Makasin sohvalla ja mietin päivän ohjelmaa. Mieleni teki aukaista televisio, mutta sääpellen mahdollinen ilmaantuminen ruutuun pelotti minua jälleen. Jotta saisin aikani jotenkin kulumaan, latasin videoihin saksalainen pornofilmin. Sääpelle unohtui aika nopeasti saksalaisten näyttelijöiden pannessa parastaan filmillä. Olin katsellut filmiä noin puolisen tuntia, kun mieleni alkoi tehdä lihapiirakkaa. En ollut vuosiin syönyt lihapiirakkaa. Mistähän moinen mieliteko tuli edes mieleeni? Katsoin kuitenkin meneillään olevan aktin loppuun, sillä on näyttelijöitä kohtaa aika rumasti tehty, jos pysäytän nauhan kesken kovimman menon.
Näyttelijät pääsivät onnellisesti loppuun ja minä sammutin videot ja television. Otin varmuuden vuoksi nauhan pois videoista, eivätpähän omikseen ala jatkamaan aktejaan. Eteiseen kävellessäni muistin, että minun pitää käydä ostamassa hammastahnaa. Päätin ajaa ensin jonkun hammastahnakaupan kautta ja mennä vasta sen jälkeen torille lihiksiä metsästämään. Halusin saada valmiin ja lämpimän lihiksen, en mitään kaupan hyllyllä eläkepäiviään viettävää kylmää pussierikoista. Laitoin ulkovaatteet päälleni ja poistuin rappuun. Tilasin hissin ja jäin odottelemaan sen saapumista. Hissi tuli ja aukaisin sen oven. Yllätyksekseni huomasin kakkoskerroksen Raisan olevan siinä. Päällään hänellä oli tiukat mustat farkut ja sininen farkkutakki. Astuin hissiin ja kysyin Raisalta:
- Oletko menossa ylöspäin?
- Heh, sinähän Ernesti olet tänään vitsikäs. Olin menossa alaspäin, mutta en kerinnyt painaa hissin nappia tarpeeksi nopeasti,
Raisa sanoi ja nuolaisi huuliaan riettaan näköisesti.
- Vai niin, mutisin ja yritin pitää ajatukseni hammastahnassa ja lihapiirakoissa.
Raisa painautui aivan minuun kiinni ja kiehnäsi kuin kissanpentu.
- Ernesti, onko sinulla mitään lihallisia himoja? Raisa uteli.
- Onhan minulla, oikeastaan tälläkin hetkellä ajattelen vai niitä lihallisia ajatuksia, sanoin Raisalle.
Miten ihmeessä hän saattoi tietää minun mieleni tekevän lihapiirakkaa? Ehkä minun pitäisi sittenkin vältellä tuon seksikkään naisen seuraa, hän taitaa olla joku noita. Keskiajalla tuollaisista olisi ollut helppo päästä eroon. Olisin laittanut vain rovion pihalle ja kansa olisi hurrannut ympärillä. Hieman kyllä pelotti ajatus siitä, että kansa olisi saattanut polttaa minutkin samalla roviolla. Hissi saapui alakertaan ja poistuin Raisan perässä rappuun. Ennen ulko-ovea Raisa pyörähti ympäri ja jatkoi juttua.
- Minullakin on lihallisia himoja, hän ilmoitti.
- Pidätkö valkosipulista? Kysyin salakavalan kysymyksen.
- Valkosipulista? Miten se tähän liittyy? Raisa ihmetteli.
Taisin olla sittenkin oikeassa sen noitahomman suhteen. Raisa yritti ihan selvästi välttää tuon niin kiusallisen kysymyksen. Tosin en ollut varma siitä, että karkotetaanko valkosipulilla vampyyrien lisäksi myös noitia?
- Pidätkö vai et?
- Totta kait pidän, käytän sitä lähes päivittäin, Raisa vastasi ihmetellen.
Nyt mielessäni heräsi ajatus, että hän on saanut itselleen päivittäisellä valkosipulinsyönnillä jonkun yliluonnollisen noitavoiman. Pitäisiköhän minun saada hänet jotenkin lopettamaan se valkosipulin syönti? Olin jatkamassa tiedustelujani, mutta Raisa ennätti avata suunsa ensin.
- Milloin olet viimeksi saanut piirakkaa kunnolla? Hän huokaili vierellä.
Vai piirakkaa? Nyt tämä homma alkoi livetä jo vaarallisille vesille, ajattelin pienoisen paniikin nostaessa päätään. Ellei Raisa ollut noita, niin sitten hän oli lukenut ajatuksiani jollain salaisen poliisin kehittämällä ajatustenlukulaitteella. Yritin löytää jotain johtoja tai muita merkkejä hänen päällään olevista vaatteista, mutta en huomannut mitään normaalista poikkeavaa.
- En ole saanut piirakkaa pitkään aikaan. Nyt mieleni tekisi hyökätä lähimmän piirakan kimppuun aivan välittömästi ja nauttia siitä koko rahalla, vastasin hänen kysymykseensä.
Tarkkailin samalla hänen reagointiaan tähän vastaukseeni. Raisa huokaili vieressäni omituisesti. Ehkä tuolla huokailulla oli joku merkitys? Jospa hän lähetti vakooja- tai noitaystävilleen merkkejä juuri tuolla tavalla. En voinut antaa moisten viestien mennä perille Raisan tarkoittamassa muodossa, joten päätin puristaa häntä tissistä ja häiritä tätä viestintää katalalla tavalla.
- Oiiih, sinä olet niin eläimellinen Ernesti, Raisa voihkaisi tuntiessaan käteni tissillään.
Nyt minun pää alkoi olla totaalisen sekaisin näistä Raisan jutuista. En ollut enää ollenkaan varma, että mikä noita tai vakooja hän oli. Hänen tietämys asioistani oli vahva, mutta puheet ja eleet olivat jotenkin outoja. Hänen äänteleminen alkoi muistuttaa kokoajan enemmän sitä katsomaani saksalaista elokuvaa. Hetkinen, ehkä hän oli tietoinen siitäkin ja halusi jollain tavalla viestittää siitä minulle.
- Purista minua vielä lisää, niin minä järjestän sinulle kosteata piirakkaa koko rahalla, Raisa jatkoin epämääräistä huokailuaan.
Minä en halunnut lihapiirakoitani mitenkään kosteina. Ehkä noilla yliluonnollisia kykyjä omaavilla noidilla tai muilla kummajaisilla on tapa nauttia lihikset kosteina. Minua aivan puistatti ajatus jostain vedessä lilluvasta lihapiirakasta. En ollut missään nähnyt syötävän lihapiirakoita sillä tavalla, joten kyseessä oli aivan varmasti joku yliluonnollinen juttu. Ikävä huomata naapurista tällaisia piirteitä, sillä pidin häntä erittäin seksikkäänä tapauksena ja mieleni olisi tehnyt käydä joskus hänen luonaan kylässä. Nyt aloin oikeastaan pelätä hänen mahdollista kylään kutsua. Siinähän saattaa olla meikäläisen henkikulta vaarassa.
- Ei kait liian kostea piirakka ole hyväksi? Tiedustelin häneltä varovaisesti.
- Jotkut pitävät ehkä kuivemmasta, mutta minulla on tarjolla nyt vain erittäin märkää, Raisa huokaili.
- Voisikohan sitä piirakkaa kuivattaa mitenkään? Utelin häneltä.
- Ei se onnistu, se kastuu kuitenkin aina uudelleen.
Missä ihmeessä hän oikein niitä piirakoita säilytti, jos ne kerran kastuivat aina uudelleen? Minulla ainakin on kotona kuivaa. Ehkä hän oli joku trooppisen alueen poppamies ja oli tehnyt kodistaan sademetsän. Pitääkö minun alkaa tarkkailemaan, että laskeeko hän vettä normaalia enemmän? Siitähän saattaisi saada jotain selville.
- Ernesti, miten sen lihan piirakkaan laittamisen kanssa on? Raisa tiedusteli jotenkin omituisella äänensävyllä.
- Tarvitseeko niitä sinne jatkuvasti olla laittamassa? Ihmettelin hänen kysymystään.
- Kyllä, mitä useammin sen tekee, sitä tyydyttävämpi on lopputulos.
Jos Raisa kerran laittaa lihaa piirakkaan, niin hänenhän täytyy olla piirakoiden tekijä. En ole koskaan nähnyt niiden myyjien sitä lihaa piirakoihin laittavan. Olin tainnut sittenkin hieman ylireagoida hänen juttujensa suhteen. Päätin kuitenkin varmistaa hänen ammattinsa.
- Raisa, mitä sinä teet työksesi?
- Olen verovirkailija, Raisa totesi hieroessaan itseään minuun.
- Oh, hoh, minulta lipsahti.
- Onko ammatistani sinulle jotain haittaa?
- Ei ole, en vaan tiedä, miten minun pitäisi suhtautua verovirkailijoihin.
- Kiihkeästi, Raisa kuiskasi korvaani.
Samalla maha alkoi kurnia ja mieleeni palasi myös se hammastahnan ostaminen.
- Kuule, jutellaan niistä verojutuista joku toinen kerta, minun pitää mennä hieman asioille, sanoin Raisalle ja astuin
tyylikkäästi hänen ohitseen.
- Entäs se piirakkajuttu? Raisa huuteli perääni.
- Homma hoidossa, huikkasin takaisin ja poistuin ovesta pihalle.