiskunnan napanöyhdällä.
- Lopeta se, perkeleen sadetakkiääliö! karjaisin kun tökkiminen vain jatkui ja jatkui.
- Kyllä nyt taitaa harmittaa istua siellä kotisohvalla, säämies virnisteli.
- Hähäää, väärä arpa pönttö, minähän makaan lattialla, repesin nauraa räkättämään.
- Aivan, ja osa teistä näkyykin makaavan valmiiksi lattialla, ettei sadekuuro paiskaa kumoon.
- Paskat, minä vaihdan kanavaa, tuhahdin ja
pomppasin ylös.
Otin kaukosäätimen ja vaihdoin toiselle kanavalle. Sitten päätin tehdä pienen harhautuksen ja vaihtelin nopeasti kanavia kymmenisen kertaa. Valitsin lopuksi ruotsinkielisen kanavan, vaikka en kieltä näemmä ymmärtänytkään. Siellä oli menossa joku ruotsinkielinen lastenohjelma, jossa porukka oli studiossa leikkimässä.
- Tadaa! kuului samassa karjaisu tutulla äänellä.
Siinä se taas oli, nimittäin keltatakkinen säämies pahvisalamansa kanssa. Mies ilmestyi kuin tyhjästä hölmistyneenä seisovan lapsilauman keskelle. Lastenohjelman juontajana oleva nainen taisi laskea alleen, jos jalkoväliin ilmestynyt tumma läikkä lasketaan nestemäiseksi vahingoksi.
- Salaman kosto on hirmuinen, VAPISE! säämies tökki jälleen televisioruutuani ja huusi räkä roiskuen.
- Haise pahalle, murahdin ja otin sohvatyynyn suojaksi
kasvojeni eteen.
Painoin tyynyn niin tiukasti naamani eteen, että olin menettää tajuntani sohvalta television vierelle siirtyessäni. Menin haaroitusrasian luo ja napsautin kytkimestä virrat pois koko rakkineesta.
- Eiiiiiiii…, kuului vain vaimea huuto kaiuttimista, kun virrat hiipuivat masiinasta.
Heitin sohvatyynyn takaisin sohvalle ja vedin muutaman kerran henkeä syvään. Sain nerokkaan idean, mutta henkinen tilani ei antanut myötä sen testaamiseen. Mieleeni tuli kääntää televisio ylösalaisin ja katsoa kun säämiehen niska napsahtaa poikki kuin suolatikku. Toisaalta sillä housuihin laskeneella naisjuontajalla olisi sen jälkeen kuset niskassa, joka ei mielestäni ollut niin pantavan näköiselle kinkulle ainakaan positiivinen asia. Olohuoneessa oli myös pieni puinen radio, mutta en uskaltanut avata enää sitäkään, sillä jotenkin pelkäsin nyt kaikenlaisia viestimiä.
- Miksei enää käytetä kirjekyyhkyjä? miksei? niistä voisi tehdä paistia, mikäli alkavat vittuilla, yäääää! paruin keskellä olohuoneen lattiaa.
Saatuani hieman itseä kasaan, kävelin pari kertaa makuuhuoneeseen ja takaisin. Toisella kerralla huomasin parvekkeen oven ja astuin lämpimään kesäilmaan. Ei siellä taivaalla mitään ukkosta näkynyt, vaikka vähän pilviä olikin. Katselin tarkemmin ulos ja naapuritaloa. Jotenkin tämä koko paikka näytti slummilta, vaikka tummia ihmisiä ei missään näkynytkään. Olivatkohan ne menneet jo hakemaan jostain rahaa? Huomasin myös parkkipaikalla seisovan öky kalliin Mersun, joka loisti kuin pahimmankin riistäjän juuri rasvatut pallit. Hyi helvetti, miten joku porsas voikaan ajaa noin kalliilla autolla. Tyyppi oli varmaan minun vuokranantaja ja kävi perimässä vuokrat parin kaapinkokoisen karpaasin kanssa pesäpallomailojen kera. Onneksi en ollut itsekään mikään lyhyt kukkakeppi, joten taidankin täräyttää tyyppiä seuraavan kerran nokkaan, ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi. Jotenkin tuollainen väkivallan ajatteleminen ja ihannointi paransi oloani, enkä enää ollutkaan niin pettynyt, että asuin jossain slummissa. Päätin kuitenkin vielä varmistaa yhden asian ja karjaisin:
- Asuuko täällä perslävessä ketään joka käy töissä?
Ei mitään, ei yhtään mitään kommenttia, vaikka kysymys ei ollut mielestäni ollenkaan vaikea.
- Onko täällä ketään muita suomalaisia, häh? karjaisin uudelleen.
Samalla avautui vastakkaisen kerrostalon yhden parvekkeen ovi ja ulos asteli kärsivän näköinen isolla kaljamahalla varustettu mies. Tyyppi ei ollut mitenkään pitkä, ja nähtävästi sen takia aika vittumaisen näköinen yksilö. Suljin silmäni pariksi sekunniksi ja avasin ne uudelleen. Tyyppi tuijotti minua kaiteeseensa nojaillen kuin olisimme muka parempiakin kavereita.
- Turpa kiinni lääkehörhö. Sinä et ainakaan käy missään töissä, kysy vaikka lääkäriltäsi,
hähähää, mies parvekkeelta räkätti ja sytytti röökin.
- Kuka, kuka sinä olet tuollaista sanomaan paskamaha, huusin takaisin itseäni kokoillen.
- Älä sinä kuule ala Mätöstä neuvomaan sanomisissa. Me Mätöset olemme sentään aitoja stadilaisia,
toisin kuin tuollaiset pilleripäissä heiniä polkevat
landepaukut.
Katselin miestä ja mietin, että oliko tuossa jotain tuttua vai ei? Jotenkin tuntui siltä, kun olisin tuntenut tyypin paremmin, mutta taas jollain tapaa tuli mielikuva, että pitäisi käydä köyttämässä koko ihrasäkki patteriin ja säätää lämmöt täysille. Jo toisen kerran kävi niin, että väkivaltaa ajatellessa oma olo pomppasi muutaman pykälän paremmaksi. Ehkä minun sittenkin pitäisi käydä nuijimassa tuo lihava paska sairaalakuntoon.
- Hei hullu, minulla on sinulle näytettävää, mies huusi.
- Mitä, et ainakaan persettä ala näytellä. Minä, minä en ole sellainen mies, kavahdin aivoihini
livahtanut kauhukuvaa tuosta tyypistä alastomana.
- Olen nykyisin pumppumies Mätönen, hähähää. Nyt on kuule vehkeet siinä kunnossa, että kohta rupee
paikat repeilee kun Mätönen survoo meisseliään, hähähää.
Haa, nythän tämä selvisi, me olemme tuon Mätösen kanssa nähtävästi olleet yhtä aikaa sillilaivalla sähköhommissa, kun mies puhui meisselistä. Tajusin heti, että meisseli liittyi sähköhommiin ja sellainen volttiguruhan minäkin nähtävästi olin.
- Oletko sinä sellainen volttiguru? huusin miehelle, nyt jo hymy omalla nassulla.
- Äää, ööö, jooo, kyllä minä olen sellainen volttiguru. Se kuule Mätönen iskee kuin tuhat volttia
meisselillä rakoon kuin rakoon. Paljon on tullut meisseliä tökittyä, hähähää.
- Mentäisiinkö joskus yhdessä meisselit kädessä ruuvailemaan samaa jakorasiaa? huusin onnesta puhkuen takaisin.
- Ääääh!
- Mitä nyt? huhuilin vastakkaiselle parvekkeelle, kun kaljamahainen Mätönen putosi kuin veltto paska
parvekkeen kaiteen taakse.
Ainakin tyyppi sai aikaan melkoisen kolinan ja räminän. Hän taisi säilytellä työkalujaan siellä parvekkeella, kun tuollainen ääni lähti. Samassa muistin yhden aika oleellisen asian. Vaikka olin kolunnut tämän asunnon aika tarkkaan, niin en ollut nähnyt missään yhtään meisseliä, en edes sellaista pikkiriikkistä. Ehkä minun olisi sittenkin parasta peruuttaa tuo äskeinen ehdotus, ettei Mätönen vain tee mitään suunnitelmia niiden yhteisten ruuvailujen suhteen.
- Hei volttiguru, minulla on ongelmia meisselini kanssa, en löydä sitä mistään.
- Aaaa, kops! kuului jälleen parvekkeen laitojen suojasta.
- Mitä se kops tarkoitti? tiedustelin varovasti.
- Ai saatana kun sattuu niin vitusti, Mätönen kiroili takaisin.
- Onko, onko se sellaista henkistä sattumista vai tuliko ulkoinen pipi?
- Vitun pipipää, voi saatana. Tee kuule yhteiskunnalle palvelus ja vedä ittes jojoon, Mätönen meuhkasi könytessään ylös.
- Okei, minäpä teen sen, lupasin, vaikka joku jojo ei sanonut minulle
yhtään mitään.
Volttiguru näytti minulle ikävästi keskisormea ja katosi pahasti nilkuttaen sisälle asuntoonsa. Parvekkeen oven kiinni laitto näytti olevan miehellä hanskassa, se oli sanalla sanoen perkeleen napakka. Minusta tuntui, että tämä viereinenkin talo tärähti samalla. Poistuin myös sisätiloihin, ettei kukaan muu loinen alkaisi jutella kanssani. Jotenkin minulle hiipi takaraivoon sellainen tunne, että minulla saattaisi olla jossain sukanvarressa satanen tai pari rahaa. Olisinkohan ollut sittenkin niin fiksu napanöyhtä, että olisin säästänyt sillilaivalla ollessani hieman pahan päivä varalta?
- Voi helvetti! onko nyt sitten paha päivä vai hyvä päivä? tuskailin ääneen.
Siinäpä se, en osannut sanoa, kumpi päivä tämä oli elämässäni. Saattoi olla universumia suuremman vitutuksen päivä tai sitten minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin hyvää päivää. Aloin voida oikein pahoin tuota miettiessäni. Päätin jotenkin lohduttaa omaa minääni ja istuin keittiön ruokapöydän jakkaralle. Siirsin sen etemmäksi pöydästä, jotta saisin ukkovarpaan paremmin suuhuni. Otin sukan pois ja taivutin jalkaa silmissä säkenöiden suutani kohti.
- Mmm, sluuurps, mmmm, maiskis, imeskelin rauhoittavaa ukkovarvasta.
- Jotenkin tämän pitää olla geeneissä, mmmm, mumisin
maiskuttelun lomassa.
Jalkaani sattui aluksi niin vitusti, mutta mitä sitä ei mies tekisi oman hyvinvoinnin hyväksi. Olin aivan varma, että minun piti vain käyttää päätäni, kun tuli oikein paha ahdistuksen paikka. Nyt päätäni käyttämällä tajusin tuon ukkovarpaan imemisen. Mikään itsehoito kun ei voinut olla helppoa, sillä muutenhan kaikki ihmiset olisivat hyvin rauhallisia ja ilman mitään henkisiä patoumia. Vartin imeskelemisen jälkeen jalka oli totaalisen jumissa, mutta henkinen minäni oli kerta kaikkiaan loistavassa vedossa. Tunsin itseni tunteja nuoremmaksi, mikä oli aikamoinen saavutus varttitunnin lutkutuksella. Olin lisäksi samalla pureskellut ukkovarpaan kynnen sopivan lyhyeksi, eli sitä ei tarvitse enää leikata. Samalla olin kehitellyt tätä itsehoitomuotoa vähän pitemmälle. Päätin seuraavasta yhteiskunnan napanöyhtätuesta ostaa kinuskikastiketta ja dipata varvasta siinä ennen imemistä ja senkin jälkeen aina välillä. Tykkäsin kinuskikastikkeesta kuin hullu pehmeistä seinistä.
- Olen Erkkuliini ja olen vitun kova jätkä ollakseni yhteiskunnan napanöyhtä! kajautin omasta mielestä
henkisesti terveen ihmisen huudon ilmoille.
- Kiitos, kiitos, olen hyvin otettu tästä. Saisinko kuulla tuon uudelleen?
- HYVÄ MINÄ, minä sanon sen uudelleen. Olen Erkkuliini ja olen vitun kova jätkä ollakseni yhteiskunnan
napanöyhtä! kajautin vielä kovemmalla äänellä.
Ei helvetti, kyllä tämän päivän täytyi olla yksi elämäni kohokohdista, ihan joka suhteessa. Harmi, että tuli otettua sitä olutta, sillä parkkipaikalla seisova Terceli saisi muuten kenkää niin, että tuon öky-Mersun kuski paskoisi kateuden siemeniä monta päivää.
- Vittu, homot ne Mersuilla ajelee. TOSIMIES ajaa Tercelillä, karjaisin vielä hyvän oloni kunniaksi.
Oloni oli niin hyvä, että päätin mennä makuuhuoneen tietokoneella nettiin ja tulostaa seinälle muutaman Tercelin kuvan, jotta totuus ei unohtuisi.